perjantai 20. lokakuuta 2017

Liikaa samaan aikaan

Olen monesti puhunut siitä, että minulla on usein liian monta rautaa tulessa samaan aikaan. Keväällä aloin karsimaan rankalla kädellä kun päätin laittaa lääkissuunnitelmat hetkeksi hyllylle. En väitä, että olisin nykyään mikään ajankäytön asiantuntija, en todellakaan, mutta pientä kehitystä on ollut.

Löysin siivotessani paperipinosta yhden paperin joka oli aika järkyttävää luettavaa. Paperi oli blogiteksti suunnitelmia viime syksyltä, se ei ollut mitenkään järkyttävää, mutta paperille oli päätynyt paljon muutakin.. Alkuun olin siis lähtenyt listaamaan ideoita blogitekstejä varten ja suunnittelemaan aikatauluja, mutta lopulta paperi oli täynnä kaikenlaisia muitakin merkintöjä. Tuo kuvastaa hyvin sitä, että on ollut liikaa kaikkea samaan aikaan.


Paperilta löytyi siis blogihommien lisäksi to do-listaa, listaa tärkeistä asioista joita ei saa unohtaa, lääkislukemiseen liittyviä muistiinpanoja ja vielä lahjaideaa isänpäiväksi. Noita lääkismuistiinpanoja löytyy aina lukemisten ollessa käynnissä melkein jokaiselta paperilapulta, se ei siis kauheasti yllättänyt, mutta paperilla oli niin paljon muutakin. Vaikka lukemiset olisivat käynnissä tällä hetkellä, niin tekemistä tai tekemättömiä asioita ei todellakaan ole viime syksyn tapaan. Pää oli selkeästi niin täynnä erilaisia asioita, että ne oli pakko saada paperille, koska muuten ajatus ei kulkenut.

Helppohan se tässä saikulla huudella, ettei tee liikaa samaan aikaan, mutta mielestäni olen oppinut armollisuutta. Tosin en tiedä miten tässä käy kun alkaa life coach opinnot, saan toivottavasti uuden työn ja edelleenhän tässä haaveillaan vauvasta. Sain jo kokea raskauden aiheuttaman väsymyksen ja pahoinvoinnin, siihen kun vielä liittää työt ja opinnot voi meno olla aika rankkaa. Toisaalta olen todella innoissani opinnoistani, vihdoin pääsen opiskelemaan jotain mitä itse haluan ja josta olen todella kiinnostunut. Haluan myös työpaikan joka on mieleeni. En aio hakea mitä vaan työtä, vaan jotain jota on kiva tehdä pidemmän aikaa. Kivat työpaikkani ovat yleensä olleet keikkatöitä, mutta sitä stressiä en halua nyt elämääni vaan haluan kokopäivätyön.

En aio jäädä työttömäksi, täytyy erikseen painottaa kun aihe on ollut tapetilla viime aikoina, vaan aion tehdä keikkahommia kunnes löydän "sen oikean" työn. Tiedän, että olen sellainen ihminen, että minulla tulee aina olemaan paljon kaikkea elämässäni, mutta kunhan saan hyvät rutiinit, tulee kaikki sujumaan paremmin. Lääkikseen aion vielä hakea, kunhan muut palikat ovat elämässäni kohdallaan. Stressi on suurin syy siihen, että kaikesta tulee liikaa. Kun ei ole rutiineja, lisääntyy myös stressi. Nyt etsitään hyvinvointia elämään rutiinien kautta. Oma hyvinvointi on nyt etusijalla ja kaaoksesta tulee hallittu kaaos.

-Mallu

torstai 19. lokakuuta 2017

Hyvä draivi päällä

Mulla on nyt jonkin aikaa ollut todella hyvä draivi päällä. Se on näkynyt blogissakin, kun suunnittelemani kaksi postausta viikossa onkin lisääntynyt seitsemäksi. Olen noussut ajoissa aamulla ja saanut hoidettua ihan hyvin asioita päivän aikana. Täysillä en voi aloittaa sillä kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että silloin hommat kaatuu yleensä siihen, että teen liikaa kaikkea samaan aikaan. Energiat yksinkertaisesti loppuu, sillä kaikki uuden opetteleminen vie paljon enemmän energiaa.


Nyt olen todella hyvällä fiiliksellä toteuttamassa elämäntapamuutostani! Haluan arkirutiinit kuntoon! Ei enää päättömänä kanana juoksemista miljoonan asian kanssa yhtä aikaa. Ei miljoonaa tavoitetta samalla päivälle ja mieletön epäonnistumisen tunne kun kaikki menikin mönkään. Pieniä tavoitteita joista saa positiivista energiaa jatkaa projektia! Pieniä valintoja jotka vaikuttavat paljon omaan hyvinvointiin. Esimerkiksi olen viime viikkojen aikana tuntenut huomattavan eron siihen, että aamu alkaisi muutaman viikon takaisella monen tunnin jumituksella versus se, että juon kaksi lasia vettä heti noustuani. En olisi ikinä uskonut, että tunnen näin valtavan eron! Tunnen, että kroppa lähtee käyntiin, mieletöntä!


Muistan miten paljon helpompaa arki oli kun minulla oli paremmat rutiinit. Elämääni on sen jälkeen tullut muutama koira lisää sekä yksi mies, joten rutiinien takaisin saaminen on ollut hieman haastavampaa. Mutta tiedän, että se on mahdollista ja uskon, että minulla on nyt tarvittavat työkalut siihen. Olen jo hoitanut monta asiaa jotka ovat roikkuneet pitkään tehtävä listalla ja aion jatkaa samaan malliin. Ehkäpä saadaan vihdoin taulutkin seinille, eihän muutosta ole kun kohta 9 kuukautta.. Rutiinit kuntoon ja roikkuvat asiat pois päiväjärjestyksestä, sitä kohti mennään hurjaa vauhtia!

-Mallu

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Ajatuksia keskenmenon jälkeen

Oli keskiviikko kun saatiin ultrassa tietää ettei sisälläni enää sykkinytkään toinen sydän. Ilta ja suuri osa yöstä meni itkien. Seuraava päiväkin meni suurimmaksi osaksi kyynelten valuessa poskilla. Perjantaina olo olikin yhtäkkiä paljon parempi. Olin melkein hyvällä tuulella, enemmän ahdisti rikkinäinen olkapää kuin kuollut elämä sisälläni.

Tajusin selkeästi sinä perjantaina, etten oikeasti pysty suremaan "vauvaa", koska sellaista ei ole vielä ollutkaan. Sisälläni oli kasa soluja, alkio, josta oli juuri kehittymässä sikiö kun elämä sammui. Kun näimme sydämen sykkeen aikaisemmin, alkio oli pelkkä pieni pallukka. Ajatus oli tietysti ihana, että sisälläni kasvaa pienenpieni elämä. Ajatus, siihen on helppo rakastua. Olin ikionnellinen siitä, että minusta oli tulossa äiti, meistä oli tulossa vanhempia.


Tulin hyvin nopeasti raskaaksi, ehkäisyn lopettamisen jälkeen kerkesi olla yhdet "luomumenkat", jonka jälkeen tärppäsi heti. Silti aika tuntui matelevan ja ajattelin etten ikinä tule raskaaksi. Olen hyvin malttamaton, vihaan odottamista. Keskenmenon takia joudun odottamaan paljon kauemmin mitä vielä jonkin aikaa sitten luulin. Se ajatus ahdistaa ja paljon. Joku veti maton jalkojemme alta ja kaikki suunnitelmat menevät uusiksi.

Ennen kuin tulin raskaaksi kaikki vauva uutiset sattuivat. Tietysti yritin olla onnellinen muiden puolesta, mutta kun kaipaa omaa vauvaa niin kovasti. Kun itse olin raskaana oli ihanaa kun pystyi joka solullaan iloitsemaan muiden puolesta. Nyt pelkään vauvauutisia enemmän kuin koskaan ennen, tulenko kestämään sen? Pelkään myös sitä, että raskaaksi tuleminen ei tällä kertaa olekaan niin helppoa ja keskenmenoa sitten kun tulen raskaaksi.




















Nyt kun on kulunut jo viikkoja keskenmenosta, tuntuu todella epätodelliselta, että koskaan olinkaan raskaana. Ehkä se olikin vain unta? Olin saamassa sen mitä halusin eniten, mutta eihän sellaista tapahdu minulle. Koko raskaus oli vielä alussa niin epätodellista, että keskenmenosta yli pääseminen ei  ollut niin vaikeaa. Toisaalta pelkään koko ajan, etten olekaan päässyt siitä yli vaan kohta tulee totaali romahtaminen. Mieheni mielestä aliarvioin itseäni ja olen paljon vahvempi kuin luulen, ehkä se onkin juuri niin. Masennuksen ja yleistyneen ahdistuneisuushäiriön takia jouduin aikoinaan tekemään mieleni kanssa hurjan paljon töitä, tiedän olevani vahvempi kuin koskaan, mutta olenko näin vahva?

Jostain syystä tunnen nyt keskenmenon jälkeen olevani vielä valmiimpi äidiksi. Plussan jälkeen iski jopa pieni "apua olen oikeasti raskaana"-paniikki, vaikka raskaus olikin suunniteltu. Kaikenlaiset tunteet ehdin jo käydä läpi pelosta suunnattomaan iloon ja onnellisuuteen, nyt olen siis vielä valmiimpi paketti. Toivon koko sydämestäni, että uusi elämä saa alkunsa mahdollisimman pian ja raskaus sujuu hyvin.

-Mallu

tiistai 17. lokakuuta 2017

Minusta tulee life coach!

Siis mitä? Kyllä vaan, minusta tulee life coach! Olen todella todella innoissani! Koulutus alkaa tällä viikolla ja kestää vuoden. Opin valmentajan taidot, mutta samalla tämä on matka itseeni. Tavallaan tullaan valmentamaan paljon toisiamme ja käydään läpi asioita jotka saavat miettimään oma itseämme ja omaa elämäämme. Minulla on siis alkamassa vuoden kestävä terapia.


Minusta ei kuitenkaan tule opiskelijaa vaan hommia painetaan pääosin etänä. Meillä tulee olemaan kuukaudessa yhden viikonlopun verran koulutusta, joten työt menee hyvin siinä ohessa (kunhan vaan löytyisi uusi työpaikka). En malttaisi odottaa perjantaihin, mutta huomaan myös päivän lähestyessä, että pieni jännitys alkaa nostaa päätään. Millaisia kaikki muut ovat? Millainen koulutus oikeastaan on?

Tästä tulee mahtava matka!

-Mallu


maanantai 16. lokakuuta 2017

Syysflunssa nro.2

Ehdin olla melkein kuukauden terveenä ja juuri kun alkoi olla hyvä draivi päällä elämäntaparempan suhteen iski seuraava pöpö.. Viime keskiviikkona kun heräsin tunsin, että flunssaa pukkaa. Ajattelin sen menevän ohi, kunhan vaan lepäilisin, onneksi saikulla siihen on mahdollisuuskin. Valitettavasti olo vain paheni päivä päivältä. Olo tuntui raskaalta ja flunssaiselta, mutta muuten ainoa oire oli kurkun karheus ja polte.


Ensimmäisinä päivinä olin todella turhautunut ja vihainen, miksi taas! Vasta sen jälkeen aloin hyväksymään tilanteen. Eihän tälle nyt voi mitään ja tällä kertaa flunssa ei todellakaan pääse romuttamaan hyvin alkanutta elämäntapa remonttiani. Flunssasta huolimatta olen noussut viimeistään yhdeksältä, juonut heti kaksi lasia vettä ja laittanut kirkasvalolampun päälle. Enempää en ole itseltäni vaatinut, mutta on ollut hyvä fiilis kun olenkin pikkasen jaksanut siivoilla.

Teetä olen lipittänyt päivät pitkät ja syönyt c- vitamiinia ja sinkkiä, finrexiniäkin olen juonut. Viikonloppuna alkoi olo onneksi helpottamaan vaikka tukkoisuus alkoikin lauantai iltana. Toivottavasti tämä flunssa ei mene aalloissa vaan alkaa nyt oikeasti pikkuhiljaa mennä ohi, haluan päästä tekemään asioita!


Usko, että olisin voinut välttää syysflunssa numero kakkosen jos olisi elämäntavat kohdillaan. Jos nukkusin paremmin, söisin paremmin ja liikunta olisi osa arkeani, kroppa voisi paremmin ja vastustuskyky olisi varmasti parempi. Vitamiinitkin ovat jääneet viime aikoina syömättä kun mama-vitamiinipurkki on ahdistanut pöydällä. Nyt se on piilotettu kaappiin ja normivitamiinit otettu käyttöön!

Toivottavasti te olette säästyneet flunssalta!

-Mallu

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Keskenmeno osa 2

..jatkoa tekstiin keskenmeno osa1..

Ensimmäinen yö ja toinen päivä

Ensimmäinen yö oli vaikea, miten ihmeessä saisin ajatukset kuriin? Kannan sisälläni kuollutta vauvanalkua. Se on kuollut. Sydän ei syki enää. Miten olen voinut kantaa kuollutta alkiota sisälläni huomaamatta? Onko tämä kaikki pahaa unta? Kaikki on ohi, meille ei tulekaan vauvaa.. Itku alkaa taas, eikä sille meinaa tulla loppua. Lopulta kuitenkin nukahdan.

Herään monta kertaa yön aikana. Joka kerta ensimmäinen ajatus on kuollut pikkuisemme. Minusta ei tulekaan äitiä. En meinaa nukahtaa uudestaan, totuus on liian kammottava. Aamulla herään ennen seitsemää, en pysty nukkumaan enää vaikka katkonainen uni alkoi vasta yhden jälkeen. Jo eilen illalla aloin googlettamaan keskenmeno kokemuksia, sama jatkuu. Vertaistuki, se tuntuisi hyvältä.

Onneksi olen sairaslomalla, itku yllättää vähän väliä, silloinkin kun luulen ajattelevani jotain ihan muuta. Kaikenlaisia ajatuksia pyörii päässä. Söin ihan alkuraskaudessa vähän lakua ja salmiakkia, loppuiko kehitys sen takia? Mullahan oli se kauhea monen viikon flunssa, sillon se kuoli, ehkä mun kroppa ei jaksanut kasvattaa pientä elämää kovassa flunssassa? Turha miettiä tommosia, se ei vaan kehittynyt oikein..

Kerroin jo siskolleni eilen keskenmenosta kun tapasin hänet kaupungilla ennen fysioterapiaa. Kerroin puhelimessa ennen kuin nähtiin, etten romahtaisi. Pieni itkuhan siinä tuli kun sen sanoi ensimmäistä kertaa ääneen. Ei edes hävettänyt, millään ei ollut mitään väliä silloin. Muille kertominen ahdisti, lopulta pyysin siskoani kertomaan perheelle ja sanomaan etten jaksa puhua. Tänään täytyy vielä kertoa kahdelle ystävälle, saan senkin lisäahdistuksen pois.

Seuraavan kerran kun olen raskaana, me ei kerrota kenellekään! Tai ehkä kuitenkin kerrotaan, jos tulee enemmän keskenmenoja, niin haluan kuitenkin läheisteni tietävän mitä elämässäni tapahtuu. Jos raskaudunkin jo ennen joulua, niin kaikki saavat kuitenkin heti tietää kun ei kaloja pysty syömään. Mutta mitä jos en tulekaan enää niin helposti raskaaksi?

Haalea viiva, mutta kaksi niitä oli!
Heti kun järkyttävä totuus paljastui, heräsi ajatus siitä, että miksi minulla on niin pirun huono tuuri aina. Koitan usein ajatella, että kaikella on tarkoituksensa. Mikä ihmeen tarkoitus tällä oli? Eikö elämässäni ole ollut tarpeeksi vastoinkäymisiä? Ainoa positiivinen asia tässä on se, että siskoni on kevään ulkomailla töissä ja olisi jäänyt paitsi vauvan ensimmäisistä viikoista. Ei paljoa lohduta sekään ajatus eikä se, että voin nyt syödä himoitsemaani kylmäsavulohta ja samiakkia. Kolme kuukautta olen turhaan kärsinyt kaikenlaisista raskausoireista ja minkä takia? Pahoinvointi, järjetön väsymys, inhottava akne päänahassa, kasvoissa sekä selässä, herkkä hajuaisti joka ei todellakaan helpottanut pahoinvointia ja kaikenkukkuraksi ihana iskias alkoi vaivaamaan jo rv7. Kolme kuukautta turhaa kärsimystä.. Olisipa oireet loppuneet edes silloin kun elämä sisälläni päättyi, mutta ei.

