lauantai 1. joulukuuta 2018

Apua, joulukuu on jo täällä!

Hurjaa miten aika menee nopeasti! Vauvamme on jo kuukauden vanha ja olen nyt vasta toista kertaa blogin parissa. Toki aikaa kirjoittamiselle olisi ollut vähän enemmänkin, ei tämä vauva-arki ihan niin hektistä ole ollut, mutta väsyneenä on ollut pakko valita välillä pelkkä löhöäminen. Vanha ystäväni migreeni on myös tehnyt paluun, ihanasti pysyikin lähes koko raskauden poissa. Nyt migreeniä on ollut melkein joka päivä, tällä hetkellä onneksi vähän lievempänä niin pystyy keskittymään kirjoittamiseen.

Postausideoita on pyörinyt vaikka kuinka usein päässä, mutta en ole edes saanut niitä kirjattua mihinkään, eli vähintään puolet varmaan jo unohtunut. Vauvan kanssa kaikki on mennyt hyvin, vähän on vatsa vaivannut, mutta pääosin meillä on ihanan tyytyväinen vauva. Paljon halutaan olla sylissä, mikä tietenkin hankaloittaa hieman kaikkea mitä itse haluaisi saada tehtyä. Päikkäreitä ei välillä haluta nukkua muualla kuin sylissä, mikä alussa ei kauheasti haitannut kun omat kivut rajoitti liikkumista, mutta nyt olisi ihan kiva saada tehtyä muutakin kun vaan olla patjana. Vauva on myös oikea kakkakone ja kymmenen kertaa päivässä kakkaava tyyppi vaatii aika monta vaipanvaihtoa päivän aikana, mikä tietenkin vie aikaa.



Usein tuntuu mahdottomalta saada tehtyä perus asioita tai ainakin joutuu usein valitsemaan mitä tekee. Jos vauva nukkuu omassa korisängyssä olen usein joutunut miettimään, että laitanko itseni siihen kuntoon, että voidaan lähteä ulos, nukunko itse, meenkö suihkuun, laitanko itselleni syötävää vai jotain muuta (useimmiten päädyn siivoilemaan). Kun vauva nukahtaa, alan puuhailla tiskin ja pyykin parissa, huonolla tuurilla vauva herää heti sen jälkeen tai sitten kerkeän vielä laittaa itselleni syötävää. Joskus ehdin myös syödä rauhassa, mutta useimmiten pientä kitinää alkaa kuulua ihan viimeistään siinä vaiheessa kun muutama suupala on jäljellä.

Vaunuissa nukutaan onneksi hyvin! Jos saan meidät ulos kävelylle/kauppaan, niin vaunuihin nukahdetaan heti ja kun tullaan sisälle niin unet jatkuu. Väsymyksen ja migreenin kanssa tekeminen ei myöskään ole ollut yhtä tehokasta kuin normaalisti. Silloin kun nukutaankin yhtäkkiä kolme tuntia, niin tuntuu ettei kuitenkaan kerkeä paljon mitään ja pisimmät unet tulevat yleensä aina silloin kun on vieraita, eli silloinkaan ei pysty karata omien juttujen pariin. Pyykkiä pestään joka päivä, sillä en halua jättää maito, kakka ja pissa pyykkejä pitkäksi aikaa haisemaan. Muuta sotkua tulee myös paljon kun vauva olkapäällä koittaa tehdä asioita nopeasti, astiat jää sikin sokin, roskia sinne tänne. Päivät menee nopeasti kun on koko ajan tekemistä. Yhtäkkiä vauva onkin jo kuukauden ikäinen ja nyt on jo joulukuu! Ristiäisiä ei olla keretty suunnittelemaan ja kaikki joululahjat on ostamatta. Ristiäiset oli tarkoitus pitää vielä joulukuussa, mutta päätettiin nyt suosiolla siirtää ne tammikuulle. Mitä joululahjoihin tulee, niin onneksi on nettikauppoja!

Tästä tuli aika sekalainen postaus, toivottavasti saan pian järkevämpää tekstiä aikaiseksi!

-Mallu

torstai 15. marraskuuta 2018

Hän on täällä!

Olisikohan aika herättää blogi taas kerran eloon? Toivon niin, mutta katsotaan miten jaksan. Eilen tuli kaksi viikkoa täyteen siitä, kun pieni perheemme täydentyi pienellä pojalla. Synnytyksen jälkeen en ole avannut tietokonetta kertaakaan, ennen kuin nyt. Somekin on jäänyt  huomattavasti vähemmälle. Olen kai ollut jonkinlaisessa vauvakuplassa.



Vauvamme on aivan ihana! Toki välillä turhauttaa kun tuntuu siltä, ettei mikään kelpaa kiukkuiselle pienelle, mutta enimmäkseen pieni aarteemme on ihana hymypoika. Vauvamme onkin hymyillyt ihan ensimmäisistä päivistä lähtien ja vaikka se ei ehkä vielä tarkoita mitään, niin on se super hurmaavaa. Itse kyllä uskon, että hymyily liittyy hyvään oloon, sillä parin päivän vatsavaivojen aikana hymyt olivat vähissä, nyt kuitenkin hymyillään taas enemmän!

Tämä postaus jää nyt näin lyhyeksi, koska pää ei enää toimi, mutta halusin vain ilmoittaa, että täällä on kaikki hyvin! Vauva-aiheisia postauksia on luvassa, kunhan kerkeän kirjoittelemaan.

-Mallu

keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Rv 39+6, tulisipa jo..

Taas on ollut pidempi tauko kirjoittamisesta kuin mitä olin ajatellut, mutta täällä sitä ollaan edelleen yhtenä kappaleena. Kunnon mukaan olen touhuillut täällä kotona ja kaikki alkaa olla aikalailla järjestyksessä. Viikko sitten liitoskivut tosin yltyivät taas sen verran, että olen joutunut jarruttelemaan. Välillä tuntuu  myös, että vauva on painautunut niin alas, että koko alavatsa halkeaa, jolloin mukavin asento on takakeno = löhöäminen sohvalla. Luulen, että synnytyksen käynnistyminenkin on lykkääntynyt kun kovat kivut ovat rajoittaneet liikkumista. Onneksi olen kuitenkin jotain puuhaillut joka päivä täällä kotona, vaikka en olisikaan päässyt ulos asti.



Eilen oli jostain syystä todella surkea päivä. Olo oli aamulla aivan kamala, tuntui, että voin kaikin puolin todella huonosti. Onneksi olotila koheni siitä hieman, mutta en kuitenkaan pystynyt lähtemään minnekään. Harmitti todella paljon kun olin odottanut innoissani yhtä ilmaisluentoa, joka nyt jäi väliin. Ulos lähteminen on sen takia niin älyttömän haastavaa tällä hetkellä, koska pukeminen on niin vaivalloista ja kivuliasta. En siis kulje täällä alasti päivästä toiseen, vaan yleensä mekossa. Legginssien tai housujen pukeminen on helvettiä, samoin sukkien ja kenkien. Ensin kumartelut tuntuvat todella epämiellyttäviltä ja välillä kivuliailta, puhumattakaan siitä kuinka haastavaa se mahan kanssa on. Kumartelujen jälkeen onkin vuorossa kipeät supistukset, jotka kumartelu aiheuttaa. Supistuksia, kipuja ja tukalaa oloa aiheuttaa myös kävelyt, mutta silti kävisin mielelläni lyhyillä happihyppelyillä aktivoidakseni supistuksia. Kuitenkin valitsen jäädä sisälle silloin kun muutenkin on todella vaikea olla. En silloin yksinkertaisesti jaksa käydä läpi sitä helvettiä jonka ulos meneminen vaatii. Pelkät kivuliaat supistukset olisivat ihan ok, koska ajattelen jokaisen edistävän synnytyksen käynnistymistä, mutta kaikki liitoskivut sun muut saisivat jäädä pois.



Tänään olin kuitenkin päättänyt lähteä käymään lähikaupassa ja niin teinkin. Koska ollaan siivottu niin tehokkaasti parina päivänä, ei olekaan ollut enää kauhean paljon tekemistä tälle päivälle tai ainakaan sellaista joka aiheuttaisi supistuksia. Koska olo on sen takia ollut parempi, otinkin jo askeleita kohti ulos menemistä aikaisemmin päivällä. Jotta ei tarvinnut kärsiä niin paljon kerralla, laitoin legginssit ja sukat jalkaan tunteja ennen lähtöä! Tätä taktiikkaa olisin tietenkin voinut käyttää aikaisemminkin, mutta olen touhunnut niin paljon muuta, etten muka ole kerennyt pukea kuin vasta pakon edessä. Monesti mielessäni on käynyt, että kävisin edes pyörähtämässä ulkona joka päivä, mutta se on jäänyt toteuttamatta. Aamulla on hankala saada kroppaa liikkeelle, yön jälkeen kun nousee niin tuntuu, että lantion alue hajoaa. Sitten kun olen hitaasti liikuskellut vähän ja olo alkaa helpottamaan, niin olenkin alkanut laittamaan kotia järjestykseen ja hupsista yhtäkkiä koko päivä onkin mennyt.



Yhden lupauksen itselleni olen kuitenkin pystynyt pitämään. Päätin viikko sitten maanantaina, että käyn saunassa nyt joka päivä ennen kuin pieni päättää saapua masun tälle puolelle. Ihan vain siksi, koska rakastan saunomista ja sillä "pakotan" itseni rentoutumaan ainakin hetkeksi joka päivä, eikä sitä sitten tiedä milloin pääsen vauvan syntymän jälkeen taas saunaan. Sanotaanhan sitä myös, että saunominen voisi käynnistää synnytyksen, mutta minun kohdallani se ei näytä toimivan. Koska olen niin hyvin pystynyt jo 1,5 viikkoa pitämään kiinni tuosta yhdestä jokapäiväisestä rutiinista, voisin lisätä nyt toisen. Eli tästä päivästä lähtien käyn joka päivä myös ulkona kävelemässä edes pari sataa metriä, kunnes synnytys käynnistyy.

On todella turhauttavaa kun tuntuu, että on oman kehonsa vankina. Vauva saisi todellakin jo luvan syntyä, jotta oma olotila pikkuhiljaa paranisi. Samalla herää pieni pelko siitä, että jatkossa se onkin vauva joka rajoittaa kaikkea tekemistä, enkä pysty sittenkään tekemään mitään. Mutta vaikka vauva olisikin koko ajan sylissä, olisi liikkuminen vähemmän vaivalloista ja kivuliasta, eli todella toivon pienen saapuvan pian! <3

-Mallu

torstai 11. lokakuuta 2018

Rv 38+0 kuulumiset

Huhhuh, vielä ollaan yhtenä kappaleena. Viikon verran pikku tyyppi on ollut täysiaikainen ja olokin on ollut sellainen, että lähtö voi tulla milloin tahansa. Kivuliaita supistuksia tulee päivin ja öin, mutta vain muutamaan otteeseen supistukset ovat tulleet säännöllisin välein.

Olen touhunnut nyt viikon sisään enemmän kuin pariin viikkoon aikaisemmin, koska lääkäri suositteli olla provosoimatta supistuksia siihen asti, kunnes vauva on täysiaikainen. Joudun kuitenkin pitämään paljon taukoja ja tekemään rauhallisemmin kuin mitä normaalisti, kroppa ei vaan pysty enempään. Kotona on vielä kaaos ja haluaisin todellakin saada kaiken järjestykseen ennen vauvan syntymää, mutta samalla olisin jo aika valmis puskemaan tämän tyypin ulos.



Koska lähtö oikeasti voi tulla milloin tahansa, on päässäni ajatus siitä, että kilpailen aikaa vastaan. En tiedä milloin aika loppuu kesken, mutta kaikki mitä saan tehtyä on pois siitä mitä jää tehtäväksi synnytyksen jälkeen. Joka hetki onnittelen itseäni siitä mitä olen jo saanut tehtyä, sillä hyvin olisi voinut käydä niin, että vauva olisikin jo täällä. Vielä on paljon sellaista mitä haluaisin saada tehtyä ennen, mutta aika vähän pakollista. Sairaalakassi on tosin jäänyt vielä pakkaamatta, koska kodin kaaos on vienyt huomioni muualle, mutta sitä on tullut mietittyä sen verran, että pakkaaminen onnistuu varmasti helposti vaikka lähtö tulisikin yhtäkkiä.

Olisi ihana jos saisin "lomaa" vielä ennen synnytystä, päiviä jolloin voisin ihan vaan olla ja levätä, käydä ulkona nauttimasta raikkaasta syysilmasta, maalata, lukea ja juoda teetä parvekkeella. Toisaalta olo on jo niin tukala, että ehkä haluaisinkin oman pienen syliin heti kun kodin kaaos ei enää ahdista. Vielä olisi kuitenkin hyvä jos pikkuinen pysyy masussa, sillä sain silmätulehduksen, enkä todellakaan halua tartuttaa vauvaa!



Olin olettanut, että tässä vaiheessa kodin kaaos olisi jo selvitetty, mutta väärässä olin. Minulle järjestettiin ylläri babyshowerit lauantaina ja sain lisää pyykättävää ja järjesteltävää. Lisäksi sain valtavan kasan vaatteita täysin tuntemattomalta ihanalta ihmiseltä joka halusi lähettää omia ylimääräisiä vauvanvaatteita joita hän oli saanut, koska yhdessä facebookin vauvaryhmässä mainitsin siitä, ettei meillä ole juuri ollenkaan 50-56 kokoja. Myös toinen ihana ihminen otti yhteyttä ryhmän kautta ja antoi muutaman pienen vaatekappaleen. Pyykkiä on siis riittänyt, vaikka luulin vielä ennen viikonloppua, että pesemättä oli vain villavaatteet ja muutama kestovaippa. Lisäksi siivousvimman kohteeksi on joutunut muutama kaappi. Tässä menee helposti viikko kun vielä siivoilen ja järjestelen jäljellä olevaa kaaosta, etenkin kun pinnasänky on vielä kokoamatta ja leikkikehä maalaamatta.

Täällä siis unelmoidaan ihanasta järjestyksestä ja puhtaudesta, jotta voi rauhallisin mielin lähteä synnyttämään ja palata vauvan kanssa ihanan siistiin kotiin! <3 Saa nähdä miten käy, blogillekin haluaisin antaa enemmän aikaa, mutta nyt menee muut asiat edelle.

-Mallu

tiistai 2. lokakuuta 2018

Ihana raskausjooga

Pari viikkoa sitten oli viimeinen raskausjoogatunti. Raskausjoogassa oli ihana käydä, todella rentouttavaa ja rauhoittavaa. En ole pystynyt koko raskausaikana treenaamaan, eikä raskausjooga mitään kunnon joogaa ollutkaan, mutta sellaista rentouttavaa kehonhuoltoa.

Suosittelen erittäin lämpimästi pk-seutulaisille Manipuran raskausjoogaa! Eikä siis todellakaan ole mikään maksettu mainos (blogini on edelleen vain harrastus, enkä tienaa tällä senttiäkään). En tietenkään osaa verrata muihin palveluntarjoajiin, koska olen kokeillut vain Manipuran raskausjoogaa. Joogakurssiin kuului 6 joogakertaa ja kaksi synnytysluento kertaa. Joogatunnit olivat 1h40min johon sisältyi pieni info/jutustelu loppuun ja synnytyskerrat olivat 2,5h sisältäen luennon ja "harjoitusta". Koko kurssin hinta oli muistaakseni 140euroa, mikä ei mielestäni ole todellakaan paha hinta kuudesta pitkästä joogatunnista ja kahdesta luentokerrasta.

Kuva elokuun alkupuolelta
Vaikka alkusyksy olikin todella kiireinen, en missään nimessä olisi jättänyt raskausjoogaa pois. Vaikka oli päiviä kun liikkuminen oli tuskaa, niin tiesin saavani rennon hyvän olon joogatunnilta. Keholleni teki todella hyvää saada edes vähän rauhallista kehonhuoltoa. Synnytykseenkin tuli paljon apukeinoja, erilaisia asentoja joissa sitten voi olla hyvä olla. Samalla teki todella hyvää pysähtyä. Joogastudiossa ajatukset olivat vain ja ainoastaan siinä hetkessä vaikka olisinkin tullut sinne super stressaantuneena.

En tiedä lähtisinkö tulevaisuudessa edes kokeilemaan muuta raskausjoogaa, koska kokemus Manipuran raskausjoogasta oli niin ihana. Tietysti jos rahaa ja aikaa löytyisi, niin voisin käydä siinä ohessa jossain toisessakin raskausjoogassa. Ihan sama mikä raskausjooga on kyseessä, niin tekee varmasti hyvää tuleville äideille! Itse oli käynyt joogatunnilla vain kaksi kertaa ennen raskausjoogakurssia, eikä kurssilla tosiaan tehty mitään kunnon joogaa, eli rohkeasti vain mukaan, kokemusta ei tarvitse olla! Sain kuitenkin inspiraation aloittaa "oikean" joogan jossain vaiheessa. Taidankin raskauden jälkeen aloittaa Manipuran äiti-vauva joogasta.

-Mallu

lauantai 29. syyskuuta 2018

Mitä vielä tekemättä ennen vauvan tuloa?

Tänään on jo rv36+2 ja edelleen on vaikka mitä tekemättä. Flunssa on tällä viikolla hidastanut tahtia entisestään. Vielä on vaikka mitä hankkimatta, vauvanvaatteet pesemättä ja työhuone ei ole edelleenkään muuntautunut lastenhuoneeksi.

Sain viime viikolla järjestettyä tilaa vauvan vaatteille ja muulle. Vielä en kuitenkaan ole saanut täytettyä laatikoita, sillä kaikki vaatteet ovat pesemättä ja äitiyspakkaus oli vielä eiliseen iltaan asti jopa avaamatta! En halunnut heinäkuussa sitä avata koska ajattelin, että ihanat karvalapsemme onnistuvat vielä tuhoamaan laatikon ja likaamaan sisällön. Päätin avata laatikon vasta kun pääsen pesuhommiin, mutta niinkään pitkälle en ole vielä edennyt, mutta kohta. Haluamme siirtyä kokonaan luonnonmukaisempiin pesuaineisiin ja olen yrittänyt käyttää pois vanhat pesuaineet. Ainetta kuitenkin riittää sen verran, että käytetään sitä varmasti omiin pyykkeihin vielä kuukausia. Vauvalle haluan kuitenkin myrkyttömämpiä ja hajusteettomampia aineita käyttöön heti, mutta sekin on vielä ostamatta.

Kiitos siskolle kuvasta <3


Akuutimmat asiat ovat varmastikin pyykinpesu, joidenkin tarvikkeiden hankkiminen ja sairaalakassin pakkaaminen. Muut asiat saa helpommin hoidettua synnytyksen jälkeen tarvittaessa. Pinnasänkyä meillä ei ole vielä, mutta ensimmäiset kuukaudet pieni tulee nukkumaan ihanassa korisängyssä, joten pinniksen suhteen ei suurta hätää ole, vaikka haluaisinkin saada kaikki valmiiksi etukäteen. Isäni ja miehen vanhemmat haluavat ostaa muutaman isomman jutun, joten niitä odotellaan vielä (ja toivotaan, että saadaan ajoissa!). Ihana äitini on jo ostellut vaatteita ja siskoltani sain synttärilahjaksi imetyspaidan ja kylpyammeen. Imetysvaatteita ei sen enempää ole, joten niitä pitäisi hankkia (ainakin imetysliivit!).

Eilen käytiin siskon kanssa ottamassa vähän raskauskuvia, mutta olimme niin myöhään liikenteessä, että valo ei enää ollut paras ja sitten pimenikin nopeasti. Sovittiin uusi kuvaussessio torstai aamulle, mutta onneksi joitain kuvia on jo jos pikkuinen päättäisikin putkahtaa yllättäen tähän maailmaan. Viikonlopun ohjelmaan kuuluu sairaalakassin pakkaaminen, pesuaineen ostaminen ja pyykinpesu! Taidan kuitenkin aloittaa listaamalla kaikki tekemättömät asiat ja tehdä ihan kalenteriin suunnitelman niiden suhteen.

Ihanaa viikonloppua!

-Mallu

tiistai 25. syyskuuta 2018

Rv35+5 ja tukalat oltavat

Viimeisen parin viikon aikana supistukset ja kivut ovat lisääntyneet. Vauva on jo hienosti asettautunut pää alaspäin ja laskeutunut alaspäin. Välillä tuntuukin siltä, että tyyppi on jo puskemassa itseänsä ulos. Olo on ollut niin tukala, ettei ole tehnyt mieli kirjoitellakaan, en haluaisi valittaa. Toisaalta, ei kai se ole valittamista jos vain kertoo totuuden, aina ei ole kaikki hyvin.

Perjantaina oli neuvolalääkäri ja selvisi, että supistukset ovat jo pehmentäneet paikkoja ja kohdunkaulaa on pari senttiä jäljellä. Lääkärin mukaan se ei kuitenkaan tarkoita, että vauva vielä syntyy vaan voi hyvin mennä laskettuun päiväänkin tai yli. Lääkäri kuitenkin suositteli ottamaan vielä pari viikkoa rauhallisemmin ja olla provosoimatta supistuksia.



Tuntuu siltä, että pitäisi olla vuodelevossa jos käsky on olla provosoimatta supistuksia. Kumartuminen aiheuttaa supistuksia ja lähes kaikki kevyetkin kotityöt. Ei tarvitse mennä kuin tien yli lähikauppaan, niin supistaa. En oikeastaan tiedä ovatko edes kaikki tuntemukset supistuksia, mutta tosiaan kaikenlaiset kivutkin ovat lisääntyneet. Kivuttomia supistuksia on ollut jo ennen raskauden puoltaväliä. Nyt kivuttomat kiristävät tunteet ovat lisääntynyt myös sen takia, että vauvalla on vähemmän tilaa ja tietyt asennot aiheuttavat saman tunteen kuin kivuttomat supistukset.



Menkkamaisia kipuja on myös ollut aina välillä, raskauden alusta asti. Nyt kipuja on selkeästi enemmän ja olenkin lukenut, että ne saattavat olla jonkinlaisia supsituksia. Lauantaina niitä tuli noin 15 minuutin välein aamupäivällä ja päätinkin pysyä sängyssä niin pitkään kuin mahdollista. Lepo auttoikin ja vaikka kipuilua onkin sen jälkeen ollut muutamia kertoja päivässä, niin säännöllisin välein tulevat kivut ovat pysyneet poissa. Kivut ovat välillä olleet yllättävän kovia, juuri niin kuin kovat menkkakivut, joita oli enemmän teini-iässä.

Olen nyt alkuviikon ottanut ihan rauhallisesti sohvalla löhöillen. Aika paljon turhauttaa se kun tuntuu ettei pysty liikkumaan, mutta tärkeintä on, että pieni pysyisi vielä hetken kohdussa kasvamassa. <3

-Mallu

maanantai 17. syyskuuta 2018

Opinnot paketissa!

Se on siinä! Minä olen nyt valmis LCF Life Coach! Tuntuupa hyvältä, mutta samalla haikealta. Vuoden matka ihanien ihmisten kanssa on tullut päätökseen, onneksi yhteydenpito jatkuu ja yritämme sopia tapaamisia noin kerran kuussa. Itsellä saattaa alkuun jäädä tapaamiset välistä kun vauva syntyy, mutta ryhmässämme on pari muutakin vauvaa odottavaa, joten mammatreffejä tulee ainakin olemaan jatkossa.



On jännä ajatella, että minulla todellakin on nyt joku koulutus, vaikka onkin vain lyhyt vuoden koulutus. Vaikka koulutus ei määritä sitä kuka olen, niin kyllä se tuntuu hyvältä, että on jonkinlainen koulutus takataskussa. Vaikka itse tiedän, että olen tehnyt vaikka minkälaisia töitä ja erilaiset kokemukset ovat opettaneet todella paljon, niin ulkopuolelta tuleva paine sen suhteen, että joku koulutus pitäisi olla, on iskostanut päähäni ajatuksen siitä, etten ole yhtään mitään. Olen tehnyt paljon töitä sen suhteen, että saisin omat alitajuiset, muilta tulleet uskomukset kumottua, mutta en ole vieläkään siinä onnistunut, vaikka edistystä ehkä onkin tapahtunut.



Hassua on se, että vaikka ulkopuolelta tulleet ajatukset ovat syöneet itsetuntoani ja olen tuntenut itseni täysin luuseriksi, niin en ole kuitenkaan ikinä ajatellut muista samalla tavalla. Itse olen ollut kouluttamaton luuseri omassa alitajunnassani, mutta kukaan muu ilman koulutusta oleva ei ole sitä ajatuksissani ollut. Edelleenkin on se tunne, ettei minulla ole "oikeata koulutusta". Kuitenkin tiedän, ettei koulutuksella ole väliä, tärkeintä on kuunnella itseään. Jos olet unelmaduunissasi, niin mitä väliä sillä on vaikka koulutus puuttuisi? Tähän moni varmasti sanoisi, että jos työ lähtee alta, niin sitten kouluttamattomana onkin vaikea löytää uutta. Mutta eikö silloin voisi lähteä opiskelemaan jos se silloin kiinnostaa?

Kaikkein tärkeintä on mielestäni löytää se oma polku, eikä elää kenenkään muun elämää.

-Mallu

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Viimeiset kouluhommat

Life Coach opinnot on ihan loppusuoralla! Vielä tänään ja huomenna on valmennuksia, vähän stressaa, mutta loppu häämöttää jo! Lauantaina on loppukoe ja sunnuntaina pitäisi valmistua!

Täytyy sanoa, että onneksi hommat alkaa olla paketissa, sillä raskausväsymys vain lisääntyy. Uni huononee koko ajan, mutta tuntuu muutenkin siltä, että väsymys lisääntyy. Kouluhommien suhteen on jo muutaman kerran ollut sellainen olo, ettei tästä tule mitään, siis väsymyksen takia. Nyt täytyy vaan pitää sormet ristissä, että viimeiset hommat menee putkeen. Ajattelin sitten ostaa itselleni juustonaksupussin palkinnoksi, kun niihin iski himo jo muutama päivä sitten.



Tästä tuli nyt vain lyhyt tilannekatsaus, koska illan ryhmävalmennus vie ajatukset koko ajan muualle. Ryhmä on isoin tähän mennessä ja haluan todella onnistua. Samalla kun jännittää ja ahdistaa, olen innoissani. Pelkään vain että taas höpötän asiat aivan liian nopeasti ja lisämateriaalitkin tulee käytyä ennen valmennuksen päättymistä. Toisaalta olen mielestäni jo oppinut paljon muutamasta valmennuksesta jotka olen pitänyt, joten eiköhän tämä mene vielä paremmin!

-Mallu

tiistai 11. syyskuuta 2018

Loistava fiilis!

Ai, että nyt on vaan niiiin hyvä olla! Oli pakko tulla tännekin fiilistelemään hyvää oloa, ettei se vaan unohdu! Muutaman päivän on ollut mieli niin maassa, että itseänikin on pelottanut, mutta nyt tuntuu siltä, että olen herännyt uudelleen eloon!



Aamulla herätessäni olo ei todellakaan ollut tämä. Väsytti valtavasti ja mietin miten ihmeessä pystyn valmentamaan. Mielialaa nosti kuitenkin jo se, että sain itseni valmiiksi ja kamat kasaan ajoissa ennen lähtöä. Ennen kaikkea hyvän fiiliksen loi onnistunut kampaus ja lempparitakin päälle vetäminen. Viime aikoina tuntuu siltä, että olen pukeutunut niihin vaatteisiin jotka päälle mahtuu, eikä useimmiten kauhean tyylikkäästi. Ylipitkät hiukset on ollut hankala saada siistiin kampaukseen kun en ole mitään erikoisempaa jaksanut väsätä. Tänään totesin, että muutaman pinnin käyttäminen nutturaa tehdessä ei todellakaan ole niin iso juttu, mutta tuo todella hyvän fiiliksen kun tuntuu kotoota lähtiessään siltä, että näyttää ihan hyvältä. Asun pilasi ainoastaan vanhat rikkinäiset lenkkarit, mutta muissa kengissä en pysty kulkemaan, kiitos raskauden, mutta sekään ei tänään haitannut minua.

Tämän aamun valmennus paransi mielialaa entisestään. Valmennuksen jälkeen fiilis oli katossa! Kuten arvasin, kotiin tullessani mieliala hieman laski varmaankin kaaoksen ja tehtävien asioiden takia. Yritän kuitenkin olla ahdistumatta siitä ja nauttia hyvästä olosta tänään!

-Mallu

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Pesänrakennusvietti

Pesänrakennusvietistä puhutaan paljon raskauteen liittyen. Useimmiten se liitetään kodin järjestelyyn vauvaa varten ja tarvikkeiden hankkimiseen. Vauvan huone saatetaan laittaa jo todella hyvissä ajoin järjestykseen ja vaatteita sun muuta hamstrataan kotiin. Olisin itsekin todella hyvä shoppailemaan kaikennäköistä jos vain olisi rahaa.

Pesänrakennusviettiin liittyy kuitenkin useimmiten paljon muutakin. Minulla se ei ole suoraan liittynyt vauvan huoneen laittamiseen, vaikka sekin on tietenkin ollut mielessä. Usein kotia aletaan järjestelemään laajemminkin kuin vauvan tarvikkeille tilaa tekemällä. Monelle iskee siivousvimma ja kaikki kaapit käydään läpi ja laitetaan uuteen järjestykseen.



Itse koen, että oma "elämän järjestely" liittyy myös vahvasti tähän pesänrakennusviettiin. Kyllä, olen myös intoutunut siivoamaan ja järjestelemään kaappeja sekä laatikoita, vaikka siivoilun piti odottaa siihen, että opinnot on paketissa. Olen sen lisäksi kuitenkin alkanut hoitaa kaikennäköisiä asioita jotka ovat roikkuneet vuosia tekemättömänä. Esimerkiksi hoidin mökillemme remonttiarvioin ja sen lisäksi olen hoitanut useamman pienemmän asian, kuten hommannut vihdoin oman plussakortin (9 vuotta sitten muutin kotoa ja edelleen käytössä oli äidin rinnakkaikortti :D). Hoidettavia asioita on pää täynnä ja mietinkin miten muka ehdin hoitaa kaiken ennen vauvan syntymää. Onneksi ihana siskoni totesi jo pohtiessani tätä ääneen hänelle, että hän kerkeää auttamaan sitten kun äitiyslomani alkaa. <3

Kapuloita rattaisiin pistää rahatilanne. Nyt mennään niin tiukilla, ettei ylimääräisiin ostoksiin ole varaa. Silti mieleen tulee koko ajan kaikkea mitä "tarvitsisi" ja myös sellaista mitä oikeasti tarvitaan. Esimerkiksi asunnon järjestelyyn liittyen ei saada paria taulua seinälle ennen kuin ostetaan lisää kipsilevyankkureita. Toisaalta on ehkä ihan hyvä, että rahat ovat tiukilla, sillä muuten tulisi varmasti ostettua liikaa vaatteita vauvalle ja varmasti muutakin ylimääräistä. Miehellekin on iskenyt jonkinlainen pesänrakennusvietti ja hän haluaisi sisustaa uudelleen, kuten myös minä. Tosin hän haluaisi vaihtaa osan huonekaluista ja minä taas rakastan esim. jättisohvaamme (joka kyllä on liian iso tähän asuntoon), joten ehkä olen sen suhteen ihan tyytyväinen siihen ettei ylimääräistä rahaa ole. :D

Kohta alkaa olla opinnot paketissa ja laittamaan tämän kotipesän järjestykseen, jess!

-Mallu

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Rv 32+6

Tänään on jo rv32+6, eli raskausviikkoa 33 mennään ja huomenna alkaakin jo viikko 34! Viime aikoina en ole ollenkaan pysynyt laskuissa mukana kun on ollut niin paljon tekemistä, mutta onneksi on preglife sovellus josta voin kurkata missä mennään. Sovellus kertookin tänään, että päiviä laskettuun aikaan on enää 50, iik!

Viimeisen viikon aikana muutoksia on tapahtunut taas enemmän. Huomaan, että maha on alkanut laskeutua, sillä lyhyestäkin kävelystä alkaa alavatsa kipuilemaan ja vihlomaan. Siihen auttaa osittain mahan "kantaminen" käsin. Supistuksiakin on alkanut tulla enemmän ja se huolestuttaa välillä. Väsymys on taas lisääntynyt, eivätkä edes aurinkoiset päivät lisää energiaa.


Olen tiedostanut, että tarvitsen enemmän lepoa, mutta samalla se turhauttaa. On turhauttavaa kun tuntuu ettei pysty tekemään mitään. Kotona puuhaillessa pitää koko ajan ottaa taukoja kun joku paikka kipuilee tai supistaa. Onneksi opinnot ovat pian kasassa, enää 1,5 viikkoa valmistumiseen (ellei tule ylläreitä). Sen jälkeen kerkeää varmaan melkein joka päivä päiväunille.

Tuntuu oudolta, että huomenna on tasan 7 viikkoa laskettuun päivään, aika menee nopeasti! Seuraavat pari viikkoa varmaan vielä hujahtavat nopeasti ohi ja ehkä vielä pari viikkoa siitäkin eteenpäin kun pääsen vihdoin siivous, järjestely  ja vauvantarvikkeiden hankinta hommiin. Hurjaa, kohta meidän pieni poika on jo täällä! <3

-Mallu

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Urahaaveita ja unelmia

Urahaaveista olenkin aikaisemmin kirjoitellut enemmän ja moni lukija onkin eksynyt blogiini juuri lääkisaiheiden kautta. Viimeisen vuoden aikana haaveet työelämän suhteen ovat kuitenkin kirkastuneet. Edelleen aion joku päivä päästä lääkikseen, mutta suunnitelmia on myös ennen sitä, opiskelujen ajaksi ja ehkä vähän suuntaa siihen, mitä lääkärinä haluan tehdä. Valmistun siis LCF Life Coachiksi parin viikon päästä, ellei mitään ylläreitä tule. Valmentamista olen ajatellut tehdä lääkikseen hakemisen ohella ja myös opintojen aikana. Haaveilen ihanasta omasta toimitilasta, mutta en tiedä onko se mahdollista tai toisinsanoen kannattavaa jos tulen tekemään hommia pääasiassa sivutoimisesti. Life coach opinnoista tulee olemaan suuri hyöty lääkärin ammatissa ja opintojen aikana oivalsin jotain mitä haluan lääkärinä tehdä.



Olen vuosia ajatellut, että olisi niin siistiä päästä joskus luennoimmaan esimerkiksi lääkäripäiville. Miksi sen siistin jutun pitäisi jäädä yhteen tai muutamaan kertaan? Haluan opettaa ja valmentaa myös lääkärinä. Ehkä voisin valmennuksen kautta opettaa lääkäreille enemmän ihmisten kohtaamista ja valmennustaitoja? Ja muille ihmisille (miksei myös lääkäreille) kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tärkeydestä. En ole vielä varma mihin haluan erikoistua, mutta sieltä varmasti tarttuu paljon tietotaitoa mukaan siihen mitä tulen joskus opettamaan. Ja ei, en halua pelkästään opettaa, haluan myös tehdä ihan lääkärinä töitä.

Urahaaveisiin voisi liittyä myös unelmani kirjoittaa. Olen pienestä asti halunnut kirjoittaa kirjan. En silloin  vielä tiennyt minkälaisen kirjan haluaisin kirjoittaa, mutta se on tässä vuosien varrella selkiytynyt. Masennuksen uusiuduttua ajattelin, että haluaisin kirjoittaa jonkinlaisen omaelämänkerran, kertomuksen omasta masennuksesta ja sen taustoista vertaistueksi muille. Luonnostelinkin kirjan runkoa ja eri osa-alueita ja tulin siihen tulokseen, että siitä tulee valtava opus, tai siltä se tuntui. En tiennyt mistä aloittaa, tai aloitin minä montakin kertaa, mutta tuntui, että siinä oli liikaa kaikkea, eikä aika ollut kypsä. Life Coach koulutuksen myötä minulle kirkastui kirjan aihe ja teema. Itse asiassa kirjoja ehkä tuleekin useampi! Masennuskertomukseni saa odottaa vuoroaan, tärkeämpi sanoma on vuorossa ensin. Kirjan kirjoittamisesta en tiedä kauheasti mitään, mutta ei se haittaa, ehkä äitiyslomalla on hyvä aloittaa?



Uraan liittyen haluan myös blogini jossain vaiheessa tuottavaksi. En ole siihen nyt panostanut, vaan kyseessä on ollut harrastus. Koska kuitenkin tykkään kirjoittaa ja tulen pitämään blogia, niin kyllähän se elämää helpottaisi jos tästä tienaisikin jotain, edes ihan vähän. Blogi, toiminimi, kirja ja lääkikseen pääseminen ovat niitä työhön liittyviä asioita joita alan lähivuosina tosissaan työstämään. Kyllä, paljon on isoja suunnitelmia (taas kerran), mutta miksi ei? En odota saavuttavani kaikkea heti, mutta jos jätän jonkin asian kokonaan sivuun, niin tuleeko se ikinä toteutumaan? Kaikkea en aiokaan työstää täysillä samaan aikaan, mutta pieniä askelia on otettava kohti tavoitettaan koko ajan. Tällä hetkellä se on ehkä enemmän suunnittelua ja aivojen virittämistä onnistumisen toivoon, epäonnistumisen pelon sijaan, mutta se riittää nyt tähän hetkeen.

Minkälaisia työhön liittyviä haaveita sinulla on?

-Mallu






lauantai 1. syyskuuta 2018

Veloista eroon

Törmäsin blogiin, jossa puitiin velkojen maksua. Oli kiinnostavaa lukea toisen suunnitelmia. Itse olisin todennöisesti velkaantunut masennusvuosinani ilman isäni apua. Oikeastaan velkaannuinkin, mutta velka on isälleni, eikä minun ole oikeastaan tarvinnut miettiä sitä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi miettinyt.

Ollaan sovittu, että takaisinmaksulla ei ole kiirettä ja olen vitsaillut, että isä saa sitten minulta eläkettä. Silti asia on vähän väliä ahdistanut, vielä kun olen joutunut lainaamaan lisää. Luulen, että koska laina on jo ollut isompi, en ole sen takia pitänyt huolta siitä, että olisin maksanut pienempiä summia takaisin, vaan lisännyt ne summaan. Joskus olen harkinnut pienemmän summan takaisinmaksua, mutta se on tuntunut pisaralta meressä, joten on jäänyt tekemättä. Joskus jopa laskin kuinka monta kuukautta menisi, jos laittaisin verkkopankista 50euroa kuukaudessa menemään isälleni. Vuosia olisi mennyt niin monta, etten aloittanut takaisinmaksua tuolloin, rahaa kun ei silloin ollut muutenkaan kauheasti ylimääräistä.



Nyt kesällä kun jouduin maksamaan ison summan palkkaa takaisin työnantajalleni, jouduin taas pyytämään lainaa isältäni. Onneksi tarvitsin lainaa "vain" 300 euroa ja tiedän, että saan sen veronpalautuksista maksettua takaisin. Kuitenkin tämä ja se, että jouduin alkukesästä myös aloittamaan opintolainan takaisinmaksun sai minut miettimään entistä enemmän velkojani. Joudun varmasti ottamaan vielä lisää opintolainaa sitten kun pääsen lääkikseen ja meillä on iso asuntolaina.

Kun opintolainan takaisinmaksu yllättäen alkoi ja tililtäni katosi rahaa, panikoin. Olen jäämässä äitiyslomalle ja nyt alkaa opintolainantakaisinmaksu! Perheeni neuvoi menemään pankkiin juttelemaan, koska takaisinmaksua voisi varmasti siirtää tai summia pienentää. Puhuin kuitenkin ahdistuksestani avopuolisolleni, siitä ettei laina katoa mihinkään vaikka sen heittäisi hyllylle, jossain vaiheessa se pitäisi kuitenkin maksaa. Todettiin, että noin 85 euroa mikä nyt menee kuussa lyhennyksiin, on ihan ok, kyllä me pystytään se maksamaan ja samalla laina lyhenee koko ajan.



Kun luin toisesta blogista velanmaksu suunnitelmista, heräsi ajatus siitä, että voisin varmasti aloittaa velanmaksun isällenikin. 50 euroa kuukaudessa katoaa helposti johonkin muuhunkin. Maksan vielä parisataa euroa kuussa life coach koulutuksestani, mutta helmikuun jälkeen se on maksettu, joten silloin ei olla enää niin tiukilla. Vielä en kuitenkaan pysty maksamaan mitään ylimääräistä, sillä työttömyyspäivärahalla mennään äitiyslomaan asti ja pelkään, että saatan jopa joutua lainaamaan ennen sitä lisää. Toivon todella, että pärjätään vielä pari kuukautta näin pienellä tuella, sillä en halua ottaa enempää lainaa vaikka perheeni on jo ihanasti ilmoittanut, että tarvitsee vain sanoa niin lainaa saa.

Hassua miten voi inspiroitua toisen velanmaksuista, mutta nyt todellakin tuntuu siltä, että pystyn säästämään siihen mihin haluan ja maksamaan velkani. Olen aikaisemmin joutunut elämään niin tiukilla, ettei raha ole riittänyt mihinkään ylimääräiseen, nyt haluan samalla tavalla miettiä tarkkaan mihin laitan rahani. Jokainen euro vaikuttaa, muutama euro sinne ja muutama tänne tekee nopeasti isomman summan. Nyt joudun pakostakin laskemaan jokaisen sentin, mutta sitä haluan jatkaa myös sen jälkeen kun tilanne helpottaa. Kokemuksesta tiedän, että saa säästettyä ihan kivasti kun esim. suunnittelee syömisensä edes vähän tarkemmin.

-Mallu

perjantai 31. elokuuta 2018

Raskauden vaikutus kissaan

Molemmissa raskauksissa (ensimmäinen km) meidän kissa on alkanut viihtymään lähelläni jo ennen plussaa. Alun jälkeen olen saanut olla enemmän rauhassa, mutta muutamia viikkoja on kiehnännyt enemmän sylissäni. Kissamme on muutenkin todella sosiaalinen, mutta tykkää enemmän miehistä, joten miehen syli on aina ykkösvaihtoehto - paitsi alkuraskauden ajan.

Kun ihmiset ovat kyselleet miten lemmikit ovat reagoinneet, en ole oikeastaan osannut vastata. Ihan normiarki meillä kai on ollut. Toissa yönä sain kuitenkin oivalluksen. Heräsin kissan riehumiseen, mikä on taas kestänyt useamman yön ja tajusin, että näitä "kausia" on ollut keväästä asti. Aikaisemmin oli ihan normaalia, että kissa saattoi tiputella asioita öisin ja joskus riehua, mutta joka öiset, samaan aikaan riehumiset ovat olleet uusi juttu.



Keväällä aloin parin viikon yöheräilyjen jälkeen ajastaa saunan päälle aamuyöksi, sillä kisumme rakastaa saunan lämpöä ja se rentouttaa ja rauhoittaa neidin. Tein sitä pari viikkoa, vaikka ajatus sähkölaskusta ja epäekologisuudesta painoi mieltä. Sen jälkeen yöriehumiset rauhoittuivat onneksi pitkäksi aikaa. Apuna oli myös iltariehumisia helpottamassa herkut, eli laitoin aina illalla jotain herkkua kissaneidillemme mikä auttoi. Herkkujen antamista olen jatkanut, ainakin silloin jos kisu vaikuttaa vilkkaalta illalla.

Voi olla, että uudet ajoittaiset yölliset riehumiskaudet eivät liity raskauteen, mutta sellainen ajatus heräsi kun taas uusi yöhulina kausi alkoi. Nyt muutaman yön jälkeen oli taas pakko ajastaa sauna päälle ja ai, että kuinka ihanaa saada nukkua koko yö ilman kissan aiheuttamia herätyksiä! Herään joka tapauksessa öisin, kiitos raskauden, joten lisäherätykset ovat olleet aika tuskaa. Vaikka heräsin muutaman kerran yön aikana, niin tuntuu siltä, että olisin nukkunut pitkästä aikaa hyvin! En haluaisi ajastaa saunaa taas päälle, mutta ehkä tässä on pakko ottaa kaikki keinot käyttöön, jotta saa levättyä kunnolla ennen kuin vauva saapuu.

-Mallu

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Vähän niin kuin yrittäjänä

Tämän kuukauden aikana en ole kerennyt paljoa hengähtää. Hommaa on riittänyt ja paljon! Tavallaan tämä on ollut esimakua yrittäjyydestä. Jos tai oikeastaan kun laitan toiminimen pystyyn, tulee työ olemaan aikalailla samanlaista kuin nyt.

Olen markkinoinnut itseäni, kontaktoinnut asiakkaita, sopinut valmennustapaamisia, suunnitellut valmennuksia, tavannut yhteyshenkilön yhdistyksestä jolle pidän yhden ryhmävalmennuksen, laskuttanut ja vielä pitänyt valmennuksia lähes päivittäin. Kaikki alkoi aika rysäyksellä ja raskausväsymyksen kanssa tämä on ollut todella rankkaa. Olen monesti jo miettinyt, että haluanko oikeasti tehdä tätä työkseni?



Olen kuitenkin päätynyt siihen, että haluan tehdä tätä ainakin sivutoimisesti. On myös paljon helpompaa kun ei joudu aloittamaan montaa valmennusta samaan syssyyn, vaan ne menisivät enemmän lomittain. Pitkän tauon jälkeen valmentaminen tuntui myös paljon haastavammalta alkuun. Myös ryhmävalmennukset olisivat helpompia yrittäjänä kun olisi valmiita paketteja valmennukseen, eikä tarvitsisi alusta asti suunnitella koko valmennusta ja miettiä kuinka paljon aikaa mihinkin menee. Tämä on lisäksi vielä opiskelua ja harjoittelua, mikä vie enemmän energiaa.

Harjoitus tekee mestarin, vain valmentamalla oppii valmentamaan. Itsevarmuus valmentamisen suhteen kasvaa jatkuvasti, oppiminen jatkuu koko ajan. Ehkä tulenkin tekemään tätä täyspäiväisenä yrittäjänä?

-Mallu

tiistai 28. elokuuta 2018

Jännitys-ahdistus

Hitsi kun jännittää ja ahdistaa. Pidän tänään illalla ensimmäistä kertaa ryhmävalmennuksen tuntemattomille ihmisille. Olin aikaisemmin innoissani ja valmennuksen alku olikin jo suunniteltu pari viikkoa sitten. Mutta kiire iski ja suunnitelmat jäivät kesken ja nyt valmennus onkin jo tänään!

Haluan aina olla todella hyvin valmistautunut kun pidän esitelmää ym. Paras muistoni oli kun ala-asteella osasin koko esitykseni ulkoa, joka ikisen sanan. Esitelmä oli labradorinnoutajista ja suomentunnilla (olin ruotsinkielisessä koulussa). Oli paljon helpompaa kertoa suomeksi ja olin todella hyvin valmistautunut. Osasin vielä vastata opettajan kysymyksiin ja sain isot kehut hyvästä esitelmästä.



Haluaisin, että jokainen esitys menisi niin kuin ala-asteella, täysin nappiin. Toisaalta nyt kun ajattelee, niin en haluaisi osata sana sanalta koko esitystä ulkoa, vaan haluaisin osata kertoa asiat luontevasti. Ainoa tapa päästä siihen on tekeminen. Joka kerta kun kertoo samoja asioita ihmisille niin ne vahvistuu omassa mielessä. Jossain vaiheessa valmennusta ei ehkä tarvitse suunnitella niin tarkkaan, koska osaa luontevasti kertoa aiheista ihan lonkalta. Harjoitus tekee mestarin, niinhän se on ja minä olen vielä opiskelija ja vasta harjoittelen.

Tällä erää sain jännityksen purettua tähän tekstiin, mutta eiköhän se kerkeä nostaa päätään vielä muutamia kertoja ennen iltaa. Pieni jännitys on ainakin hyvästä. Oikeasti nautin esiintymisestä, kunhan jännitys vähän laantuu.

-Mallu

maanantai 27. elokuuta 2018

Vielä pari viikkoa tiukkaa aikataulua

Vielä olisi pari viikkoa paljon hommaa. Pari viikkoa sykkimistä ja sitten alkaa helpottamaan. Oikeastaan kun kalenteria katsoo, niin jo tämän viikon jälkeen helpottaa vähäsen. Nyt tosin stressaa ja ahdistaa vielä, mutta viikon päästä olo on varmasti jo toinen. Kahden ja puolen viikon päästä voi olla, että tanssin kotona innostuksesta, sillä silloin pitäisi olla kaikki valmennukset tehty ja valmistuminen varmistunut.

Viikonloppuna iski valtava stressi ja ahdistus. Raskausväsymys painaa päälle ja hommia tuntuu olevan liikaa. Vaikka viikonloppuna oli aikaa levätä, tuli kuitenkin se tunne, etten vaan jaksa enää. Monta viikkoa olen tehnyt älyttömän paljon kaikenlaista, eniten opintoihin liittyviä asioita. Ellen olisi työttömänä, en olisi millään pystyisi saamaan valmennuksia kasaan ennen valmistujaispäivää. Nyt ehkä ahdistaa tämä työmäärä uskomattoman väsymyksen kera, mutta hitsi kun saan olla ylpeä itsestäni valmistuessani.



Kolme viikkoa, sitten olen valmistunut, kolmen viikon päästä olen valmis LCF Life Coach! Sen jälkeen kalenterissa onkin melko tyhjää, vaikka mielessä onkin jo paljon kaikenlaista mitä "pitäisi" tehdä. Eiköhän aika kuitenkin riitä sitten hyvin siivoamiseen, kämpän järjestelyyn ja vauvatarvikkeiden hankkimiseen.

Fiilikset on aika ristiriitaiset kun välillä stressaa ja ahdistaa valtavasti ja välillä taas innostuu siitä, että kohta helpottaa, kohta olen valmis. Koska mieliala jo aikaisemmin laski huomattavasti, olen myös alkanut änkemään kalenteriin kavereiden näkemistä. Kun joku on ehdottanut kahvittelua, olen vastannut myöntävästi vaikka se ehkä vähän lisää stressiä. Keväällä huomasin selkeästi negatiivisen vaikutuksen kun ei ollut mitään sosiaalista elämää. Nyt sitä täytyy ainakin vähän änkeä johonkin, koska vauvan synnyttyä en tiedä kuinka kauan menee ennen kuin haluan ihmisten ilmoille.

On myös ihanaa, että olen pystynyt laittamaan edes vähän aikaa blogiin. Voi olla, että tällä viikolla on vähän hiljaisempaa vielä, mutta ehkä ensi viikolla ehdin myös kirjoitella enemmän kun kalenteri alkaa näyttää väljemmältä.

-Mallu

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Loppuuko elämä vauvan myötä?

Monet tuntuvat kriiseilevän vauvantulon myötä siitä, että elämä loppuu. Me ollaan odotettu innolla sitä, että uudenlainen elämä alkaa. Viime aikoina olen kuitenkin tajunnut jonkinlaisen kriisin hiipineen taustalle.

Rakastan suunnittelua, tulevaisuuden suhteen minulla on aina mielessä erilaisia ajatuksia ja ideoita. Vaikka moni ajatus onkin pidemmän aikavälin haave, "sitten joskus", niin suunnittelem myös paljon lyhyemmälle aikavälille. Tajusin viikko sitten, että mielialan laskuuni on hyvinkin saattanut vaikuttaa se, etten pysty kauheasti suunnittelemaan mitään. Kaikki pysähtyy siihen, että vauva tulee. Oikeastaan monet suunnittelut ovat jääneet tekemättä jo raskauden takia, kun ei ole voinut tietää oloaan.



Kun aloin miettimään asiaa, huomasin kaiken pysähtyvän lokakuuhun. En voi tietää tarkkaan milloin vauva syntyy, enkä voi tietää millainen vauva maailmaan putkahtaa. En voi tietää lapsen tempperamenttia, tuleeko hän nukkumaan, kuinka kauan imetän tai ylipäätään kuinka paljon energiaa minulla tulee olemaan. En voi suunnitella mitään, tai siltä ainakin tuntuu.

En tietenkään ajattele, että elämä loppuisi vauvan tuloon ja edelleen odotan oman vauvan syliin saamista. Turhautuneisuus ja ahdistuneisuus on kuitenkin nostanut päätään kun jo lähitulevaisuus on tavallaan hämärän peitossa. Epätietoisuus ei ole mieleeni, tai ainakaan se ettei ole mahdollisuutta suunnitella mitään. Sain kuitenkin paremman mielen kun laitoin paperille ajatuksia siitä mitä haluaisin äitiyslomalla tehdä, mikäli mahdollista.

Toivon, että vauvallamme tulee olemaan paljon paremmat unenlahjat kuin minulla ikinä ja, että pystyn toteuttamaan omia juttujani samalla kun nautin vauvavuodesta.

-Mallu

lauantai 25. elokuuta 2018

Kantapään kautta

Viimeisen vuoden aikana olen menettänyt todella paljon rahaa, ihan vain siitä syystä etten ole tiennyt miten asiat menevät ja koska olen ollut liian sinisilmäinen. Haluankin siksi jakaa nämä asiat, sillä toivon, ettei kukaan muu joutuisi samaan tilanteeseen!

Heinäkuussa 2017 olkapääni muljahti töissä, eikä kyseessä sitten ollutkaan mikään pieni muljahdus. Työterveyslääkäri ei oikein tuntunut ottavan sitä tosissaan, olin välillä töissäkin, mikä vain pahensi olkapään tilannetta. Ehkä kuukauden päästä sain kuulla läheisiltäni, että tapauksesta olisi pitänyt tehdä työtapaturmailmoitus. Alkoi olla selvää, että olkapää tarvitsisi muutakin hoitoa kuin lepoa, diagnoosikin tuntui vaihtuvan koko ajan. Työterveyden kautta sain lopulta työnantajan kustantaman viiden kerran fysioterapiajakson. Tämä kuitenkin alkoi vasta syyskuussa ja työsuhteeni oli loppumassa kuun loppuun, eli käynnit olivat turhan tihein välein. Esimieheni teki lopulta lokakuun puolella työtapaturmailmoituksen, jonka olin jo täyttänyt hänelle valmiiksi.



Vakuutusyhtiö ei kuitenkaan maksanut penniäkään. Kyseessä oli heidän mukaansa normaali työliike ja minun olkapäässäni valmiiksi vikaa kun se muljahti. En ollut tajunnut, että tilanne olisi pitänyt kertoa toisin. Kyseessä oli kuitenkin todella painava rullakko, ainakin sata kiloa ja luulen, että ehkä jouduin nykäisemään sitä vähän. En kuitenkaan muistanut tilannetta enää kunnolla kun siitä oli mennyt niin paljon aikaa ennen kuin työtapaturma asiaa aloin miettimään. Lisäksi olin jo vastannut suoraan vakuutusyhtiön virkailijalle puhelimessa, että kyllä kyseessä oli normaali työliike. Sen sijaan, että vakuutusyhtiö olisi maksanut hoitoni ja jatkanut kuukausipalkan maksamista jäin kelan sairauspäivärahan varaan. Päiväraha oli noin 11e/päivä, joten lomarahat ja veronpalautukset katosivat nopeasti, vaikka olin suunnitellut saavani ne säästettyä. Pari kuukautta oltiin tiukilla ja tammikuun puolessa välissä aloitin työt lastenhoitajana.

Olin innoissani siitä, että saisin ihan hyvää palkkaa seuraavat puoli vuotta. Saataisiin säästettyä hyvin vauvan tarvikkeisiin ja vauvavuotta varten. Perhe oli minulle tuttu, mutta he halusivat minut kuitenkin "työhaastatteluun", sillä kiinnostuneita oli kuulemma monia. Kun kysyttiin palkkatoivetta päädyin siihen, että sama tuntipalkka mikä minulla oli ollut heillä aikaisemmin riittäisi minulle. En halunnut, että he sivuttaisivat minut korkeamman palkkatoiveen takia. Koska kela maksaisi osan palkastani, se piti laskea kuukausipalkaksi. Yhdeksän tunnin päivät viisi päivää viikossa, laskin sen neljältä viikolta, eli 20 työpäivää. Perhe oli päätynyt samaan laskelmaan. Koska työtunteja oli enemmän kuin mitä normaalisti, kuukausipalkka oli myös hieman enemmän. En kuitenkaan tajunnut, että sen oikeasti olisi pitänyt olla vielä enemmän.



Olin kai vielä väsynyt rankan syksyn jälkeen (mm. keskenmeno ja rikkinäinen olkapää), joten en laskenut tai vertaillut palkkaa aikaisempiin. Se mitä en tiennyt tai tajunnut oli, että normaalisti työpäiviä onkin 22-23 päivää kuukaudessa. Tämä tarkoittaa sitä, että tuntipalkkani on ollut surkea. Saan syyttää kokonaan itseäni, allekirjoitin sopimuksen surkeammasta palkasta kuin mitä oltiin aluksi puhuttu (tuntipalkan mukaan). Tammikuun palkan (joka oli vajaa kuukausi) perhe oli laskenut sen mukaan, että kuukaudessa on 22 työpäivää, eli he tiesivät sen koko ajan. Lisäksi perheen toinen lastenhoitaja kertoi minulle myöhemmin, ettei heillä ollut muita hakijoita. Olisin siis rohkeasti voinut pyytää enemmän palkkaa alunalkaen. Jatkossa pidän myös huolta siitä, että saan palkkaa kuukauden jokaiselta työpäivältä. Nyt menetin noin 300euroa/kk.

Ei siis ole ollut mikään huippu vuosi ekonomisesta näkökulmasta. En edes halua laskea kuinka paljon rahaa olen menettänyt. On vaikea ajatella, että "no, opinpahan jotain", mutta niinhän se on vaikka kirpaisee. Toivottavasti jollekin muulle on jotain apua minun mokistani!

-Mallu

perjantai 24. elokuuta 2018

Inspiraatiota muista ihmisistä

Monet pitävät kateutta pahana, vähän kiellettynä tunteena. Tunnetaan myös syyllisyyttä kateudesta. Mielestäni kateus on kuitenkin täysin inhimillinen tunne, täysin sallittu. Inhimillinen kateus on yksinkertaisesti sitä, että haluaa jotain sellaista mikä jollain toisella on. Se ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita sitä, että haluaisi sen asian toiselta pois, siinä tapauksessa kateuteen liittyy mielestäni jotain muuta, ehkä katkeruutta. Inhimillinen kateus on inspiroivaa ja innostavaa, auttaa tavoittelemaan niitä asioita joita itse haluaa.



Tänään koin todellisen inspiraation ja innostumisen toisesta ihmisestä. En suoraan edes ajatellut, että hänellä olisi jotain mitä minulla ei, vaan näin sen, että juuri hänen unelmansa lähtevät toteutumaan ja oivalsin kai, että se on minullekin täysin mahdollista. Onhan minulla kuitenkin paljon samantyyppisiä asioita joita itse haluaisin toteuttaa, joten ehkä siitä syystä lähdinkin tapaamisesta niin inspiroituneena.



Meidän pitäisi uskoa itseemme enemmän, katsoa muita ja miettiä, että vau tuo on pystynyt tuohon, niin pystyn varmasti minäkin! Joillain käy ehkä parempi tuuri ja joillekin jotkin asiat vain ovat helpompia, mutta se ei tarkoita sitä ettet sinä pystyisi. Annetaan muiden motivoida meitä tavoittelemaan omia unelmiamme. Jos et ole valmis tekemään töitä unelmiesi eteen, niin ehkä haluatkin oikeasti jotain ihan muuta? Eikä se haittaa vaikka suunta muuttuisikin.

Ole rohkea, tavoittele unelmiasi!

-Mallu


torstai 23. elokuuta 2018

Lepoa kiitos!

Jostain syystä tietyt asiat toistaa itseään elämässäni. Ikinä ei pitäisi odottaa, että tiettynä päivänä pääsisi lepäämään tai olisi aikaa tehdä jotain tiettyä. Jos odotan vapaapäivää, iskee usein flunssa, ainakin jos olen suunnitellut saavani tehtyä paljon asioita kotona, tai sitten tulee muita yllätyksiä. Ikinä ei myöskään kannata ajatella, että rahaa olisi edes euron ylimääräistä, koska se viedään nopeasti pois. Pitäisi varmaan vaan ajatella, että onneksi menot tulevat silloin kun niihin jotenkin on varaa.



Olin todella odottanut tätä päivää, ainoastaan neuvola aamulla ja mökin remppa-arvio iltapäivällä. Lepoa tai puuhailua fiiliksen mukaan päivällä ja illalla. Eilen innostuin siitä, että kerkeäisin kirjoittaa blogia vaikka useamman postauksen verran. Aamulla sai taas huomata, ettei se elämä aina mene suunnitelmien mukaan.. Labbiksella oli toisen silmän yläluomi punoittava ja turvoksissa. Ajattelimme, että kyseessä on vain joku kolhu kun tyyppi aina riehuu ja painii staffimme kanssa. Kävimme neuvolassa, jonka jälkeen huomasimme, että turvotus oli vaan lisääntynyt ja levinnyt myös alaluomelle. Eikun eläinlääkäriaikaa varaamaan ja siellähän vietin sitten tunnin verran aikaa.

Kotiin tullessani huomasin, että ihana kleinspitzimme oli repinyt yhdet äitiyslegginssini lattialle ja syönyt ne rikki.. Olin juuri eilen ehtinyt huokaista helpotuksesta, että rahamme riittäisivät hyvin ruokaan kuun loppuun. Eipä riittänyt, että rahaa meni eläinlääkäriluluihin, nyt pitää myös ostaa uudet äitiyslegginssit, sillä äitiysvaatteita ei kauheasti kaapista löydy. Kotona ehdin turhautumisen lisäksi aloittaa tätä postausta ja syödä, sitten pitikin lähteä mökille.


Oli ihan kiva päästä hetkeksi hengähtämään mökille, mutta täytyy myöntää, että flunssaisena olisin mielummin levännyt kotona. Etenkin kun ilmeni, että henkilö joka oli tulossa arviointia tekemään, oli unohtanut meidät eikä sitten ilmestynytkään paikalle. Viikonlopun piti alkaa jo puolilta päivin huomenna, mutta remppa-arvio siirtyikin huomiselle. Viikonloppu olisikin vapaa, poislukien opiskeluhommia johonkin väliin, mutta mietin, että uskallanko nyt edes odottaa sitä. Eiköhän jostain ilmesty vielä vaikka mitä tekemistä.

Mökiltä lähtiessäni en osannut muuta kuin nauraa, taas niin tyypillistä mun tuuria. Täytyy vaan olla onnellinen, että ollaan oikeasti säästytty isommilta katastrofeilta tänään vaikka säätämistä onkin ollut. Labbiksen ihme turvotuksia täytyy vielä seurailla, mutta luultavasti kyseessä on vain jokin allerginen reaktio.

