Rankka syksy

Olen koko syksyn tuntenut tarpovani suossa, yllättävän positiivisin mielin tosin. Olen kokoajan uskonut siihen, että kohta helpottaa, kohta pääsen kuivalle maalle. Olen viime aikoina huomannut, että suo onkin isompi kuin luulin, mutta usko elää yhä.

Keskenmenon kanssa ei ollutkaan kaikki ohi, vaan jouduin vielä kaavintaan. Sen jälkeen meni muutama päivä ja kaikki tuntui todella hyvältä. Keskenmenoon liittyvät asiat olivat ohi ja vakuutusasiat olivat vihdoin edenneet jonnekin! Eilen sainkin sitten ikävän puhelun. Vakuutus ei korvaa yhtikäs mitään ja yli kuukauden kestänyt vakuutus-stressi vaihtuukin nyt kelan kanssa säätämiseen.

Olkapää ei edelleenkään ole työkunnossa, olen siis edelleen työtön ja työkyvytön. Minulla ei ole mitään hajua siitä kauan tämän olkapään paranemiseen menee tai paljonko tukea tulen saamaan. Milloinkohan rahat loppuvat? Pääsenkö tänä vuonna ollenkaan enää töihin? Sain jo varattua ensi viikolle ajan ortopedille ja saan varmasti lähetteen vihdoin magneettikuvaukseen. Onneksi isäni pystyy auttamaan rahallisesti, sillä muuten olisin pulassa. Olen kuukausia odottanut magneettiin pääsyä, ensin työterveyslääkäri ei pitänyt magneettia tarpeellisena ja sitten odoteltiinkin pääsyä vakuutusyhtiön oma sairaalaan ja siellä ortopedin konsultaatioon ja magneettiin. Toivottavasti kaikki näyttäisi hyvältä.

Ehkäpä pääsisin ensi viikolla jo suosta ylös? Kela asiat hoidettua ja hyvät tulevaisuuden näkymät olkapään suhteen, se olisi ihanaa. Olisi ihanaa jos elämä olisi hetken helpompaa tai jos olisi energiaa hoitaa muita vähän pienempiä stressin aiheita, jolloin elämä tuntuisi helpommalta. Välillä on käynyt mielessä, että onko tämä vain loputon suo, mutta en sitä oikeasti usko. Pakkohan tämän on helpottaa!

Odotan talvea, ihanaa valkoista puhdistavaa lunta. Lumi tuo lisää valoa ja energiaa, olisipa tämä rankka syksy jo ohi.

-Mallu