Keskenmeno osa 2

..jatkoa tekstiin keskenmeno osa1..

Ensimmäinen yö ja toinen päivä

Ensimmäinen yö oli vaikea, miten ihmeessä saisin ajatukset kuriin? Kannan sisälläni kuollutta vauvanalkua. Se on kuollut. Sydän ei syki enää. Miten olen voinut kantaa kuollutta alkiota sisälläni huomaamatta? Onko tämä kaikki pahaa unta? Kaikki on ohi, meille ei tulekaan vauvaa.. Itku alkaa taas, eikä sille meinaa tulla loppua. Lopulta kuitenkin nukahdan.

Herään monta kertaa yön aikana. Joka kerta ensimmäinen ajatus on kuollut pikkuisemme. Minusta ei tulekaan äitiä. En meinaa nukahtaa uudestaan, totuus on liian kammottava. Aamulla herään ennen seitsemää, en pysty nukkumaan enää vaikka katkonainen uni alkoi vasta yhden jälkeen. Jo eilen illalla aloin googlettamaan keskenmeno kokemuksia, sama jatkuu. Vertaistuki, se tuntuisi hyvältä.

Onneksi olen sairaslomalla, itku yllättää vähän väliä, silloinkin kun luulen ajattelevani jotain ihan muuta. Kaikenlaisia ajatuksia pyörii päässä. Söin ihan alkuraskaudessa vähän lakua ja salmiakkia, loppuiko kehitys sen takia? Mullahan oli se kauhea monen viikon flunssa, sillon se kuoli, ehkä mun kroppa ei jaksanut kasvattaa pientä elämää kovassa flunssassa? Turha miettiä tommosia, se ei vaan kehittynyt oikein..

Kerroin jo siskolleni eilen keskenmenosta kun tapasin hänet kaupungilla ennen fysioterapiaa. Kerroin puhelimessa ennen kuin nähtiin, etten romahtaisi. Pieni itkuhan siinä tuli kun sen sanoi ensimmäistä kertaa ääneen. Ei edes hävettänyt, millään ei ollut mitään väliä silloin. Muille kertominen ahdisti, lopulta pyysin siskoani kertomaan perheelle ja sanomaan etten jaksa puhua. Tänään täytyy vielä kertoa kahdelle ystävälle, saan senkin lisäahdistuksen pois.

Seuraavan kerran kun olen raskaana, me ei kerrota kenellekään! Tai ehkä kuitenkin kerrotaan, jos tulee enemmän keskenmenoja, niin haluan kuitenkin läheisteni tietävän mitä elämässäni tapahtuu. Jos raskaudunkin jo ennen joulua, niin kaikki saavat kuitenkin heti tietää kun ei kaloja pysty syömään. Mutta mitä jos en tulekaan enää niin helposti raskaaksi?

Haalea viiva, mutta kaksi niitä oli!

Heti kun järkyttävä totuus paljastui, heräsi ajatus siitä, että miksi minulla on niin pirun huono tuuri aina. Koitan usein ajatella, että kaikella on tarkoituksensa. Mikä ihmeen tarkoitus tällä oli? Eikö elämässäni ole ollut tarpeeksi vastoinkäymisiä? Ainoa positiivinen asia tässä on se, että siskoni on kevään ulkomailla töissä ja olisi jäänyt paitsi vauvan ensimmäisistä viikoista. Ei paljoa lohduta sekään ajatus eikä se, että voin nyt syödä himoitsemaani kylmäsavulohta ja samiakkia. Kolme kuukautta olen turhaan kärsinyt kaikenlaisista raskausoireista ja minkä takia? Pahoinvointi, järjetön väsymys, inhottava akne päänahassa, kasvoissa sekä selässä, herkkä hajuaisti joka ei todellakaan helpottanut pahoinvointia ja kaikenkukkuraksi ihana iskias alkoi vaivaamaan jo rv7. Kolme kuukautta turhaa kärsimystä.. Olisipa oireet loppuneet edes silloin kun elämä sisälläni päättyi, mutta ei.

Päätimme jo heti illalla, että aloitetaan alusta kunhan vaan saadaan. Joudumme nyt odottamaan vielä pidempään. Reilu kuusi kuukautta onkin yhtäkkiä vähintään 10 kuukautta. Epätietoisuus siitä, milloin raskaudun uudestaan on pahinta, olisi niin paljon helpompaa tietää. Suurin toiveeni oli toteutumassa, mutta se riistettiin minulta, nyt ei auta muu kuin aloittaa alusta. Elämä ei todellakaan ole helppoa.

-Mallu