Katsotaan jos huomenna ehtisinkin nukkua päikkärit, tekisi todella hyvää! Tämäkin teksti on varmaan todella sekava kun aivot on niin sumussa. :D

-Mallu

maanantai 20. elokuuta 2018

Onko syksy ja kiire täällä?

Huhhuh, enpä ole taas kerennyt blogin pariin! Paljon olisi asiaa, mutta nyt näyttää siltä, että kerkeän rauhassa kirjoittamaan ehkä torstaina. Melko syksyinen fiilis on iskenyt kun säät ovat hieman viilenneet, kiire on lisääntynyt, flunssa iski ja tänään vielä sataakin! Vielä on kuitenkin selkeästi kesä, mittari näytti aamupäivällä 22 astetta ja huomiselle on luvattu taas aurinkoa!



Ellen olisi flunssassa, lähtisin labbiksemme kanssa pitkälle kävelylle tuonne ihanaan sateeseen! Onneksi sain edes hetken nauttia sateesta kun kävelin metrolle ja metrolta kotiin. Nyt täytyykin levätä loppuilta, että jaksaa huomisen pitkän päivän. Onneksi päivän kaksi ensimmäistä valmennusta ovat puhelinvalmennuksia.

Tänään on ollut hyvä fiilis flunssasta huolimatta. Löysin nimittäin viimeisen harjoitusvalmennettavani! Pelkäsin jo etten kerkeä valmistua ajoissa, koska yksi valmennettava puuttui. On uskomatonta kuinka moni kiinnostunut lopulta perui osallistumisensa valmennukseen. Moneen otteeseen valmennettavia oli jo liikaa, mutta kuitenkin määrä meinasi jäädä vajaaksi. Taitaa muillakin olla kiireinen alkusyksy tai loppukesä, mikä nyt lieneekään.

Mutta nyt lepoa!

-Mallu

tiistai 14. elokuuta 2018

Ihanat raskausvaivat

Vaikka olin lukenut kaikenlaisista raskausoireista, olin kuitenkin odottanut, että olisi edes hieman helpompi olla. Tietysti on niitäkin joilla on vielä raskaammat oltavat kuin minulla, mutta hitsi kun odotin sitä keskiraskauden energistä oloa. Eipä sitä kuitenkaan tullut, onneksi helpotti hieman kun työt loppuivat ja pääsin lepäämään enemmän. Rautalisäkin aloitettiin jo puolenvälin tienoilla, mutta vaikka hemoglobiini nousi takaisin lähtötasolle, väsymys on pysynyt. Uniongelmat eivät tietenkään myöskään auta.

Toinen todella yllättävä asia on kivut. Alusta asti olen kärsinyt iskiaskivuista, kuten myös viime raskaudessa (joka meni kesken). Alussa ajattelin, että vihlova kipu joka askeleella on siedettävää kunhan vauvalla on kaikki hyvin loppuun asti. Joskus rv19 kivut kuitenkin paheni yhtäkkiä todella paljon. Alaselkä alkoi kipuilla pahasti ja ehkä viikko sen jälkeen alkoi liitoskivut. Siinä vaiheessa ajattelin, että istun vielä pyörätuolissa loppuraskaudesta jos olo vielä pahenee. Onneksi kivut alkoivat hellittää kun muutaman viikon olin liikkunut niin vähän kuin mahdollista. Aloinkin nyt elokuussa pohtimaan, että iskias ja alaselkäkivut saattoivat olla jonkinlaisia liitoskipuja vaikka lääkäri olikin diagnosoinut ne iskiaskivuiksi. Liitoskivut nimittäin vain pahenevat ärsytyksestä ja iskiaskipuun ei ainakaan suositella sohvalla löhöämistä, mikä minulla auttoi.

rv 23+2
Koko raskauden olen kärsinyt kaikenlaisista oireista ja usein tuntuu siltä, että kun yksi helpottaa, tulee kaksi lisää. En edes ala listaamaan kaikkea, sillä lista olisi loputon. Olin ehkä ajatellut, että osa oireista tulee osalle ja joillekin sitten muita. No ei näköjään mene aivan niin.. Tuntuu siltä, että tässä käydään nyt kaikki läpi. Onneksi oireet sentään hieman vaihtuvat, ettei tule vaan koko ajan lisää, lisää ja lisää. Esimerkiksi närästys on mennyt hieman aalloissa, yhdessä vaiheessa en pystynyt syömään mitään klo.18 jälkeen tai yöunet kärsi pahasti kun viimeistään yhden aikaan yöllä heräsi jäätävään närästykseen. Sain huokaista helpotuksesta muutaman viikon,  mutta nyt närästys on takaisin ja vaivaa enemmän myös päivisin. Alkuraskauden inhottava akne, joka valtasi koko selän, rintakehän ja kasvot, lähti häviämään puolen välin tienoilla.

Kun ystäväni mainitsi, että vähän kadehtii sitä, ettei minulle ole tullut mitenkään hirveän paljon kiloja lisää, ajattelin silloin, että ottaisin mielummin kilot kuin kaikki kivut ja muut oireet. Kuitenkaan millään ei oikeasti ole mitään väliä, kunhan saa terveen vauvan lopulta syliinsä. <3

-Mallu


maanantai 13. elokuuta 2018

Hektinen viikko

Huhhuh tätä viikkoa! Valmentamista, muita opiskeluhommia, koulutuspäivät perjantaina ja sunnuntaina sekä siskon häävalmisteluita + häät lauantaina! Kun pitkin päivää juoksee eri paikkoihin vie se aika paljon aikaa. Tänään lopetin hommat 19.35, jonka jälkeen oli vielä pakko tarkistaa sähköposti. Vaikka pääsinkin sitten sohvalle istumaan, niin pyörii päässä vielä kaikki valmennushommat ja hääjutut. Blogiakin haluaisin kirjoitella, mutta katsotaan miten aika riittää tällä viikolla.

Ei hääkakku (vaikka sopisikin), vaan kummityttöni ristiäiskakku kesäkuulta. https://www.instagram.com/sweetescape.porvoo/


Tänään päivällä kun olin lähdössä valmentamaan puuskahdin miehelleni, että vaikka tykkäänkin tehdä ja hoitaa asioita, niin olisi kiva jos niitä ei olisi ihan näin paljoa, haluaisin keretä vain olemaankin välillä. Olinkin sitten kahvilassa reilu 20 minuuttia ennen asiakasta, koska halusin ehtiä valmistautua, rauhoittua ja rentoutua hieman ennen valmennusta ja aikaisempi tilaukseni toimitettiinkin saman tien. Asiakas laittoi viestiä, että olisi 20-30min myöhässä. Sainkin sitten istuskella rauhassa teekupposeni kanssa terassilla tunnin verran. Tuli todellakin tarpeeseen, vaikka en kerennytkään kun käydä kääntymässä kotona sen jälkeen.

Toivon, että ensi viikolla meno rauhoittuisi, onhan ainakin kaikki häihin liittyvät jutut hoidettu silloin. Toisaalta kaipa minä onnistun aina täyttämään kalenterini kaikennäköisellä ohjelmalla. :D Seuraavat pari viikkoa tulevat ainakin olemaan hektisiä valmennusten suhteen, mutta syyskuun ekan viikon jälkeen pitäisi rauhoittua. Vaikka nyt onkin aivan liikaa kaikkea, niin olen usein jonkinlaisessa innostuneessa ja inspiroituneessa tilassa, eli joko stressaa ja ahdistaa tai sitten pursuan intoa. Voisi siis sanoa, että odotan innolla tulevaa, häitä ja valmistumista. Nyt uskallan jo uskoa siihen, että todellakin valmistun LCF Life coachiksi 16.9!

-Mallu

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Neuvolapsykologilla

Lupasin kertoa enemmän neuvolapsykologin tapaamisesta, tai oikeastaan siitä miksi ylipäätään olin neuvolapsykologin juttusilla. Kaikki alkoi oikeastaan jo keväällä, kirjoitinkin silloin turhautumisestani. Koko kevät oli rankka, työ oli yksinäistä ja olin todella turhautunut. Raskausväsymys hankaloitti elämää, en jaksanut töiden jälkeen mitään, hyvä kun jaksoin työpäivät.

Kesäkuun neuvolakäynnillä kerroin mielialan selkeästi laskeneen, mutta etten tiennyt johtuiko se vain töistä, rahahuolista ja väsymyksestä. Sain lähetteen neuvolapsykologille, mutta kun psykologi viikon päästä tarjosi aikaa viimeiselle työviikolleni, en pystynyt ottamaan sitä vastaan, sillä en kehdannut olla töistä pois. Sen viikon jälkeen psykologi jäikin kesälomalle, joten aika siirtyi elokuun puolelle.


Kun "loma" alkoi, yritin levätä, mutta samaan aikaan saada asioita tehtyä. Varsinkin meidän lomareissun jälkeen kun oli oikeasti tarkoitus ryhtyä toimeen ja saada asioita hoidetuksi, iski kauhea stressi. Saatoin puuhailla kotona päivät pitkät, enkä välttämättä käynyt ulkona ollenkaan kun mies hoiti koirat. Se ei tietenkään parantanut mielialaani.. Pahin stressin ja ahdistuksen aihe on ollut opinnot, sillä minun pitäisi vielä löytää valmennettavia ja saada valmennukset hoidettua ennen syyskuun puoliväliä!



Neuvolapsykologilla käynti tuntui tavallaan hyvältä, oli helpottavaa kertoa jollekin tilanteesta ja kaikista ahdistavista asioista. Toisaalta käynti oli pettymys. Psykologi sanoi ettei ole minusta kovin huolissaan, se vaivasi minua. Kun sairastuin teini-iässä masennukseen sitä ei otettu vakavasti. Sain jatkuvasti kuulla eri ammattilaisilta etten todellakaan vaikuta masentuneelta. Kuitenkin sain keskivaikean masennuksen diagnoosin psykiatrilta valehtelemalla asioista ja kaunistelemalla tilannettani (pelkäsin muuten joutuvani jonnekin suljetulle osastolle). Silloin teini-iässä hoitoon pääsyni viivästyi, koska "aurinkoinen olemukseni" hämäsi. Nyt tuli sama fiilis.

Onneksi olen oppinut tuntemaan itseni hyvin ja psykologikin ehdotti, että tapaisimme ainakin yhden kerran vielä, joten jos vielä viikon päästä tuntuu siltä, että mieliala laahaa jossain pohjamudissa, niin todellakin sanon sen suoraan. Voi olla, että olo helpottaa kun pahin stressi on ohi ja aika ja energia riittää enemmän kivoihin juttuihin.

-Mallu

lauantai 11. elokuuta 2018

Kun tekeminen ei lopu kesken

Tämän viikon olen tehnyt ahkerasti kaikennäköistä, eniten hoitanut opiskeluihin liittyviä juttuja. Koska olen työttömänä, olin ajatellut, että minulla on hyvin aikaa kaikkeen, mutta eihän se oikein niin olekaan. Raskaus vaikuttaa tietenkin tekemisiin, sillä väsymys on vain jatkunut koko raskauden ja levon tarve on selkeästi suurempi. Sen sain todellakin huomata tänään aamulla!

Heräsin klo.6.00 herätyskelloon. Miehellä oli lähtö jo aikaisin aamulla kaverin polttareihin. Torkuin sen jälkeen, mutta heräilin koko ajan mm. suihkun ääniin ja keittiöstä kuuluvaan kolinaan. Kello taisi olla noin 6.40 kun kävin vielä eteisessä antamassa pusun, mutta sen jälkeen kaivauduin takaisin peiton alle ja nukahdin nähtävästi syvään uneen. En herännyt herätyskelloon 7.30, enkä 8.00, enkä vielä edes 8.30.. Heräsin yhdeksän jälkeen, mutta nukahdin uudelleen ja heräsin taas vähän yli kymmenen, jolloin päätin nousta heti ylös etten nukkuisi koko päivää. Onneksi tänään ei ole mitään sovittua menoa.



Tällä hetkellä eniten aikaa ja energiaa vievät opintojen loppuspurtti, siskon häiden valmistelu ja oma koti kuntoon projekti. Siivoilut ja järjestelyt saavat kuitenkin nyt jäädä tauolle ainakin siihen asti, että olen saanut haalittua kasaan tarpeeksi harjoitusasiakkaita, jotta valmistuisin ja siskon häät ovat takana. Näiden raskausaivojen kanssa on myös hieman haastavaa, kun ei meinaa muistaa mitään.

Paljon on vielä tekemistä ennen kuin vauva syntyy. Opinnot pitäisi tosiaan saada pakettiin, hoitaa kunnialla kaason tehtävät, saada koti järjestykseen, hoitaa roikkumaan jääneet asiat, hankkia loput tarvikkeista vauvaa varten (vielä ainakin puolet hankkimatta) ja varmaan vielä muutakin, mikä ei nyt tule mieleen. On myös asioita joista haaveilen, että saadaan tehtyä ennen vauvan syntymää, mutta jos ei kerkeä niin ei voi mitään. Haluaisin esimerkiksi tehdä pakkaseen ison kasan ruokaa valmiiksi ja ostaa kunnon ruokavarastot koirille ja meillekin.

Minun pitäisi valmistua 16.9, eli siihen mennessä pitäisi saada opinnot kasaan. Tiukille menee, ainakin sen suhteen, ettei asiakkaita meinaa löytyä. Alkusyksy taitaa olla hektistä muillekin kun aikaa valmennukselle ei löydy. Ainakin valmistumiseen asti tulee minulla olemaan paljon hommaa. Kun muut raskaana olevat taitavat jo odottaa malttamattomana vauvan syntymää, odotan minä sitä, että arki rauhoittuu ja pääsen hoitamaan viimeiset asiat kuntoon ennen synnytystä.

-Mallu

tiistai 7. elokuuta 2018

Tehokas maanantaipäivä

Tuntuu siltä, että viime viikko meni enemmän tai vähemmän huilatessa. Vaikka sainkin asioita tehtyä, jäi siitä kuitenkin todella laiska olo. Eilen tilanne olikin ihan päinvastoin. Oli vaikea nukahtaa illalla, kun päässä vilisi päivän aikana tapahtunutta.

Olin päättänyt ottaa härkää sarvista ja lähteä heti aamusta hoitamaan ahdistavia asioita. Laskin lomakorvaukset, mitkä pitäisi tulla minulle ja viimeisen viikon palkan. Lähettelin meilejä mahdollisille harjoitusvalmennettavilleni ja jouduinkin jättämään kaiken kesken kun piti lähteä neuvolapsykologin luo. Neuvolapsykologin tapaamisesta voin kertoa enemmän myöhemmin. Psykologin tapaamisen jälkeen kävin keskustassa syömässä ja sen jälkeen oli vuorossa raskausjoogakurssi.



Olin kotona vasta lähempänä puoli seitsemää, taisin haukata jotain pientä ja jatkoin sitten harjoitusvalmennettavien metsästämistä ja meileihin vastaamista. Huomasin nukkumaan mennessä, että päivä oli aivan liian täynnä kaikkea, en ollut kerennyt prosessoimaan mitään ja päivän päätteeksi kun olisi pitänyt nukahtaa, niin päässä myllersi kaikki päivän asiat. Totesin, että olisi pitänyt joogan jälkeen rauhoittua jotta mieli olisi hiljentynyt paremmin nukkumaan mennessä.

Tietystihän siinä kävi sitten niin, että kun pää rauhoittui, niin pikku tyyppi mahassa alkoi jumppaamaan siihen malliin, että tuntui kuin jotain puskisi ulos molemmista kyljistä. Kun se loppui, alkoi sellainen närästys, että uni sai vielä odottaa tovin.

Tänään on ollut hieman rauhallisempi päivä ja surkeiden yöunien jälkeen maistuu toivottavasti uni, varsinkin kun huomenna täytyy olla perhevalmennuksessa jo klo.8.

-Mallu

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Ihana kamala helle

Tänä vuonna ollaan kyllä toden teolla saatu nauttia kesästä. Ilmastonmuutosta ajatellen on välillä vähän pelottanutkin. Itseäni on eniten huolestuttanut vanhukset, kun tietää kuinka kuuma vanhainkodeissa (ainakin niissä missä itse on ollut töissä) on ollut ihan tavallisina kesinäkin. Valitettavasti olen joka kesä huomannut sen, että vanhukset tsemppaavat läpi kuumuuden, mutta kun säät viilenevät ja sisällä vanhainkodeissa alkaa olla sopivan lämpöistä, niin moni nukkuu pois. Sama ilmiö toistuu myös keväällä kun pimeys ja kylmä alkaa helpottamaan (+yleensä myös osastoilla kiertävät flunssat on selätetty). Vuosi toisensa jälkeen olen ihmetellyt ilmiötä, jonka olen huomannut selkeänä eri paikoissa.

Mutta takaisin säähän! Helle-aalto on todella jakanut mielipiteitä ja monella on varmasti ollut tukalat oltavat. Itseäni helle ei kauheasti nyt raskaanakaan haittaa, sillä meillä on kotona hyvin toimiva viilennysjärjestelmä kiitos uuden asunnon. Minua ei kuitenkaan yhtään haittaisi jos ulkona olisi ollut muutama aste viileämpää tai ihana viilentävä tuuli. En kuitenkaan valita, kuten olen kertonut, rakastan kaikkia Suomen vuodenaikoja! Tänä kesänä olen kuitenkin jäänyt kaipaamaan niitä ihania kunnon kesäsateita, enkä ole kertaakaan törmännyt ukkoseen. Rakastan ukkosta ja kesällä on ihana seistä ulkona kaatosateessa! Toivon, että pääsen vielä nauttimaan näistä tänä kesänä. Eilen innostuin jo tummista pilvistä ja näin muutaman sadepisaran, mutta vieläkään ei ukkosta tai kunnon sadetta, outoa.



Tänä kesänä minua on monesti naurattanut ja välillä myös alkanut hieman ärsyttää ne ihmiset, jotka rakastavat kesää, aurinkoa ja lämpöä, mutta ei mitään muita vuodenaikoja. Monet varmasti tunnistavat nämä ihmiset, jotka jatkuvasti valittavat säästä. Nyt kun monilla on kuumuuden takia ollut todella tukalat oltavat, niin nämä ihmiset, joiden valitusta on jatkuvasti joutunut kuulemaan, ovatkin alkaneet paasaamaan siitä, ettei jaksa kuunnella muiden valittamista, koska he nauttivat. Aluksi asia tosiaan vain nauratti, koska asia on yleensä toisinpäin, minä nautin säästä ja toiset valittavat. Jossain vaiheessa aihe alkoi jo ärsyttämään, sillä minä en ole kuullut yhtäkään kunnon valitusta helteestä, vaikka monet ovatkin puhuneet, että odottaa ilmojen viilenemistä. Valitusta olen taas kuullut edelleen samoilta ihmisiltä, jotka valittavat normaalisti säästä. Aloinkin pohtimaan yhtä bloggaajaa, joka on joskus puhunut siitä, kuinka on saanut kommentteja siitä, että on itsekäs, mutta ei ole omasta mielestään ollenkaan. Itse en ole kokenut kyseistä bloggaajaa itsekkäänä, mutta nyt heräsi ajatus siitä, että eikö se ole itsekästä jos hän saa valittaa säästä jatkuvasti, mutta nyt kukaan ei saa valittaa helteestä?



Kuitenkin se, että odottaa jotain ei tarkoita sitä, että vihaisi nykytilannetta. Itsekin odotan jo syksyä ja tulevaa talvea, mutta nautin myös tästä ihanasta kesästä. Kaikki ihmiset joiden kanssa olen helteistä keskustellut, ovat enemmänkin positiiviseen sävyyn puhuneet siitä, että "huh, onpa kuuma, ei haittaa vaikka vähän viilenisi". On naureskeltu sille, kuinka ihanaa on ajaa autoa kun saa viilennystä. Enemmän on ihmetelty kuumuutta, kuin valitettu. Naurettu sille, että pulahdus meressä auttaa vain pariksi sekunniksi ja sille, että järvivesi on niin lämmintä, ettei viilennä. Hymyn huulille on tuonut myös pohdinnat siitä, että yleensä purjehtiessa satamaan, halutaan mahdollisimman suojaisa paikka, mutta nyt tuulisimmat ovat olleet suosittuja ja, että ravintoloiden terassilla varjopaikat viedään ensimmäisenä.

Ymmärrän tietysti, että ärsyttää jos ihmiset valittavat, siinä melkein jokaisella olisi parantamisen varaa. Onneksi en itse ole juurikaan törmännyt helteestä valittaviin, päinvastoin! Aurinko saa ihmiset paremmalle tuulelle, hymyjä näkee enemmän ja ihmiset tulevat enemmän juttelemaan. Raskausjoogatunnillanikin kaikki olivat hyväntuulisia, vaikka tunti menikin lämpötilan takia enemmän hot joogan puolelle ja voin kertoa, että näin raskaana on ihan mukavan lämmin muutenkin. :D

-Mallu