tiistai 28. marraskuuta 2017

Muutama vinkki treenien aloittamiseen

Onko vaikea päästä liikkeelle, treenit jää koko ajan väliin? Itse olen monesti kamppaillut sen kanssa, että pitäisi saada treenit taas käyntiin. Miten se voikin aina olla niin vaikeaa? Tykkään siitä ja siitä on minulle hyötyä, niin miksi se sitten jää aina ensimmäisenä pois kun stressi ja väsymys iskee? Nyt olen onneksi saanut treenit taas käyntiin ja se tuntuu hyvältä koko kropassa. Tässä muutama vinkki miten saada treenit alkuun jos on haasteita lähteä treenaamaan.

-Kaikki on plussaa!- Muista, että kaikki pienikin tekeminen on parempi kuin ei mitään. Kävely tai pieni venyttely kotona on ihan ok! Jostain pitää aloittaa, älä ole liian ankara itsellesi. Onnittele itseäsi jokaisesta pienestäkin onnistumisesta, jokainen minuutti jonka keskityt omaan kroppaasi tekee vain hyvää ja ehkä huomenna voit jo tehdä minuutin lisää.


-Treeniä yhdessä- Olen monesti todennut, että kimppatreenien sopiminen jonkun kanssa on aivan loistava tapa päästä oikeasti sinne treenipaikalle asti! On niin helppo itse perua omat suunnitelmansa kun väsyttää tai aikataulu venyikin, eikä ehdi enää. Kun on treenit sovittu ystävän kanssa, niin kynnys perua on todella paljon suurempi. Kävin aikoinaan yhden kaverin kanssa uimassa vähintään joka toinen viikko ja silloin uitiin vähintään 1km. Sen jälkeen kun kaverini muutti toiselle paikkakunnalle olen käynyt uimassa alle kymmenen kertaa ja tästä on vuosia aikaa! Fiilis uimisen jälkeen on ihana, mutta jostain syystä en saa itseäni yksin raahattua uimahallille. Muukin treeni on nyt koko syksyn ollut tauolla, mutta hitsi kun oli helppoa lähteä ryhmäliikuntatunnille pitkästä aikaa kun mentiin ystävän kanssa yhdessä!



-Kokeilukerta- Tämä on asia jota en ollut tullut edes ajatelleeksi ennen tätä syksyä. Monella paikalla saattaa olla ilmainen kokeilukerta tai ensimmäinen kerta edulliseen hintaan. Itse löysin joogastudion, jolla oli ensimmäinen tunti ilmaiseksi. Kun olet varannut paikan tunnilta kokeilua varten, menetät kokeilukerran jos et mene. Minä halusin mennä kokeilemaan joogastudion tuntia ja vaikka väsytti niin raahauduin paikalle. Jos olisin varannut paikan ryhmäliikuntatunnille omaan liikuntakeskukseen, olisin varmaan perunut varauksen, koska olin niin väsynyt ja varauksen pystyy perumaan vielä tuntia aikaisemmin. Nyt halusin kuitenkin päästä kokeilemaan uutta, enkä halunnut menettää ilmaista kertaa. Monelle salille pääsee myös kokeilemaan, kolmen päivän kokeilupasseja olen nähnyt useasti. Jos sellaisen hankkii, kannattaa se hakea/aktivoida samalla kun menee treenaamaan, jos ei vaikka muina päivinä jaksakaan lähteä, niin ainakin on tullut tehtyä yksi treeni!

Personal trainerin palkkaaminen auttaa varmasti treenin aloittamiseen, mutta siihen ei kaikilla ole varaa. Liikuntakeskuksien uusilla jäsenillä saattaa olla oikeus muutamaan personal trainer tapaamiseen ja ne kannattaakin hyödyntää. Uusien lajien kokeilemista suosittelen lämpimästi, sieltä saattaa löytyä uusi intohimo liikuntaan ja innostusta treeniin. Jos ryhmäliikuntatunnilla tai muissa treeneissä tuntuu, ettei osaa ja oma kroppa ei vaan ole tarpeeksi hyvässä kunnossa, niin muista, että olet siellä kehittymässä. Haastavimpia asioita tehdessäsi kehität tehokkaasti heikkouksiasi. Muista, että treenaat itseäsi varten, sinun hyvinvointiasi varten, eikä muiden tekemisillä ole väliä!

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti