Hyvästit lapsuudenkodille

 Tänään kävin viimeistä kertaa lapsuudenkodissani. Äidin viimeiset tavarat siirtyivät uuteen kotiin ja loppusiivouksen jälkeen äitikään ei enää siellä käy. Lapsuudenkodin avain ei enää roiku avainkaapissamme.

Kun ajelin kohti Espoonlahtea alkoi puolessa välissä itku nousta kurkkuun. Olin seitsemän kun muutettiin kerrostalosta paritaloon, silti koen sen lapsuudenkotinani. Olin juuri täyttänyt 19 kun muutin omilleni, eli 12 vuotta asuin tuossa kodissa. Se kuitenkin tuntuu paljon pidemmältä ajalta, lapsena kun aika meni hitaammin. Ehkä asunkin vielä joskus paljon kauemmin jossain toisessa kodissa. Ajaessani kohti lapsuudenkotia kelailin päässäni asioita.

valoja ei enää ollut, joten kuva onkin surkea laadultaan

Avomieheni sanoi lähtiessäni, että mieti kuinka ihanaa kun myöhemmin voi lähteä alueelle kiertelemään ja muistelemaan vanhoja. Voin toki käydä ulkoilemassa alueella, mutta muuten moni asia on muuttunut ja muuttuu edelleen. Vanhaa esikouluani ja ala-astettani ei ole enää olemassa, Ne revittiin maan tasalle ja paikalla on nyt muita rakennuksia. Vanha yläasteeni on edelleen vanhalla paikallaan, mutta nimi on muuttunut. Lapsuudenkodin lähistölle on noussut uusia taloja ja niitä tulee lisää. Vanha ostoskeskus Lippulaiva on revitty aikoja sitten ja uusi ostoskeskus nousee tilalle. Lähes kaikki bussilinjat ovat muuttuneet ja jossain vaiheessa metrokin valmistuu.

Rapussa on markka, jonka lapsena sain vahingossa siihen jumiin . Kyllä harmitti kun karkkirahoista jäi markka pois. Isä oli kuitenkin kiltti ja korvasi markan minulle, koska tostahan tuli ihan kiva koriste.😄

Koska vanhempani erosivat vähän sen jälkeen kun muutin kotoa, niin lapsuudenkotini ei ole pitkään aikaan tuntunut samalla tavalla kodilta. Sen takia yllätyin siitä, että matkalla aloin epäilemään etten selviäisi reissusta ilman kyyneliä. Paikan päällä tunsin kuitenkin vain pientä haikeutta. Koti ei ole ollut kotini pitkään aikaan ja jopa ilman huonekaluja, se näytti erilaiselta kuin silloin kun käytiin vuonna 1997 katsomassa uutta kotiamme tyhjillään. Muutamat maalatut seinät ja yhden huoneen vaihdettu lattia saivat tajuamaan etten voi enää hyvästellä lapsuudenkotiani paikan päällä, sillä sitä ei enää ole. Luopumisprosessi täytyy käydä läpi toisella tapaa, ehkä osa siitä on tämä kirjoitus?

Paikan päällä ei itkettänyt, nyt itkettää. Yksi ajanjakso on päättynyt ja se tuntuu isolta asialta, vaikka se ei paljoa vaikuta omaan elämääni.

-Mallu

Syyskuulumiset 2020

Täällä on taas ollut pitkään hiljaista kun ajatukset ovat olleet muualla. Muistaakseni mainitsin jossain vaiheessa siitä, että koiravanhuksemme oli huonossa kunnossa. Tämän lisäksi vauvan kakassa alkoi olla verta ja vaikka siitä sanottiin, että se on "normaalia" ja loppuu luultavasti neljän kuukauden ikään mennessä niin kyllähän se stressasi. Oli huolta koirasta ja vauvasta.

Kun vauvan veriulosteesta sanottiin ettei ole mitään hätää jos vauva voi normaalisti ja kasvaa hyvin niin siitähän vasta alkoi kunnon tarkkailu. Stressitasot nousivat aina kun vauvalla oli mahavaivaa tai nukkui enemmän. Sitten yhtäkkiä 2kk neuvolassa kasvu oli hidastunut ja meille sanottiin ettei haittaa vaikka tulisi enemmän painoa. Vaikka verta ei ole ollut ulosteessa nyt yli kuukauteen, niin taustalla oli huoli siitä, että kasvaako pieni mies hyvin edelliseen neuvolakäyntiin saakka. Onneksi neuvolassa todettiin, että poika kasvaa hyvin ja pituutta on tullut todella reilusti.

Syksy toi myös tullessaan miehen viimeisen työharjoittelun, mikä on vienyt voimia meiltä molemmilta. Toisella on ollut kahdeksan tunnin työpäivät ja kouluprojekti + opinnäytetyö siihen päälle, eli minulle on jäänyt lasten ja kodin hoito kokonaan. Onneksi mies on käyttänyt koirat, sillä muuten olisin varmaan ihan palasina kun olen hoitanut lähes kaiken muun. Onneksi työharjoittelu on nyt ohi ja kotihommissakin saa apua.

Yleensä olen innoissani syksyn alkaessa, rakastan kaikkia vuodenaikoja. Tällä kertaa on fiilikset yllätyksekseni olleet vähän erilaiset, olisin mielelläni nauttinut kesästä vähän pidempään. Siihen liittyy varmasti se, että kesä meni niin nopeasti. Ensin odoteltiin vauvan syntyvän milloin tahansa ja sen jälkeen vietettiin paljon aikaa kotona vastasyntyneen kanssa. Myös korona rajoitti tekemisiä alkukesästä, koska jos mies olisi sairastunut edes normi flunssaan, hän ei olisi saanut tulla synnytykseen, eli ei haluttu ottaa mitään riskejä. Tuntuu siltä ettei ehditty nauttia kesästä juuri ollenkaan, mutta ensi vuonna sitten!

Vaikka nyt kahden pienen lapsen kanssa ja pimeyden lisääntyessä olen väsyneempi kuin koskaan, niin olen myös todella onnellinen. Hermot ovat usein kireällä, mutta pienetkin asiat tuovat iloa. En ole ikinä aikaisemmin ollut yhtä kiitollinen kahvista!😄Ja onhan se ihanaa, että pystyy ulkoilemaan valoisaan aikaan, eikä ole töissä kiinni. Täytyy vaan saada meidän päivärytmi siihen kuntoon, että päästään jo aamupäivällä ulos! Nyt käy valitettavan usein niin, että vauva herää niin myöhään ettei ehditä ulos ennen esikoisen lounasaikaa. Koska mies tekee opinnäytetyötään kotona, olen saanut nukkua yhtä pitkään kuin vauva, eli toisinsanoen olen itse nukkunut niin pitkään ettei ehditä ulos. Tänään puoliso oli kurssilla ja jouduin heräämään jo ennen kahdeksaa esikoisen kanssa ja kas kummaa vauva päätti nukkua melkein 1,5 tuntia normaalia pidempään juuri kun ajattelin, että päästään ulos jo aamulla. Noh, pikkuhiljaa kohti uutta päivärytmiä!

-Mallu

Tänään 14.10.2020

 Tänään väsyttää. Tänään väsyttää paljon. Vauva valitti mahaansa yöllä, joten uni jäi vähiin. Nyt kello on 16.15 ja olen ihan poikki, onneksi on kahvia!

Tänään kahvi on maistunut erityisen hyvältä!

Tänään mittari näytti 6 astetta. Eilen mittari näytti 12 astetta, mutta tuntui aika samalta kuin tänään.

Tänään kotona on kaaos. Taaperon leikit pitkin poikin. Taapero myös heitti suurimman osan lounaastaan koirille ja kissa söi tonnikalavuokaa suoraan vuoasta.

Tänään käytiin neuvolassa. Vauva on kasvanut hyvin ja taapero leikki innoissaan. Sain kausi-influenssarokotteen.

Tänään käytiin puistossa leikkimässä. Taapero innostui kun puistoon oli ilmestynyt viisi palloa. Pallot ovat parhaita.

Tänään tuli postia. Postissa tuli tilaamani isänpäivälahja puolisolle, en malta odottaa isänpäivää!

Tänään aion vielä tehdä kehonhuoltoa, sillä varsinkin selkä on aivan jumissa. Haluaisin saada paljon muutakin tehtyä, mutta aion olla itselleni armollinen ja tehdä sen mikä tuntuu hyvältä.

Tänään tuli tämmöistä tekstiä. On ollut tarkoitus kirjoittaa syyskuulumisia, mutta ne tulee myöhemmin. Tänään tuli tämän päivän kuulumisia.

Mitä sulle kuuluu tänään?

-Mallu

Asuntoahdistus

Viime aikoina on tullut taas aktiivisemmin selattua asuntoilmoituksia. En jaksaisi enää asua näin kaupungissa ja kerrostalossa. "Koronakaranteeni" keväällä sai meidät toden teolla haaveilemaan omasta pihasta ja kun ajatukset lähti liikkeelle, ei niistä ole voinut luopua. Koko ajan löytyy lisää syitä miksi muutto olisi nyt ihan super juttu!

Suurimmat syyt miksi juuri nyt kipeästi haluaisin muuttaa on kaksi pientä lasta ja koiravanhus, jonka pidätyskyky on huonotunut ja maha herkistynyt niin, että on vähän väliä ripulilla. Eli olisi ihanaa päästä helpommin ulos. Oma piha olisi aivan huippu juttu! Kun koiralla on yöllä tarve ulos, niin sen voisi päästää vaikka oman pihan nurkkaan tarpeille ja itse voisi olla pyjamassa tai aamutakissa tai jos asuisi tarpeeksi "maalla" niin voisi mennä johonkin kodin viereiseen pusikkoon. Ei tarvitsisi pukea vaatteita, lähteä kerrostalon toisesta kerroksesta ulos, juosta sata metriä lähimpään puskaan ettei koira vaan tee tarpeitaan asvaltille ja toivoa ettei kukaan tule valittamaan kun koiran ripulia ei saa kerättyä pois istutetusta pusikosta.

Jos taas lasten ja koirien kanssa on lähdössä samaan aikaan ulos, niin ei voi olla kiire. Ensin hissillä alas ja sitten täytyy vielä kiertää pitkälle rampille. Olisi siis aivan ihana päästä suoraan ulos. Oma piha olisi ihanteellinen myös hitaita aamujamme ajatellen. Koska vauva ja minä olemme nukkuneet vähän pidempään ja mies on herännyt esikoisen kanssa on usein käynyt niin, etten ole itse edes pukeissa kun esikoinen syö lounasta ja menee sitten nukkumaan. Usein mies ei kyllä ole saanut vaatteita pojallekaan päälle ja aamupäivä on vietetty sisällä. Jos olisi oma piha, niin voisi helpommin siirtyä ulos edes pieneksi hetkeksi, ainakin näin kesällä - eikun ovi auki vaan!

Nyt on usein ollut niin, että itse koitan saada syötyä jotain pientä aamupalaa taaperoa ja vauvaa hoitaessani, kun mies on koirien kanssa ulkona. Haluaisin itse viettää enemmän aikaa ulkona ja olisi ihanaa vaan päästää poika pihalle leikkimään ja itse syödä aamupalaa ja hoitaa vauvaa ulkona samalla.

Haaveilen myös kodinhoitohuoneesta tai ainakin isommasta kylpyhuoneesta. Hoitotaso vie tilaa kylpyhuoneesta niin, että pyykkiteline on tällä hetkellä jatkuvasti saunassa kun sitä ei ehdi siivota pois ennen seuraavia pyykkejä. Eteinenkin saisi olla isompi, ainakin sen verran, että vaunut mahtuisivat paremmin. Kohta kahden vuoden ajan vaunut ovat olleet aina siivouskaapin ja eteiskaapin toisen oven edessä. Samalla vaunut ovat olleet osittain pienen vessan edessä, joka on johtanut siihen, että vessa on 99% ajasta kissan valtakuntaa kun ovessa vielä on porttikin ettei koirat käy syömässä kissan ruokaa tai pengo kissan hiekkalaatikkoa. Keittiömme on myös aivan liian pieni ja olemmekin miettineet asuntoja katsellessamme, että minkä ihmeen takia nykyään rakennetaan niin pieniä keittiöitä? Edellisessä asunnossamme, joka oli kaksio (nykyinen kolmio), oli yhtä paljon tai ehkä jopa enemmän kaappitilaa ja tasoja enemmän, tosin ei yhtä syviä.

Tässä oli suurimmat syyt siihen, miksi haluaisin löytää meille sopivan asunnon niin nopeasti kuin mahdollista, vaikka vielä kuukausi sitten ajattelin etten halua vielä muuttaa. Tuntuu vaan ettei meille sopivaa asuntoa tule löytymään, ellei voiteta lotossa. Toisaalta onhan meillä ihan hyvä näin ja juuri nyt asunnon myyminen ja muuttorumba ei myöskään houkuttele, mutta pidetään silmät auki jos meidän uusi koti ilmestyisikin jostain.

-Mallu

Jatkuva kotiaskareiden kaaos

 Nyt kahden lapsen myötä tuntuu siltä, ettei aika riitä millään kaikkeen. Koko ajan on ruokakaapit tyhjillään, ruoka tekemättä, kaikki roskat viemättä, keittiön tasot täynnä tiskiä (kuten myös ruokapöytä), kylpyhuone pursuaa pyykkiä (puhdasta ja likaista) ja esikoisen lelut ovat tottakai pitkin poikin.

Olen ehkä parin viikon ajan haaveillut saunaan pääsemisestä kun jälkivuoto alkoi rauhoittumaan. Sauna on kuitenkin täynnä pyykkiä, kuten on pyyhekuivausteline ja hoitotason reunatkin.. Tänään suihkussa käydessäni siirsin ensin viisi ruokalappua pois, jotka roikkuivat suihkun eri osissa kuivumassa. Eilen illalla ja tänään aamulla olen purkanut tiskivuorta ja saanut sen joten kuten aisoihin. Jos kuitenkin käy niin, ettei nyt pyörimässä olevaa tiskikonetta tyhjennetä ajoissa, kerkeää homma taas nopeasti räjähtämään käsiin. Eteisessä odottaa kolme roskapussia ja pieni pahvilaatikollinen pahviroskia, roskakaapin roskiksetkin täyttyvät uhkaavasti.

Ollaan viime viikkoina muutamana päivänä saatu paljon aikaiseksi ja olenkin ollut silloin innoissani siitä, että homma alkaisi sujumaan. Saatiin esimerkiksi yhtenä päivänä käytyä kaupassa, ruokaa laitettua, vietyä kaikki roskat, hoidettua kaikki tiskit, hoidettua vähän pyykkiä ja siivoiltu yleisesti. Kuitenkin tuntuu siltä, että parin päivän päästä sama kaaos on jo takaisin.

Kun vauva nukahtaa, menee aina vähän aikaa hukkaan kun mietin, että mitä tekisin. Usein puuhailen kotihommia, mutta koska olin saanut jo hyvin keittiötä siivoiltua tänään ajattelin, että otan aikaa itselleni kun esikoinenkin oli päiväunilla. Suihkussa oli pakko käydä, mutta nyt sainkin nauttia pidemmästä suihkusta. Siinä sitten pohdin tätä ajan puutetta. Olisin voinut alkaa pyykkihommiin, jotta saisin saunan joskus tyhjäksi, mutta sitä olen yrittänyt jo monta kertaa tuloksetta (pyykkiteline ei mahdu kuin saunaan ja aina on pestävä lisää pyykkiä ennen kuin kerkeän edes saada koko saunaa tyhjäksi). Olen myös monesti ajatellut, että olisi niin paljon helpompaa ja kivempaa istua alas kirjoittamaan jos 1. mahtuisi hyvin johonkin 2. ympärillä ei vallitsisi kaaos = mielessä jatkuva pitäisi sitä, tätä ja tota.

Päädyin siis tänään nauttimaan pitkästä suihkusta ja sen jälkeen sain vielä istua alas kahvikupin kera kirjoittamaan tätä. Edelleen uskon siihen, että saadaan tämä kaaos vielä aisoihin ja sen myötä ehkä blogikin päivittyisi taas säännöllisemmin.

-Mallu

Pikkuveli on täällä!

Neljä viikkoa sitten 5.7 syntyi perheeseemme pikkuruinen pikkuveli. Täällä blogin puolella onkin ollut hiljaista kun on ollut kädet täynnä pienen vauvan ja pienen taaperon kanssa. Kaikki on mennyt hyvin, vaikka tuntuukin ettei aika millään riitä kaikkeen.

Pojilla on siis vuosi ja 8 kuukautta ikäeroa. Isoveli on ottanut hyvin pikkuveljen vastaan, mutta kaipaa selkeästi enemmän huomiota. Onneksi mies on kesän kotona apuna, sillä muuten en tiedä mitä tästä tulisi kun vauva nukkuu huonosti päivisin. Vielä en ole uskaltautunut yksin poikien kanssa ulos leikkimään, koska vauva ei oikein ole viihtynyt paikoillaan olevissa vaunuissa ja taapero vetää useimmiten sellaiset itkupotkuraivarit kun pitää lähteä sisälle, etten tiedä mitä siitä tulisi kun pitää raahata huutava ja rimpuileva taapero ja vaunut takaisin sisälle. Onneksi tässä on vielä kuukausi aikaa harjoitella ennen kuin ollaan arkipäivät kolmistaan.


                             

Olin tietoinen siitä, että taapero tulee näyttämään todella paljon isommalta kun kotiudutaan pienen nyytin kanssa, mutta olen kuitenkin ollut vähän järkyttynyt siitä kuinka jättiläinen hän onkaan pikkuveljen rinnalla. Pikkuveli on super pieni, mutta isoveli on super iso! Vielä ennen pikkuveljen syntymää taaperomme oli niin super pieni ihminen. Pienen pienet jalat ja kädet ovatkin muuttuneet nyt ison pojan käsiksi ja jaloiksi. Ihana iso-pieni, huolehtiva isoveli joka menee pikkuveljen viereen ja sanoo "ooii" lempeällä äänellä kun pikkuveli itkee.

Täällä siis vielä harjoitellaan arkea kahden lapsen kanssa. Samalla tuntuu kuitenkin siltä, että pikkuveli on ollut täällä aina.

-Mallu

Laskettu aika oli ja meni

Lauantaina olisi ollut laskettu aika ja vielä ollaan yhtenä kappaleena. Olin ehkä kuitenkin alitajuisesti toivonut vauvan syntyvän vähän aikaisemmin kun jo loppuviikosta alkoi turhauttamaan ja harmittamaan ettei mitään tapahdu. Viime päivinä on kuitenkin ollut enemmän supistuksia, eli ehkä pikkuhiljaa?

Viime päivinä olen myös huomannut erilaista turhautumista itsessäni. En oikein ole jaksanut välittää siitä, ettei ole ruokaa tehtynä eikä kämppä ole siivottu. Se on varmasti johtunut osittain helteestä, mutta uskon, että luonto myös ohjaa keskittymään tulevaan synnytykseen. Tänään kun on viileämpi päivä, niin olen jaksanut puuhailla vähän enemmän, mutta samanlaista intoa ei ole kuin aikaisemmin.

Esikoinen syntyi 40+6, joten ei ole mitenkään outoa jos meneekin suunnilleen samoille päiville. Olisi kuitenkin kiva jos pikkuisesta tulisi kesäkuinen niin kuin lasketun ajan mukaan pitikin. Eihän sillä oikeastaan ole merkitystä, mutta kun on ollut kesäkuisten facebook ryhmässä niin on alkanut ajattelemaan pientä kesäkuiseksi vaikka alkuraskaudessa ajattelinkin ettei voi tietää kumman kuukauden puolella vauva syntyy. Nyt alkaa kuitenkin vaikuttaa siltä, että heinäkuulle mennään.

Tällä kertaa lasketun ajan ohitus ei aiheuttanut yhtä suurta epätoivoa kun esikoisen kanssa, ehkä juuri esikoisen takia. En ole kerennyt samalla tavalla odottamaan vauvan tuloa kun taapero pitää kiireisenä. Välillä epätoivo kuitenkin nostaa päätään ja tuntuu ettei tyyppi synny ikinä. En todellakaan haluaisi joutua käynnistykseen, jostain syystä se vähän pelottaa minua. Sekin pelottaa, että vauva ehtii kasvaa todella isoksi. Esikoinen oli 3916g syntyessään vaikka kokoarvio oli 3,5-3,6kg sairaalaan tullessamme. Mahani on nyt kasvanut samalla alakäyrällä kuin viimeksi ja terveydenhoitajani sanoikin ettei voi veikata pientä vauvaa kun esikoinen pääsi niin hyvin piiloutumaan vaikka maha oli pieni.

Tänään ajattelin vielä mennä tuonne ihanaan raikkaaseen ilmaan iltakävelylle, jospa se vähän edistäisi synnytyksen käynnistymistä.

-Mallu

Viimeisillään raskaana juhannuksen viettoon

Vähän jännittää lähteä juhannuksen viettoon kun tänään on rv38+5. Lähtö on siis huomenna aamulla, tänään laitetaan kaikki valmiiksi. Meillähän mökki ei ole kaukana, ajomatkaa on noin 30 minuuttia, vähän päälle. Sairaalaan menee kotoota ehkä 20minuuttia, sama matka on varmaan mökiltäkin. Eli matkan suhteen ei jännitä.

Ajatuksena tuntuu jotenkin vähän epämiellyttävältä, että äitini miesystävä myös olisi paikalla avautumisvaiheen alussa. Toisaalta synnytyksen käynnistyminen mökillä ollessa olisi ehkä paras vaihtoehto, sillä voisimme rauhassa jättää taaperon äitini hoiviin ja koirat myös. Kotona pitäisi soittaa äiti paikalle ja miettiä koiranhoidotkin, sillä olen luvannut äidilleni, ettei hänen tarvitse ulkoiluttaa kolmea koiraa taaperon kanssa kun kuitenkin asumme kerrostalossa asvaltin keskellä.

Muun tavaran ja ruuan lisäksi täytyykin nyt muistaa pakata mukaan varmuuden vuoksi sairaalakassi, sekä meidän sängyssä oleva kosteussuoja jos lapsivedet tulisivatkin sänkyyn. Muuten juhannusvalmistelut menevätkin ihan normaalisti. Tuntuu vaan normaalia rankemmalta kun kaikki pakkaaminen ja siivoaminen on hitaampaa ja vaivalloisempaa raskauden takia ja sitten pitää vielä miettiä onko kaikki mukana jos tulee lähtö sairaalaan.

Miehelle sanoinkin jo, että alkaakohan synnytys juuri kun ollaan saatu kaikki valmiiksi juhannuksen viettoa varten. Saa nähdä miten käy, mutta nyt on ainakin kaupassa käyty ja suurin osa pakattu sekä siivottu valmiiksi. Viimeiset hommat enää ja sitten voi vähän rentoutua. Aamulla täytyy muistaa pakata viimeiset jutut mukaan ja syödään myös pikainen aamupala ennen lähtöä.

Ihanaa juhannusta!

-Mallu

Ikuisuusprojekti koti siistiksi

Välillä tuntuu ihan hullulta kun vuosi toisensa jälkeen koitan saada kämppämme järjestykseen ja siivotuksi. Olen usein miettinyt, että miten voi olla mahdollista, että puuhailen koko ajan jotain, mutta silti kotona vallitsee kaaos.

Tottakai kaaosta on lisännyt loppuun palaminen ja siitä toipuminen, vaikka silloinkin olen puuhaillut, niin tekeminen ei varmastikaan ole ollut tehokasta, kuten ei myöskään silloin kun olkapääni hajosi. Raskauden ovat myös rajoittaneet tekemistä ja tietenkin vauva- ja taaperoarki on lisännyt hommia.

Silti olen pettynyt itseeni, etten ole missään vaiheessa muuton jälkeen saanut tätä asuntoa kokonaan järjestykseen. Niin ei pitäisi olla, sillä miten itsensä sättiminen muka auttaa saavuttamaan tavoitteen? Saan myös usein kuulla, että osa uskoo ettei ole mahdollista saada oma asunto kokonaan siivotuksi ja järjestykseen. Vaikka olen taistellut oman koti siistiksi-projektini kanssa aina, niin uskon silti, että se on mahdollista!

Sain myös kuulla ennen esikoisen syntymää paljon sitä, että lapsen kanssa sitä sotkua vasta onkin. Vähän samaa olen kuullut koronan aikana, kun kaikki on kotona, niin sotkua on paljon enemmän. Itsellä tuo menee päinvastaisesti, kun ollaan enemmän kotona, on myös enemmän aikaa siivoamiselle! Tottakai on niitä päiviä kun lapsi tarvitsee enemmän syliä ja huomiota, eikä mistään siivoamisesta tai ruuanlaitosta tahdo tulla mitään, mutta pääosin olen kokenut, että kotiäitinä saan enemmän tehtyä kotona. Tiskit ja pyykit ehtii hoitaa paljon paremmin, vaikka sitä onkin enemmän.

Töissä käydessä kaikki ruuanlaitot, kauppareissut, koirien ulkoilutukset, pyykit, tiskit ym. päivittäiset tai melkein päivittäiset askareet piti hoitaa työajan ja matkojen ulkopuolella. Lisäksi töiden jälkeen tarvitsi myös hengähdystaukoa. Nyt ainakin osan saa hoidettua vaikka lapsella olisikin kiukkuisempi päivä. Nyt myös osaa hyödyntää päiväuniaikaa ja tulee tehtyä usein ainakin jotain sinä aikana, sillä ikinä ei tiedä millä jalalla taapero nousee sängystä.

Miksi meillä siis edelleen on kaaos? Vauvavuoden ja sen jälkeen raskauden aiheuttamat huonot yöt ja väsymys ovat varmasti osasyy, olen usein hoitanut vain välttämättömimmät hommat. Puolison opinnot ja työharjoittelut ovat myös kuormittaneet koko perhettä. Viimeisin ja suurin kaaoksen syy tällä hetkellä on ollut kaikki vauva tavara, vauvan vaatteiden pesu ja pähkäily mihin ihmeeseen saadaan kaikki mahtumaan. Vaikka vauva olisi valmis jo syntymään, niin täällä ei kyllä kaikki ole vielä valmista. Saa nähdä tuleeko vauva ensin vai saadaanko kaikki valmiiksi ajoissa.

-Mallu

Rv 37+1

Eilen alkoi jo raskausviikko 38, eli vauva on täysiaikainen! Viikkoja on kuitenkin jäljellä laskettuun ja on ihan mahdollista, että masutyyppiä odotetaan vielä yli kuukauden. En oikein tiedä mitä itse toivon. Tavallaan olisi ihanaa jos pikkuinen haluaisi jo tulla ja pystyisin pikkuhiljaa alkaa liikkumaan paremmin. Toisaalta haluaisin saada vielä paljon asioita hoidettua ennen vauvan tuloa.

Toissapäivänä oli aika äitiyspoliklinikalle kääntöyritykseen perätilan takia, mutta siellä kävikin ilmi, että poitsu oli kääntynyt itse. Edellisenä päivänä oli kyllä selkeästi pää ylöspäin, joten aika viime tipassa hän päättikin kääntyä. Nyt tuntemukset ovat kuitenkin olleet sellaisia, että pelkään hänen kääntyneen takaisin perätilaan. Onneksi huomenna on neuvola, niin ehkä selviää sitten siellä miten päin tyyppi majailee.

kuva siskon ottama

Nyt on alkanut jännittämään miten kaikki menee vauvan, taaperon ja neljän lemmikin kanssa. Taaperollamme on todella vahva oma tahto ja raivarit tulee varmasti lisääntymään kun vauva vaatii enemmän äidin huomiota. Onneksi meillä on isi kotona koko kesän apuna, pehmeä lasku kahden lapsen arkeen. Koirien kanssa on tänä keväänä ollut erityisen rankkaa kun meidän vanhuksella on maha herkistynyt entisestä ja hän on se jolla maha on ollut vähiten herkkä, vaikka onkin viime vuosina kärsinyt aina välillä mahavaivoista.

Tässä viime päivinä kun vanhuksemme on taas kärsinyt ripulista aloin miettimään, että apua, miten tämä tilanne hoituisi kahden pienen lapsen kanssa? Miten sitten jos olen yksin lasten kanssa ja joku koirista itkee ulos? Kerkeämmekö mitenkään pusikkoon asti kun asumme kerrostalossa asvaltin keskellä? Vai onko paras vaihtoehto siinä tapauksessa laittaa koira kylppäriin ja siivota jäljet, koska ripulin siivoaminen hissistä, rapusta tai talon ulkopuolelta olisi vielä hankalampaa kahden lapsen kanssa. Vaikka en todellakaan halua tällä hetkellä muuttaa, olisi aivan ihanaa jos olisi oma piha tai edes niin, että ovesta pääsisi suoraan ulos, eikä tarvitsisi mennä hissillä alas ja vielä kiertää vaunujen kanssa pitkää ramppia alas kadulle.

kuva siskon ottama

Pienen lapsen kanssa en varmastikaan ole prosessoinnut tätä raskautta tai lapsen tuloa kunnolla, mutta nyt kun vauva on täysiaikainen olenkin herännyt siihen, että kohta meitä onkin jo neljä! Olen alkanut miettimään eri tilanteissa, että miten tämä sujuisi jos tässä olisi vielä vauvakin mukana. Viimeiset kolme yötä onkin mennyt erilaisten painajaisten kanssa. Viime yönä itse vauva pääsi ensi kertaa mukaan uneeni. Näin unta, että vauva oli jo yli vuorokauden ikäinen, oltiin päästy kotiin ja yhtäkkiä tajusin, etten ole imettänyt kertaakaan, eikä maitoa tule. Olin vaan unohtanut ja vauva oli täysin tyytyväinen. Onneksi tuo ei ole oikeasti mahdollista.

Kai sitä täytyy alkaa miettimään, että mitkä on mulle ne tärkeimmät asiat saada hoidetuksi ennen vauvan syntymää, jos vielä kerkeän tehdä jotain. Voin jättää sellaiset asiat odottamaan, jotka voin delegoida muille. Ehkä saisinkin kämpän järjestykseen sillä ajatuksella, että mitä jos synnytys käynnistyykin vaikka seuraavana yönä. Ainakin eilen sain tehokkaasti hommia hoidettua sillä ajatuksella. Tällä suunnitelmalla on varmasti hyvä lähteä ensi viikkoon!

-Mallu

Rv 35+4

Huhhuh, nyt alkaa olo käymään tukalaksi. Perjantaina, eli viisi päivää sitten alkoi olo tuntua kaikin puolin raskaammalta. Ajattelin ensin, että se johtui torstain rehkimisestä kun puuhailin mökillä ja sitten kotona. Vieläkään olo ei kuitenkaan ole helpottanut, joten eiköhän kyse ole synnytyksen lähestymisestä tai ainakin kroppa ilmoittaa, että tarvitsee paljon enemmän lepoa nyt.

