Neuvolapsykologilla

Lupasin kertoa enemmän neuvolapsykologin tapaamisesta, tai oikeastaan siitä miksi ylipäätään olin neuvolapsykologin juttusilla. Kaikki alkoi oikeastaan jo keväällä, kirjoitinkin silloin turhautumisestani. Koko kevät oli rankka, työ oli yksinäistä ja olin todella turhautunut. Raskausväsymys hankaloitti elämää, en jaksanut töiden jälkeen mitään, hyvä kun jaksoin työpäivät.

Kesäkuun neuvolakäynnillä kerroin mielialan selkeästi laskeneen, mutta etten tiennyt johtuiko se vain töistä, rahahuolista ja väsymyksestä. Sain lähetteen neuvolapsykologille, mutta kun psykologi viikon päästä tarjosi aikaa viimeiselle työviikolleni, en pystynyt ottamaan sitä vastaan, sillä en kehdannut olla töistä pois. Sen viikon jälkeen psykologi jäikin kesälomalle, joten aika siirtyi elokuun puolelle.

Kun "loma" alkoi, yritin levätä, mutta samaan aikaan saada asioita tehtyä. Varsinkin meidän lomareissun jälkeen kun oli oikeasti tarkoitus ryhtyä toimeen ja saada asioita hoidetuksi, iski kauhea stressi. Saatoin puuhailla kotona päivät pitkät, enkä välttämättä käynyt ulkona ollenkaan kun mies hoiti koirat. Se ei tietenkään parantanut mielialaani.. Pahin stressin ja ahdistuksen aihe on ollut opinnot, sillä minun pitäisi vielä löytää valmennettavia ja saada valmennukset hoidettua ennen syyskuun puoliväliä!

Neuvolapsykologilla käynti tuntui tavallaan hyvältä, oli helpottavaa kertoa jollekin tilanteesta ja kaikista ahdistavista asioista. Toisaalta käynti oli pettymys. Psykologi sanoi ettei ole minusta kovin huolissaan, se vaivasi minua. Kun sairastuin teini-iässä masennukseen sitä ei otettu vakavasti. Sain jatkuvasti kuulla eri ammattilaisilta etten todellakaan vaikuta masentuneelta. Kuitenkin sain keskivaikean masennuksen diagnoosin psykiatrilta valehtelemalla asioista ja kaunistelemalla tilannettani (pelkäsin muuten joutuvani jonnekin suljetulle osastolle). Silloin teini-iässä hoitoon pääsyni viivästyi, koska "aurinkoinen olemukseni" hämäsi. Nyt tuli sama fiilis.

Onneksi olen oppinut tuntemaan itseni hyvin ja psykologikin ehdotti, että tapaisimme ainakin yhden kerran vielä, joten jos vielä viikon päästä tuntuu siltä, että mieliala laahaa jossain pohjamudissa, niin todellakin sanon sen suoraan. Voi olla, että olo helpottaa kun pahin stressi on ohi ja aika ja energia riittää enemmän kivoihin juttuihin.

-Mallu