Pieni hetki itselle

Mitä sinä tekisit jos saisit pienen tai vaikka pidemmänkin hetken itsellesi? Arjen tuoksinnassa "ylimääräinen" aika saattaa helposti tuoda ajatuksen siitä, että nyt ehtii siivota tai hoitaa sitä sun tätä. Varsinkin kotiäitinä kun lapsi nukkuu, sitä helposti käyttää koko ajan touhuamiseen. Tai vaihtoehtoisesti nykypäivänä monen ongelmana on jonkin ruudun edessä jumittaminen.

Melkein aina tuo pienen hetken "saaminen" ei siis pidä paikkaansa. Mitä jos siis antaisit itsellesi pienen hetken? Mitä tekisit? 15 minuuttia on lyhyt aika, mutta se on jo paljon kun haluat saada jotain aikaan. Jos et vaikka millään "kerkeä" treenaamaan, niin mitä jos kokeilisit 15 minuutin treeniä tai kehonhuoltoa? Se on jo paljon jos vaihtoehtona on viikosta toiseen treenin väliin jääminen.

Itselleni olen  ottanut uudeksi päivärutiiniksi syvärentoutuksen. Youtubesta löytyy vaikka minkälaisia ja itse olen viime aikoina tehnyt noin 15 minuutin mittaisia. Tutkimusten mukaan jopa niin lyhyt syvärentoutus saattaa vastata jopa kahden tunnin yöunia kun katsotaan palautumista. Se ei siis missään nimessä tarkoita, että yöunista voisi tinkiä jos harrastaa syvärentoutusta, mutta voi auttaa jaksamaan paremmin jos kärsii väsymyksestä. Meditaatio ja mindfulness kehittää myös aivojamme.

Jos ensimmäisen kokeilun jälkeen tuntuu siltä, ettei syvärentoutus ole oma juttu, niin suosittelen kuitenkin jatkamaan. Pysähtyminen ja läsnäolo on monille ahdistavaa, mutta sitä voi myös harjoitella ja siinä voi kehittyä vaikka kuinka hyväksi. Itsellä oli joskus se olo ettei meditaatio todellakaan ole mun juttu vaan jotain hihhuleiden hommaa, joka vaan ahdisti minua. Sillon en ollut läsnä vaan koko ajan suorittamassa jotain. Läsnäolo unohtuukin helposti kun on koko ajan "kiire".

Mitä jos siis ottaisit pienen hetken itsellesi ollaksesi läsnä ja rauhoittuaksesi. Se voi olla vaikka treeniä tai kehonhuoltoa omaa kehoa tunnustellen, tai rentoutusharjoitus omalla tavalla. Pieni hetki itselle auttaa kummasti jaksamaan paremmin ja selkeyttää ajatuksia (mikä tekee tekemisestä tehokkaampaa -jos tarvitset lisämotivaatiota antaaksesi hetken itsellesi). Pieni hetki voi tietenkin olla myös ulkoilua, kunhan puhelin ja kuulokkeet jäävät taskuun.

Ihanaa omaa aikaa sinulle, nauti!

-Mallu

Syysahdistus

Syksy on ihana vuodenaika! Nautin ihanista syysväreistä, viilenevästä ilmasta sekä pimenevistä illoista. Kuitenkin jostain hiipii ahdistus. En tiedä onko se osittain pimenevien päivien aiheuttamaa väsymystä vai enemmänkin suorittamisen paineen aiheuttamaa?

Monet ovat sitä mieltä, että syksy on uudenvuoden tapaan uuden alku. Se tunne on varmasti jäänyt monelle vaikka koulut olisivatkin jo käyty. Ja jos päättää kouluttautua lisää, alkavat useimmat opinnot syksyllä. Itse tykkään opiskella itseäni kiinnostavia asioita ja koska en ole vielä päässyt lääkikseen on syksyisin opiskelu paljonkin mielessä. Avoimen yliopiston kurssit ovat kiinnostaneet kovasti ja niitä olen käynytkin vuosia sitten.

Syksyllä tulee siis aina mieleen, että mitäs seuraavaksi? Aika uudistua, mutta millä tavalla? Syysahdistukseeni taitaa paljoltikin vaikuttaa tunne siitä, että jumitan paikoillani. Tänä vuonna ahdistusta on lisännyt se, ettei minun kannata mennä töihin ennen kuin meillä on lapsiluku täynnä. Eli tuntuu siltä, että ura junnaa paikoillaan vielä vuosia, ihan vaan siksi, että tuet laskisivat niin paljon jos päättäisin välissä mennä töihin (mikä kohdallani tarkoittaa yrityksen perustamista). En kuitenkaan laittaisi lastamme vielä päiväkotiin, joten työhön paluu ei ole siinäkään mielessä ajankohtainen, mutta tulevaisuuden suunnitelmat ovat kuitenkin usein mielessä.

Toki, voin opiskella ja sen olenkin aloittanut liikunnan ja terveyden perusopinnot avoimessa yliopistossa nyt syyskuussa. Siinäpä seuraava ahdistuksen aihe, heh.. En ole saanut juuri mitään tehtyä opintojen eteen. Alkoikin jo mietityttämään, että mihin olen pistänyt pääni. Miehellä on viimeinen vuosi opintoja + keikkatyö, itsellä päävastuu kodista, miten ehdin/jaksan opiskella? Onneksi pari viikkoa sitten oli ensimmäinen lähiopetus mikä lisäsi intoa ja motivaatiota, samalla ahdistus väheni huomattavasti. En kuitenkaan ole sen jälkeen taaskaan "kerennyt" opiskelun pariin ja ahdistus alkaa taas lisääntymään.

Tuntuu siltä, että syksyisin pitäisi olla itselleen armollisempi, mutta samalla tavallaan suunnitelmallisempi. On niin helppo jäädä vain jumittamaan ja rypemään ahdistuksessa ja itsesäälissä. Kun asiat sitten kasaantuu, niin stressiahdistus lisääntyy entisestään. Listaihmisenä olenkin nyt suunnitellut joka päivälle pienen to do-listan. Siinä ei ole pelkästään ahdistavia ja stressaavia asioita, vaan myös rentoutumista ja muuta jaksamista tukevaa. Kun asioiden määrä on ennalta päätetty, voi hyvällä omalla tunnolla siirtää seuraaville päiville muita asioita, eivätkä ne pyöri tekemättöminä päässä koko ajan stressaamassa.

Omat keinoni ahdistuksen selättämiseen ovat siis suunnitelmallisuus, armollisuus ja itsestään huolehtiminen. Pikku hiljaa asia kerrallaan ja väliin niitä asioita joista saa itse energiaa ja mistä keho voi paremmin. Mitkä asiat helpottavat juuri sinun syysahdistusta?

-Mallu

Vauva kohta 12kk!

Aika se vaan rientää ja kuun viimeinen päivä meidän pieni täyttää jo vuoden! Apua, miten meidän vauvasta voi tulla jo taapero? Samalla kun tuntuu siltä, että äskenhän vauva syntyi, niin synnytyksestä tuntuu olevan ikuisuus!

On se hurja ajatella, että ihan pian vauvavuosi on jo takanapäin. Vähän on iskenyt haikeus kun muistelee sitä hidasta arkea vastasyntyneen kanssa. Sitä rauhaa ei tule enää olemaan. Haaveillaan kyllä useammasta lapsesta, mutta kun esikoinen tietenkin  myös pyörii arjessa mukana, on esikoisen kanssa koettu hidas pikkuvauva-aika historiaa.

Samalla kun välillä iskee haikeus on myös ihana nähdä oman lapsensa kasvavan ja oppivan hurjasti uusia asioita. Taaperon uhmaa alkaa olla jo pikkuisen, mutta vielä se on enemmän huvittavaa kun hermoja raastavaa. Päivärutiinit ja unet heittävät vähän väliä häränpyllyä. Varmaan yli puoli vuotta meillä nukuttiin enimmäkseen kolmet 30 minuutin päikkärit. Nyt nukutaan jo usein pidempiä unia (tällä hetkellä kahdet päikkärit), välillä jopa 2-3 tuntia, mutta toisaalta on päiviä kun ei meinata nukkua ollenkaan.

Yötkin meni aivan sekaisin elokuun alussa ja sen jälkeen on ollut todella vaihtelevaa, mutta herätyksiä enimmäkseen 3-6/yö. Viimeiset pari yötä ovat menneet paremmin (1-2 herätystä), eli toivotaan, että tämä jatkuu (kopkopkop). Uskon, että monet herätykset ovat johtuneet siitä, että poika nousee istumaan tai seisomaan unissaan ja havahtuu sitten siinä. Voisikohan olla niin, että kun liikkuminen ei enää ole niin uusi juttu, alkaisi yötkin sujumaan paremmin? Taitaa olla vaan toiveajattelua, koko ajanhan noin pieni ihminen oppii valtavasti uutta.

On hassua, että kohta täytyykin puhua jo taaperosta eikä vauvasta, hurjaa! Mutta kai ne lapset tavallaan ovat äidin vauvoja koko loppuelämän. On jännä miten ritsiriitaiset fiilikset voi olla, toisaalta haluaisi pysäyttää ajan, mutta toisaalta odottaa innolla tulevaisuutta, sitä että voidaan tehdä erilaisia juttuja yhdessä.

On hämmentävää miettiä, miten tuo niin rakas pieni ihminen on oikeasti ollut vasta vajaan vuoden elämässämme, kun tuntuu siltä, että hän on ollut täällä aina. 💗

-Mallu