Kun ajatus synnytyksen lähestymisestä tuli mieleeni, en kuitenkaan ole voinut vain levätä, mutta olen koittanut rajoittaa touhuamistani ja olen levännyt enemmän kuin aikaisemmin. Hirvittää ajatus siitä, että vauva syntyisi kun kotona on sellainen kaaos mikä täällä nyt vallitsee.

Kuva siskon ottama

Tänään aamulla olin neuvolalääkärillä joka totesi, että paikat eivät ole lähteneet kypsymään kuten viimeksi tässä vaiheessa. Huonoja uutisia ilmeni myös, vauva on nimittäin perätilassa.. Sain lähetteen kääntöyritykseen, ajan pitäisi tulla postitse ja tulee olemaan noin kahden viikon päästä. Koko päivän on ajatukset olleet hieman sekaisin uutisen takia, vaikka itsellä on ollut jo kuukauden  verran sellainen olo, että vauva on perätilassa. Tyyppi on kuitenkin istuskellut sen verran nätisti, että on hämännyt terveydenhoitajaa ja nyt myös lääkäriä. Onnekseni sain ajan sille neuvolalääkärille, jonka huoneessa on ultra jota muilla ei ole, sillä ultratessa paljastui totuus.

Nyt sitten jännätään, että kääntyykö tyyppi ja pysyykö pää alaspäin jos kääntyy. Jos meidän masutyyppi on yhtä itsepäinen kuin muu perhe, voi olla ettei asennonvaihto kelpaa. Siinä tapauksessa täytyy valita haluanko silti synnyttää alateitse vai valitsenko sektion. Tällä hetkellä valitsisin alatiesynnytyksen vaikka se pelottaakin, sillä sektio pelottaa vielä enemmän. Sektio tuntuu varsinkin korona-rajoitusten takia todella väärältä vaihtoehdolta, kun mies ei saisi olla mukana, eikä myöhemmin apuna.

Tähän sitten tuli vielä ylimääräinen stressin aihe kaiken muun keskelle, mutta ainakin voin jatkaa kotona ja mökillä touhuamista kun ei vaikuta siltä, että masuasukki olisi vielä tulossa ulos.

-Mallu

Rv 34+2

85,7% raskaudesta hoidettu ja 40 päivää jäljellä, kertoo mun raskausapplikaatio. Alkuun postauksen otsikkona oli rv 32+1, eli ei ole taas blogihommat menneet ihan suunnitelmien mukaan. Olo on mennyt tukalammaksi ja välillä mietityttää, että tuleeko vauva maailmaan jo aikaisemmin. Supistukset ovat lisääntyneet ja välillä tuntuu, että kroppa vaatii pelkkää lepoa vähintään päivän. Siinäpä sitten dilemma, haluaisin saada kaiken valmiiksi ennen vauvan tuloa, mutta jatkuva puuhailu voikin aiheuttaa sen, että vauva tuleekin aikaisemmin kun pitäisi.

Olen keskittynyt puuhailemaan enemmän muita asioita kuin vauvajuttuja ja nyt on tullut tunne siitä, että pitäisi hoitaa vauvan vaatteet ja tarvikkeet kuntoon valmiiksi. Eli haettiin pari päivää sitten kellarista tavarat ylös ja nyt pitäisi vielä pakata sairaalakassin pakkaus niin voi olla rennommin mielin. Ajattelin pestä pikapesulla varastossa olleet vaatteet ja järjestellä ne paikoilleen. Sen jälkeen voinkin jatkaa muita hommia ja toivoa, että saan kämpän järjestykseen ennen vauvan tuloa. Toivon myös, että saadaan mökillä hommia edistettyä hyvin ennen vauvan tuloa.

Kuukausi sitten neuvolassa terveydenhoitaja ei ollut ihan satavarma, että vauva olisi raivotarjonnassa, mikä alkoi jälkikäteen vähän stressaamaan. Turha stressi varmaan kun hän kuitenkin sanoi, että vaikuttaa siltä, että pää olisi alaspäin, mutta hän ei ole ihan varma, onneksi kuitenkin sen verran varma, että hän merkkasi tietoihin raivotarjonnan. 27.5 on neuvolalääkäri, joten silloin koitan olla miettimättä asiaa ennen sitä.

Saa nähdä mikä tilanne on kun käyn neuvolalääkärillä. Viime raskaudessa vauva oli siinä vaiheessa laskeutunut valmiiksi lähtöasemiin ja kohdunkaula oli alkanut kypsymään. Viimeksi neuvolassa vauva ei ollut vielä laskeutunut mihinkään, eikä muutosta vielä ole omien tuntemusten mukaan tapahtunut. Vaikka neuvolalääkäri silloin kehotti ottamaan pari viikkoa rauhallisesti, niin esikoinen syntyi kuitenkin kuusi päivää yli lasketun, todella pitkän avautumisvaiheen jälkeen. Jos mitään muutoksia ei nyt ole tapahtunut niin pelkään, että menee enemmän yli. Toisaalta on mukavaa, että pystyy paremmin puuhailemaan kaikkea, oli nimittäin erittäin tukalat oltavat viimeksi.

Pari päivää sitten tuli ensimmäistä kertaa olo, että haluan vauvan ulos. Olo johtui enimmäkseen siitä, että kaikki kotona puuhailu tuntui sinä päivänä niin hankalalta mahan kanssa. Minulla on kauhea tarve saada koti järjestykseen ennen vauvan tuloa, jonka takia tuntuisi ihanalta pystyä tekemään asioita normaaliin tahtiin. Eli hyvä vaan jos vauva pysyy masussa laskettuun asti, ehkä saisin silloin toteutettua haaveeni kodin järjestyksestä ja tekemättömien asioiden hoitamisesta, ehkäpä myös mökkihommat olisivat paremmalla tolalla kuin mitä uskallan edes toivoa?

Ihanaa alkanutta viikkoa!

-Mallu

Pennin venyttämistä kotihoidontuella

Kun vanhempainvapaa muuttui hoitovapaaksi ja tuet laski roimasti ajattelin, että kyllä me pärjätään, olenhan ennenkin pärjännyt todella pienillä tuloilla. En todellakaan ottanut sitä huomioon, että esim. ennen äitiysloman alkua kyse oli parista kuukaudesta 500 euron työttömyystuella. Nyt olenkin saanut suunnilleen saman verran kuukaudessa alkusyksystä asti, vähän enemmän onneksi, sillä saadaan hoitolisää pienten tulojen takia.

Olenkin joutunut lainaamaan siskolta rahaa, varsinkin ennen joulua teki todella tiukkaa. Tammikuun jälkeen en ole lainannut enempää rahaa, mutta kyllä täällä ollaan menty aika kädestä suuhun meiningillä. Maaliskuun alussa satsattiin vähän enemmän pariin isompaan hankintaan ja suunnitelmana oli myydä yhdessä facebook kirppariryhmässä vaatetta, jotta saataisiin loppukuun ruokarahat kasaan. Niinpä niin, korona tuli ja ne suunnitelmat meni puihin. Syötiin sitten kaapit aikalailla tyhjiksi, opintolainan takaisinmaksuerä jäi maksamatta ja muutama muu lasku odottamaan kuun vaihdetta. Onneksi lapsilisä tulee vähän ennen kuun vaihdetta niin saatiin mm. pesuaineita ja vähän bensaa autoon.

Kuun alussa maksoin laskut, tein ruokasuunnitelman koko kuuksi valmiiksi, jotta voitaisiin budjetoida vähän paremmin. Päätettiin ostaa säilytysarkku parvekkeelle, koska haluttiin parveke järjestykseen. Yllärinä saatiinkin sen ostoksen jälkeen 167 euron sähkölasku ja maksoin myös tuplasti opintolainanlyhennystä.. Nyt ollaankin taas siinä tilanteessa, että viimeisetkin eurot menee ennen kuun viimeistä.

Ajattelin jo jossain vaiheessa, että kohta helpottaa ja äitiyslomakin alkaa noin kuukauden päästä, eli tuet nousee. Sitten sain 363 euron mätkyt. Välillä sitä miettii, että pääseekö tästä kierteestä ikinä eroon? Tiedän, ettei opintolainaa tarvitse lyhentää vanhempain- tai hoitovapaalla, mutta maksan mielelläni jotain velkaa kuukausittain, koska sehän pitää kuitenkin jossain vaiheessa maksaa. Velat perheelleni eivät onneksi nouse korkoa.

Ehkä tilanne kuitenkin on parempi vanhempainvapaalla kun nyt on oppinut elämään todella tiukalla budjetilla? Jos saisi säästöön rahaa seuraavaa hoitovapaata varten? Nyt tuntuu kuitenkin turhauttavalta kun aina seuraavan kuun alkuun jää joku tai useampi tarpeellinen hankinta odottamaan, että rahaa tulee ja kuun lopussa venytetään taas penniä. Kuun lopussa ne muutamat alkukuussa ostetut herkut kaduttavat kun joutuu tarkkaan miettimään ruokakaupassa mihin rahat riittää.

Nyt suunnitelma on sama kuin kuukausi sitten, seuraavan kuukauden ruokalistan teko ja kuun alussa ostetaan kaikkea valmiiksi mikä säilyy, niin nähdään paremmin onko vaikka niihin herkkuihin varaa.

-Mallu

Eikö ole mitään tekemistä?

Olen todella harvoin tylsistynyt. Usein miten en ole pystynyt käsittämään, miten ihmisillä voi olla tylsää, eikä mitään tekemistä. Nyt koronan aikaan minulla oli lyhyt jakso jolloin oli tylsää ja aloin ymmärtää paremmin toisten tylsistymistä. Useinmiten minulla on kuitenkin pitkä lista kaikenlaista tekemistä eikä aika riitä kaikkeen, näin oli oikeastaan silloinkin, mutta ei vaan huvittanut tehdä juuri mitään ja ne muutamat asiat jotka olisivat olleet kivoja, eivät olleet mahdollisia. Uskon siis, että monilla on sama tilanne kun on tylsää, tekemistä olisi, mutta ei keksi mitään kiinnostavaa. Mutta tässä siis ideoita jos on tekemisen puutetta.

Siivous on meillä jatkuva keskeneräinen projekti, jos perusjutut on siivottu, niin aina löytyy kasoja tai joku kaappi mihin on tungettu jotain. Paperikasat ovat itselleni suurin ongelma. Ikkunoiden ja uunin pesu on sellaisia joita harvoin muistan. Entä sitten ruokapuoli? Jos minulla olisi ylimääräistä aikaa, niin tekisin usein ruokasuunnitelman vaikka seuraavalle parille viikolle valmiiksi. Lisäksi arkea helpottaa jos sen kaveriksi tekee kauppalistat jokaista ruokaa varten. Haaveilen myös siitä, että minulla olisi pakastimessa ruokia valmiina niitä päiviä varten kun ei vaan ole ehtinyt tai jaksanut laittaa ruokaa. Ja hei, jos aikaa oikeasti on paljon, niin kaupassakin ehtii käydä ostamassa tarvikkeita valmiiksi!

Okei, ei ehkä maailman innostavin idea siivoilla ja kokkailla, ei ainakaan aina. Mitä muuta voisi tehdä "tyhjällä" ajalla? Itselläni on aina miljoona keskeneräistä asiaa tai asioita joita haluaisin tehdä, mutta ei vaan tule tehtyä. Kirjoja on useampi kesken, albumiprojekteja on kesken ja osa aloittamatta, askartelukaappi on täynnä tavaraa jota aion käyttää johonkin joskus, haluaisin maalata, askarella ja ommella. Monella on jokin käsityöharrastus tai ehkä joku asia minkä haluaisi joskus oppia. Entä treeni, sitäkin voi tehdä kotona tai vaikka kehonhuoltoa jos ei itse keksi mitään niin some ja youtube on täynnä treenivideoita. Ulkoilu ja uusien paikkojen tutkiminen olisi ihanaa! Itse nautin myös tästä blogin kirjoittamisesta ja haaveilen kirjan kirjoittamisesta. Haluaisin myös opiskella, netin kautta löytyy kaikenlaista, jos ei ole mahdollisuutta hankkia kirjoja. Joitain kirjoja löytyy myös e-kirjoina.

Yksi asia josta myös itse nautin on suunnittelu. Se voi liittyä mihin vaan, itselläni ainakin on niin monia "projekteja" aina meneillään, että voisin viettää päiviä suunnitellen kaikenlaista. Jos et keksi mitään kivaa mitä haluaisit suunnitella,  niin miten olisi haaveilu? Mitä sinä haluat tulevaisuudessa, mistä sinä haaveilet? Miten pääset sinne? Mitkä ovat ensimmäiset askeleet? Mitä voit tehdä haaveesi eteen jo tänään? Muista, jokainen pienenpienikin asia on askel lähemmäksi unelmaasi.

-Mallu

Pääsiäinen 2020

Tämän vuoden pääsiäinen on varmasti ollut monelle todella erilainen. Me ollaan yleensä käyty mökillä tai vähintään äidin luona syömässä. Usein ollaan kuitenkin menty vain päiväksi mökille tai äidilleni, joten pääsiäisen vietto kotona ei ole ihan uusi juttu. Jostain syystä meillä ei kuitenkaan ole mitään pääsiäiskoristeita ja yleensä ainoa pääsiäisestä kertova asia meidän kodissa on ollut suklaamunat, erityisesti mignonmunat. Tänä vuonna oikein repäistiin ja pyysin miestä ostamaan kauppareissulla "jotain pääsiäiskukkia". Ihanat värikkäät tulppaanit ovatkin nyt ilahduttaneet meitä muutaman päivän.

Perjantaina meillä oli oikeastaan ihan tavallinen arkipäivä, mies teki opinnäytetyötään ja itse hoidin taaperoa ja kotia. Lauantai alkoi samoissa merkeissä (paitsi, että mies jumitti tietokoneella ihan muuten vaan), mutta taaperon päikkäreiden jälkeen lähdettiin käymään mökillä ulkoilemassa. Otettiin ruokaa mukaan, joten syötiin ja ulkoiltiin mökillä ja tultiin sitten takaisin kotiin. Tämä lyhytkin mökkireissu oli todella ihanan piristävä! Me ei tällä hetkellä haluta ulkoilla omalla asuinalueella, koska ihmisiä on paljon ja turvaväleistä ei moni välitä. Onneksi oma mökki on lähellä!

Sunnuntai olikin sitten aivan ihana päivä! Oltiin suunniteltu lounaaksi valkosipulikermaperunoita ja pihviä, nam! Ollaan ehkä kerran aikaisemmin paistettu pihvejä kotona ja siitäkin on varmaannelisen vuotta aikaa, kylläpä maistui hyvältä! Kun saatiin taapero päikkäreille, niin alkoikin parveke hommat. Meillä on parvekkeella lankkulattia ja olisi tarkoitus saada imuroitua lankkujen alta ja pestyä lankut päältä. Toinen parvekkeemme on todella iso ja saimme siitä kolmasosan imuroitua ja pestyä päikkäreiden aikana, tulipa voittaja fiilis molemmille! Iltapäivällä ja illalla katsottiin vielä masked singer suomen uusin jakso, käytiin saunassa, tehtiin ja syötiin pinaattivohveleita ja nautittiin yhdessä olosta. Päivä oli erityisen ihana, koska olen niin tottunut pyörittämään arkea pääosin yksin ja nyt oltiin koko päivä yhdessä (no tunnin verran mies suunnitteli jotain askarteluhommiaan).

Sadepäivän mukivalinta

Tänään ollaankin sitten takaisin arjen parissa jo. Mutta mies innostui niin paljon siitä, kuinka paljon saatiin aikaan eilen, että kävi eilen moneen otteeseen ihastelemassa työmme tulosta ja myös tänään heti aamusta, niin aivan varmasti saan jatkossa apua näihin projekteihini, jee! Yhdessä tekeminen on mielestäni ihan parasta, olen esimerkiksi pienestä asti rakastanut talkoita! Ehkä saisinkin mökkihommissa apua sitten kun parvekkeet ja kämppä on laitettu.

Toivottavasti sulla on ollut ihana pääsiäinen!

-Mallu

Mikä nimeksi vauvalle?

Esikoisen kanssa sopivan nimen löytäminen tuntui todella vaikealta alkuun, mutta kyllähän me oltiin aika ajoissa asian kanssa nyt kun sitä ajattelee. Keväällä oli jo nimi valmiina kun laskettu aika oli 25.10. Ongelmana oli alkuun se, että molempien mielestä kivoja poikien nimiä oli vaikea löytää, tai ainakin sellaisia joita ei ollut kenelläkään lähipiirissä. Joitain omia suosikkeja, jotka mies tyrmäsi täysin oli Eliel, Noel ja Alvar.

Yksi nimi oli jo valmiiksi päätetty, halusin nimittäin pojalleni ukkini nimen, tämä ajatus syntyi jo silloin kun ukkini kuoli ollessani 15 vuotias. Koska minä olin päättänyt yhden nimen, oli minusta reilua, että mies saisi päättää tulisiko se ensimmäiseksi vai toiseksi nimeksi. Tiesin myös, että mies haluaisi pohjoismaisesta mytologiasta jonkun nimen, mikä saisi olla kolmas nimi. Puolisoni oli sitä mieltä, ettei ukkini nimi olisi hänestä sopiva vaihtoehto etunimeksi, joten haimme jotain mikä olisi molempien mielestä kaikin puolin kiva.

Kuva siskoni ottama noin rv37 esikoista odottaessani

Meille on myös ollut tärkeää, että nimi olisi helppo lausua muillakin kielillä, sillä omat nimemme eivät todellakaan ole sitä olleet. Onnekseni mies ihastui nimeen jota olen rakastanut pikkulapsesta asti. Nimi oli kokonaisuudessaan valmiina. Sitten kävikin niin, että mies yhtenä päivänä, ehkä kuukausi ennen laskettua totesikin, että ukkini nimi olisi sittenkin loistava ensimmäiseksi etunimeksi. Koska meidän lemppari nimiin kuului myös Otso, mitä oltiin palloteltu pitkään, mutta päädytty siihen ettei ehkä kuitenkaan haluta sitä ensimmäiseksi nimeksi, päätettiin vaihtaa järjestystä ja säästää se ainoa nimi joka alkuun sopi molemmille, mahdollisesti seuraavalle pojalle.

Koska ollaan puhuttu kolmesta lapsesta ja tytön etunimi oli jo valmiina todettiin, että meillähän on hyvä tilanne nimien suhteen, sillä pojan nimen pystyy muuntamaan myös tytön nimeksi jos tuleekin kaksi tyttöä. Jos saamme vielä kolmannen pojan, niin nimen valitseminen meneekin sitten hankalaksi.

Emme ole kertoneet nimiä kenellekään, sillä en ole halunnut, että joku läheinen tykästyy johonkin "meidän" nimeen ja antaa sen omalle lapselleen. Olen ajatellut, että näin on pienempi riski, että nimet ilmestyvät lähipiiriin. Kun siskoni mietti nimeä pojalleen ja heidän listalla oli "meidän nimi", olin hetken paniikissa. Onneksi he kuitenkin päätyivät toiseen nimeen. Kun yksi kaverini sitten antoi nimen omalle pojalleen, olin alkuun todella surullinen, mutta sitten totesin, ettei se tarkoita, etten minä voisi antaa sitä nimeä. Ajattelin, että ehkä ajatus vielä muuttuu, jos yhdistän nimen vahvasti johonkin toiseen, mutta niin ei ole käynyt. Kun tuttavapiiriin tuli vielä toinenkin samanniminen vauva aloin todenteolla toivoa, että saisimme vain tyttöjä. Kun poikalupaus tuli, vatvoin nimiasiaa todella paljon.

Lopulta tajusin, etten ole liittänyt nimeen vahvasti toisien lapsia, koska meidän perheessä on ollut jo kaksi vuotta tämän niminen ihminen. Sydämessäni oli jo tämän niminen pieni poika kuukausia ja kun nimi vaihtuikin, se vaihtui sydämessäni pikkuveljen nimeksi. En siis missään vaiheessa nimeä ajatellessani ole ajatellut ensimmäisenä ketään muuta kuin omaa lasta. Sillä ei ole vahvaa kytköstä keneenkään muuhun. Olen paljon myös miettinyt sitä mitä muut ajattelevat nimivalinnastamme, mutta tärkeintähän on, että se tuntuu meistä juuri oikealta. Ja jos tuttavapiirissä olevat samannimiset lapset ovat sellaisia joita tapaa muutaman kerran vuodessa, niin kai se on ok? Vai mitä mieltä itse olet?

-Mallu

Uudet rajoitukset synnytyksiin, mitä ajatuksia?

Kun kuulin HUSin uusista rajoituksista synnytyksiä koskien, oli ensimmäinen ajatukseni kuinka kurjaa olisikaan olla vauvan kanssa sairaalassa ilman puolisoa. Totesin kuitenkin, että onneksi tässä ei olla ensisynnyttäjänä, niin päästään nopeammin kotiin. Rajoituksia tehdään hyvästä syystä ja ymmärrän sen täysin, vaikka tuntuukin kurjalta varsinkin heidän puolestaan, jotka joutuvat sektioon.

Vasta seuraavana päivänä heräsi yhtäkkiä kauhea ahdistus synnytystä ajatellen. Itsellä alkoi viimeksi supistukset tiistaina aamu kolmelta ja vauva syntyi keskiviikko iltana klo. 21.27. Tiistaina oltiin käyrillä viisi tuntia, mistä varmaan olisin selviytynyt yksinkin, mutta seuraavana päivänä kun supistuskivut olivat yltyneet, tuntuu siltä etten mitenkään olisi selvinnyt ilman puolisoani. En tiedä kauan olimme pienemmässä huoneessa sairaalassa ennen kuin päästiin synnytyssaliin, mutta en olisi pystynyt kutsumaan apua, kun supistuksia tuli jatkuvalla syötöllä ilman taukoja. En nähnyt mitään, enkä juurikaan pystynyt puhumaan. Puolisoni talutti minua yhdessä kätilön kanssa lyhyen matkan synnytyssaliin. En suostu menemään yksin sairaalaan odottelemaan, että päästään synnytyssaliin. Roikutaan sitten vaikka sairaalan pihassa kunnes päästään saliin yhdessä.

Siskon ottama kuva, esikoisen odotus rv37

Minulle isoin apu synnytyksessä oli puolisoni. Hänessä roikuin, kun supistus iski, hänen läheisyytensä auttoi minua jaksamaan. Tiesin olevani turvassa kun hän oli siinä. Toki olen kuullut monelta tutulta, että ovat päässeet suoraan synnytyssaliin ja siinä tapauksessahan tuota ongelmaa ei olisi. Mutta mistä sen tietää pääseekö suoraan saliin? Katsotaanko kohdunsuun tilanne kuitenkin ennen kuin päästään synnyssaliin? Siinä tapauksessa mies varmaan odottaisi ulkona ja pääsisi sitten mukaan jos siirryttäisiin saliin. Mutta mitä jos en olisikaan tarpeeksi auki? Sitten varmaan menisin sairaalan pihalle miehen kanssa ja yrittäisin keretä ajoissa synnytyssaliin.

Ahdistavaa ajatella etten tässä tilanteessa missään nimessä haluaisi lähteä sairaalaan liian aikaisin. Mutta mitä jos lähdetäänkin liian myöhään? Mitä jos vauva syntyy matkalla, ihan vaan sen takia, etten missään nimessä halua kärvistellä kovien supistusten kanssa yksin? Toivon todella, että tilanne on sellainen, että rajoituksia voidaan poistaa ennen kesäkuun loppua ja ennen sitä koitan olla ajattelematta asiaa. En osaa kuvitellakaan mitä heidän päässä pyörii, joilla on jo synnytyspelko, koska tämä tilanne on herättänyt itselleni jonkinlaisen synnytyspelon vaikka koen, että esikoisen synnytys meni hyvin.

Tsemppiä kaikille odottaville, tukihenkilöille ja henkilökunnalle, joiden työmäärä varmasti lisääntyy kun tukihenkilöiden apu poistetaan.

-Mallu

Helppo vai vaikea raskaus?

On jännä kuinka erilaisia raskauksia eri ihmisillä on ja kuinka erilaiset voi olla myös saman äidin eri raskaudet. Itse olen kärsinyt kaikissa raskauksissa liitoskivuista. Tämän raskauden liitoskivuista olen saanut ihmetteleviä kommentteja muutamilta henkilöiltä ja sen takia olen itsekin pohtinut enemmän liitoskipujani.

Nyt mennään siis rv28+0 ja olen kahdelta henkilöltä kuullut kommentin, että alkoipa sun liitoskivut aikaisin. Näitä on nyt ollut jo kuukauden, mutta esikoisen kanssa liitoskivut alkoivat vielä aikaisemmin, eli en ole kokenut, että kivut nyt olisivat tulleet aikaisin. Oikeastaan iskiastyyppinen kipu alkoi ensimmäisessä raskaudessani (joka meni kesken) ja toisessa jo ennen positiivista raskaustestiä. Kehoni reagoi selkeästi herkästi hormoneihin ja tästä syystä liitosten löystyminen on alkanut todella aikaisin (tämä oli ihan lääkärin pohdintaa ensimmäisessä raskaudessani).

Kuva otettu esikoista odottaessa rv27 paikkeilla

Luin myös äskettäin jostain, että yliliikkuvat nivelet voivat olla yksi syy liitoskipuihin. Ystävälläni ei kuitenkaan ollut liitoskipuja juuri ollenkaan vaikka hänelläkin on yliliikkuvuutta. Niin kuin moni asia, tämäkin on monen asian summa, eli yksi tekijä voi olla yliliikkuvat nivelet, mutta muitakin vaikuttavia asioita on.

Tässä raskaudessa liitoskivut alkoivat myöhemmin mutta elin toivossa, että niitä ei tulisi juuri lainkaan tai vielä myöhemmin. Uskalsin toivoa tätä koska ajattelin, että olin niin uupunut vielä edellisen raskauden ajan, että se vaikutti paljon raskausvaivoihinkin. Niin se varmasti tekikin ja todella paljon. Vaikka raskaus rajoittaakin paljon liikkumistani tällä hetkellä niin sanoisin tämän olevan helppo raskaus edelliseen verrattuna.

Välillä huomaan kadehtivani heitä, joilla raskaus on suht helppo, heitä jotka pystyvät liikkumaan ja tekemään asioita suht normaalisti. En missään nimessä toivoisi heille vaikeampaa raskautta, mutta olisi ihanaa saada kokea helpompi raskaus. Toki tiedän, että tilanne voisi olla paljon pahempikin, joten olen kiitollinen tästä, ainakin aina kun muistan. Välillä tulee turhautumis itku kun tuntuu siltä, että on aika jumissa kotona, eikä pysty täälläkään puuhailemaan niin kuin haluaisi. Taaperon jatkuva nostelu ei todellakaan tee hyvää.

Onneksi muita inhottavia raskausoireita ei juurikaan ole ja siitä olen todella kiitollinen. Edellisen raskauden järkyttävä väsymys, joka ei missään vaiheessa hellittänyt, oli myös aika raskasta. Toki kuten neuvolan terveydenhoitaja sanoi, väsymykseenkin tottuu, eli voi olla ettei se sen takia tunnu enää samalla tavalla, vaikka hemoglobiini olikin tippunut matalammalle kuin viimeksi. Oli miten oli, olen kiitollinen kaikesta mitä pystyn tekemään ja mitä saan aikaiseksi. Täällä on pesänrakennusvietti päässyt valloilleen ja yritän saada siivottua ja järjesteltyä kaikenlaista, joten onneksi en ole ihan sänkypotilaana!

-Mallu

Eristyskevään suunnitelmia

Koska eletään tässä poikkeustilassa ja ohjelmaan kuuluu paljon kotoilua toivon, että saamme aikaiseksi paljon sellaista, mikä on jäänyt roikkumaan tai vaan aina jää toteuttamatta.

Yksi asia mihin olemme jo vuosia pyrkineet on ruokasuunnittelu ja ruuan tekeminen. Olemme tehneet isoja satseja ruokaa jo vuosia, jotka riittävät noin kolme päivää, mutta usein se seuraava ruoka onkin sitten jäänyt tekemättä. Aina kun olen saanut väsättyä ruokaa pakkaseen, niin nekin on kadonnut sieltä viimeistään parin viikon kuluttua. Ennen esikoisen syntymää olisin halunnut saada tehtyä paljon ruokia pakkaseen, mutta eihän siellä ollut mitään valmiina kun aika koitti. Nyt olisi todella hyvät mahdollisuudet saada ruokapuoli pyörimään niin kuin ollaan haluttu ja vielä siihen päälle ruokia pakkaseen!

Koronan takiahan on suositeltu etteivät ihmiset teksisi turhia kauppakäyntejä, eikä kauppaan oikein haluaisikaan mennä. Eli nyt tässä kun kuun vaihteessa kun tuli taas rahaa tilille, aletaan täyttämään meidän ruokavarastoja ja suunnittelemaan ruokapuolta paremmin. Toki ruokia on suunniteltu jo nyt, mutta sen verran tiukilla ollaan menty tämä loppukuukausi, että suunnittelu on ollut enemmän pohtimista mitä saisi tehtyä kotoa löytyvistä tarvikkeista.

Ruokapuolen lisäksi toivon tietysti, että saadaan kämppä järjestykseen. Parvekkeet haluan ehdottomasti saada kuntoon! Ja kyllä, meidän kerrostalo kolmiossa on kaksi parveketta, mikä on aika ihanaa koska aurinko paistaa aamun ja aamupäivän pienemmälle parvekkeelle ja sen jälkeen toiselle isommalle parvekkeelle kunnes katoaa viereisen talon taakse jossain vaiheessa iltapäivää. Parvekkeilla tullaan varmasti viettämään paljon aikaa nyt kun eletään eristyksissä ja liikkuminen on minulle hankalaa liitoskipujen takia.

Yksi juttu mikä on ollut mielessä ja minkä aijon ehdottomasti toteuttaa on hiusten leikkuu! Mies leikkasi 10-15 senttiä tukastani viime keväänä ja nyt tekisi mieli napsaista vielä enemmän, koska hiukseni kasvavat kuitenkin todella nopeasti. Ja nyt jos harmittaa ettei saisikaan hiuksia sellaisiin kampauksiin kuin haluaisi, niin sillä ei ole kauheasti väliä kun menoja ei kuitenkaan ole.

Ehkä saisin myös paperikasani järjestykseen ja tehtyä kesken jääneitä albumeita. Haaveilen myös siitä, että saisin luettua kirjoja pitkästä aikaa. En ole saanut luettua kuin muutamia sivuja sen jälkeen kuin esikoinen syntyi. Äänikirjoja olen kuitenkin kuluttanut ahkerasti, varsinkin vauva-aikana. Koska täällä kotona jää helposti jumittamaan, päätin tehdä jonkinlaisen viikkosuunnitelman itselleni. Ei mikään kiveen hakattu "pakko, pitäisi", vaan niitä asioita mitä haluan tehdä tai saada aikaiseksi. Kun päivän ohjelmassa lukee "parveke", se ei tarkoita koko parvekkeen raivaamista, pesemistä ja järjestelyä, vaan edes jotain pienen pientä. Jos intoa on enemmän, niin mikäs siinä jos tekeekin enemmän yhdellä kertaa.

Minkälaisia uusia suunnitelmia sä olet keksinyt tälle keväälle?

-Mallu

Raskaana korona-arjen keskellä

Korona on aiheuttanut minulle enemmän stressiä ja ahdistusta raskauden takia. Osittain siitä syystä, etten todellakaan halua ottaa mitään riskejä, että vauvalle sattuisi jotain esim. sairastuisin niin pahasti, että päädyttäisiin sektioon ennen kuin vauva on täysaikainen. Enemmän olen kuitenkin miettinyt minkälainen tilanne tulee olemaan kesällä kun synnytys on käsillä.

Jos tilanne onkin niin paha, ettei tukihenkilö pääse mukaan synnytykseen. Se ajatus ahdistaa niin, että olisin melkein valmis synnyttämään kotona siinä tapauksessa, mutta kuitenkin vaan melkein, koska haluan olla varma, että vauvani ja minä kerkeämme saamaan apua jos sitä jostain syystä tarvitsemme. Jos tervenä oleva tukihenkilö on sallittu, niin mitä jos puolisollani sattuisikin olemaan pieni flunssa, en haluaisi ketään muuta mukaani.

Lisäksi olemme nyt pysyneet aikalailla eristyksissä. Emme ole tavanneet ketään edes ulkoilun merkeissä. Jos tilanne on sama tai pahempi kesällä, niin kuka olisi se henkilö jonka uskaltaisimme ottaa hoitamaan taaperoa kun synnytys käynnistyy?

On vaikea saada ajatuksia muualle kun joka tuutista tulee koronajuttua, eikä myöskään pääse tekemään asioita, jotka veisivät ajatuksia muualle. Vaikka stressi ja ahdistus eivät ole päällimmäisiä tunteitani, niin huomaan stressin lymyävän taustalla jatkuvasti. Yksi selkeä oire on se, etten pysty keskittymään kunnolla mihinkään. Olen reilu 1,5vuotta kuunnellut aktiivisesti äänikirjoja, mutta nyt pystyn kuuntelemaan vain pienen pieniä pätkiä kerrallaan jos edes sitä. Tv:n katsominen ei oikein kiinnosta, monikaan sarja tai elokuva ei vie mukaansa niin, että pääsisin jotenkin "pois tästä maailmasta".

Liitoskivut rajoittavat paljon tekemisiä, mikä myös lisää turhautumista ja ahdistusta. Toisaalta en tiedä saisinko kuitenkaan enempää aikaiseksi kun keskittyminen on mitä on. Välillä olo taas on todella kiitollinen. Puolison kanssa on ihana viettää enemmän aikaa, kuten myös koko pienen perheen kanssa yhdessä. Viime päivät ovat kuitenkin olleet todella raskaita henkisesti ja on tuntunut siltä ettei mikään auta pääsemästä kuopasta ylös. Mutta eiköhän tämä tästä, kunhan muistan lisätä kaikenlaisia ihania pieniä asioita päiviini.

Mitä teille kuuluu?

-Mallu

Raskausviikko 27

Huhhuh kun aika menee nopeasti! Tänään on jo rv26+4. Eipä tässä viime aikoina ole myöskään ollut raskaus päällimmäisenä mielessä. Toki raskaus muistuttaa kyllä koko ajan itsestään kipuineen.

Jonkin aikaa sitten kirjoitin pesänrakennusvietistä ja se puuhailu avasi selkeästi oven liitoskivuille, joita aikaisemmin oli vain vähän. Nyt turhauttaa todella paljon, kun tekisi mieli puuhailla vaikka mitä ja käydä kävelyillä, mutta kroppa pistää vastaan. Tässä ollaan nyt menty kuukausi kovemmilla liitoskivuilla, jotka kyllä rauhoittuvat jonkun verran kun lepää, mutta lepääminen on jotain mitä en vaan osaa vaikka kuinka olen vuosien varrella yrittänyt opetella. Taapero tekee tietenkin senkin aika mahdottomaksi, mutta suurin syypää olen kuitenkin minä itse.

En vaan osaa olla puuhailematta kotona kaikkea perussiivousta ja helposti innostun tekemään vähän kaikkea muutakin. Istuminen ja löhöily saa turhautumaan kun huomaa kaikenlaista minkä haluaisi saada siivottua. Aina välillä kun sitten uskaltautuu pienelle kävelylle, on loppupäivä ja ainakin seuraava päivä aikamoista kidutusta. Liitoskipujen lisäksi kävely aiheuttaa repivää kipua alavatsaan. Tukivyö helpottaa sitä jonkun verran, mutta tukivyö päällä en pysty istumaan, eli jos ulkoilun lomassa on luvassa istumista, en voi laittaa vyötä.

Viime aikoina turhautuminen on ollut vahvasti läsnä myös koronan takia, sehän rajoittaa tekemistä vielä enemmän. En voi mennä kaverin luo leikkitreffeille taaperon kanssa, vaan ollaan kotona missä kropan rajoitukset huomaa paljon herkemmin kun koko ajan koittaa jotain siivota tms. Koska liikkuminen on niin hankalaa, en myöskään ulkoiluta koiria tällä hetkellä, vaan se on jäänyt miehelle. Nyt on pakko alkaa suunnitella päiviä paremmin niin, että myös minä saan omaa aikaa. Eli tällä hetkellä istun makkarissa meidän sängyssä kirjoittamassa, ihanaa!

Mennäänpä hetkeksi vähän positiivisempiin kuulumisiin. Pienen toukan liikkeet tuntuvat koko ajan enemmän, mikä on aivan ihanaa kaikkien synkkien asioiden keskellä. Lisäksi sain tietää, että on olemassa salmiakkeja joita voi raskaana syödä! Kunhan kotihoidontuki tulee, niin tilaan niitä, sillä himo on ollut valtava! Tällä hetkellä on hyvä ettei rahaa ole ollut yhtään ylimääräistä, sillä makeanhimo on ollut niin älytön, että olisi tullut syötyä ihan liikaa kaikkea hyvää. Suurin himo on kuitenkin salmiakkiin ja lakritsiin. Niitä tuleekin sitten varmaan vedettyä överi paljon synnytyksen jälkeen, niin kuin viime kerrallakin.

Voimia kaikille, olitte sitten raskaana tai ette. <3

-Mallu

Epätodellinen olo ja positiivisia ajatuksia

Vaikka itse toivoin koulujen sulkemista ja ymmärrän ettei se yksistään riitä, niin kuitenkin tilanteen vakavuus iski järkytyksenä tajuntaani maanantaina kun kuuntelin hallituksen tiedoitustilaisuutta. Siitä asti olo on ollut epätodellinen ja korona asiat ovat vierailleet unissani joka yö. En koe itselläni mitään suurta pelkoa, stressiä tai ahdistusta, mutta asiaa on todella vaikea sisäistää, tilannehan on todella raju.

En tiedä johtuuko raskaushormoneista vai mistä, mutta on myös tullut itkeskeltyä. Tiedoitustilaisuutta kuunnellessa alkoivat kyyneleet valua, sen jälkeen ja eilenkin tuli muutamaan otteeseen pari kyyneltä. Epätietoisuus siitä, kuinka kauan tilanne on päällä ja mitä tuleva mahdollisesti tuo tuntuu inhottavalta. Meillä on pieni taapero ja toinen lapsi tulossa, miltä maailma näyttää kun he kasvavat ja alkavat ymmärtää enemmän? Toisaalta tämä tuo myös paljon hyvää, ihmiset pysähtyvät ja ovat enemmän läsnä toisilleen, vaikka etänä. Kuten pääministerimme sanoi, me selviämme tästä yhdessä!

Olen huomannut ihmisten tajunneen asioita jo heti päivässä tai parissa, mikä on mahtavaa! Toiset ovat tajunneet, ettei normaalistikaan tarvitsisi tehdä niin paljon töitä, toiset taas ovat ulkoilleet luonnossa enemmän ja nauttineet täysillä. On leivottu, laitettu ruokaa, luettu kirjoja ja oltu enemmän yhteyksissä ystäviin ja muihin läheisiin. Itsekin aloin jo miettiä sitä, että mitä nyt haluaisin tehdä enemmän.

Normaalisti asioita on niin paljon, että lopulta kaikki saattaa jäädä tekemättä. Haluaisin käydä salilla, samalla pitäisi tehdä pientä kuntoutusta mitä voisi tehdä hyvin kotona, haluaisin kirjoittaa enemmän blogia, nähdä kavereita, nähdä sellaisia kavereita joihin ei ole ollut yhteydessä vuosiin, haluaisin maalata, lukea, askarella albumeita, opiskella, ulkoilla enemmän, meditoida, joogata, käydä mökillä enemmän, tehdä enemmän ruokaa, leipoa, ja siivota koti lattiasta kattoon. Asioita on paljon enemmänkin, mutta nämä nyt tulivat ensimmäisenä mieleen.

Arjen tohinassa suurin osa jää pois kun on muuta menoa, enkä osaa poimia haluamiani asioita pääni sekamelskasta. Olen pitkään miettinyt, että haluaisin nähdä tiettyjä vanhoja kavereita pitkästä aikaa, mutta en ole laittanut viestiä, koska en ole ollut varma kerkeänkö kuitenkaan. Miten voisin nähdä heitä, kun näen niin vähän monia sellaisiakin kavereita joiden kanssa olen yhteydessä? Nyt karsiutuu menoja pois, ei voi käydä salilla tms. Eli on helpompi keskittyä niihin asioihin joita on mahdollista tehdä. Ja viestejä voi laittaa, vaikka ei pystykään näkemään!

Tietysti aikaa on rajoitetusti ja taapero vie siitä suuren osan, mutta olen jo huomannut meidän arjessamme pieniä muutoksia kohti "parempaa". Olemme suunnitelleet syömiset paremmin, olemme ulkoilleet enemmän vaikka emme leikkipuistoissa nyt käykään, olemme olleet paljon enemmän läsnä toisillemme ja meditoineetkin yhdessä, itse olen tehnyt vähän kehonhuoltoa ja kirjoittanut enemmän.

