Asuntoahdistus

Viime aikoina on tullut taas aktiivisemmin selattua asuntoilmoituksia. En jaksaisi enää asua näin kaupungissa ja kerrostalossa. "Koronakaranteeni" keväällä sai meidät toden teolla haaveilemaan omasta pihasta ja kun ajatukset lähti liikkeelle, ei niistä ole voinut luopua. Koko ajan löytyy lisää syitä miksi muutto olisi nyt ihan super juttu!

Suurimmat syyt miksi juuri nyt kipeästi haluaisin muuttaa on kaksi pientä lasta ja koiravanhus, jonka pidätyskyky on huonotunut ja maha herkistynyt niin, että on vähän väliä ripulilla. Eli olisi ihanaa päästä helpommin ulos. Oma piha olisi aivan huippu juttu! Kun koiralla on yöllä tarve ulos, niin sen voisi päästää vaikka oman pihan nurkkaan tarpeille ja itse voisi olla pyjamassa tai aamutakissa tai jos asuisi tarpeeksi "maalla" niin voisi mennä johonkin kodin viereiseen pusikkoon. Ei tarvitsisi pukea vaatteita, lähteä kerrostalon toisesta kerroksesta ulos, juosta sata metriä lähimpään puskaan ettei koira vaan tee tarpeitaan asvaltille ja toivoa ettei kukaan tule valittamaan kun koiran ripulia ei saa kerättyä pois istutetusta pusikosta.

Jos taas lasten ja koirien kanssa on lähdössä samaan aikaan ulos, niin ei voi olla kiire. Ensin hissillä alas ja sitten täytyy vielä kiertää pitkälle rampille. Olisi siis aivan ihana päästä suoraan ulos. Oma piha olisi ihanteellinen myös hitaita aamujamme ajatellen. Koska vauva ja minä olemme nukkuneet vähän pidempään ja mies on herännyt esikoisen kanssa on usein käynyt niin, etten ole itse edes pukeissa kun esikoinen syö lounasta ja menee sitten nukkumaan. Usein mies ei kyllä ole saanut vaatteita pojallekaan päälle ja aamupäivä on vietetty sisällä. Jos olisi oma piha, niin voisi helpommin siirtyä ulos edes pieneksi hetkeksi, ainakin näin kesällä - eikun ovi auki vaan!

Nyt on usein ollut niin, että itse koitan saada syötyä jotain pientä aamupalaa taaperoa ja vauvaa hoitaessani, kun mies on koirien kanssa ulkona. Haluaisin itse viettää enemmän aikaa ulkona ja olisi ihanaa vaan päästää poika pihalle leikkimään ja itse syödä aamupalaa ja hoitaa vauvaa ulkona samalla.

Haaveilen myös kodinhoitohuoneesta tai ainakin isommasta kylpyhuoneesta. Hoitotaso vie tilaa kylpyhuoneesta niin, että pyykkiteline on tällä hetkellä jatkuvasti saunassa kun sitä ei ehdi siivota pois ennen seuraavia pyykkejä. Eteinenkin saisi olla isompi, ainakin sen verran, että vaunut mahtuisivat paremmin. Kohta kahden vuoden ajan vaunut ovat olleet aina siivouskaapin ja eteiskaapin toisen oven edessä. Samalla vaunut ovat olleet osittain pienen vessan edessä, joka on johtanut siihen, että vessa on 99% ajasta kissan valtakuntaa kun ovessa vielä on porttikin ettei koirat käy syömässä kissan ruokaa tai pengo kissan hiekkalaatikkoa. Keittiömme on myös aivan liian pieni ja olemmekin miettineet asuntoja katsellessamme, että minkä ihmeen takia nykyään rakennetaan niin pieniä keittiöitä? Edellisessä asunnossamme, joka oli kaksio (nykyinen kolmio), oli yhtä paljon tai ehkä jopa enemmän kaappitilaa ja tasoja enemmän, tosin ei yhtä syviä.

Tässä oli suurimmat syyt siihen, miksi haluaisin löytää meille sopivan asunnon niin nopeasti kuin mahdollista, vaikka vielä kuukausi sitten ajattelin etten halua vielä muuttaa. Tuntuu vaan ettei meille sopivaa asuntoa tule löytymään, ellei voiteta lotossa. Toisaalta onhan meillä ihan hyvä näin ja juuri nyt asunnon myyminen ja muuttorumba ei myöskään houkuttele, mutta pidetään silmät auki jos meidän uusi koti ilmestyisikin jostain.

-Mallu

Jatkuva kotiaskareiden kaaos

 Nyt kahden lapsen myötä tuntuu siltä, ettei aika riitä millään kaikkeen. Koko ajan on ruokakaapit tyhjillään, ruoka tekemättä, kaikki roskat viemättä, keittiön tasot täynnä tiskiä (kuten myös ruokapöytä), kylpyhuone pursuaa pyykkiä (puhdasta ja likaista) ja esikoisen lelut ovat tottakai pitkin poikin.

Olen ehkä parin viikon ajan haaveillut saunaan pääsemisestä kun jälkivuoto alkoi rauhoittumaan. Sauna on kuitenkin täynnä pyykkiä, kuten on pyyhekuivausteline ja hoitotason reunatkin.. Tänään suihkussa käydessäni siirsin ensin viisi ruokalappua pois, jotka roikkuivat suihkun eri osissa kuivumassa. Eilen illalla ja tänään aamulla olen purkanut tiskivuorta ja saanut sen joten kuten aisoihin. Jos kuitenkin käy niin, ettei nyt pyörimässä olevaa tiskikonetta tyhjennetä ajoissa, kerkeää homma taas nopeasti räjähtämään käsiin. Eteisessä odottaa kolme roskapussia ja pieni pahvilaatikollinen pahviroskia, roskakaapin roskiksetkin täyttyvät uhkaavasti.

Ollaan viime viikkoina muutamana päivänä saatu paljon aikaiseksi ja olenkin ollut silloin innoissani siitä, että homma alkaisi sujumaan. Saatiin esimerkiksi yhtenä päivänä käytyä kaupassa, ruokaa laitettua, vietyä kaikki roskat, hoidettua kaikki tiskit, hoidettua vähän pyykkiä ja siivoiltu yleisesti. Kuitenkin tuntuu siltä, että parin päivän päästä sama kaaos on jo takaisin.

Kun vauva nukahtaa, menee aina vähän aikaa hukkaan kun mietin, että mitä tekisin. Usein puuhailen kotihommia, mutta koska olin saanut jo hyvin keittiötä siivoiltua tänään ajattelin, että otan aikaa itselleni kun esikoinenkin oli päiväunilla. Suihkussa oli pakko käydä, mutta nyt sainkin nauttia pidemmästä suihkusta. Siinä sitten pohdin tätä ajan puutetta. Olisin voinut alkaa pyykkihommiin, jotta saisin saunan joskus tyhjäksi, mutta sitä olen yrittänyt jo monta kertaa tuloksetta (pyykkiteline ei mahdu kuin saunaan ja aina on pestävä lisää pyykkiä ennen kuin kerkeän edes saada koko saunaa tyhjäksi). Olen myös monesti ajatellut, että olisi niin paljon helpompaa ja kivempaa istua alas kirjoittamaan jos 1. mahtuisi hyvin johonkin 2. ympärillä ei vallitsisi kaaos = mielessä jatkuva pitäisi sitä, tätä ja tota.

Päädyin siis tänään nauttimaan pitkästä suihkusta ja sen jälkeen sain vielä istua alas kahvikupin kera kirjoittamaan tätä. Edelleen uskon siihen, että saadaan tämä kaaos vielä aisoihin ja sen myötä ehkä blogikin päivittyisi taas säännöllisemmin.

-Mallu

Pikkuveli on täällä!

Neljä viikkoa sitten 5.7 syntyi perheeseemme pikkuruinen pikkuveli. Täällä blogin puolella onkin ollut hiljaista kun on ollut kädet täynnä pienen vauvan ja pienen taaperon kanssa. Kaikki on mennyt hyvin, vaikka tuntuukin ettei aika millään riitä kaikkeen.

Pojilla on siis vuosi ja 8 kuukautta ikäeroa. Isoveli on ottanut hyvin pikkuveljen vastaan, mutta kaipaa selkeästi enemmän huomiota. Onneksi mies on kesän kotona apuna, sillä muuten en tiedä mitä tästä tulisi kun vauva nukkuu huonosti päivisin. Vielä en ole uskaltautunut yksin poikien kanssa ulos leikkimään, koska vauva ei oikein ole viihtynyt paikoillaan olevissa vaunuissa ja taapero vetää useimmiten sellaiset itkupotkuraivarit kun pitää lähteä sisälle, etten tiedä mitä siitä tulisi kun pitää raahata huutava ja rimpuileva taapero ja vaunut takaisin sisälle. Onneksi tässä on vielä kuukausi aikaa harjoitella ennen kuin ollaan arkipäivät kolmistaan.


                             

Olin tietoinen siitä, että taapero tulee näyttämään todella paljon isommalta kun kotiudutaan pienen nyytin kanssa, mutta olen kuitenkin ollut vähän järkyttynyt siitä kuinka jättiläinen hän onkaan pikkuveljen rinnalla. Pikkuveli on super pieni, mutta isoveli on super iso! Vielä ennen pikkuveljen syntymää taaperomme oli niin super pieni ihminen. Pienen pienet jalat ja kädet ovatkin muuttuneet nyt ison pojan käsiksi ja jaloiksi. Ihana iso-pieni, huolehtiva isoveli joka menee pikkuveljen viereen ja sanoo "ooii" lempeällä äänellä kun pikkuveli itkee.

Täällä siis vielä harjoitellaan arkea kahden lapsen kanssa. Samalla tuntuu kuitenkin siltä, että pikkuveli on ollut täällä aina.

-Mallu