Raskauden vaikutus kissaan

Molemmissa raskauksissa (ensimmäinen km) meidän kissa on alkanut viihtymään lähelläni jo ennen plussaa. Alun jälkeen olen saanut olla enemmän rauhassa, mutta muutamia viikkoja on kiehnännyt enemmän sylissäni. Kissamme on muutenkin todella sosiaalinen, mutta tykkää enemmän miehistä, joten miehen syli on aina ykkösvaihtoehto - paitsi alkuraskauden ajan.

Kun ihmiset ovat kyselleet miten lemmikit ovat reagoinneet, en ole oikeastaan osannut vastata. Ihan normiarki meillä kai on ollut. Toissa yönä sain kuitenkin oivalluksen. Heräsin kissan riehumiseen, mikä on taas kestänyt useamman yön ja tajusin, että näitä "kausia" on ollut keväästä asti. Aikaisemmin oli ihan normaalia, että kissa saattoi tiputella asioita öisin ja joskus riehua, mutta joka öiset, samaan aikaan riehumiset ovat olleet uusi juttu.

Keväällä aloin parin viikon yöheräilyjen jälkeen ajastaa saunan päälle aamuyöksi, sillä kisumme rakastaa saunan lämpöä ja se rentouttaa ja rauhoittaa neidin. Tein sitä pari viikkoa, vaikka ajatus sähkölaskusta ja epäekologisuudesta painoi mieltä. Sen jälkeen yöriehumiset rauhoittuivat onneksi pitkäksi aikaa. Apuna oli myös iltariehumisia helpottamassa herkut, eli laitoin aina illalla jotain herkkua kissaneidillemme mikä auttoi. Herkkujen antamista olen jatkanut, ainakin silloin jos kisu vaikuttaa vilkkaalta illalla.

Voi olla, että uudet ajoittaiset yölliset riehumiskaudet eivät liity raskauteen, mutta sellainen ajatus heräsi kun taas uusi yöhulina kausi alkoi. Nyt muutaman yön jälkeen oli taas pakko ajastaa sauna päälle ja ai, että kuinka ihanaa saada nukkua koko yö ilman kissan aiheuttamia herätyksiä! Herään joka tapauksessa öisin, kiitos raskauden, joten lisäherätykset ovat olleet aika tuskaa. Vaikka heräsin muutaman kerran yön aikana, niin tuntuu siltä, että olisin nukkunut pitkästä aikaa hyvin! En haluaisi ajastaa saunaa taas päälle, mutta ehkä tässä on pakko ottaa kaikki keinot käyttöön, jotta saa levättyä kunnolla ennen kuin vauva saapuu.

-Mallu

Vähän niin kuin yrittäjänä

Tämän kuukauden aikana en ole kerennyt paljoa hengähtää. Hommaa on riittänyt ja paljon! Tavallaan tämä on ollut esimakua yrittäjyydestä. Jos tai oikeastaan kun laitan toiminimen pystyyn, tulee työ olemaan aikalailla samanlaista kuin nyt.

Olen markkinoinnut itseäni, kontaktoinnut asiakkaita, sopinut valmennustapaamisia, suunnitellut valmennuksia, tavannut yhteyshenkilön yhdistyksestä jolle pidän yhden ryhmävalmennuksen, laskuttanut ja vielä pitänyt valmennuksia lähes päivittäin. Kaikki alkoi aika rysäyksellä ja raskausväsymyksen kanssa tämä on ollut todella rankkaa. Olen monesti jo miettinyt, että haluanko oikeasti tehdä tätä työkseni?

Olen kuitenkin päätynyt siihen, että haluan tehdä tätä ainakin sivutoimisesti. On myös paljon helpompaa kun ei joudu aloittamaan montaa valmennusta samaan syssyyn, vaan ne menisivät enemmän lomittain. Pitkän tauon jälkeen valmentaminen tuntui myös paljon haastavammalta alkuun. Myös ryhmävalmennukset olisivat helpompia yrittäjänä kun olisi valmiita paketteja valmennukseen, eikä tarvitsisi alusta asti suunnitella koko valmennusta ja miettiä kuinka paljon aikaa mihinkin menee. Tämä on lisäksi vielä opiskelua ja harjoittelua, mikä vie enemmän energiaa.

Harjoitus tekee mestarin, vain valmentamalla oppii valmentamaan. Itsevarmuus valmentamisen suhteen kasvaa jatkuvasti, oppiminen jatkuu koko ajan. Ehkä tulenkin tekemään tätä täyspäiväisenä yrittäjänä?

-Mallu

Jännitys-ahdistus

Hitsi kun jännittää ja ahdistaa. Pidän tänään illalla ensimmäistä kertaa ryhmävalmennuksen tuntemattomille ihmisille. Olin aikaisemmin innoissani ja valmennuksen alku olikin jo suunniteltu pari viikkoa sitten. Mutta kiire iski ja suunnitelmat jäivät kesken ja nyt valmennus onkin jo tänään!

Haluan aina olla todella hyvin valmistautunut kun pidän esitelmää ym. Paras muistoni oli kun ala-asteella osasin koko esitykseni ulkoa, joka ikisen sanan. Esitelmä oli labradorinnoutajista ja suomentunnilla (olin ruotsinkielisessä koulussa). Oli paljon helpompaa kertoa suomeksi ja olin todella hyvin valmistautunut. Osasin vielä vastata opettajan kysymyksiin ja sain isot kehut hyvästä esitelmästä.

Haluaisin, että jokainen esitys menisi niin kuin ala-asteella, täysin nappiin. Toisaalta nyt kun ajattelee, niin en haluaisi osata sana sanalta koko esitystä ulkoa, vaan haluaisin osata kertoa asiat luontevasti. Ainoa tapa päästä siihen on tekeminen. Joka kerta kun kertoo samoja asioita ihmisille niin ne vahvistuu omassa mielessä. Jossain vaiheessa valmennusta ei ehkä tarvitse suunnitella niin tarkkaan, koska osaa luontevasti kertoa aiheista ihan lonkalta. Harjoitus tekee mestarin, niinhän se on ja minä olen vielä opiskelija ja vasta harjoittelen.

Tällä erää sain jännityksen purettua tähän tekstiin, mutta eiköhän se kerkeä nostaa päätään vielä muutamia kertoja ennen iltaa. Pieni jännitys on ainakin hyvästä. Oikeasti nautin esiintymisestä, kunhan jännitys vähän laantuu.

-Mallu

Vielä pari viikkoa tiukkaa aikataulua

Vielä olisi pari viikkoa paljon hommaa. Pari viikkoa sykkimistä ja sitten alkaa helpottamaan. Oikeastaan kun kalenteria katsoo, niin jo tämän viikon jälkeen helpottaa vähäsen. Nyt tosin stressaa ja ahdistaa vielä, mutta viikon päästä olo on varmasti jo toinen. Kahden ja puolen viikon päästä voi olla, että tanssin kotona innostuksesta, sillä silloin pitäisi olla kaikki valmennukset tehty ja valmistuminen varmistunut.

Viikonloppuna iski valtava stressi ja ahdistus. Raskausväsymys painaa päälle ja hommia tuntuu olevan liikaa. Vaikka viikonloppuna oli aikaa levätä, tuli kuitenkin se tunne, etten vaan jaksa enää. Monta viikkoa olen tehnyt älyttömän paljon kaikenlaista, eniten opintoihin liittyviä asioita. Ellen olisi työttömänä, en olisi millään pystyisi saamaan valmennuksia kasaan ennen valmistujaispäivää. Nyt ehkä ahdistaa tämä työmäärä uskomattoman väsymyksen kera, mutta hitsi kun saan olla ylpeä itsestäni valmistuessani.

Kolme viikkoa, sitten olen valmistunut, kolmen viikon päästä olen valmis LCF Life Coach! Sen jälkeen kalenterissa onkin melko tyhjää, vaikka mielessä onkin jo paljon kaikenlaista mitä "pitäisi" tehdä. Eiköhän aika kuitenkin riitä sitten hyvin siivoamiseen, kämpän järjestelyyn ja vauvatarvikkeiden hankkimiseen.

Fiilikset on aika ristiriitaiset kun välillä stressaa ja ahdistaa valtavasti ja välillä taas innostuu siitä, että kohta helpottaa, kohta olen valmis. Koska mieliala jo aikaisemmin laski huomattavasti, olen myös alkanut änkemään kalenteriin kavereiden näkemistä. Kun joku on ehdottanut kahvittelua, olen vastannut myöntävästi vaikka se ehkä vähän lisää stressiä. Keväällä huomasin selkeästi negatiivisen vaikutuksen kun ei ollut mitään sosiaalista elämää. Nyt sitä täytyy ainakin vähän änkeä johonkin, koska vauvan synnyttyä en tiedä kuinka kauan menee ennen kuin haluan ihmisten ilmoille.

On myös ihanaa, että olen pystynyt laittamaan edes vähän aikaa blogiin. Voi olla, että tällä viikolla on vähän hiljaisempaa vielä, mutta ehkä ensi viikolla ehdin myös kirjoitella enemmän kun kalenteri alkaa näyttää väljemmältä.

-Mallu

Loppuuko elämä vauvan myötä?

Monet tuntuvat kriiseilevän vauvantulon myötä siitä, että elämä loppuu. Me ollaan odotettu innolla sitä, että uudenlainen elämä alkaa. Viime aikoina olen kuitenkin tajunnut jonkinlaisen kriisin hiipineen taustalle.

Rakastan suunnittelua, tulevaisuuden suhteen minulla on aina mielessä erilaisia ajatuksia ja ideoita. Vaikka moni ajatus onkin pidemmän aikavälin haave, "sitten joskus", niin suunnittelem myös paljon lyhyemmälle aikavälille. Tajusin viikko sitten, että mielialan laskuuni on hyvinkin saattanut vaikuttaa se, etten pysty kauheasti suunnittelemaan mitään. Kaikki pysähtyy siihen, että vauva tulee. Oikeastaan monet suunnittelut ovat jääneet tekemättä jo raskauden takia, kun ei ole voinut tietää oloaan.

Kun aloin miettimään asiaa, huomasin kaiken pysähtyvän lokakuuhun. En voi tietää tarkkaan milloin vauva syntyy, enkä voi tietää millainen vauva maailmaan putkahtaa. En voi tietää lapsen tempperamenttia, tuleeko hän nukkumaan, kuinka kauan imetän tai ylipäätään kuinka paljon energiaa minulla tulee olemaan. En voi suunnitella mitään, tai siltä ainakin tuntuu.

En tietenkään ajattele, että elämä loppuisi vauvan tuloon ja edelleen odotan oman vauvan syliin saamista. Turhautuneisuus ja ahdistuneisuus on kuitenkin nostanut päätään kun jo lähitulevaisuus on tavallaan hämärän peitossa. Epätietoisuus ei ole mieleeni, tai ainakaan se ettei ole mahdollisuutta suunnitella mitään. Sain kuitenkin paremman mielen kun laitoin paperille ajatuksia siitä mitä haluaisin äitiyslomalla tehdä, mikäli mahdollista.

Toivon, että vauvallamme tulee olemaan paljon paremmat unenlahjat kuin minulla ikinä ja, että pystyn toteuttamaan omia juttujani samalla kun nautin vauvavuodesta.

-Mallu

Kantapään kautta

Viimeisen vuoden aikana olen menettänyt todella paljon rahaa, ihan vain siitä syystä etten ole tiennyt miten asiat menevät ja koska olen ollut liian sinisilmäinen. Haluankin siksi jakaa nämä asiat, sillä toivon, ettei kukaan muu joutuisi samaan tilanteeseen!

Heinäkuussa 2017 olkapääni muljahti töissä, eikä kyseessä sitten ollutkaan mikään pieni muljahdus. Työterveyslääkäri ei oikein tuntunut ottavan sitä tosissaan, olin välillä töissäkin, mikä vain pahensi olkapään tilannetta. Ehkä kuukauden päästä sain kuulla läheisiltäni, että tapauksesta olisi pitänyt tehdä työtapaturmailmoitus. Alkoi olla selvää, että olkapää tarvitsisi muutakin hoitoa kuin lepoa, diagnoosikin tuntui vaihtuvan koko ajan. Työterveyden kautta sain lopulta työnantajan kustantaman viiden kerran fysioterapiajakson. Tämä kuitenkin alkoi vasta syyskuussa ja työsuhteeni oli loppumassa kuun loppuun, eli käynnit olivat turhan tihein välein. Esimieheni teki lopulta lokakuun puolella työtapaturmailmoituksen, jonka olin jo täyttänyt hänelle valmiiksi.

Vakuutusyhtiö ei kuitenkaan maksanut penniäkään. Kyseessä oli heidän mukaansa normaali työliike ja minun olkapäässäni valmiiksi vikaa kun se muljahti. En ollut tajunnut, että tilanne olisi pitänyt kertoa toisin. Kyseessä oli kuitenkin todella painava rullakko, ainakin sata kiloa ja luulen, että ehkä jouduin nykäisemään sitä vähän. En kuitenkaan muistanut tilannetta enää kunnolla kun siitä oli mennyt niin paljon aikaa ennen kuin työtapaturma asiaa aloin miettimään. Lisäksi olin jo vastannut suoraan vakuutusyhtiön virkailijalle puhelimessa, että kyllä kyseessä oli normaali työliike. Sen sijaan, että vakuutusyhtiö olisi maksanut hoitoni ja jatkanut kuukausipalkan maksamista jäin kelan sairauspäivärahan varaan. Päiväraha oli noin 11e/päivä, joten lomarahat ja veronpalautukset katosivat nopeasti, vaikka olin suunnitellut saavani ne säästettyä. Pari kuukautta oltiin tiukilla ja tammikuun puolessa välissä aloitin työt lastenhoitajana.

Olin innoissani siitä, että saisin ihan hyvää palkkaa seuraavat puoli vuotta. Saataisiin säästettyä hyvin vauvan tarvikkeisiin ja vauvavuotta varten. Perhe oli minulle tuttu, mutta he halusivat minut kuitenkin "työhaastatteluun", sillä kiinnostuneita oli kuulemma monia. Kun kysyttiin palkkatoivetta päädyin siihen, että sama tuntipalkka mikä minulla oli ollut heillä aikaisemmin riittäisi minulle. En halunnut, että he sivuttaisivat minut korkeamman palkkatoiveen takia. Koska kela maksaisi osan palkastani, se piti laskea kuukausipalkaksi. Yhdeksän tunnin päivät viisi päivää viikossa, laskin sen neljältä viikolta, eli 20 työpäivää. Perhe oli päätynyt samaan laskelmaan. Koska työtunteja oli enemmän kuin mitä normaalisti, kuukausipalkka oli myös hieman enemmän. En kuitenkaan tajunnut, että sen oikeasti olisi pitänyt olla vielä enemmän.

Olin kai vielä väsynyt rankan syksyn jälkeen (mm. keskenmeno ja rikkinäinen olkapää), joten en laskenut tai vertaillut palkkaa aikaisempiin. Se mitä en tiennyt tai tajunnut oli, että normaalisti työpäiviä onkin 22-23 päivää kuukaudessa. Tämä tarkoittaa sitä, että tuntipalkkani on ollut surkea. Saan syyttää kokonaan itseäni, allekirjoitin sopimuksen surkeammasta palkasta kuin mitä oltiin aluksi puhuttu (tuntipalkan mukaan). Tammikuun palkan (joka oli vajaa kuukausi) perhe oli laskenut sen mukaan, että kuukaudessa on 22 työpäivää, eli he tiesivät sen koko ajan. Lisäksi perheen toinen lastenhoitaja kertoi minulle myöhemmin, ettei heillä ollut muita hakijoita. Olisin siis rohkeasti voinut pyytää enemmän palkkaa alunalkaen. Jatkossa pidän myös huolta siitä, että saan palkkaa kuukauden jokaiselta työpäivältä. Nyt menetin noin 300euroa/kk.

Ei siis ole ollut mikään huippu vuosi ekonomisesta näkökulmasta. En edes halua laskea kuinka paljon rahaa olen menettänyt. On vaikea ajatella, että "no, opinpahan jotain", mutta niinhän se on vaikka kirpaisee. Toivottavasti jollekin muulle on jotain apua minun mokistani!

-Mallu

Inspiraatiota muista ihmisistä

Monet pitävät kateutta pahana, vähän kiellettynä tunteena. Tunnetaan myös syyllisyyttä kateudesta. Mielestäni kateus on kuitenkin täysin inhimillinen tunne, täysin sallittu. Inhimillinen kateus on yksinkertaisesti sitä, että haluaa jotain sellaista mikä jollain toisella on. Se ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita sitä, että haluaisi sen asian toiselta pois, siinä tapauksessa kateuteen liittyy mielestäni jotain muuta, ehkä katkeruutta. Inhimillinen kateus on inspiroivaa ja innostavaa, auttaa tavoittelemaan niitä asioita joita itse haluaa.

Tänään koin todellisen inspiraation ja innostumisen toisesta ihmisestä. En suoraan edes ajatellut, että hänellä olisi jotain mitä minulla ei, vaan näin sen, että juuri hänen unelmansa lähtevät toteutumaan ja oivalsin kai, että se on minullekin täysin mahdollista. Onhan minulla kuitenkin paljon samantyyppisiä asioita joita itse haluaisin toteuttaa, joten ehkä siitä syystä lähdinkin tapaamisesta niin inspiroituneena.

Meidän pitäisi uskoa itseemme enemmän, katsoa muita ja miettiä, että vau tuo on pystynyt tuohon, niin pystyn varmasti minäkin! Joillain käy ehkä parempi tuuri ja joillekin jotkin asiat vain ovat helpompia, mutta se ei tarkoita sitä ettet sinä pystyisi. Annetaan muiden motivoida meitä tavoittelemaan omia unelmiamme. Jos et ole valmis tekemään töitä unelmiesi eteen, niin ehkä haluatkin oikeasti jotain ihan muuta? Eikä se haittaa vaikka suunta muuttuisikin.

Ole rohkea, tavoittele unelmiasi!

-Mallu

Lepoa kiitos!

Jostain syystä tietyt asiat toistaa itseään elämässäni. Ikinä ei pitäisi odottaa, että tiettynä päivänä pääsisi lepäämään tai olisi aikaa tehdä jotain tiettyä. Jos odotan vapaapäivää, iskee usein flunssa, ainakin jos olen suunnitellut saavani tehtyä paljon asioita kotona, tai sitten tulee muita yllätyksiä. Ikinä ei myöskään kannata ajatella, että rahaa olisi edes euron ylimääräistä, koska se viedään nopeasti pois. Pitäisi varmaan vaan ajatella, että onneksi menot tulevat silloin kun niihin jotenkin on varaa.

Olin todella odottanut tätä päivää, ainoastaan neuvola aamulla ja mökin remppa-arvio iltapäivällä. Lepoa tai puuhailua fiiliksen mukaan päivällä ja illalla. Eilen innostuin siitä, että kerkeäisin kirjoittaa blogia vaikka useamman postauksen verran. Aamulla sai taas huomata, ettei se elämä aina mene suunnitelmien mukaan.. Labbiksella oli toisen silmän yläluomi punoittava ja turvoksissa. Ajattelimme, että kyseessä on vain joku kolhu kun tyyppi aina riehuu ja painii staffimme kanssa. Kävimme neuvolassa, jonka jälkeen huomasimme, että turvotus oli vaan lisääntynyt ja levinnyt myös alaluomelle. Eikun eläinlääkäriaikaa varaamaan ja siellähän vietin sitten tunnin verran aikaa.

Kotiin tullessani huomasin, että ihana kleinspitzimme oli repinyt yhdet äitiyslegginssini lattialle ja syönyt ne rikki.. Olin juuri eilen ehtinyt huokaista helpotuksesta, että rahamme riittäisivät hyvin ruokaan kuun loppuun. Eipä riittänyt, että rahaa meni eläinlääkäriluluihin, nyt pitää myös ostaa uudet äitiyslegginssit, sillä äitiysvaatteita ei kauheasti kaapista löydy. Kotona ehdin turhautumisen lisäksi aloittaa tätä postausta ja syödä, sitten pitikin lähteä mökille.

Oli ihan kiva päästä hetkeksi hengähtämään mökille, mutta täytyy myöntää, että flunssaisena olisin mielummin levännyt kotona. Etenkin kun ilmeni, että henkilö joka oli tulossa arviointia tekemään, oli unohtanut meidät eikä sitten ilmestynytkään paikalle. Viikonlopun piti alkaa jo puolilta päivin huomenna, mutta remppa-arvio siirtyikin huomiselle. Viikonloppu olisikin vapaa, poislukien opiskeluhommia johonkin väliin, mutta mietin, että uskallanko nyt edes odottaa sitä. Eiköhän jostain ilmesty vielä vaikka mitä tekemistä.

Mökiltä lähtiessäni en osannut muuta kuin nauraa, taas niin tyypillistä mun tuuria. Täytyy vaan olla onnellinen, että ollaan oikeasti säästytty isommilta katastrofeilta tänään vaikka säätämistä onkin ollut. Labbiksen ihme turvotuksia täytyy vielä seurailla, mutta luultavasti kyseessä on vain jokin allerginen reaktio.

Katsotaan jos huomenna ehtisinkin nukkua päikkärit, tekisi todella hyvää! Tämäkin teksti on varmaan todella sekava kun aivot on niin sumussa. :D

-Mallu

Onko syksy ja kiire täällä?

Huhhuh, enpä ole taas kerennyt blogin pariin! Paljon olisi asiaa, mutta nyt näyttää siltä, että kerkeän rauhassa kirjoittamaan ehkä torstaina. Melko syksyinen fiilis on iskenyt kun säät ovat hieman viilenneet, kiire on lisääntynyt, flunssa iski ja tänään vielä sataakin! Vielä on kuitenkin selkeästi kesä, mittari näytti aamupäivällä 22 astetta ja huomiselle on luvattu taas aurinkoa!

Ellen olisi flunssassa, lähtisin labbiksemme kanssa pitkälle kävelylle tuonne ihanaan sateeseen! Onneksi sain edes hetken nauttia sateesta kun kävelin metrolle ja metrolta kotiin. Nyt täytyykin levätä loppuilta, että jaksaa huomisen pitkän päivän. Onneksi päivän kaksi ensimmäistä valmennusta ovat puhelinvalmennuksia.

Tänään on ollut hyvä fiilis flunssasta huolimatta. Löysin nimittäin viimeisen harjoitusvalmennettavani! Pelkäsin jo etten kerkeä valmistua ajoissa, koska yksi valmennettava puuttui. On uskomatonta kuinka moni kiinnostunut lopulta perui osallistumisensa valmennukseen. Moneen otteeseen valmennettavia oli jo liikaa, mutta kuitenkin määrä meinasi jäädä vajaaksi. Taitaa muillakin olla kiireinen alkusyksy tai loppukesä, mikä nyt lieneekään.

Mutta nyt lepoa!

-Mallu

Ihanat raskausvaivat

Vaikka olin lukenut kaikenlaisista raskausoireista, olin kuitenkin odottanut, että olisi edes hieman helpompi olla. Tietysti on niitäkin joilla on vielä raskaammat oltavat kuin minulla, mutta hitsi kun odotin sitä keskiraskauden energistä oloa. Eipä sitä kuitenkaan tullut, onneksi helpotti hieman kun työt loppuivat ja pääsin lepäämään enemmän. Rautalisäkin aloitettiin jo puolenvälin tienoilla, mutta vaikka hemoglobiini nousi takaisin lähtötasolle, väsymys on pysynyt. Uniongelmat eivät tietenkään myöskään auta.

Toinen todella yllättävä asia on kivut. Alusta asti olen kärsinyt iskiaskivuista, kuten myös viime raskaudessa (joka meni kesken). Alussa ajattelin, että vihlova kipu joka askeleella on siedettävää kunhan vauvalla on kaikki hyvin loppuun asti. Joskus rv19 kivut kuitenkin paheni yhtäkkiä todella paljon. Alaselkä alkoi kipuilla pahasti ja ehkä viikko sen jälkeen alkoi liitoskivut. Siinä vaiheessa ajattelin, että istun vielä pyörätuolissa loppuraskaudesta jos olo vielä pahenee. Onneksi kivut alkoivat hellittää kun muutaman viikon olin liikkunut niin vähän kuin mahdollista. Aloinkin nyt elokuussa pohtimaan, että iskias ja alaselkäkivut saattoivat olla jonkinlaisia liitoskipuja vaikka lääkäri olikin diagnosoinut ne iskiaskivuiksi. Liitoskivut nimittäin vain pahenevat ärsytyksestä ja iskiaskipuun ei ainakaan suositella sohvalla löhöämistä, mikä minulla auttoi.

rv 23+2

Koko raskauden olen kärsinyt kaikenlaisista oireista ja usein tuntuu siltä, että kun yksi helpottaa, tulee kaksi lisää. En edes ala listaamaan kaikkea, sillä lista olisi loputon. Olin ehkä ajatellut, että osa oireista tulee osalle ja joillekin sitten muita. No ei näköjään mene aivan niin.. Tuntuu siltä, että tässä käydään nyt kaikki läpi. Onneksi oireet sentään hieman vaihtuvat, ettei tule vaan koko ajan lisää, lisää ja lisää. Esimerkiksi närästys on mennyt hieman aalloissa, yhdessä vaiheessa en pystynyt syömään mitään klo.18 jälkeen tai yöunet kärsi pahasti kun viimeistään yhden aikaan yöllä heräsi jäätävään närästykseen. Sain huokaista helpotuksesta muutaman viikon,  mutta nyt närästys on takaisin ja vaivaa enemmän myös päivisin. Alkuraskauden inhottava akne, joka valtasi koko selän, rintakehän ja kasvot, lähti häviämään puolen välin tienoilla.

Kun ystäväni mainitsi, että vähän kadehtii sitä, ettei minulle ole tullut mitenkään hirveän paljon kiloja lisää, ajattelin silloin, että ottaisin mielummin kilot kuin kaikki kivut ja muut oireet. Kuitenkaan millään ei oikeasti ole mitään väliä, kunhan saa terveen vauvan lopulta syliinsä. <3

-Mallu

Hektinen viikko

Huhhuh tätä viikkoa! Valmentamista, muita opiskeluhommia, koulutuspäivät perjantaina ja sunnuntaina sekä siskon häävalmisteluita + häät lauantaina! Kun pitkin päivää juoksee eri paikkoihin vie se aika paljon aikaa. Tänään lopetin hommat 19.35, jonka jälkeen oli vielä pakko tarkistaa sähköposti. Vaikka pääsinkin sitten sohvalle istumaan, niin pyörii päässä vielä kaikki valmennushommat ja hääjutut. Blogiakin haluaisin kirjoitella, mutta katsotaan miten aika riittää tällä viikolla.

Ei hääkakku (vaikka sopisikin), vaan kummityttöni ristiäiskakku kesäkuulta. https://www.instagram.com/sweetescape.porvoo/

Tänään päivällä kun olin lähdössä valmentamaan puuskahdin miehelleni, että vaikka tykkäänkin tehdä ja hoitaa asioita, niin olisi kiva jos niitä ei olisi ihan näin paljoa, haluaisin keretä vain olemaankin välillä. Olinkin sitten kahvilassa reilu 20 minuuttia ennen asiakasta, koska halusin ehtiä valmistautua, rauhoittua ja rentoutua hieman ennen valmennusta ja aikaisempi tilaukseni toimitettiinkin saman tien. Asiakas laittoi viestiä, että olisi 20-30min myöhässä. Sainkin sitten istuskella rauhassa teekupposeni kanssa terassilla tunnin verran. Tuli todellakin tarpeeseen, vaikka en kerennytkään kun käydä kääntymässä kotona sen jälkeen.

Toivon, että ensi viikolla meno rauhoittuisi, onhan ainakin kaikki häihin liittyvät jutut hoidettu silloin. Toisaalta kaipa minä onnistun aina täyttämään kalenterini kaikennäköisellä ohjelmalla. :D Seuraavat pari viikkoa tulevat ainakin olemaan hektisiä valmennusten suhteen, mutta syyskuun ekan viikon jälkeen pitäisi rauhoittua. Vaikka nyt onkin aivan liikaa kaikkea, niin olen usein jonkinlaisessa innostuneessa ja inspiroituneessa tilassa, eli joko stressaa ja ahdistaa tai sitten pursuan intoa. Voisi siis sanoa, että odotan innolla tulevaa, häitä ja valmistumista. Nyt uskallan jo uskoa siihen, että todellakin valmistun LCF Life coachiksi 16.9!

-Mallu

Neuvolapsykologilla

Lupasin kertoa enemmän neuvolapsykologin tapaamisesta, tai oikeastaan siitä miksi ylipäätään olin neuvolapsykologin juttusilla. Kaikki alkoi oikeastaan jo keväällä, kirjoitinkin silloin turhautumisestani. Koko kevät oli rankka, työ oli yksinäistä ja olin todella turhautunut. Raskausväsymys hankaloitti elämää, en jaksanut töiden jälkeen mitään, hyvä kun jaksoin työpäivät.

Kesäkuun neuvolakäynnillä kerroin mielialan selkeästi laskeneen, mutta etten tiennyt johtuiko se vain töistä, rahahuolista ja väsymyksestä. Sain lähetteen neuvolapsykologille, mutta kun psykologi viikon päästä tarjosi aikaa viimeiselle työviikolleni, en pystynyt ottamaan sitä vastaan, sillä en kehdannut olla töistä pois. Sen viikon jälkeen psykologi jäikin kesälomalle, joten aika siirtyi elokuun puolelle.

Kun "loma" alkoi, yritin levätä, mutta samaan aikaan saada asioita tehtyä. Varsinkin meidän lomareissun jälkeen kun oli oikeasti tarkoitus ryhtyä toimeen ja saada asioita hoidetuksi, iski kauhea stressi. Saatoin puuhailla kotona päivät pitkät, enkä välttämättä käynyt ulkona ollenkaan kun mies hoiti koirat. Se ei tietenkään parantanut mielialaani.. Pahin stressin ja ahdistuksen aihe on ollut opinnot, sillä minun pitäisi vielä löytää valmennettavia ja saada valmennukset hoidettua ennen syyskuun puoliväliä!

Neuvolapsykologilla käynti tuntui tavallaan hyvältä, oli helpottavaa kertoa jollekin tilanteesta ja kaikista ahdistavista asioista. Toisaalta käynti oli pettymys. Psykologi sanoi ettei ole minusta kovin huolissaan, se vaivasi minua. Kun sairastuin teini-iässä masennukseen sitä ei otettu vakavasti. Sain jatkuvasti kuulla eri ammattilaisilta etten todellakaan vaikuta masentuneelta. Kuitenkin sain keskivaikean masennuksen diagnoosin psykiatrilta valehtelemalla asioista ja kaunistelemalla tilannettani (pelkäsin muuten joutuvani jonnekin suljetulle osastolle). Silloin teini-iässä hoitoon pääsyni viivästyi, koska "aurinkoinen olemukseni" hämäsi. Nyt tuli sama fiilis.

Onneksi olen oppinut tuntemaan itseni hyvin ja psykologikin ehdotti, että tapaisimme ainakin yhden kerran vielä, joten jos vielä viikon päästä tuntuu siltä, että mieliala laahaa jossain pohjamudissa, niin todellakin sanon sen suoraan. Voi olla, että olo helpottaa kun pahin stressi on ohi ja aika ja energia riittää enemmän kivoihin juttuihin.

-Mallu

Kun tekeminen ei lopu kesken

Tämän viikon olen tehnyt ahkerasti kaikennäköistä, eniten hoitanut opiskeluihin liittyviä juttuja. Koska olen työttömänä, olin ajatellut, että minulla on hyvin aikaa kaikkeen, mutta eihän se oikein niin olekaan. Raskaus vaikuttaa tietenkin tekemisiin, sillä väsymys on vain jatkunut koko raskauden ja levon tarve on selkeästi suurempi. Sen sain todellakin huomata tänään aamulla!

Heräsin klo.6.00 herätyskelloon. Miehellä oli lähtö jo aikaisin aamulla kaverin polttareihin. Torkuin sen jälkeen, mutta heräilin koko ajan mm. suihkun ääniin ja keittiöstä kuuluvaan kolinaan. Kello taisi olla noin 6.40 kun kävin vielä eteisessä antamassa pusun, mutta sen jälkeen kaivauduin takaisin peiton alle ja nukahdin nähtävästi syvään uneen. En herännyt herätyskelloon 7.30, enkä 8.00, enkä vielä edes 8.30.. Heräsin yhdeksän jälkeen, mutta nukahdin uudelleen ja heräsin taas vähän yli kymmenen, jolloin päätin nousta heti ylös etten nukkuisi koko päivää. Onneksi tänään ei ole mitään sovittua menoa.

Tällä hetkellä eniten aikaa ja energiaa vievät opintojen loppuspurtti, siskon häiden valmistelu ja oma koti kuntoon projekti. Siivoilut ja järjestelyt saavat kuitenkin nyt jäädä tauolle ainakin siihen asti, että olen saanut haalittua kasaan tarpeeksi harjoitusasiakkaita, jotta valmistuisin ja siskon häät ovat takana. Näiden raskausaivojen kanssa on myös hieman haastavaa, kun ei meinaa muistaa mitään.

Paljon on vielä tekemistä ennen kuin vauva syntyy. Opinnot pitäisi tosiaan saada pakettiin, hoitaa kunnialla kaason tehtävät, saada koti järjestykseen, hoitaa roikkumaan jääneet asiat, hankkia loput tarvikkeista vauvaa varten (vielä ainakin puolet hankkimatta) ja varmaan vielä muutakin, mikä ei nyt tule mieleen. On myös asioita joista haaveilen, että saadaan tehtyä ennen vauvan syntymää, mutta jos ei kerkeä niin ei voi mitään. Haluaisin esimerkiksi tehdä pakkaseen ison kasan ruokaa valmiiksi ja ostaa kunnon ruokavarastot koirille ja meillekin.

Minun pitäisi valmistua 16.9, eli siihen mennessä pitäisi saada opinnot kasaan. Tiukille menee, ainakin sen suhteen, ettei asiakkaita meinaa löytyä. Alkusyksy taitaa olla hektistä muillekin kun aikaa valmennukselle ei löydy. Ainakin valmistumiseen asti tulee minulla olemaan paljon hommaa. Kun muut raskaana olevat taitavat jo odottaa malttamattomana vauvan syntymää, odotan minä sitä, että arki rauhoittuu ja pääsen hoitamaan viimeiset asiat kuntoon ennen synnytystä.

-Mallu

Tehokas maanantaipäivä

Tuntuu siltä, että viime viikko meni enemmän tai vähemmän huilatessa. Vaikka sainkin asioita tehtyä, jäi siitä kuitenkin todella laiska olo. Eilen tilanne olikin ihan päinvastoin. Oli vaikea nukahtaa illalla, kun päässä vilisi päivän aikana tapahtunutta.

Olin päättänyt ottaa härkää sarvista ja lähteä heti aamusta hoitamaan ahdistavia asioita. Laskin lomakorvaukset, mitkä pitäisi tulla minulle ja viimeisen viikon palkan. Lähettelin meilejä mahdollisille harjoitusvalmennettavilleni ja jouduinkin jättämään kaiken kesken kun piti lähteä neuvolapsykologin luo. Neuvolapsykologin tapaamisesta voin kertoa enemmän myöhemmin. Psykologin tapaamisen jälkeen kävin keskustassa syömässä ja sen jälkeen oli vuorossa raskausjoogakurssi.

Olin kotona vasta lähempänä puoli seitsemää, taisin haukata jotain pientä ja jatkoin sitten harjoitusvalmennettavien metsästämistä ja meileihin vastaamista. Huomasin nukkumaan mennessä, että päivä oli aivan liian täynnä kaikkea, en ollut kerennyt prosessoimaan mitään ja päivän päätteeksi kun olisi pitänyt nukahtaa, niin päässä myllersi kaikki päivän asiat. Totesin, että olisi pitänyt joogan jälkeen rauhoittua jotta mieli olisi hiljentynyt paremmin nukkumaan mennessä.

Tietystihän siinä kävi sitten niin, että kun pää rauhoittui, niin pikku tyyppi mahassa alkoi jumppaamaan siihen malliin, että tuntui kuin jotain puskisi ulos molemmista kyljistä. Kun se loppui, alkoi sellainen närästys, että uni sai vielä odottaa tovin.

Tänään on ollut hieman rauhallisempi päivä ja surkeiden yöunien jälkeen maistuu toivottavasti uni, varsinkin kun huomenna täytyy olla perhevalmennuksessa jo klo.8.

-Mallu

Ihana kamala helle

Tänä vuonna ollaan kyllä toden teolla saatu nauttia kesästä. Ilmastonmuutosta ajatellen on välillä vähän pelottanutkin. Itseäni on eniten huolestuttanut vanhukset, kun tietää kuinka kuuma vanhainkodeissa (ainakin niissä missä itse on ollut töissä) on ollut ihan tavallisina kesinäkin. Valitettavasti olen joka kesä huomannut sen, että vanhukset tsemppaavat läpi kuumuuden, mutta kun säät viilenevät ja sisällä vanhainkodeissa alkaa olla sopivan lämpöistä, niin moni nukkuu pois. Sama ilmiö toistuu myös keväällä kun pimeys ja kylmä alkaa helpottamaan (+yleensä myös osastoilla kiertävät flunssat on selätetty). Vuosi toisensa jälkeen olen ihmetellyt ilmiötä, jonka olen huomannut selkeänä eri paikoissa.

Mutta takaisin säähän! Helle-aalto on todella jakanut mielipiteitä ja monella on varmasti ollut tukalat oltavat. Itseäni helle ei kauheasti nyt raskaanakaan haittaa, sillä meillä on kotona hyvin toimiva viilennysjärjestelmä kiitos uuden asunnon. Minua ei kuitenkaan yhtään haittaisi jos ulkona olisi ollut muutama aste viileämpää tai ihana viilentävä tuuli. En kuitenkaan valita, kuten olen kertonut, rakastan kaikkia Suomen vuodenaikoja! Tänä kesänä olen kuitenkin jäänyt kaipaamaan niitä ihania kunnon kesäsateita, enkä ole kertaakaan törmännyt ukkoseen. Rakastan ukkosta ja kesällä on ihana seistä ulkona kaatosateessa! Toivon, että pääsen vielä nauttimaan näistä tänä kesänä. Eilen innostuin jo tummista pilvistä ja näin muutaman sadepisaran, mutta vieläkään ei ukkosta tai kunnon sadetta, outoa.

Tänä kesänä minua on monesti naurattanut ja välillä myös alkanut hieman ärsyttää ne ihmiset, jotka rakastavat kesää, aurinkoa ja lämpöä, mutta ei mitään muita vuodenaikoja. Monet varmasti tunnistavat nämä ihmiset, jotka jatkuvasti valittavat säästä. Nyt kun monilla on kuumuuden takia ollut todella tukalat oltavat, niin nämä ihmiset, joiden valitusta on jatkuvasti joutunut kuulemaan, ovatkin alkaneet paasaamaan siitä, ettei jaksa kuunnella muiden valittamista, koska he nauttivat. Aluksi asia tosiaan vain nauratti, koska asia on yleensä toisinpäin, minä nautin säästä ja toiset valittavat. Jossain vaiheessa aihe alkoi jo ärsyttämään, sillä minä en ole kuullut yhtäkään kunnon valitusta helteestä, vaikka monet ovatkin puhuneet, että odottaa ilmojen viilenemistä. Valitusta olen taas kuullut edelleen samoilta ihmisiltä, jotka valittavat normaalisti säästä. Aloinkin pohtimaan yhtä bloggaajaa, joka on joskus puhunut siitä, kuinka on saanut kommentteja siitä, että on itsekäs, mutta ei ole omasta mielestään ollenkaan. Itse en ole kokenut kyseistä bloggaajaa itsekkäänä, mutta nyt heräsi ajatus siitä, että eikö se ole itsekästä jos hän saa valittaa säästä jatkuvasti, mutta nyt kukaan ei saa valittaa helteestä?

Kuitenkin se, että odottaa jotain ei tarkoita sitä, että vihaisi nykytilannetta. Itsekin odotan jo syksyä ja tulevaa talvea, mutta nautin myös tästä ihanasta kesästä. Kaikki ihmiset joiden kanssa olen helteistä keskustellut, ovat enemmänkin positiiviseen sävyyn puhuneet siitä, että "huh, onpa kuuma, ei haittaa vaikka vähän viilenisi". On naureskeltu sille, kuinka ihanaa on ajaa autoa kun saa viilennystä. Enemmän on ihmetelty kuumuutta, kuin valitettu. Naurettu sille, että pulahdus meressä auttaa vain pariksi sekunniksi ja sille, että järvivesi on niin lämmintä, ettei viilennä. Hymyn huulille on tuonut myös pohdinnat siitä, että yleensä purjehtiessa satamaan, halutaan mahdollisimman suojaisa paikka, mutta nyt tuulisimmat ovat olleet suosittuja ja, että ravintoloiden terassilla varjopaikat viedään ensimmäisenä.

Ymmärrän tietysti, että ärsyttää jos ihmiset valittavat, siinä melkein jokaisella olisi parantamisen varaa. Onneksi en itse ole juurikaan törmännyt helteestä valittaviin, päinvastoin! Aurinko saa ihmiset paremmalle tuulelle, hymyjä näkee enemmän ja ihmiset tulevat enemmän juttelemaan. Raskausjoogatunnillanikin kaikki olivat hyväntuulisia, vaikka tunti menikin lämpötilan takia enemmän hot joogan puolelle ja voin kertoa, että näin raskaana on ihan mukavan lämmin muutenkin. :D

-Mallu

Hyvän mielen vuosi - tehtäväkirja

Olen joskus aikaisemmin vilkaissut Hyvän mielen vuosi -tehtäväkirjaa, mutta jostain syystä en ole innostunut sitä ostamaan. Nyt alkuvuodesta äitini puhui kirjasta ja kysyi tilaisiko minullekin kun tilaa itselleen ja ystävälleen, totesin, että mikäs ettei. Kuten arvelin, tehtäväkirja sisältää paljon samanlaisia asioita joita käydään life coach-koulutuksessa, mutta niitä on onneksi kiva käydä läpi.

Sain kirjan äidiltäni helmikuun alkupuolella, mutta päätin aloittaa sen vasta maaliskuun alusta. Periaatteessa kirjan voi aloittaa milloin tahansa, mutta siinä mennään kuitenkin kuukausittain, joten halusin aloittaa sen vasta seuraavan kuun alusta. Lisäksi sain aikaa tutustua hieman kirjaan ennen täyttämisen aloittamista. Mutta kuten blogihiljaisuudestakin huomasi, energia ja aika on ollut kortilla, joten aloitin kirjan vasta eilen..

Jo nyt tiedän, että kirja tulee tukemaan loistavasti itseni kehittämis projektiani. Joka kerta kun olen aloittanut elämäntapamuutoksen olen tehnyt sen väärin, mutta viime syksynä lähdin vihdoin oikealle polulle. Life coach opinnot antavat paljon työkaluja omaan muutokseen ja muistuttaa pitämään huolta itsestään. Tärkeintä kaikessa on se mitä sinä itse haluat ja tarvitset, löydät kyllä keinot toteuttaa unelmasi.

Hyvän mielen vuosi-kirjassa on jokaiselle viikolle tehtäviä. Itse yritän etukäteen käydä vähän tehtäviä läpi ja tehdä ne jo alkuviikosta. Oletan, että välillä tulee kiireisempiä viikkoja, jolloin voi olla, että tehtäväkirja unohtuu, mutta ei se maata kaada. Sitten pääsee tekemään vähän enemmän tehtäviä kerralla. Tehtäväkirjan tehtävähän on tuoda parempaa fiilistä, eikä lisätä stressiä. Jos olisin aloittanut kirjan jo maaliskuussa, olisi se luultavasti ollut tauolla vähintään saman verran kuin blogikin, mutta ehkä nyt on parempi aika.

Kerron varmasti lisää kirjasta, kunhan olen tutustunut siihen paremmin.

-Mallu

Työt loppui, miten loppuraskaus?

Olin ajatellut, että tänä vuonna haluan todellakin pitää kesälomaa. Määräaikainen työni loppui rv24+1 ja suunnittelin, että muutaman lomaviikon jälkeen tekisin vielä vähän aikaa jotain töitä. Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan.

Kipujen takia totesin jo kesäkuun alussa, etten pystyisi tekemään enää töitä. En ainakaan mitään sellaista mitä olen tottunut tekemään. Olisin jäänyt silloinkin töistä sairaslomalle jos olisin ollut missä tahansa muussa työssä. Jos olisin jäänyt pois, olisi sama kun jonkun päiväkoti yhtäkkiä sulkisi ovensa ja lisäksi viimeinen työviikko oli sovittu vain suullisesti ja todellakin tarvitsin ne rahat. Sinnittelin siis töissä loppuun asti.

Pitkään pohdin myös sitä, että voisin tehdä keikkahommia oman voinnin mukaan. Harmikseni se ei ole millään tavalla kannattavaa, sillä minun kannattaa hakea äitiys/vanhempainpäiväraha kuuden kuukauden tulojen mukaan ja työttömyysjaksoa ei lasketa siihen mukaan. Jos en hakisi kuuden kuukauden työtulojen mukaan tukia, niin minulle maksettaisiin luultavasti minimimääräisenä, koska tein niin vähän töitä vuonna 2016 lääkikseen hakemisen takia. Eli koska kroppa ei kestä kokoaikaista työtä nyt, niin minun ei kannata tehdä töitä ollenkaan, koska muuten saisin vähemmän vanhempainpäivärahaa äitiyslomalla.

Tuntuu todella hölmöltä jäädä kotiin jo reilut kaksi kuukautta ennen äitiysloman alkua, mutta muussa ei olisi mitään järkeä. Nyt neljän viikon lomailun jälkeen alkaa myös tuntua siltä, että tämä oli hyvä asia, ei tosin rahallisesti, mutta muuten. Kahdeksan päivää oltiin reissussa, mutta muuten aikaa on mennyt todella paljon kaikenmaailman tekemiseen ja asioiden hoitamiseen. Koska kroppani kaipaa paljon lepoa, on helpottavaa, että aikaa asioiden hoitamiseen on vielä paljon jäljellä ennen laskettua aikaa.

Reilun kuukauden hommaa tulee olemaan vielä paljon, sillä siskoni häät ovat 18.8 ja omat valmistujaiseni ovat 16.9, kunhan vaan saan kaikki valmennukset pakettiin (mikä voi mennä aika tiukille). Tällä hetkellä viimeinen merkintä kalenterissa on 22.9, jolloin on ystävän häät, voi olla, että sen jälkeen onkin kaikki hommat hoidettu ja jään malttamattomana odottamaan vauvan saapumista tähän maailmaan (la25.10).

Saa nähdä miten tekemiset riittää, sitä kun monet muut ovat jo kauhistelleet puolestani (että pää hajoaa kun on kotona niin pitkään), mutta näillä näkymin hommat eivät lopu kesken! En ole kerennyt kauheasti loman lisäksi edes nauttimaan auringosta, mutta onneksi koti on kaaoksesta huolimatta siistimmässä kunnossa kuin töissä ollessani.

-Mallu

Aika palata koneen ääreen

Vielä kuukausi sitten ajattelin blogin heräävän taas eloon kun työt loppuvat, eli vajaa kuukausi sitten. Taisi kuitenkin iskeä pieni stressi kun yhtäkkiä oli aikaa hoitaa kaikenmaailman juttuja ja samalla halusin kuitenkin ottaa rauhallisesti ja levätä. Kroppakin huusi levontarpeesta ja kotona touhuilut ovat saaneet harjoitussupistuksia aikaan, joten kauhean tehokasta tekeminen ei ole ollut.

Nautin kuitenkin blogin kirjoittamisesta, joten nyt viimeistään on aika palata tänne. Minulla on sama ongelma kuin monella muulla, kun stressaa jostain, unohtuu omat tarpeet. Unohtuu ne asiat joista nauttii ja saa energiaa. Aika on  muka tiukilla, mutta kuitenkin jumittaa somessa. Sen some-ajan voisi laittaa johonkin ihan muuhun, johonkin kivaan. Nyt aion siis ottaa aikaa blogille, vaikka olisi muutakin tekemistä.

Ihana raskausväsymys painaa edelleenkin päälle, mutta uskon aivoni toimivan sen verran, että saan kirjoitettua asiaakin. Postausideoita on paljon, keväällä luonnoksiin jääneitä sekä paljon uusia ideoita. Raskaudesta tulee varmasti paljon juttua, vaikka en haluaisikaan tämän blogin muuttuvan raskausblogiksi. Kuvien kanssa on haasteita, kun ei vieläkään ole ollut varaa ostaa kameraa ja puhelimen kameralinssin lasi on edelleen halki, mutta en aio luopua blogista vaikka en saa kauhean hyviä kuvia otettua, itse kun tykkään, että kuvia kuitenkin on.

Toivottavasti siellä edelleen joku jaksaa roikkua mukana ja toivottavasti olette saaneet nauttia kesästä!

-Mallu