tiistai 25. helmikuuta 2020

Meitä on kohta neljä!

Eipä mennyt blogin uusi alku ihan putkeen kun jäi yksi postaus väliin ihan sen takia, että iski pesänrakennus vimma ja yksinkertaisesti unohdin blogin, koska pää oli täynnä siivous ja raivaussuunnitelmia. Paljon sainkin aikaan viime viikolla! Mutta nyt itse blogitekstin pariin!

Samana päivänä kun vauvani täytti vuoden, alkoi aah niin ihana raskauspahoinvointi. Lapsille tulee siis ikäeroa 1v 8kk. Vaikka toivottiin lapsille noin kahden vuoden ikäeroa ja tietenkin toivoin raskaaksi tulemista, en kuitenkaan ollut odottanut, että tärppäisi niin nopeasti. Varsinkin kun vasta lopettelin imetystä ja imetys taisi loppua reilun viikon ennen pahoinvoinnin alkamista. Ihanaa se kuitenkin on, että pieni tulee jo niin pian.💜


Alku tulee varmasti olemaan todella raskasta aikaa, mutta onneksi mies pystyy pitämään kesällä isyysvapaat esikoisen kanssa, joten kahden lapsen arkeen tulee pehmeä lasku (la siis 27.6). Naapuri kertoi, että heillä on lapsilla 1v. 6kk. ikäeroa ja alku oli todella raskas, mutta nyt on todella helppoa ja ihanaa kun lapset leikkivät yhdessä (taitavat olla n. 3 ja 4v.).

Edellisessä raskaudessa pelkäsin keskenmenoa, koska ensimmäinen raskaus meni kesken. Nyt ei ole ollut paljon aikaa ajatella koko raskautta, kun taapero pitää kiireisenä. Ensimmäisessä ultrassa, kun mies kysyi kätilöltä näkyisikö sukupuoli jo, kätilö vastasi ettei yllättyisi jos meille tulisi toinen poika. Toki painotti, että on liian aikaista sanoa ja näkyvissä ollut nyppylä voisi hyvin näkyä myös tytöllä. No siitä minulle tuli kuitenkin todella vahva tunne siitä, että meille tulee toinen poika. Toissa viikon perjantaina rakenneultrassa se varmistuikin. Kohta meillä on kaksi pientä poikaa!

-Mallu

keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Blogin uusi alku

Blogi on taas ollut hiljaisena useamman kuukauden, mikä harmittaa todella paljon. Vaikka vuoden ensimmäinen kuukausi onkin jo vierähtänyt ohi, niin ajattelin uuden vuoden kunniaksi herättää blogin taas henkiin. Alkuun suunnitelmana on julkaista kerran viikkoon, sillä luulen blogihomman kaatuneen siihen, että olen halunnut julkaista useammin, mikä on aiheuttanut alitajuista stressiä, enkä olekaan saanut mitään aikaiseksi.

Meidän pikku taapero toki tekee homman vähän haastavammaksi, sillä herra on päättänyt alkaa nukkua noin tunnin päikkäreitä, mutta aion kuitenkin onnistua pitämään kiinni tästä itselleni tärkeästä harrastuksesta. Heti kun pääsin taas kirjoittamaan, olikin pakko aloittaa useampi teksti kun inspiraatio iski. Nyt täytyy siis vaan saada nekin tekstit valmiiksi, niin saan homman hyvin rullaamaan.



Kevään aikana blogi tulee varmasti keskittymään jonkin verran raskauteen, sillä täällä odotellaan taaperolle pikkusisarusta. Laskettu aika on 27.6, joten saa nähdä tuleeko pienestä kesäkuinen vai heinäkuinen. Lisäksi varmasti luvassa arki höpinöitä ja asiaa vähän kaikesta mitä mielen päällä on.

Pyrin julkaisemaan ainakin maanantaisin tekstin, jos aikaa ja inspiraatiota riittää, niin saattaa postauksia ilmestyä muulloinkin. Tästä se lähtee taas, ihanaa!

Inspiraatiota ja energiaa teille jokaiselle!

-Mallu




sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Pieni hetki itselle

Mitä sinä tekisit jos saisit pienen tai vaikka pidemmänkin hetken itsellesi? Arjen tuoksinnassa "ylimääräinen" aika saattaa helposti tuoda ajatuksen siitä, että nyt ehtii siivota tai hoitaa sitä sun tätä. Varsinkin kotiäitinä kun lapsi nukkuu, sitä helposti käyttää koko ajan touhuamiseen. Tai vaihtoehtoisesti nykypäivänä monen ongelmana on jonkin ruudun edessä jumittaminen.

Melkein aina tuo pienen hetken "saaminen" ei siis pidä paikkaansa. Mitä jos siis antaisit itsellesi pienen hetken? Mitä tekisit? 15 minuuttia on lyhyt aika, mutta se on jo paljon kun haluat saada jotain aikaan. Jos et vaikka millään "kerkeä" treenaamaan, niin mitä jos kokeilisit 15 minuutin treeniä tai kehonhuoltoa? Se on jo paljon jos vaihtoehtona on viikosta toiseen treenin väliin jääminen.



Itselleni olen  ottanut uudeksi päivärutiiniksi syvärentoutuksen. Youtubesta löytyy vaikka minkälaisia ja itse olen viime aikoina tehnyt noin 15 minuutin mittaisia. Tutkimusten mukaan jopa niin lyhyt syvärentoutus saattaa vastata jopa kahden tunnin yöunia kun katsotaan palautumista. Se ei siis missään nimessä tarkoita, että yöunista voisi tinkiä jos harrastaa syvärentoutusta, mutta voi auttaa jaksamaan paremmin jos kärsii väsymyksestä. Meditaatio ja mindfulness kehittää myös aivojamme.

Jos ensimmäisen kokeilun jälkeen tuntuu siltä, ettei syvärentoutus ole oma juttu, niin suosittelen kuitenkin jatkamaan. Pysähtyminen ja läsnäolo on monille ahdistavaa, mutta sitä voi myös harjoitella ja siinä voi kehittyä vaikka kuinka hyväksi. Itsellä oli joskus se olo ettei meditaatio todellakaan ole mun juttu vaan jotain hihhuleiden hommaa, joka vaan ahdisti minua. Sillon en ollut läsnä vaan koko ajan suorittamassa jotain. Läsnäolo unohtuukin helposti kun on koko ajan "kiire".



Mitä jos siis ottaisit pienen hetken itsellesi ollaksesi läsnä ja rauhoittuaksesi. Se voi olla vaikka treeniä tai kehonhuoltoa omaa kehoa tunnustellen, tai rentoutusharjoitus omalla tavalla. Pieni hetki itselle auttaa kummasti jaksamaan paremmin ja selkeyttää ajatuksia (mikä tekee tekemisestä tehokkaampaa -jos tarvitset lisämotivaatiota antaaksesi hetken itsellesi). Pieni hetki voi tietenkin olla myös ulkoilua, kunhan puhelin ja kuulokkeet jäävät taskuun.

Ihanaa omaa aikaa sinulle, nauti!

-Mallu

perjantai 25. lokakuuta 2019

Syysahdistus

Syksy on ihana vuodenaika! Nautin ihanista syysväreistä, viilenevästä ilmasta sekä pimenevistä illoista. Kuitenkin jostain hiipii ahdistus. En tiedä onko se osittain pimenevien päivien aiheuttamaa väsymystä vai enemmänkin suorittamisen paineen aiheuttamaa?

Monet ovat sitä mieltä, että syksy on uudenvuoden tapaan uuden alku. Se tunne on varmasti jäänyt monelle vaikka koulut olisivatkin jo käyty. Ja jos päättää kouluttautua lisää, alkavat useimmat opinnot syksyllä. Itse tykkään opiskella itseäni kiinnostavia asioita ja koska en ole vielä päässyt lääkikseen on syksyisin opiskelu paljonkin mielessä. Avoimen yliopiston kurssit ovat kiinnostaneet kovasti ja niitä olen käynytkin vuosia sitten.



