Äidinsuojeluilmoitus

 Kolmen lapsen äiti, ei huolehdi itsestään. Omaa aikaa ei juuri ollenkaan, ei nuku kokonaisia öitä, eikä juurikaan syvää unta. Suihkussa käy maksimissaan kaksi kertaa viikossa, syö paljon leipää, mutta ruoka jää usein välistä. Ei liikuntaa, paitsi lyhyt kävelylenkki nukuttaen taaperoa ja koira mukana. Ulkoilu usein sama lyhyt pätkä kuin liikuntakin. Sosiaaliset kanssakäymiset rajoittuu omaan perheeseen ja päiväkodin henkilökuntaan lapsia viedessä. Ei enää tiedä mikä on oma aika, jos sitä joskus saa niin hän siivoaa.

Vähän kärjistettynä, siinä tilanteeni tällä hetkellä. Jos täällä on tuttuja lukemassa, niin huoli-ilmoitusta ei tarvitse tehdä, olen jo kotiavun piirissä. Jokapäiväiset migreenit ja rytmihäiriöt saivat vihdoin järkeä päähän ja hakemaan apua, mitä jo pari vuotta on neuvolasta suositeltu oman väsymykseni takia. Tyhmästi olen ajatellut, että aina voi mennä huonommin, vielä jaksan, joten en ota apua vielä.

Ongelmallisinta on se kun on puoliso, joka on erittäin hyvä ottamaan omaa aikaa ja minä taas olen siinä surkea. Ellei kukaan käske ottamaan omaa aikaa, niin se usein jää tekemättä. Saatan muistaa jos puoliso on ottanut useita tunteja saman päivän aikana omaa aikaa, herää ajatus, että miksi olen koko ajan yksin lasten kanssa ja siitä tulee ajatus, että minullakin pitäisi olla oikeus samaan. Oli meillä joskus systeemi, että sain joka päivä puoli tuntia ja se tuntui luksukselta, mutta jonnekin se jäi ehkä jo pari vuotta sitten.

Nyt kun saan kerran viikossa kolme tuntia lastehoitoapua, niin olen saanut vähän oma aikaakin. Kivasti on mennyt usein ensimmäinen tunti jutellen, joten kivaa sosiaalistakin, ja sen jälkeen pari tuntia omaa puuhailua johon on kuulunut siivoustakin, mutta ihanasti rauhassa ja nyt olen päässyt myös blogin pariin. Hurjaa, että tunnissa olen saanut yhden tekstin kuvineen julkaistua ja toisen melkein valmiiksi ja tämä on ihanan rentouttavaa. Eli en paljoa aikaa tarvitsisikaan. Toisaalta väsymys ja kuormitus on sitä luokkaa, että tuntuu siltä kuin tarvitsisin kuukauden loman täysihoidossa.

Parasta olisi jos oppisin taas nukkumaan, mutta sille ei kai voi vielä tehdä mitään kun taaperon kanssa joutuu heräilemään. Unikoulua ei kannata suositella, koska en ole saanut lopettaa yöimetystä lapsen syömishaasteiden takia. Tällä hetkellä herään vähintään kolme kertaa yössä. Nukun koiranunta ja tuntuu usein, että olen jo hereillä valmiiksi jos jotain tapahtuu. Tiedän onneksi, että tämä on vain vaihe, kaamosaika vaan saa kaiken tuntumaan vielä raskaammalta. Onneksi nyt on kolme viikkoa lomaa lasten harrastuksista, toisaalta en tiedä kuinka rentouttavaa on kun päiväkodista ja eskaristakin on pari viikkoa lomaa. Juuri nyt tuntuu ihanalta ajatukselta, ettei aamulla ole kiire, mutta vielä viikko joululomaan!

-Mallu

Ruuhkavuodet vai itseaiheutettu liika kuormitus

Voihan ruuhkavuodet ja ihana keskustelu siitä mikä ihan oikeasti on ruuhkavuosimeininkiä ja mikä ei. Olen itse ollut aika varovainen käyttämään termiä ruuhkavuodet, koska aikaisemmin ei ole tuntunut, että olisi ihan sitä. Aiemmin oli vain vauva ja taaperovuodet kahden pienen kanssa. Silloin luin jostain kommenttia siitä, että ruuhkavuodet tarkoittaa sitä, kun on myös harrastuksiin kuskaamista. Nyt tuntui ruuhkavuosilta jo ennen harrastusrumban alkamista elokuun alussa. Toki viime vuosi on taas ollut vauvavuosi, mutta kahden vanhemman lapsen ja kaiken muun härdellin kanssa ehdottomasti ruuhkavuosia meneillään. Senkin olen jostain keskusteluista lukenut ja olen täysin samaa mieltä, että ruuhkavuodet ovat hektisiä rankkoja vuosia ihan kenelle vaan ja mistä syystä vaan. Myös lapsettomalla voi olla ruuhkavuodet. On myös ihan ok jos puhut ruuhkavuosista, mutta myöhemmin huomaatkin, että nyt vasta ruuhkavuodet onkin ja aikaisemmin oli helppoa.

Yksi ystävä on monesti todennut minulle, että meillä on ruuhkavuodet ja hänen kanssaan puhunkin ruuhkavuosista. Mielessäni käyn vielä välillä taistelua, onko nyt vielä ruuhkavuodet kun on vain yhden lapsen treenit, toisella vasta pelkkä uimakoulu ja kolmannella ei mitään minkä lisäksi olen vielä kotona hänen kanssaan. Viime vuosien hurjaa menoa ja kuormitusta on lisännyt talon remontti, asunnon myyminen ja muutto. Sen lisäksi kaksi kolmesta eläimestä sairastui ja jouduttiin lopettamaan. Siihen päälle olin raskaana lähes koko remontin ajan ja muutettiin 1,5 kuukauden ikäisen vauvan kanssa. Jostain syystä ajattelen usein, että nämä ovat omia valintoja. Oma ajatuskela on, että voinko kutsua ruuhkavuosiksi jos itse olen hankkinut useamman eläimen ja päättänyt ostaa talon ja aloittaa ison remppaprojektin. No tietystihän voi koska kaikki muukin on omaa valintaa, silti omassa päässä on aina ajatus, että ei saa valittaa, tätä olen itse halunnut.

Rankoista ajoista saa kuitenkin puhua, saa purkaa kuormitusta ja väsymystä sanoittaen omaa oloa. Mitään en vaihtaisi pois, mutta se ei poista kuormitusta. Jollain on aina vaikeampaa, mutta se ei missään nimessä poista sitä jos sinulla on rankka elämänvaihe menossa syystä tai toisesta. Tällä hetkellä itseä ahdistaa oma mielentila kun väsymyksen ja kuormituksen takia tuntuu, että on liian vähän positiivisia keskustelun aiheita. Sekin pitäisi vain hyväksyä, tämäkin vaihe menee ohi. Ja hei jotain, positiivista, aivot toimivat sen verran tänään, että sain kirjoitettua tämän teksin! Toivottavasti tässä oli jotain järkeä ja toivon pääseväni kirjoittamaan pian taas uudestaan. Vertaistukea väsymykseen ja ruuhkavuosiin tulossa, ei välttämättä super positiivisia, iloisia ja motivoivia tekstejä, mutta sellaista mitä näillä unenpuutteen ja ruuhkavuosien kuormittamilla aivoilla saa aikaan.

Ihanaa joulukuun alkua!

-Mallu

Vuosi kunnolla käyntiin!

 Jostain syystä kaamosväsymys ottaa minusta vallan aina joulun jälkeen ja tahmea meno jatkuu ainakin viikkoja sen jälkeen. Nyt päätin sunnuntai iltana, että tällä viikolla revin itseni irti siitä tahmasta! Väsynyt olen ollut, todella väsynyt, mutta siitä huolimatta viikko on mennyt aikalailla niin kuin suunnittelin. Pojat ovat vihdoin molemmat terveenä, joten esikoinen on ollut koko viikon päiväkodissa ja kuopuksen kanssa ollaan käyty joka päivä puistossa, paitsi tiistaina kun kävästiin mökillä niin, että sain kolattua kahdelle autolle paikat ennen kuin kaikki muuttui jääksi.

Koska olen ollut niin väsynyt, olen ollut armollinen itselleni ja ottanut aika rennosti vaikka olen saanut tärkeitä asioita hoidettua. Olen monena päivänä katsonut telkkaria päikkäriaikaan, vaikka pyrin yleensä tekemään kaikenlaista muuta mitä en pysty tekemään lasten ollessa hereillä. Nyt olen enemmän kuunnellut mitä kehoni kaipaa. Väsymys on valtava ja nyt täytyy todella tsempata ja mennä nukkumaan ajoissa. Olen saanut parannettua kuopuksen yöunia lyhentämällä päikkäreitä ja lisäämällä ulkoilua, hän heräilee usein vielä kerran tai kaksi yössä, mutta monen tunnin hereillä olot ovat jääneet pois.

Mitään uudenvuoden lupauksia en ole tehnyt, sillä jatkan samalla muutoksen polulla millä olen ollut jo melkein 1,5 vuotta. Okei, voisin ottaa tavoitteeksi lukea ne 12 kirjaa tänä vuonna mikä oli ajatuksena jo viime vuonna. Ja blogia tulen ehdottomasti päivittämään useammin!

Nyt väsyneet aivoni eivät keksi enempää kirjoitettavaa, joten jääköön tämä tällaiseksi lyhyeksi alkuvuoden pikakuulumis-postaukseksi.

-Mallu

Terkut arkikaaoksen keskeltä

 Täällä blogin puolella on taas ollut aivan liian pitkään hiljaista. Kevät on ollut todella rankka monestakin syystä, eikä voimavarat tai aika ole riittänyt blogin ylläpitämiseen. Vauva on jo 11 kuukautta ja nukkuu vieläkin huonosti. Unet muuttuivat todella rikkonaisiksi siinä neljän kuukauden hulinoiden kohdalla, mutta väsymys on lisääntynyt pikkuhiljaa koko ajan.

Muitakin kuormittavia asioita on käyty läpi, mitkä ovat vieneet paljon voimia. Itselle tuli iso ongelma appivanhempien kanssa kun he leikkasivat esikoisen tukan ilman lupaa vaikka olivat hyvin tietoisia siitä ettemme halunneet vielä leikata tukkaa. Kun tämä kriisi oli jotenkin käsitelty menetin rakkaan karvaisen ystäväni. Labbiksemme Mango olisi juuri täyttänyt 12, mutta kolme viikkoa ennen sitä jouduimme aivan yllättäen sanomaan hyvästit.

Koiran kuolema oli yllättävän kova paikka, mieli oli pitkään todella maassa. Luulin olleeni valmis, koska koiralla oli jo niin paljon ikää ja jonkin aikaa oli myös kärsinyt ruuansulatuskanavan ongelmista. Ajattelin koko ajan, että lähtö voi tulla milloin vaan, mutta en kuitenkaan ollut ollenkaan valmis luopumaan rakkaasta karvalapsestani.

Lisätvistin loppukevääseen ja alkukesään on tuonut puolison lisäkouluttautumiset. Homman piti olla paketissa jo maaliskuussa, mutta lähiopetuksia jouduttiin siirtämään koronatilanteen takia kerta toisensa jälkeen. Onneksi tänä viikonloppuna on viimeiset! Tämä siis tarkoittaa sitä, että koulutusviikonloppujen takia on useampana viikonloppuna jäänyt levot väliin kun toinen on istunut luennoilla ja toinen on sitten yksin lasten kanssa. Itsestäni on tuntunut siltä, että olisin jaksanut paljon paremmin jos nuo viikonloput olisi voinut pitää aikataulun mukaan, sillä energiatasot oli aivan toista alkuvuodesta vaikka silloin myös väsytti.

Viime aikoina on myös noussut pieni huoli oman mielenterveyden suhteen. Toivottavasti tähän riittää omat toimet ja ystävien apu. Olen aina ollut huono pyytämään apua, mutta nyt avauduin rehellisesti yhdelle kaverille joka totesi, että pidetään kerran viikossa piknikki kunhan hänen loma alkaa. Vaikka kerran viikossa ei toteutuisikaan, niin ajatus kyllä lämmitti uskomattoman paljon! Väsymyksen takia en ole kauheasti jaksanut viestitellä ja sopia näkemisiä, mutta nyt olen ottanut itseäni niskasta kiinni, koska tämä voi olla yksi reitti pois tästä kuopasta!

Toivottavasti sulla siellä menee paremmin, ihanaa kesää!

-Mallu

Voihan väsymys!

 Olen vaarallisen tottunut väsymykseen. Ei todellakaan tunnu siltä, että nukahtaisin pystyyn, mä vaan toimin ja jumitan ja toheloin.. En myöskään muista asioita. Sunnuntaina säikähdin kun ovikello soi, kuka ihme soittaa ovikelloa nyt korona aikaan? Kun pääsin eteiseen muistin, että kummisetäni tuo yhden koiristamme takaisin kotiin, viikon heidän kanssa lomailun jälkeen.. Lisäksi kummisetäni oli melkein puoli tuntia myöhässä sopimastamme ajasta, mutta ei se mitään, sillä olin väsymyksissäni unohtanut koko koiran! Enkä väsyneenä myöskään juurikaan huomannut viikon aikana, että yksi koira puuttuu..

Eniten harmittaa kun ne asiat putoavat pois, mitkä antavat minulle energiaa. Kuten esimerkiksi blogin kirjoittaminen ja treeni. Väsyneenä joko unohdan koko asian tai en juuri siinä hetkessä kun kerkeäisi pysty kirjoittamaan tai jaksa treenata johtuen väsymyksestä.

Viime aikoina vauva on nukkunut huonommin johtuen mahdollisesti hampaiden puhkeamisesta. Vauvan unet ovat huonontuneet, eikä ruoka tai maito meinaa oikein maistua. Lisäksi unta huonontaa pinsettiotteen harjoittelu mitä pitää näköjään tehdä unissakin, eli nipistellä äitiä ja kauhea huuto alkaa ellei tätä saa unissaan tehdä. Aamut ovat myös aikaistuneet, mikä on ihan tervetullutta, mutta silloin olisi myös ihan mukava jos saisi nukkua yöllä.

Huomaan olevani ihan mustelmilla kun väsyneenä törmäilen ovenkahvoihin ja -karmeihin. Tosin sitä nyt sattuu minulle muutenkin, mutta nyt vaan tavallista enemmän. Pahinta väsymyksessä on tällä hetkellä aivosumu. En muista asioita ja esimerkiksi kirjoittaminen on usein ollut mahdotonta. Aivot vaan jumittaa. Edelleen olen onnellinen kahvista ja nyt myös ihanasta kevätauringosta! Kyllä vauva vielä oppii jossain vaiheessa nukkumaan paremmin ja saan ladattua akkujani!

-Mallu

Miltä haluaisin arkeni näyttävän?

Viime aikoina on ollut ihan liian paljon jumittamista. Väsyneenä on helppo jäädä sohvalle jumittamaan. Nytkin vauva on nukkunut ekoja päikkäreitään jo 30min enkä ole jaksanut nostaa takapuoltani sohvalta muuten kun kahvia hakeakseni. Päätinkin motivoida itseäni pohtimalla minkälaisen arjen haluaisin. Tältä se siis näyttäisi:

Herään hyväntuulisena ja virkeänä. Aamurutiinit sujuu nopeasti ja helposti, saan itsenikin heti aamusta laitettua siihen kuntoon, että voidaan vaikka heti lähteä jonnekin. Nautin aamupalaakin heti aamusta. Pieni aamujooga tai kehonhuolto avaa ja herättelee kroppaa ihanasti. Rutiinit sujuvat niin hyvin, että kämppäkin pysyy siistinä, tai ainakin niin siistinä, että pikasiivous lapsen nukkumaan mentyä riittää palauttamaan järjestyksen.

Päivärutiineihin kuuluu ulkoilu isona osana, sekä koirien kanssa, että ilman. Lähes joka päivä ohjelmassa on jotain kivaa, jos ei muuta niin vaikka kävely kirppikselle tai puhelintreffit kaverin kanssa. Kun lapsi kasvaa niin leikkitreffejä alkaa olla enemmän, eli myös enemmän äitiseuraa. Omaa aikaakin on, sosiaalista elämää, opiskelua, blogin kirjoittamista ja treeniä. Kerkeän myös välillä mökille puuhailemaan. Parisuhdekin voi hyvin ja pidetään välillä treffi-iltoja.

Voin todella hyvin fyysisesti ja psyykkisesti koska pidän itsestäni hyvää huolta, näin olen myös parempi äiti. Muistan syödä hyvin ja treenata.

Näillä väsyneillä aivoilla ei nyt synny pidempää haaveilua, vaikka jotain varmasti unohtui. Väsymykseen auttaisi tietenkin kunnon unet, mutta tällä hetkellä väsymystä lisää myös sisällä jumittaminen, huonosti syöminen, kodin kaaos ja pieni stressi. Sosiaalinen elämä tuo myös yllättävän paljon hyvää oloa ja energiaa, sitä siis lisää!

Minkälaiselta sun unelma-arki näyttäisi?

-Mallu

Vauva-arjen aivosumu

Tuossa pari kuukautta sitten olin varma siitä, että aika ja energia riittäisi taas blogin kirjoittamiseen. Noohh, täällä sitä ollaan taas parin kuukauden hiljaiselon jälkeen, heh.. Harmittaa tietenkin, mutta kyllä täältä vielä noustaan ja saan blogihommat taas rullaamaan!

Taisin nuolaista ennen kuin tipahti, oltiin nimittäin saatu poika nukkumaan paremmin lempeällä unikoululla. Heinäkuussa blogi jäi osittain sen takia koska koitin nauttia kesästä, mutta elokuun alusta alkoi kunnon aivosumu kun vauvan unet heittivät häränpyllyä.

Koko elokuu meni järkyttävän nopeasti, koska olen ollut niin väsynyt. Ensinnäkin olin saanut nauttia kuukauden verran siitä, että yöheräämisissä riitti, että laittoi toiselle tutuin suuhun ja yhtäkkiä 9 kuisena alkoi vissiin tiheän imun vaihe ja oli pakko alkaa taas imettää öisin. Toiseksi poika keksi alkaa herätä 4-5 aikaan aamusta sillä mielellä, että pitäisi nousta leikkimään. Toki koitin saada vauvan nukahtamaan uudestaan, mutta usein tyyppi repi tukkaani, naamaani ja nipisteli tunnin pari meidän välissä ollessaan, kunnes nukahti uudelleen. Mikähän siinä muuten on, että äitiä kiusataan, eikä isää?

Tällä hetkellä meillä herätään yleensä kaksi kertaa yön aikana tissille ja saadaan nukkua jopa 7-8, jee! Haluan kuitenkin lopettaa yöimetykset taas, joten vaikka tässä on ehkä viikon verran nukuttu hieman paremmin, on taas luvassa rankempia öitä. Viime yönä oli ensimmäinen yritys vähentää imetyskertoja ja huutoa kyllä riitti. Poika olisi taas halunnut nousta viideltä leikkimään kun ei saanut maitoakaan.

Tuo väsymyksen aiheuttama aivosumu on tavallaan aika vaarallinen ilmiö. Jos muuten onnistuu toimimaan arjessa ilman suurempia mokia niin itse ainakin huomaan jääväni jumittamaan. Ellei päivälle ole sovittu mitään ohjelmaa, on todella helppo jäädä kotiin jumittamaan. Elokuussa oli todella monia päiviä jolloin puin itselleni päivävaatteet vasta iltapäivästä kun totesin, että pojan täytyy saada vähän raitista ilmaa. Aivosumun huomaan myös sosiaalisissa tilanteissa kun ei keksi itse mitään keskustelun aiheita. Onneksi perheen ja hyvien ystävien kanssa on  myös ihan ok olla hiljaa, heh. :D Omasta arjesta puhuminen ei usein innosta, sillä omaa oloani ei kohenna väsymyksestä valittaminen ja usein sitä kaipaa jotain muuta ajateltavaa.

Onnekseni rakas poikani on alkanut nukkumaan hieman enemmän päivällä, joten saan enemmän omaa aikaa (kunhan malttaisin tehdä enemmän kivoja energiaa antavia juttuja, enkä vaan siivota). Oman ajan ja kahvin voimalla alkaa tämän naisen aivosumu hellittämään. Toivotaan, että tämä suunta jatkuu!

Ps. Tsemppiä ja energiaa ihan jokaisen arkeen! <3 Aivosumu ei ole mikään äitien yksinoikeus, jokaisella on arjessaan omat haasteensa. <3

-Mallu

Viimeiset kouluhommat

Life Coach opinnot on ihan loppusuoralla! Vielä tänään ja huomenna on valmennuksia, vähän stressaa, mutta loppu häämöttää jo! Lauantaina on loppukoe ja sunnuntaina pitäisi valmistua!

Täytyy sanoa, että onneksi hommat alkaa olla paketissa, sillä raskausväsymys vain lisääntyy. Uni huononee koko ajan, mutta tuntuu muutenkin siltä, että väsymys lisääntyy. Kouluhommien suhteen on jo muutaman kerran ollut sellainen olo, ettei tästä tule mitään, siis väsymyksen takia. Nyt täytyy vaan pitää sormet ristissä, että viimeiset hommat menee putkeen. Ajattelin sitten ostaa itselleni juustonaksupussin palkinnoksi, kun niihin iski himo jo muutama päivä sitten.

Tästä tuli nyt vain lyhyt tilannekatsaus, koska illan ryhmävalmennus vie ajatukset koko ajan muualle. Ryhmä on isoin tähän mennessä ja haluan todella onnistua. Samalla kun jännittää ja ahdistaa, olen innoissani. Pelkään vain että taas höpötän asiat aivan liian nopeasti ja lisämateriaalitkin tulee käytyä ennen valmennuksen päättymistä. Toisaalta olen mielestäni jo oppinut paljon muutamasta valmennuksesta jotka olen pitänyt, joten eiköhän tämä mene vielä paremmin!

-Mallu

Vielä pari viikkoa tiukkaa aikataulua

Vielä olisi pari viikkoa paljon hommaa. Pari viikkoa sykkimistä ja sitten alkaa helpottamaan. Oikeastaan kun kalenteria katsoo, niin jo tämän viikon jälkeen helpottaa vähäsen. Nyt tosin stressaa ja ahdistaa vielä, mutta viikon päästä olo on varmasti jo toinen. Kahden ja puolen viikon päästä voi olla, että tanssin kotona innostuksesta, sillä silloin pitäisi olla kaikki valmennukset tehty ja valmistuminen varmistunut.

Viikonloppuna iski valtava stressi ja ahdistus. Raskausväsymys painaa päälle ja hommia tuntuu olevan liikaa. Vaikka viikonloppuna oli aikaa levätä, tuli kuitenkin se tunne, etten vaan jaksa enää. Monta viikkoa olen tehnyt älyttömän paljon kaikenlaista, eniten opintoihin liittyviä asioita. Ellen olisi työttömänä, en olisi millään pystyisi saamaan valmennuksia kasaan ennen valmistujaispäivää. Nyt ehkä ahdistaa tämä työmäärä uskomattoman väsymyksen kera, mutta hitsi kun saan olla ylpeä itsestäni valmistuessani.

Kolme viikkoa, sitten olen valmistunut, kolmen viikon päästä olen valmis LCF Life Coach! Sen jälkeen kalenterissa onkin melko tyhjää, vaikka mielessä onkin jo paljon kaikenlaista mitä "pitäisi" tehdä. Eiköhän aika kuitenkin riitä sitten hyvin siivoamiseen, kämpän järjestelyyn ja vauvatarvikkeiden hankkimiseen.

Fiilikset on aika ristiriitaiset kun välillä stressaa ja ahdistaa valtavasti ja välillä taas innostuu siitä, että kohta helpottaa, kohta olen valmis. Koska mieliala jo aikaisemmin laski huomattavasti, olen myös alkanut änkemään kalenteriin kavereiden näkemistä. Kun joku on ehdottanut kahvittelua, olen vastannut myöntävästi vaikka se ehkä vähän lisää stressiä. Keväällä huomasin selkeästi negatiivisen vaikutuksen kun ei ollut mitään sosiaalista elämää. Nyt sitä täytyy ainakin vähän änkeä johonkin, koska vauvan synnyttyä en tiedä kuinka kauan menee ennen kuin haluan ihmisten ilmoille.

On myös ihanaa, että olen pystynyt laittamaan edes vähän aikaa blogiin. Voi olla, että tällä viikolla on vähän hiljaisempaa vielä, mutta ehkä ensi viikolla ehdin myös kirjoitella enemmän kun kalenteri alkaa näyttää väljemmältä.

-Mallu

Lepoa kiitos!

Jostain syystä tietyt asiat toistaa itseään elämässäni. Ikinä ei pitäisi odottaa, että tiettynä päivänä pääsisi lepäämään tai olisi aikaa tehdä jotain tiettyä. Jos odotan vapaapäivää, iskee usein flunssa, ainakin jos olen suunnitellut saavani tehtyä paljon asioita kotona, tai sitten tulee muita yllätyksiä. Ikinä ei myöskään kannata ajatella, että rahaa olisi edes euron ylimääräistä, koska se viedään nopeasti pois. Pitäisi varmaan vaan ajatella, että onneksi menot tulevat silloin kun niihin jotenkin on varaa.

Olin todella odottanut tätä päivää, ainoastaan neuvola aamulla ja mökin remppa-arvio iltapäivällä. Lepoa tai puuhailua fiiliksen mukaan päivällä ja illalla. Eilen innostuin siitä, että kerkeäisin kirjoittaa blogia vaikka useamman postauksen verran. Aamulla sai taas huomata, ettei se elämä aina mene suunnitelmien mukaan.. Labbiksella oli toisen silmän yläluomi punoittava ja turvoksissa. Ajattelimme, että kyseessä on vain joku kolhu kun tyyppi aina riehuu ja painii staffimme kanssa. Kävimme neuvolassa, jonka jälkeen huomasimme, että turvotus oli vaan lisääntynyt ja levinnyt myös alaluomelle. Eikun eläinlääkäriaikaa varaamaan ja siellähän vietin sitten tunnin verran aikaa.

Kotiin tullessani huomasin, että ihana kleinspitzimme oli repinyt yhdet äitiyslegginssini lattialle ja syönyt ne rikki.. Olin juuri eilen ehtinyt huokaista helpotuksesta, että rahamme riittäisivät hyvin ruokaan kuun loppuun. Eipä riittänyt, että rahaa meni eläinlääkäriluluihin, nyt pitää myös ostaa uudet äitiyslegginssit, sillä äitiysvaatteita ei kauheasti kaapista löydy. Kotona ehdin turhautumisen lisäksi aloittaa tätä postausta ja syödä, sitten pitikin lähteä mökille.

Oli ihan kiva päästä hetkeksi hengähtämään mökille, mutta täytyy myöntää, että flunssaisena olisin mielummin levännyt kotona. Etenkin kun ilmeni, että henkilö joka oli tulossa arviointia tekemään, oli unohtanut meidät eikä sitten ilmestynytkään paikalle. Viikonlopun piti alkaa jo puolilta päivin huomenna, mutta remppa-arvio siirtyikin huomiselle. Viikonloppu olisikin vapaa, poislukien opiskeluhommia johonkin väliin, mutta mietin, että uskallanko nyt edes odottaa sitä. Eiköhän jostain ilmesty vielä vaikka mitä tekemistä.

Mökiltä lähtiessäni en osannut muuta kuin nauraa, taas niin tyypillistä mun tuuria. Täytyy vaan olla onnellinen, että ollaan oikeasti säästytty isommilta katastrofeilta tänään vaikka säätämistä onkin ollut. Labbiksen ihme turvotuksia täytyy vielä seurailla, mutta luultavasti kyseessä on vain jokin allerginen reaktio.

Katsotaan jos huomenna ehtisinkin nukkua päikkärit, tekisi todella hyvää! Tämäkin teksti on varmaan todella sekava kun aivot on niin sumussa. :D

-Mallu

Kun tekeminen ei lopu kesken

Tämän viikon olen tehnyt ahkerasti kaikennäköistä, eniten hoitanut opiskeluihin liittyviä juttuja. Koska olen työttömänä, olin ajatellut, että minulla on hyvin aikaa kaikkeen, mutta eihän se oikein niin olekaan. Raskaus vaikuttaa tietenkin tekemisiin, sillä väsymys on vain jatkunut koko raskauden ja levon tarve on selkeästi suurempi. Sen sain todellakin huomata tänään aamulla!

Heräsin klo.6.00 herätyskelloon. Miehellä oli lähtö jo aikaisin aamulla kaverin polttareihin. Torkuin sen jälkeen, mutta heräilin koko ajan mm. suihkun ääniin ja keittiöstä kuuluvaan kolinaan. Kello taisi olla noin 6.40 kun kävin vielä eteisessä antamassa pusun, mutta sen jälkeen kaivauduin takaisin peiton alle ja nukahdin nähtävästi syvään uneen. En herännyt herätyskelloon 7.30, enkä 8.00, enkä vielä edes 8.30.. Heräsin yhdeksän jälkeen, mutta nukahdin uudelleen ja heräsin taas vähän yli kymmenen, jolloin päätin nousta heti ylös etten nukkuisi koko päivää. Onneksi tänään ei ole mitään sovittua menoa.

Tällä hetkellä eniten aikaa ja energiaa vievät opintojen loppuspurtti, siskon häiden valmistelu ja oma koti kuntoon projekti. Siivoilut ja järjestelyt saavat kuitenkin nyt jäädä tauolle ainakin siihen asti, että olen saanut haalittua kasaan tarpeeksi harjoitusasiakkaita, jotta valmistuisin ja siskon häät ovat takana. Näiden raskausaivojen kanssa on myös hieman haastavaa, kun ei meinaa muistaa mitään.

Paljon on vielä tekemistä ennen kuin vauva syntyy. Opinnot pitäisi tosiaan saada pakettiin, hoitaa kunnialla kaason tehtävät, saada koti järjestykseen, hoitaa roikkumaan jääneet asiat, hankkia loput tarvikkeista vauvaa varten (vielä ainakin puolet hankkimatta) ja varmaan vielä muutakin, mikä ei nyt tule mieleen. On myös asioita joista haaveilen, että saadaan tehtyä ennen vauvan syntymää, mutta jos ei kerkeä niin ei voi mitään. Haluaisin esimerkiksi tehdä pakkaseen ison kasan ruokaa valmiiksi ja ostaa kunnon ruokavarastot koirille ja meillekin.

Minun pitäisi valmistua 16.9, eli siihen mennessä pitäisi saada opinnot kasaan. Tiukille menee, ainakin sen suhteen, ettei asiakkaita meinaa löytyä. Alkusyksy taitaa olla hektistä muillekin kun aikaa valmennukselle ei löydy. Ainakin valmistumiseen asti tulee minulla olemaan paljon hommaa. Kun muut raskaana olevat taitavat jo odottaa malttamattomana vauvan syntymää, odotan minä sitä, että arki rauhoittuu ja pääsen hoitamaan viimeiset asiat kuntoon ennen synnytystä.

-Mallu

Voihan epäonni!

Olen varmaan useasti maininnut täällä blogissa siitä kuinka huono tuuri minulla on. Puolisollani taas on hyvä tuuri ja viimeiset neljä vuotta kun ollaan yhdessä oltu, en olekaan ollut aivan niin epäonninen kuin aikaisemmin.

Huono tuuri muistuttaa kuitenkin itsestään aika ajoin. Nyt taitaa olla taas epäonnen jakso käynnissä. Suurimman stressin on aiheuttanut sen, että olen saanut liikaa palkkaa. Osittain omaa tyhmyyttä kun en ole tarkistanut palkkalaskelmaa, mutta työnantajahan on vastuussa siitä, että palkanmaksu menee oikein. Palkka tulee palvelun kautta jonne palkkalaskelmat myös tulee. En siis yksinkertaisesti jaksanut alkuvuodesta rekisteröityä sinne kun haluttiin ties mitä tietoja, ajattelin tekeväni sen myöhemmin, mutta sepä sitten unohtui kun koitin vaan selvitä hengissä työpäivistä.

Nyt joudun maksamaan takaisin 2500 euroa! Koska kela on maksanut osan palkastani, en tajunnut saaneeni ylimääräistä. Varsinkin kun käteen näköjään oikeasti pitäisi jäädä saman verran kun mitä joskus sain palkkaa pienemmällä tuntimäärällä ja pienemmällä tuntipalkalla.. En tiedä onko eläkeprosentti noussut sen verran, että tilanne on tämä, vai onko jossain vielä joku muu virhe..

Sinne menee sitten kaikki säästöt vauvantarvikkeita varten. Raha-asiat ei muutenkaan ole mennyt nyt putkeen. Olen vuokrannut kirpparipaikkaa, joka jäi kevään aikana suureksi osaksi hoitamatta väsymyksen ja ajanpuutteen takia. Taisin olla muutaman satasen miinuksella, mutta ajattelin, että saisin rahani takaisin kesän aikana jolloin myyntiä aina tulee enemmän. Juuri kun homma alkoi taas luistaa ja myyntiä alkoi tulla hyvin, ilmoitti kirppis lopettavansa toimintansa. No, ei voi mitään.

Aikaisemmin keväällä puhelimeni kameran lasi halkesi, olin suunnitellut ostavani kunnon kameran, joten ajattelin ettei halkeama haittaa. Halkeama ei näy kuvissa, mutta aurinkoisella säällä kuviin tulee sateenkaaren värejä halkeaman takia. Nyt ei ole varaa kameraan, joten lasi olisi kiva saada korjautettua, mikä tietenkin myös maksaa. Lisäksi samana päivänä kun sain tietää palkka-asiasta, puhelimen näyttöön ilmestyi myös halkeama. Ja ainiin, arkilenkkarinikin hajosivat muutama viikko sitten, mutta niillä vielä mennään!

Oon tottunut, että mun elämä nyt on tällaista, mutta nyt taas stressaa vähän liikaa. Eiköhän kaikki selviä jotenkin, mutta ei lottovoittokaan pahitteeksi olisi! Tästä vuodatuksesta jäi vielä pois kaikki raskausvaivat, mutta ne tarvitsevat kyllä ihan oman postauksen.

-Mallu

Syy hiljaisuuteen

Olisiko ehkä aika herättää blogi taas eloon? Toivon todellakin niin! Toivon myös, että lukijat löytää takaisin blogin pariin, vaikka hiljaiselo onkin kestänyt ikuisuuden.

Väsymys on jatkunut koko tämän kevään, ensin töihin paluun takia, sitten iski kevätväsymys ja siitä väsymys jatkuikin raskausväsymyksenä! Halusin kertoa raskaudesta jo paljon aikaisemmin, mutta olin aivan loppu ja kaikki energia meni työpäivistä selviytymiseen. Nyt ollaankin jo yli puolenvälin rv21+5 tänään, väsymystä on edelleen jonkin verran, mutta vähän on kuitenkin helpottanut.

Muut raskausoireet vaivaa pahemmin kuin väsymys, mutta niistä lisää toisessa postauksessa. Työ on ollut todella raskasta koko kevään, mutta onneksi minulla on usein ollut mahdollisuus päikkäreihin. Vaikka usein olen ajatellut, että olisin mielummin tekemässä jotain ihan muuta, niin tämä työ on kuitenkin todennäköisesti ollut paras tilanteeseeni nähden.

Voi olla, etten saa blogia päivitettyä ennen kuin työt loppuvat, vaikka kuinka haluaisin, mutta katsotaan miten käy. Tällä hetkellä tuntuu ainakin, että olisi paljon kerrottavaa kun pää ei ole niin sumussa kuin aikaisemmin.

Toivottavasti siellä vielä on joitain lukijoita ja teillä on kaikki hyvin!

-Mallu

Energiaa etsimässä

Olenkin jo liian moneen otteeseen maininnut väsymyksestäni, mutta mistä löytäisi sitä energiaa? Rutiineja, rutiineja, niistähän olen puhunut paljon, mutta mitä niihin sisältyy?

Ensinnäkin, kun tekemisestä tulee rutiini, se vie paljon vähemmän energiaa, sen takia haluan selkeät rutiinit. Rutiinit eivät tarkoita minulle sitä, että jokainen päivä olisi samannäköinen, mutta haluan tiettyjen asioiden kuuluvan jokaiseen viikkoon. Tietyt asiat nostavat energiatasoja, varsinkin kun ne saa rutiineiksi.

Yhden asian olen jo saanut hyvin alkuun, nimittäin unen. Unirytmi on jo hyvä, mutta unenlaatu on vielä aivan kuraa. Illat pitäisi rauhoittaa, jotta uni tulisi paremmin ja moni muukin asia vaikuttaa paljon unenlaatuun. Pienin asia, jota voin heti alkaa toteuttaa pienellä vaivalla, on tarkistaa illalla, että kissalla on reilusti ruokaa. Viime aikoina ollaan liian usein herätty kissan riehumiseen ja kiukutteluun, kun ruoka onkin loppunut (kisu syö selkeästi eniten öisin).

Yksi tärkeimmistä ruutineista jonka haluan elämääni pysyvästi, on liikunta. Aluksi se tietenkin vie enemmän energiaa kun antaa, mutta jo alussa tunnen aina kuinka keho tykkää siitä. Liikunta myös parantaa unenlaatua.

Toinen tärkeä rutiini on ulkoilu. Koirien kanssa tulee tietysti ulkoiltua päivittäin, mutta rehellisesti voisin tehdä pidempiä lenkkejä useammin. Ulkoilun lisääminen on siis yksi tärkeä tavoite. Ulkoilu parantaa myös unenlaatua. Haluaisin, että päiväni alkaisi joko treenillä tai pitkällä kävelylenkillä koirien kanssa.

Yksi asia joka vaikuttaa ihan kaikkeen on ravinto. Jotta söisin hyvin, ruoka olisi terveellistä ja ruokailu säännöllistä, tarvitsen suunnitelmallisuutta. Pääpiirteittäin olisi seuraavan viikon syömiset suunniteltu viimeistään sunnuntai iltana ja mielellään monet ruuat jo valmiiksi tehtynä.

Siinä ne tärkeimmät palaset jotka tuovat energiaa kun asiat on kohdillaan, eikun toimintasuunnitelmaa tekemään, niin kuin eilen kirjoittelin.

-Mallu

Uupumuksen juurilla osa 1

Olen puhunut väsymyksestäni ja uupumuksestani mielestäni aivan liikaa tässä blogissa. Syksyllä huomasin, että todellakin koin loppuun palamisen keväällä, koska olin paahtanut uupuneena eteenpäin liian pitkään. Lähdin kelaamaan aikaa taaksepäin ja miettimään mistä kaikki alkoikaan. Sitä ajattelin käydä tässä tekstissä läpi ja toivon, että sen jälkeen voin kertoa, kuinka jaksan koko ajan paremmin, enkä jumita samoissa asioissa enää.

Kaikki alkoi jo kolme vuotta sitten kun kävin sairaanhoitajan opintoja. Koulussa oli sisäilmaongelmia, joiden takia olin koko ajan kipeänä ja sehän vei paljon voimia. Luulin silloin, että minussa oli vikaa, että jaksamisen kanssa oli ongelmia ja sen takia sairastelin koko ajan. Toukokuussa juuri ennen kesälomaa vedin kaksi viimeistä viikkoa aivan liian kovaa voimavaroihini nähden. Koulua, kuusi tenttiä, töitä, muuttovalmisteluita ja perusarjen hoitamista (esim.koirat). Heti kun koulu loppui oli viikonloppuna muutto. Olin tuon jälkeen aivan loppu, mutta sitkeästi yritin löytää tavaroille paikkoja. Voin kertoa, että muutto tyhjään asuntoon on PALJON helpompaa kuin muuttaa yhteen poikaystävän kanssa hänen asuntoonsa. Olin päättänyt pitää viikon lomaa muuton jälkeen, mutta koska tein keikkatöitä yritin koko ajan saada vuoroja "lomani" jälkeen.

Keikkatyö voi olla todella stressaavaa kun vuoroja ei meinaa millään saada. Varsinkin alkukesä on todella haastavaa aikaa, kun kesätyöntekijät on palkattu, vakkarit ei usein ihan vielä ole lomalla ja kaikki muut keikkailijat haluavat myös enemmän vuoroja. Promo-hommissa keikkoja alkaa olla muutenkin vähemmän ja päiväkodeissakaan ei ole juuri sijaisten tarvetta. Päivystin siis puhelinta haukan lailla ja kyselin töitä joka paikasta. Päivät menivät siis työnhakuun ja tavaroiden järjestelemiseen. Stressi yltyi kun töitä oli niin vähän ja tuona kesänä minut yllätti myös kauhea vauvakuume. Vauvakuumeesta olin kärsinyt mielestäni koko ikäni, mutta nyt se yhtäkkiä pisti pääni aivan sekaisin.

Tuli syksy, koulu alkoi ja heti ensimmäisenä päivänä noin puolen tunnin jälkeen, minulla oli migreeni ja nenä valui. Tajusin, että sairastelukierteeni edellisenä lukuvuotena oli johtunut sisäilmaongelmista. Töitä alkoi olla enemmän ja otinkin vuoroja sen verran kun sain mahtumaan kalenteriin, koska kesän surkean rahatilanteen jälkeen se tuntui hyvältä. Flunssakierre jatkui koko syksyn, tein töitä, kävin koulussa, pääsin todella mielenkiintoiseen työharjoitteluun, olin todella väsynyt, mutta puskin eteenpäin.

Oltiin keväästä asti etsitty meille staffipentua, mutta huonolla menestyksellä. Haluttiin löytää pentu niin nopeasti kuin mahdollista, koska haluttiin staffin olevan yli kaksi vuotias kun saisimme lapsen. Olisimme ehkä muuten odottaneet seuraavaan kesään, koska pentuaika kesällä on kaikille mukavampaa, mutta tämän oman aikataulumme takia pennun etsintä oli koko ajan päällä. Syksyllä saimmekin ilouutisen, meille tulisi pentu jouluksi!

Tähän katkaistaankin hetkeksi tämä tarina ja jatketaan toisella kertaa.

-Mallu

Joulukrapula

Joulu oli yllättävän rankka tänä vuonna. Muistan kyllä, että oltiin viime vuonnakin aivan poikki, mutta silloin harmiteltiin enemmän unirytmin siirtymistä. Nyt luulin joulupäivänä kärsiväni kauheasta krapulasta jouluaaton puolikkaasta muumimukillisesta 15%:sta glögiä, mutta kun olo jatkui tapanina, tajusin siihen liittyvän muutakin.

Turussa jouluaattona

Meillä oli jouluna niin paljon ohjelmaa, ettei olla keretty juuri lepäämään, vaikka onkin ollut kivaa ohjelmaa. Ollaan nukuttu liian vähän ja oltu joka päivä jossain. Eilen olo oli jo vähän parempi ja tänään vielä parempi, mutta silti väsymys painaa päälle. Olen viimeisten viikkojen aikana jopa toivonut sairastuvani, jotta saisin levätä, niin paljon toivon saavani olla edes yhden päivän rauhassa kotona. Kuitenkin kun flunssaista oloa on ollut, niin olen toivonut ettei se iskekään päälle, koska sehän veisi vielä enemmän voimia.

Melova joulupukki bongattu

Voi olla, että saan ainakin yhden vapaapäivän ensi viikolla, ainakin toivon niin. Nyt olen levännyt niin paljon kuin mahdollista, vaikka selkäni ei tykkääkään sohvalla istumisesta. Onneksi tänään on ohjelmaa vasta illalla, joten olen voinut jumittaa rauhassa. Ehkäpä energiatasot olisivat vähän paremmalla tolalla jo huomenna.

-Mallu

Pimenevät päivät

Meinasin kirjoittaa otsikkoon pimenevät illat, mutta tällä hetkellä pimeys laskeutuu jo iltapäivällä ja päivät sen kun lyhenevät. Huomaan joka vuosi pimeyden vaikuttavan vierystasooni, tänä vuonna olen huomannut sen aikaisemmin kuin ennen. Yleensä huomaan jossain vaiheessa olevani todella väsynyt, mutta nyt minulla on ollut aikaa tutkailla kehoni toimintaa ja huomannut selkeästi väsymyksen iskevän pimeän myötä. Tuntuu siltä kun voisi mennä nukkumaan jo viiden aikaan, mutta on pakko tsempata vielä monta tuntia.

Vaikuttaako pimeys teihin ja onko teillä keinoja selviytyä siitä? Itse käytän aamuisin kirkasvalo lamppua ja kahvia apuna, mutta illalla molemmat ovat täysin nou nou, muuten menee yöunet. Lähdin eilen pohtimaan apukeinoja miten selvitä tästä pimeydestä. Ainakin kaikki enemmän ajatustoimintaa vaativat hommat pitää siirtää valoisaan aikaan, ettei väsymys iske juuri kun on päässyt vauhtiin. Pimeänä aikana voisin myös treenata, jolloin uni olisi parempaa ja jaksaisin vielä paremmin. Minulle tärkeää olisi myös suunnitelmallisuus, sillä kun pimeys laskeutuu ja aivot siirtyy yötilaan, alkaa jumitus ja ihme haahuilu kun en saa mitään aikaiseksi, enkä jaksa miettiä ja suunnitella mitään.

Tällä hetkellä olen enemmän koittanut nauttia pimeydestä, sytyttänyt kynttilöitä ja katsellut telkkaria kun en muuhun ole jaksanut keskittyä. Tietenkään joka päivä ei tarvitsekaan tehdä kaikenlaista vaan voi myös ottaa rennosti, pitää saunailta tai ihan vaan nauttia kynttilänvalosta. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että tarvitsen enemmän suunnitelmallisuutta, pimeys jatkuu kuitenkin vielä pitkään. Tasan viiden viikon päästä on vuoden pimein päivä (ja myös äitini synttärit), sen jälkeen mennään parempaan suuntaan. Toivon myös, että saataisiin runsasluminen talvi tänne etelään, sillä lumi auttaa minua jaksamaan ja tekee päivistä valoisampia.

Jos teillä on hyviä vinkkejä kaamosväsymyksen selättämiseen, niin kommentoikaa! :)

-Mallu

Burn outin partaalla

Niin kuin olen aiemmin jo kertonutkin, olen nyt saikulla huomannut olevani todella uupunut. Se ei ole mitenkään uutta minulle, sillä olen taitava puskemaan itseäni siihen asti, että uuvun. Yleensä huomaan uupumisen vasta jonkin ison jutun jälkeen, useimmiten muuton jälkeen. Sen jälkeen tajuan ottaa hetken hieman rennommin ja sitten viikon-kahden jälkeen jatkuu sama suorittaminen.

Vasta nyt olen herännyt siihen, että olen jo monta vuotta keikkunut burn outin partaalla. Vaikka olen tiedostanut uupumuksen, en ole osannut lopettaa suorittamista. Avopuolisoni on useasti sanonut, että minun täytyy pitää lomaa, mutta aina olen väittänyt ettei meillä ole siihen varaa tai ettei se juuri nyt ole mahdollista. Nyt olen ajanut itseni siihen pisteeseen, ettei edes kahden kuukauden sairausloma ole helpottanut väsymystäni. Toisaalta olen tämän aikana sairastanut kaksi flunssaa ja käynyt läpi todella stressaavia asioita, joten yksikään päivä ei ole tuntunut levolta.

Vaikka olkapään tilanne stressaa, pitäisi kai olla iloinen siitä, että voi nyt pitää "lomaa". Ainakin olen erittäin iloinen siitä, että olen vihdoin herännyt, tajunnut missä mennään. Olen myös todella iloinen siitä, etten kerennyt ajaa itseäni täydelliseen romahduspisteeseen. On pelottava ajatus, etten olisi tajunnut pysähtyä, ellei olisi ollut pakko. Uskon, että aivan liian moni kokee saman, suorittamisesta on niin vaikea päästä pois.

Tunnen epäonnistuneeni, kun olen jatkuvasti väsynyt, mutta en osaa antaa itselleni aikaa levätä. Haluan kunnon rutiinit arkeeni juuri sen takia, että jaksaisin paremmin, kunhan vain jaksaisin opetella uudet rutiinit. En usko olevani ainoa joka väsymyksestä huolimatta puskee jatkuvasti eteenpäin. Meidän pitäisi pitää paremmin huolta itsestämme, ottaa aikaa itsellemme ja tehdä ihania rentouttavia asioita. Toissa päivänä meinasin jo ilmoittaa ystävälleni, etten kerkeäkään näkemään tällä viikolla kun on niin paljon stressinaiheita. Olin jo kirjoittanut viestin, kun poistin tekstin ja totesin, että sopiiko torstai. Eihän se stressi minnekään katoa, vaikka jäisin kotiin hoitamaan asioita ja vellomaan ahdistuksessa, ei ainakaan kun suurin stressinaihe on pelot oman kropan kunnon suhteen. Jaksan myös paremmin hoitaa asioita kun minulla on myös kivaa ohjelmaa, joka antaa minulle energiaa. Nyt aion hoitaa itseäni ja voittaa tämän uupumuksen!

-Mallu

Miljoona asiaa päässäni

Viimeisen kuukauden aikana päässäni on ollut aivan liikaa ajatuksia, suunnitelmia, pelkoja, miljoona stressin aihetta ja ideoita vaikka muille jakaa. Koko kropassa on tuntunut omituista levottomuutta, keskittymiskyky on viimeisten viikkojen aikana ollut kateissa, jopa blogin kirjoittaminen on ollut sen takia haastavaa. Levoton olo on seurannut minua uniin asti ja viimeiset kaksi viikkoa olen herännyt muutaman tunnin välein tunteeseen, että pitäisi olla tekemässä jotain. Tekeminen on kuitenkin päivisin ollut haastavampaa kun keskittymiskyky on ollut niin huono. Eli tervetuloa seuraamaan terapiaistuntoa itseni kanssa. Kirjoittaminen on minulle terapiaa ja päätin nyt kirjoittaa ajatukseni auki, jotta pystyn paremmin hahmottamaan sekasortoa pääni sisällä.

Olen huolissani siitä, että väsyn todella helposti. Uupumuksesta toipuminen on pitkä matka, mutta tämä pimeys on pistänyt pakkaa vielä enemmän sekaisin, se ahdistaa. Olen myös huolissani oman kropan toiminnasta. Olenkohan toipunut kaavinnasta hyvin? Mitä jos vielä tulee komplikaatioita? Entä milloin olkapää lähtee paranemaan? Mitä jos kaikki stressi ja ongelmat kropassa vain pahentavat toinen toistaan? Paranenko koskaan? Mitä jos en saa ikinä omia lapsia? Ahdistaa.. Pelottaa.. Silti odotan aina uutta parempaa päivää ja petyn kun se ei ollutkaan tänään.

Stressaan monesta asiasta tällä hetkellä. Stressiä aiheuttavat huolenaiheet, mutta myös rahatilanne. Vakuutusyhtiö ei korvaakaan työtapaturmasta mitään, joten nyt odotellaan Kelan päätöstä sairauspäivärahasta. Kauankohan se kestää? Mitä jos rahat loppuvat kesken? Veronpalautukset olivat menossa vauvakassaan, mutta taitavatkin mennä suoraan käyttöön. To do-listani on todella pitkä, onneksi siellä ei ole montaa stressaavaa asiaa mutta se, että en jaksa olla tehokas, se stressaa.

En tiedä onko se stressin välttelyä vai mitä, mutta olen alkanut suunnitelemaan kaikenlaista. Olen innostunut katselemaan erilaisia kursseja mm. avoimessa yliopistossa ja jos olisi sitä rahaa, olisin varmasti jo ilmoittautunutkin. Tosin mietin myös omaa jaksamista. Haluaisin kuitenkin opiskella mielenkiintoisia asioita nyt kun pääsykoelukeminenkin on tauolla. Kyllä, onhan minulla life coach opinnot, mutta ne eivät vie niin paljon aikaa ja haluaisin opiskella myös muita asioita. Olen myös miettinyt paljon minkälaista työtä haluaisin sairausloman jälkeen tehdä. En saanut sitä työpaikkaa jonka kaikesta eniten halusin, mutta en ole enää varma olisiko se ollutkaan se oikea työpaikka minulle. Paljon olen myös miettinyt treenejä, mutta kauheasti en ole vielä saanut aikaan. Olen myös yrittänyt suunnitella synttäri- ja joululahjoja, sekin on viime viikkoina ollut haastavaa kun ajatukset poukkoilevat asiasta toiseen.

Elämäntapamuutostanikin olen suunnitellut ja murehtinut kun se ei kauheasti ole edistynyt. Toisaalta olen saanut useamman asian rutiiniksi. Haluaisin saada kämpän siistiksi, to do- asiat tehtyä ja elämäntapamuutoksen monta harppausta eteenpäin. Kaikkeen tuohon tarvitsen energiaa, sitä haluan kaikesta eniten. Ehkä se, että sain suurimman osan ajatuksistani nyt kirjoitettua auttaa säästämään energiaa, ehkä se jopa parantaa unenlaatuani? Ainakin oloni keveni hetkeksi, sumu päässäni hälveni ja nyt aion nauttia siitä!

-Mallu

Rankka syksy

Olen koko syksyn tuntenut tarpovani suossa, yllättävän positiivisin mielin tosin. Olen kokoajan uskonut siihen, että kohta helpottaa, kohta pääsen kuivalle maalle. Olen viime aikoina huomannut, että suo onkin isompi kuin luulin, mutta usko elää yhä.

Keskenmenon kanssa ei ollutkaan kaikki ohi, vaan jouduin vielä kaavintaan. Sen jälkeen meni muutama päivä ja kaikki tuntui todella hyvältä. Keskenmenoon liittyvät asiat olivat ohi ja vakuutusasiat olivat vihdoin edenneet jonnekin! Eilen sainkin sitten ikävän puhelun. Vakuutus ei korvaa yhtikäs mitään ja yli kuukauden kestänyt vakuutus-stressi vaihtuukin nyt kelan kanssa säätämiseen.

Olkapää ei edelleenkään ole työkunnossa, olen siis edelleen työtön ja työkyvytön. Minulla ei ole mitään hajua siitä kauan tämän olkapään paranemiseen menee tai paljonko tukea tulen saamaan. Milloinkohan rahat loppuvat? Pääsenkö tänä vuonna ollenkaan enää töihin? Sain jo varattua ensi viikolle ajan ortopedille ja saan varmasti lähetteen vihdoin magneettikuvaukseen. Onneksi isäni pystyy auttamaan rahallisesti, sillä muuten olisin pulassa. Olen kuukausia odottanut magneettiin pääsyä, ensin työterveyslääkäri ei pitänyt magneettia tarpeellisena ja sitten odoteltiinkin pääsyä vakuutusyhtiön oma sairaalaan ja siellä ortopedin konsultaatioon ja magneettiin. Toivottavasti kaikki näyttäisi hyvältä.

Ehkäpä pääsisin ensi viikolla jo suosta ylös? Kela asiat hoidettua ja hyvät tulevaisuuden näkymät olkapään suhteen, se olisi ihanaa. Olisi ihanaa jos elämä olisi hetken helpompaa tai jos olisi energiaa hoitaa muita vähän pienempiä stressin aiheita, jolloin elämä tuntuisi helpommalta. Välillä on käynyt mielessä, että onko tämä vain loputon suo, mutta en sitä oikeasti usko. Pakkohan tämän on helpottaa!

Odotan talvea, ihanaa valkoista puhdistavaa lunta. Lumi tuo lisää valoa ja energiaa, olisipa tämä rankka syksy jo ohi.

-Mallu