tiistai 25. helmikuuta 2020

Meitä on kohta neljä!

Eipä mennyt blogin uusi alku ihan putkeen kun jäi yksi postaus väliin ihan sen takia, että iski pesänrakennus vimma ja yksinkertaisesti unohdin blogin, koska pää oli täynnä siivous ja raivaussuunnitelmia. Paljon sainkin aikaan viime viikolla! Mutta nyt itse blogitekstin pariin!

Samana päivänä kun vauvani täytti vuoden, alkoi aah niin ihana raskauspahoinvointi. Lapsille tulee siis ikäeroa 1v 8kk. Vaikka toivottiin lapsille noin kahden vuoden ikäeroa ja tietenkin toivoin raskaaksi tulemista, en kuitenkaan ollut odottanut, että tärppäisi niin nopeasti. Varsinkin kun vasta lopettelin imetystä ja imetys taisi loppua reilun viikon ennen pahoinvoinnin alkamista. Ihanaa se kuitenkin on, että pieni tulee jo niin pian.💜


Alku tulee varmasti olemaan todella raskasta aikaa, mutta onneksi mies pystyy pitämään kesällä isyysvapaat esikoisen kanssa, joten kahden lapsen arkeen tulee pehmeä lasku (la siis 27.6). Naapuri kertoi, että heillä on lapsilla 1v. 6kk. ikäeroa ja alku oli todella raskas, mutta nyt on todella helppoa ja ihanaa kun lapset leikkivät yhdessä (taitavat olla n. 3 ja 4v.).

Edellisessä raskaudessa pelkäsin keskenmenoa, koska ensimmäinen raskaus meni kesken. Nyt ei ole ollut paljon aikaa ajatella koko raskautta, kun taapero pitää kiireisenä. Ensimmäisessä ultrassa, kun mies kysyi kätilöltä näkyisikö sukupuoli jo, kätilö vastasi ettei yllättyisi jos meille tulisi toinen poika. Toki painotti, että on liian aikaista sanoa ja näkyvissä ollut nyppylä voisi hyvin näkyä myös tytöllä. No siitä minulle tuli kuitenkin todella vahva tunne siitä, että meille tulee toinen poika. Toissa viikon perjantaina rakenneultrassa se varmistuikin. Kohta meillä on kaksi pientä poikaa!

-Mallu

2 kommenttia:

  1. Oi onneksi olkoon! Täytyy jäädä seuraamaan matkaasi.
    Meillä odotetaan myös pientä syntyväksi 4.6 :)

    adriannetome.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, onnittelut sinnekin! :) Ja kiitos kommentista! :)

      Poista