Päätimme jo heti illalla, että aloitetaan alusta kunhan vaan saadaan. Joudumme nyt odottamaan vielä pidempään. Reilu kuusi kuukautta onkin yhtäkkiä vähintään 10 kuukautta. Epätietoisuus siitä, milloin raskaudun uudestaan on pahinta, olisi niin paljon helpompaa tietää. Suurin toiveeni oli toteutumassa, mutta se riistettiin minulta, nyt ei auta muu kuin aloittaa alusta. Elämä ei todellakaan ole helppoa.

-Mallu

lauantai 14. lokakuuta 2017

Paska elämä

Välillä tuntuu ettei elämässä ole yhtään mitään järkeä. Jatkuvasti menee kaikki päin helvettiä, eikä mistään tule mitään. Kaikilla on varmasti joskus sellaisia päivä, eikö vaan? Minusta tuntuu usein ettei nallekarkit todellakaan ole menneet tasan ja elämäni on jatkuvaa taistelua.

Seuraavaksi vuorossa valitusta, joten ei kannata lukea pidempään jos ei osaa ottaa tätä vastaan. Musta tuntuu, että mulla on aina todella huono tuuri. Aina minulle sattuu kaikenlaista ja on miljoona vaivaa. Olen 27 vuotias ja olen elämäni aikana kamppaillut 8 vuotta masennuksen kanssa. Kyllä olen nyt paljon vahvempi ihminen ja ymmärrän itseäni ja muita paljon paljon paremmin tämän takia, mutta hemmetti vieköön 8 vuotta elämästäni meni osittain hukkaan. Kärsin edelleen siitä ettei lukiossa ollut voimia päntätä ja sen jälkeen olenkin yrittänyt tehdä liikaa kaikkea samaan aikaan, mikä johtaa jatkuvasti loppuun palamiseen.


Olen  kärsinyt reilu 6 vuotta kroonisesta selkäkivusta, mukavaa eikö? Lisäksi minulla on krooninen migreeni, joten kivuttomat päivät ovat erittäin harvassa, varsinkin nyt kun olkapää on ihan hajalla. Tänä syksynä tuntuu taas siltä, että koko maailmankaikkeus on minua vastaan. Ensin oltiin olkapään takia sairauslomalla ja ainoa positiivinen asia arjessa oli raskaus. Sekin otettiin tietenkin minulta pois. Keskenmeno, senkin saan lisätä vastoinkäymisieni listaan, unelma joka riistettiin hetkessä pois.

Nuo ovat niitä isoimpia elämäni vastoinkäymisiä, pienempiä on miljoonia, joten niitä on turha avata. Vihaan sanontaa, että jokainen saa niin paljon kun jaksaa kantaa. Ei se vaan mene niin. Tiedän, että on ihmisiä joilla on ollut elämässä enemmän vastoinkäymisiä kuin minulla, mutta on myös niitä, joilla oikeasti menee hyvin. Olen jaksanut kantaa omat vastoinkäymiseni, mutta en halua jatkuvasti olla rikkinäinen ihminen. Tietysti olen paljon vahvempi kokemuksieni jälkeen, mutta eikö alkaisi jo riittää?


Positiivinen puoli tässä on se, että olen oppinut nauramaan kaikille pienemmille vastoinkäymisille, "niinpä tietenkin, tämähän on minun elämääni". Olen myös oppinut näkemään positiiviset puolet paljon paremmin ja nautin elämän pienistä asioista. Nämä ovat asioita joita olen oppinut masennuksen takia. Masennus on kasvattanut minua ihmisenä aivan älyttömän paljon! Vielä en tiedä mitä hyötyä kaikista kivuista ja menetyksistä on ollut, mutta ehkä se selviää aikanaan. Ainakin olen varmasti vahvempi ihminen niiden takia, kuinkakohan paljon minun tarvitsee vielä vahvistua?

Loppuun haluan vielä sanoa, että tämä teksti kertoo ajatuksistani niinä surkeimpina päivinä, kun kaikki tuntuu mahdottomalta. Arjessa on turha jäädä murehtimaan menneitä asioita, niitä et voi muuttaa. Pitäkää katse eteenpäin ja kääntäkää vastoinkäymisenne voimavaraksi. Välillä elämä on paskaa, mutta useimmiten ei. Minäkin elin sen 8 vuotta pimeydessä, enkä uskonut, että se ikinä loppuisi, mutta lopulta pääsin varjosta pois. Vaikka sinulla menisi kuinka huonosti tahansa, jaksa vielä, kyllä se aurinko lopulta paistaa.

-Mallu