Syksyllä tulee siis aina mieleen, että mitäs seuraavaksi? Aika uudistua, mutta millä tavalla? Syysahdistukseeni taitaa paljoltikin vaikuttaa tunne siitä, että jumitan paikoillani. Tänä vuonna ahdistusta on lisännyt se, ettei minun kannata mennä töihin ennen kuin meillä on lapsiluku täynnä. Eli tuntuu siltä, että ura junnaa paikoillaan vielä vuosia, ihan vaan siksi, että tuet laskisivat niin paljon jos päättäisin välissä mennä töihin (mikä kohdallani tarkoittaa yrityksen perustamista). En kuitenkaan laittaisi lastamme vielä päiväkotiin, joten työhön paluu ei ole siinäkään mielessä ajankohtainen, mutta tulevaisuuden suunnitelmat ovat kuitenkin usein mielessä.



Toki, voin opiskella ja sen olenkin aloittanut liikunnan ja terveyden perusopinnot avoimessa yliopistossa nyt syyskuussa. Siinäpä seuraava ahdistuksen aihe, heh.. En ole saanut juuri mitään tehtyä opintojen eteen. Alkoikin jo mietityttämään, että mihin olen pistänyt pääni. Miehellä on viimeinen vuosi opintoja + keikkatyö, itsellä päävastuu kodista, miten ehdin/jaksan opiskella? Onneksi pari viikkoa sitten oli ensimmäinen lähiopetus mikä lisäsi intoa ja motivaatiota, samalla ahdistus väheni huomattavasti. En kuitenkaan ole sen jälkeen taaskaan "kerennyt" opiskelun pariin ja ahdistus alkaa taas lisääntymään.

Tuntuu siltä, että syksyisin pitäisi olla itselleen armollisempi, mutta samalla tavallaan suunnitelmallisempi. On niin helppo jäädä vain jumittamaan ja rypemään ahdistuksessa ja itsesäälissä. Kun asiat sitten kasaantuu, niin stressiahdistus lisääntyy entisestään. Listaihmisenä olenkin nyt suunnitellut joka päivälle pienen to do-listan. Siinä ei ole pelkästään ahdistavia ja stressaavia asioita, vaan myös rentoutumista ja muuta jaksamista tukevaa. Kun asioiden määrä on ennalta päätetty, voi hyvällä omalla tunnolla siirtää seuraaville päiville muita asioita, eivätkä ne pyöri tekemättöminä päässä koko ajan stressaamassa.

Omat keinoni ahdistuksen selättämiseen ovat siis suunnitelmallisuus, armollisuus ja itsestään huolehtiminen. Pikku hiljaa asia kerrallaan ja väliin niitä asioita joista saa itse energiaa ja mistä keho voi paremmin. Mitkä asiat helpottavat juuri sinun syysahdistusta?

-Mallu

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Vauva kohta 12kk!

Aika se vaan rientää ja kuun viimeinen päivä meidän pieni täyttää jo vuoden! Apua, miten meidän vauvasta voi tulla jo taapero? Samalla kun tuntuu siltä, että äskenhän vauva syntyi, niin synnytyksestä tuntuu olevan ikuisuus!

On se hurja ajatella, että ihan pian vauvavuosi on jo takanapäin. Vähän on iskenyt haikeus kun muistelee sitä hidasta arkea vastasyntyneen kanssa. Sitä rauhaa ei tule enää olemaan. Haaveillaan kyllä useammasta lapsesta, mutta kun esikoinen tietenkin  myös pyörii arjessa mukana, on esikoisen kanssa koettu hidas pikkuvauva-aika historiaa.



Samalla kun välillä iskee haikeus on myös ihana nähdä oman lapsensa kasvavan ja oppivan hurjasti uusia asioita. Taaperon uhmaa alkaa olla jo pikkuisen, mutta vielä se on enemmän huvittavaa kun hermoja raastavaa. Päivärutiinit ja unet heittävät vähän väliä häränpyllyä. Varmaan yli puoli vuotta meillä nukuttiin enimmäkseen kolmet 30 minuutin päikkärit. Nyt nukutaan jo usein pidempiä unia (tällä hetkellä kahdet päikkärit), välillä jopa 2-3 tuntia, mutta toisaalta on päiviä kun ei meinata nukkua ollenkaan.

Yötkin meni aivan sekaisin elokuun alussa ja sen jälkeen on ollut todella vaihtelevaa, mutta herätyksiä enimmäkseen 3-6/yö. Viimeiset pari yötä ovat menneet paremmin (1-2 herätystä), eli toivotaan, että tämä jatkuu (kopkopkop). Uskon, että monet herätykset ovat johtuneet siitä, että poika nousee istumaan tai seisomaan unissaan ja havahtuu sitten siinä. Voisikohan olla niin, että kun liikkuminen ei enää ole niin uusi juttu, alkaisi yötkin sujumaan paremmin? Taitaa olla vaan toiveajattelua, koko ajanhan noin pieni ihminen oppii valtavasti uutta.



On hassua, että kohta täytyykin puhua jo taaperosta eikä vauvasta, hurjaa! Mutta kai ne lapset tavallaan ovat äidin vauvoja koko loppuelämän. On jännä miten ritsiriitaiset fiilikset voi olla, toisaalta haluaisi pysäyttää ajan, mutta toisaalta odottaa innolla tulevaisuutta, sitä että voidaan tehdä erilaisia juttuja yhdessä.

On hämmentävää miettiä, miten tuo niin rakas pieni ihminen on oikeasti ollut vasta vajaan vuoden elämässämme, kun tuntuu siltä, että hän on ollut täällä aina. 💗

-Mallu

torstai 19. syyskuuta 2019

Miltä haluaisin arkeni näyttävän?

Viime aikoina on ollut ihan liian paljon jumittamista. Väsyneenä on helppo jäädä sohvalle jumittamaan. Nytkin vauva on nukkunut ekoja päikkäreitään jo 30min enkä ole jaksanut nostaa takapuoltani sohvalta muuten kun kahvia hakeakseni. Päätinkin motivoida itseäni pohtimalla minkälaisen arjen haluaisin. Tältä se siis näyttäisi:

Herään hyväntuulisena ja virkeänä. Aamurutiinit sujuu nopeasti ja helposti, saan itsenikin heti aamusta laitettua siihen kuntoon, että voidaan vaikka heti lähteä jonnekin. Nautin aamupalaakin heti aamusta. Pieni aamujooga tai kehonhuolto avaa ja herättelee kroppaa ihanasti. Rutiinit sujuvat niin hyvin, että kämppäkin pysyy siistinä, tai ainakin niin siistinä, että pikasiivous lapsen nukkumaan mentyä riittää palauttamaan järjestyksen.



Päivärutiineihin kuuluu ulkoilu isona osana, sekä koirien kanssa, että ilman. Lähes joka päivä ohjelmassa on jotain kivaa, jos ei muuta niin vaikka kävely kirppikselle tai puhelintreffit kaverin kanssa. Kun lapsi kasvaa niin leikkitreffejä alkaa olla enemmän, eli myös enemmän äitiseuraa. Omaa aikaakin on, sosiaalista elämää, opiskelua, blogin kirjoittamista ja treeniä. Kerkeän myös välillä mökille puuhailemaan. Parisuhdekin voi hyvin ja pidetään välillä treffi-iltoja.

Voin todella hyvin fyysisesti ja psyykkisesti koska pidän itsestäni hyvää huolta, näin olen myös parempi äiti. Muistan syödä hyvin ja treenata.

Näillä väsyneillä aivoilla ei nyt synny pidempää haaveilua, vaikka jotain varmasti unohtui. Väsymykseen auttaisi tietenkin kunnon unet, mutta tällä hetkellä väsymystä lisää myös sisällä jumittaminen, huonosti syöminen, kodin kaaos ja pieni stressi. Sosiaalinen elämä tuo myös yllättävän paljon hyvää oloa ja energiaa, sitä siis lisää!

Minkälaiselta sun unelma-arki näyttäisi?

-Mallu

maanantai 9. syyskuuta 2019

Vauva-arjen aivosumu

Tuossa pari kuukautta sitten olin varma siitä, että aika ja energia riittäisi taas blogin kirjoittamiseen. Noohh, täällä sitä ollaan taas parin kuukauden hiljaiselon jälkeen, heh.. Harmittaa tietenkin, mutta kyllä täältä vielä noustaan ja saan blogihommat taas rullaamaan!

Taisin nuolaista ennen kuin tipahti, oltiin nimittäin saatu poika nukkumaan paremmin lempeällä unikoululla. Heinäkuussa blogi jäi osittain sen takia koska koitin nauttia kesästä, mutta elokuun alusta alkoi kunnon aivosumu kun vauvan unet heittivät häränpyllyä.



Koko elokuu meni järkyttävän nopeasti, koska olen ollut niin väsynyt. Ensinnäkin olin saanut nauttia kuukauden verran siitä, että yöheräämisissä riitti, että laittoi toiselle tutuin suuhun ja yhtäkkiä 9 kuisena alkoi vissiin tiheän imun vaihe ja oli pakko alkaa taas imettää öisin. Toiseksi poika keksi alkaa herätä 4-5 aikaan aamusta sillä mielellä, että pitäisi nousta leikkimään. Toki koitin saada vauvan nukahtamaan uudestaan, mutta usein tyyppi repi tukkaani, naamaani ja nipisteli tunnin pari meidän välissä ollessaan, kunnes nukahti uudelleen. Mikähän siinä muuten on, että äitiä kiusataan, eikä isää?

Tällä hetkellä meillä herätään yleensä kaksi kertaa yön aikana tissille ja saadaan nukkua jopa 7-8, jee! Haluan kuitenkin lopettaa yöimetykset taas, joten vaikka tässä on ehkä viikon verran nukuttu hieman paremmin, on taas luvassa rankempia öitä. Viime yönä oli ensimmäinen yritys vähentää imetyskertoja ja huutoa kyllä riitti. Poika olisi taas halunnut nousta viideltä leikkimään kun ei saanut maitoakaan.



Tuo väsymyksen aiheuttama aivosumu on tavallaan aika vaarallinen ilmiö. Jos muuten onnistuu toimimaan arjessa ilman suurempia mokia niin itse ainakin huomaan jääväni jumittamaan. Ellei päivälle ole sovittu mitään ohjelmaa, on todella helppo jäädä kotiin jumittamaan. Elokuussa oli todella monia päiviä jolloin puin itselleni päivävaatteet vasta iltapäivästä kun totesin, että pojan täytyy saada vähän raitista ilmaa. Aivosumun huomaan myös sosiaalisissa tilanteissa kun ei keksi itse mitään keskustelun aiheita. Onneksi perheen ja hyvien ystävien kanssa on  myös ihan ok olla hiljaa, heh. :D Omasta arjesta puhuminen ei usein innosta, sillä omaa oloani ei kohenna väsymyksestä valittaminen ja usein sitä kaipaa jotain muuta ajateltavaa.

Onnekseni rakas poikani on alkanut nukkumaan hieman enemmän päivällä, joten saan enemmän omaa aikaa (kunhan malttaisin tehdä enemmän kivoja energiaa antavia juttuja, enkä vaan siivota). Oman ajan ja kahvin voimalla alkaa tämän naisen aivosumu hellittämään. Toivotaan, että tämä suunta jatkuu!

Ps. Tsemppiä ja energiaa ihan jokaisen arkeen! <3 Aivosumu ei ole mikään äitien yksinoikeus, jokaisella on arjessaan omat haasteensa. <3

-Mallu