Toki monelle tuottaa varmasti haasteita tehdä etätyötä ja hoitaa lasten kotikoulu, mutta sekin tuo varmasti paljon hyvääkin. Vanhemmat ainakin viettävät paljon enemmän aikaa lasten kanssa. Kyllä me tästä selvitään, meillä on suomalainen sisu ja muistakaa, tämä on yhteinen taistelu.

-Mallu

Voihan korona!

Viime viikolla jäi blogiteksti julkaisematta, kun ajatukset pyörivät koronan ympärillä ja seurasinkin tiiviisti uutisointia. Ei en ole paniikissa, hysteerinen tai peloissani. Alkuun maailman tapahtumat tietenkin huolestuttivat, mutta tuntui myös jännittävältä seurata miten virus pysäyttää normaalin elämän.

Nyt alkaa kuitenkin pelko myös hiipiä taka-alalle. Pelko siitä mitä pääkaupunkiseudun päättäjien välinpitämättömyys aiheuttaa. On täysin selvää, että koulut ja päiväkodit pitäisi sulkea ja sen sijaan, että pohditaan ettei se ole mahdollista/fiksua rahallisesti ja/tai koska vanhempia tarvitaan tärkeissä työtehtävissa, pitäisi miettiä MITEN se olisi mahdollista. Niiden lapsille joiden ei ole mahdollista jäädä kotiin lastensa kanssa on aivan varmasti mahdollista järjestää muuta, sillä tällä hetkellä on paljon ihmisiä ilman töitä ja paljon tiloja tyhjillään!

Ei ole ihan läpihuutojuttu ei, eikä varmasti ihan niin mustavalkoista, mutta tavoitteena oli se, että terveydenhuollon kantokyky riittää ja koulujen sekä päiväkotien auki pitäminen ei kyllä tue sitä tavoitetta. Itsellä on se tunne, että tässä kuunnellaan enemmän talousasiantuntijoita kun terveyspuolen asiantuntijoita. Oikeita päätöksiä täytyy tehdä ajoissa, jotta niillä on vaikutusta. Ehkäpä täällä Suomessa eletään vielä jossain ihme kuplassa ja siinä luulossa, ettei tauti iskisi niin kovaa tänne? Onneksi löytyy kuitenkin joitain kaupunkeja missä toimitaan fiksusti, vaikka mielestäni erityisesti pääkaupunkiseudulla koulujen ja päiväkotien sulkemisen tarve olisi nyt. Espoo ja Vantaa näyttävät pitkälti seuraavan Helsingin huonoa esimerkkiä, valitettavasti.

Ehkä tilanne olisi toinen jos testauksia olisi jatkettu aikaisempaan tapaan ja tilastot sairastuneista kertoisivat totuuden, kuka tietää? Odotetaanko ensimmäistä kuolemantapausta vai sitä, että sairaalat alkavat täyttyä ennen kuin kunnon päätöksiä tehdään? Muissa maissa koulujen sulkeminen on onnistunut, eli onko tämä taas joku sääntösuomi homma kun asiat eivät etene? Huom. tämä teksti on oma mielipiteeni, joten toivottavasti kukaan ei vedä herneitä nenään. Löytyy runsaasti asiantuntijalausuntoja sen puolesta, että koulut ja päiväkodit pitäisi sulkea, jotka varmasti löytyy googlettamalla. Myös Euroopan tartuntatautivirasto ohjeistaa siihen. Törmäsin eilen facebookissa myös epidemiologi Anna Keski-Rahkosen julkaisuun, missä on hyvin asiaa ja lähteitä myös listattu.

Ihanaa alkavaa viikkoa sinne, synkemmästä aiheesta huolimatta!

-Mallu

Asuntokriiseilyä

Aina välillä tulee katsottua asuntojen myynti-ilmoituksia itseä kiinnostavilta alueilta. Ei olla oltu aikeissa vielä muuttaa, mutta mielenkiinnosta siitä mitä voisi olla tarjolla ja mikä hintataso on. Kolme viikkoa sitten huomattiin aivan uskomattoman upean tontin myynti-ilmoitus ja tontilla oli myös aivan ihastuttava vanha talo. Ilmoitus bongattiin aamulla ja samalla huomattiin, että näyttö olisikin samana iltapäivänä ja pakkohan se oli käydä katsomassa, kun vielä oli meidän budjetissa!

Todettiin kuitenkin, että talo oli aivan liian pieni meille, eikä kumpikaan pysyisi järjissään jos ostaisimme tontin ja asuisimme talossa samalla kun laajentaisimme. Tontti oli myös aika mahdoton pienten lasten kanssa, upeudestaan huolimatta. Kalliotontilla talo oli tietysti rakennettu kallion päälle ja sinne pääsi vain portaita pitkin, yhdet pidemmät ja yhdet lyhyemmät portaat. Rattailla ei nykytilanteessa pääsisi ovelle, joten alkuun olisi pitänyt rakentaa toinen reitti.

Tästä kuitenkin innostuttiin aikalailla ja alettiin oikein urakalla käymään myynti-ilmoituksia läpi kaikilta mieleisiltä alueilta. Laskettiin budjettia, innostuttiin parista talosta ja monen päivän asunnon- ja tontinmetsästyksen jälkeen todettiin, että ei.. Ei olla vielä muuttamassa. Meillä on ollut unelmana rakentaa oma talo, mutta nyt tuntuu siltä, että unelmistamme pitää karsia niin paljon, ettei sitä huvita miettiä nyt. Lisäksi suunnitelmissa on edelleen muuttaa jossain vaiheessa vuodeksi Lappiin, josta olenkin joskus kirjoittanut. Fiksuinta voisi olla, että muutetaan vasta siinä vaiheessa.

En kuitenkaan tiedä yhtään mihin ja miten lopulta päädytään asumaan. Lottovoitto olisi paikallaan, että saataisiin unelmiemme koti. Itse haluan ehdottomasti asua lähellä merta, mikä tietysti nostaa hintaa paljon. Mies taas kaipaa enemmän tilaa ja suurta pihaa, mikä myös nostaa hintaa. Ne talot + tontit mihin olisi varaa, ovat tällä hetkellä sellaisia jotka kaipaavan (ainakin meidän mielestä) remppaa, mihin ei sitten riitäkkään rahat. Tai sitten löytyisi ihana tontti, mutta siihen menisikin koko budjetti, eikä mitään jäisi talon rakentamiseen. Jäämme siis ainakin toistaiseksi tämän hetkiseen asuntoon ja eihän sitä ikinä tiedä, ehkä budjettimme onkin isompi parin vuoden päästä?

-Mallu

Meitä on kohta neljä!

Eipä mennyt blogin uusi alku ihan putkeen kun jäi yksi postaus väliin ihan sen takia, että iski pesänrakennus vimma ja yksinkertaisesti unohdin blogin, koska pää oli täynnä siivous ja raivaussuunnitelmia. Paljon sainkin aikaan viime viikolla! Mutta nyt itse blogitekstin pariin!

Samana päivänä kun vauvani täytti vuoden, alkoi aah niin ihana raskauspahoinvointi. Lapsille tulee siis ikäeroa 1v 8kk. Vaikka toivottiin lapsille noin kahden vuoden ikäeroa ja tietenkin toivoin raskaaksi tulemista, en kuitenkaan ollut odottanut, että tärppäisi niin nopeasti. Varsinkin kun vasta lopettelin imetystä ja imetys taisi loppua reilun viikon ennen pahoinvoinnin alkamista. Ihanaa se kuitenkin on, että pieni tulee jo niin pian.💜

Alku tulee varmasti olemaan todella raskasta aikaa, mutta onneksi mies pystyy pitämään kesällä isyysvapaat esikoisen kanssa, joten kahden lapsen arkeen tulee pehmeä lasku (la siis 27.6). Naapuri kertoi, että heillä on lapsilla 1v. 6kk. ikäeroa ja alku oli todella raskas, mutta nyt on todella helppoa ja ihanaa kun lapset leikkivät yhdessä (taitavat olla n. 3 ja 4v.).

Edellisessä raskaudessa pelkäsin keskenmenoa, koska ensimmäinen raskaus meni kesken. Nyt ei ole ollut paljon aikaa ajatella koko raskautta, kun taapero pitää kiireisenä. Ensimmäisessä ultrassa, kun mies kysyi kätilöltä näkyisikö sukupuoli jo, kätilö vastasi ettei yllättyisi jos meille tulisi toinen poika. Toki painotti, että on liian aikaista sanoa ja näkyvissä ollut nyppylä voisi hyvin näkyä myös tytöllä. No siitä minulle tuli kuitenkin todella vahva tunne siitä, että meille tulee toinen poika. Toissa viikon perjantaina rakenneultrassa se varmistuikin. Kohta meillä on kaksi pientä poikaa!

-Mallu

Blogin uusi alku

Blogi on taas ollut hiljaisena useamman kuukauden, mikä harmittaa todella paljon. Vaikka vuoden ensimmäinen kuukausi onkin jo vierähtänyt ohi, niin ajattelin uuden vuoden kunniaksi herättää blogin taas henkiin. Alkuun suunnitelmana on julkaista kerran viikkoon, sillä luulen blogihomman kaatuneen siihen, että olen halunnut julkaista useammin, mikä on aiheuttanut alitajuista stressiä, enkä olekaan saanut mitään aikaiseksi.

Meidän pikku taapero toki tekee homman vähän haastavammaksi, sillä herra on päättänyt alkaa nukkua noin tunnin päikkäreitä, mutta aion kuitenkin onnistua pitämään kiinni tästä itselleni tärkeästä harrastuksesta. Heti kun pääsin taas kirjoittamaan, olikin pakko aloittaa useampi teksti kun inspiraatio iski. Nyt täytyy siis vaan saada nekin tekstit valmiiksi, niin saan homman hyvin rullaamaan.

Kevään aikana blogi tulee varmasti keskittymään jonkin verran raskauteen, sillä täällä odotellaan taaperolle pikkusisarusta. Laskettu aika on 27.6, joten saa nähdä tuleeko pienestä kesäkuinen vai heinäkuinen. Lisäksi varmasti luvassa arki höpinöitä ja asiaa vähän kaikesta mitä mielen päällä on.

Pyrin julkaisemaan ainakin maanantaisin tekstin, jos aikaa ja inspiraatiota riittää, niin saattaa postauksia ilmestyä muulloinkin. Tästä se lähtee taas, ihanaa!

Inspiraatiota ja energiaa teille jokaiselle!

-Mallu