tiistai 24. lokakuuta 2017

Viikonlopun euforian jälkeinen masennus

Minulla oli ihan huippu viikonloppu, aivan mahtava fiilis. Olin koko viikonlopun life coach koulutuksessa ja kun pääsin kotiin päivän jälkeen meni loppu päivä prosessoiden asioita. Maanantaina iski taas todellisuus päin naamaa.

Usein kun on jotain kivaa ohjelmaa, tulee sen jälkeen jotenkin  tyhjä olo. Jollain tavalla on hetken hukassa, että "mitä nyt sitten". En tiedä onko muilla tätä, mutta näin ainakin meidän taloudessa molempien mieli toimii.


Tällä kertaa minulla kävi vähän sama kun silloin kun olen mökillä. Mökki on ollut se pakopaikka jonne olen päässyt stressiä pakoon. Nyt olin jonkinlaisessa kuplassa koko viikonlopun. Perjantaina jäi asioita hoitamatta kun piti ehtiä kurssille ja maanantaina iski ihan älytön stressi. Olen monen viikon ajan hoitanut asioita joka päivä, vähintään yksi asia alta pois. Nyt olinkin viikonlopun tekemättä ja hitsi miten maanantai aamuna iski paniikki. Tuntui, että asioita on nyt aivan liikaa vaikka niitä on saman verran kuin perjantaina. Miljoona  asiaa hoidettavana ja viikonlopun kiva meni jo.


Nykyään onneksi huomaan kun stressi ja huono fiilis iskee ja tiedän myös mistä se johtuu. Tiedän myös, mitä voin tehdä, että olo paranee. Sitä en ole vielä selvittänyt, että miksi hoitamattomista asioista iskee stressipaniikki ja ahdistus. Ehkä siihen liittyy häpeä siitä, että asia on jäänyt hoitamatta ja epäonnistumisen tunne.

Tuohon masentuneeseen fiilikseen liittyy minulla usein väsymys. Moni kiva aktiviteetti tai ohjelma vie myös paljon energiaa. Tottakai ne myös tuo sitä valtavasti, mutta itse kun imen kaiken sisääni, se tuntuu myös todella raskaalta jälkeenpäin. Aivot saavat valtavan kasan informaatiota prosessoitavaksi ja aivothan vievät suurimman osan energiasta.

Onneksi sain kuitenkin eilen yhden todella stressaavan asian hoidettua, jonka jälkeen päätin ottaa päivän rennosti kun siihen oli mahdollisuus. Tänään lähdetään ihan uudella energialla liikenteeseen!

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti