sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Työkaluja unettomuuden hoitoon

Haluan jakaa teille hieman oman unettomuuteni historiaa ja muutamia työkaluja unettomuuden hoitoon.

Kun unettomuuteni oli pahimmillaan aloin pohtia, että milloin uniongelmani oikein ovat alkaneet? Muistan jo pienenä tyttönä kärsineeni nukahtamisvaikeuksista ja painajaisista. Kun äidiltä kysyin tokaisi hän vastaukseksi, että "sinähän et ole ikinä nukkunut". Sain melko äskettäin myös tietää, että olen lopettanut päiväunet jo kaksi vuotiaana.

Viitisen vuotta sitten uniongelmani olivat pahimmillaan ja valvottuja öitä oli aivan liikaa putkeen, silloin oli pakko yrittää keksiä ratkaisua asiaan. Luin kaksi kirjaa (joita olen ylistänyt täällä blogissa aikaisemminkin) ja tsädääm! Yhtäkkiä nukahtaminen ei ollutkaan niin vaikeaa. Unen laatu ei parantunut, mutta siihen mennessä oli koko ikäni kärsinyt vähintään kerran kuussa niin pahoista nukahtamisvaikeuksista, että uni tuli aikasintaan 6-7 aikaan aamulla ja silloin pitikin usein jo herätä. Olin tottunut siihen, että aina välillä tuli vähintään yksi uneton yö. Aloin tunnistaa sen jossain vaiheessa, "jaahas, tää on taas se yö". Unen taidot kirjassa puhuttiin siitä, että pelko siitä ettei selviä seuraavasta päivästä, estää nukahtamisen. Kirjassa sanottiin suoraan, että näitä öitähän on ollut monesti aikaisemmin ja aina on selvitty. Ajatus siitä, että vaikka en nukkuisi sekunttiakaan, niin selviän kyllä seuraavan päivän hommista, rentoutti minut niin, että unettomat yöt ei ole vaivanneet sen jälkeen. Myönnän sen, että edelleen saattaa tulla todella hankalia öitä, mutta ne ovat todella harvassa ja nykyään saan aina vähintään muutaman tunnin unta.


Pelkkä Unen taidot-kirja ei taikaiskusta parantanut untani. Siitä oli todella paljon hyötyä, mutta niin oli Joustava mieli-kirjastakin. Jos ainoastaan luet kirjat, voin luvata, etteivät ne auta sinua. Tärkein asia kirjoissa on mindfullnes, tietoisuuden harjoittelu. Varsinkin alussa vihasin harjoitusten lukemista ja tekemistä, kaikki harjoitukset ei välttämättä sovi kaikille (tämä on vain minun mielipide). Mindfullnes harjoitusten avulla saan rauhoitettua mielen, stressitasot laskevat ja kroppa rentoutuu. Rauhoittuminen on tärkeää, jotta saa unta. Jos mielessä on miljoona asiaa ja stressihormonit kiihdyttävät kroppaa, niin ethän sinä voi nukkua hyvin. Kroppa on taistele tai pakene tilassa, et voi nukkua hyvin.


Kun lähdin työstämään nukahtamistaitojani, aloin rauhoittamaan illat ja pidin samat iltarutiinit. Vaikka moni sanoo, että pitäisi sulkea kaikki ruudut, niin minua auttoi telkkari. Ilman sitä ajatukseni saivat liikaa valtaa ja stressitasot nousivat. Eli iltarutiinit menivät suunnilleen niin, että ennen yhdeksää olin käynyt koiran kanssa ulkona ja syönyt iltapalan tai tehnyt sen valmiiksi. Yhdeksältä aloin katsomaan yhden jakson jotain sarjaa ja aina mainoskatkolla kävin tekemässä iltapuuhia, hampaitten pesut ym. Kun ohjelma kymmeneltä loppui olin yöpuvussa valmiina nukkumaan.

Voisin kirjoittaa enemmänkin vinkkejä unettomuuden hoitoon, mutta ne saavat odottaa toiseen kertaan. Mielestäni isoin minua auttanut asia oli ajattelutavan muutos, sitä ei ole helppo tehdä ja se ei välttämättä toimi heti. Jos joka ilta toistaa itselleen, ettei haittaa vaikka ei nukkuisi ollenkaan niin luultavasti opit jossain vaiheessa uskomaan sen ja kun sen oikeasti uskoo, niin unikin tulee paremmin.

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti