torstai 11. lokakuuta 2018

Rv 38+0 kuulumiset

Huhhuh, vielä ollaan yhtenä kappaleena. Viikon verran pikku tyyppi on ollut täysiaikainen ja olokin on ollut sellainen, että lähtö voi tulla milloin tahansa. Kivuliaita supistuksia tulee päivin ja öin, mutta vain muutamaan otteeseen supistukset ovat tulleet säännöllisin välein.

Olen touhunnut nyt viikon sisään enemmän kuin pariin viikkoon aikaisemmin, koska lääkäri suositteli olla provosoimatta supistuksia siihen asti, kunnes vauva on täysiaikainen. Joudun kuitenkin pitämään paljon taukoja ja tekemään rauhallisemmin kuin mitä normaalisti, kroppa ei vaan pysty enempään. Kotona on vielä kaaos ja haluaisin todellakin saada kaiken järjestykseen ennen vauvan syntymää, mutta samalla olisin jo aika valmis puskemaan tämän tyypin ulos.



Koska lähtö oikeasti voi tulla milloin tahansa, on päässäni ajatus siitä, että kilpailen aikaa vastaan. En tiedä milloin aika loppuu kesken, mutta kaikki mitä saan tehtyä on pois siitä mitä jää tehtäväksi synnytyksen jälkeen. Joka hetki onnittelen itseäni siitä mitä olen jo saanut tehtyä, sillä hyvin olisi voinut käydä niin, että vauva olisikin jo täällä. Vielä on paljon sellaista mitä haluaisin saada tehtyä ennen, mutta aika vähän pakollista. Sairaalakassi on tosin jäänyt vielä pakkaamatta, koska kodin kaaos on vienyt huomioni muualle, mutta sitä on tullut mietittyä sen verran, että pakkaaminen onnistuu varmasti helposti vaikka lähtö tulisikin yhtäkkiä.

Olisi ihana jos saisin "lomaa" vielä ennen synnytystä, päiviä jolloin voisin ihan vaan olla ja levätä, käydä ulkona nauttimasta raikkaasta syysilmasta, maalata, lukea ja juoda teetä parvekkeella. Toisaalta olo on jo niin tukala, että ehkä haluaisinkin oman pienen syliin heti kun kodin kaaos ei enää ahdista. Vielä olisi kuitenkin hyvä jos pikkuinen pysyy masussa, sillä sain silmätulehduksen, enkä todellakaan halua tartuttaa vauvaa!



Olin olettanut, että tässä vaiheessa kodin kaaos olisi jo selvitetty, mutta väärässä olin. Minulle järjestettiin ylläri babyshowerit lauantaina ja sain lisää pyykättävää ja järjesteltävää. Lisäksi sain valtavan kasan vaatteita täysin tuntemattomalta ihanalta ihmiseltä joka halusi lähettää omia ylimääräisiä vauvanvaatteita joita hän oli saanut, koska yhdessä facebookin vauvaryhmässä mainitsin siitä, ettei meillä ole juuri ollenkaan 50-56 kokoja. Myös toinen ihana ihminen otti yhteyttä ryhmän kautta ja antoi muutaman pienen vaatekappaleen. Pyykkiä on siis riittänyt, vaikka luulin vielä ennen viikonloppua, että pesemättä oli vain villavaatteet ja muutama kestovaippa. Lisäksi siivousvimman kohteeksi on joutunut muutama kaappi. Tässä menee helposti viikko kun vielä siivoilen ja järjestelen jäljellä olevaa kaaosta, etenkin kun pinnasänky on vielä kokoamatta ja leikkikehä maalaamatta.

Täällä siis unelmoidaan ihanasta järjestyksestä ja puhtaudesta, jotta voi rauhallisin mielin lähteä synnyttämään ja palata vauvan kanssa ihanan siistiin kotiin! <3 Saa nähdä miten käy, blogillekin haluaisin antaa enemmän aikaa, mutta nyt menee muut asiat edelle.

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti