Loppuuko elämä vauvan myötä?

Monet tuntuvat kriiseilevän vauvantulon myötä siitä, että elämä loppuu. Me ollaan odotettu innolla sitä, että uudenlainen elämä alkaa. Viime aikoina olen kuitenkin tajunnut jonkinlaisen kriisin hiipineen taustalle.

Rakastan suunnittelua, tulevaisuuden suhteen minulla on aina mielessä erilaisia ajatuksia ja ideoita. Vaikka moni ajatus onkin pidemmän aikavälin haave, "sitten joskus", niin suunnittelem myös paljon lyhyemmälle aikavälille. Tajusin viikko sitten, että mielialan laskuuni on hyvinkin saattanut vaikuttaa se, etten pysty kauheasti suunnittelemaan mitään. Kaikki pysähtyy siihen, että vauva tulee. Oikeastaan monet suunnittelut ovat jääneet tekemättä jo raskauden takia, kun ei ole voinut tietää oloaan.

Kun aloin miettimään asiaa, huomasin kaiken pysähtyvän lokakuuhun. En voi tietää tarkkaan milloin vauva syntyy, enkä voi tietää millainen vauva maailmaan putkahtaa. En voi tietää lapsen tempperamenttia, tuleeko hän nukkumaan, kuinka kauan imetän tai ylipäätään kuinka paljon energiaa minulla tulee olemaan. En voi suunnitella mitään, tai siltä ainakin tuntuu.

En tietenkään ajattele, että elämä loppuisi vauvan tuloon ja edelleen odotan oman vauvan syliin saamista. Turhautuneisuus ja ahdistuneisuus on kuitenkin nostanut päätään kun jo lähitulevaisuus on tavallaan hämärän peitossa. Epätietoisuus ei ole mieleeni, tai ainakaan se ettei ole mahdollisuutta suunnitella mitään. Sain kuitenkin paremman mielen kun laitoin paperille ajatuksia siitä mitä haluaisin äitiyslomalla tehdä, mikäli mahdollista.

Toivon, että vauvallamme tulee olemaan paljon paremmat unenlahjat kuin minulla ikinä ja, että pystyn toteuttamaan omia juttujani samalla kun nautin vauvavuodesta.

-Mallu