Keskenmeno osa 1

Tänään on tasan puoli vuotta siihen päivään, joka oli meidän laskettu aika. Puolisen vuotta ja meistä piti tulla vanhempia. Suunniteltu raskaus ja kauan odotettu vauva huhtikuussa, toisin kävi..
Reilu kaksi viikkoa sitten meillä oli aika ensimmäiseen ultraan.

Rv12 menossa ja jos kaikki olisi hyvin, uskaltaisikohan kertoa jo kaikille? Oltiin jo käyty varhaisultrassa yksityisen puolella viikolla 7 ja kaiken pitäisi olla kunnossa, sydän sykki jo, keskenmenoriski 10%, onhan kaikki hyvin, onhan? Mistä kaikki pelko ja ahdistus yhtäkkiä tuli? Kaiken pitäisi olla hyvin, älä stressaa! Kohta nähdään, että pienen sydän sykkii siellä, tuleekohan siinä kohtaa itku? No, kohta se nähdään, jännittää..

Geeli levitetään mahan päälle. Rakko melko täynnä, hankala nähdä. Hassua kävin alle puolituntia sitten vessassa. Siellä se on! Kätilön ääni hiljenee.. Se on liian pieni.. Joku ääni sisälläni kiljuu kauhusta, ei, ei, ei! Painajainen.. Varmistetaan alakautta, ei sydämen sykettä, pienen pieni elämämme on sammunut muutama viikko sitten. Se on kuollut.

Pikkuinen pallero kun sydämen syke vielä näkyi..

Kätilö jatkaa hiljaisella äänellä puhumista, selittää mitä seuraavaksi, soittaa lääkärin paikalle ja lähtee hakemaan jotakin. Katson ensimmäistä kertaa miestäni, hän näyttää yhtä järkyttyneeltä kun miltä minusta tuntuu. Hän silittää selkääni ja minä pidättelen kyyneleitä, jos nyt aloitan tiedän etten pysty lopettamaan. Kätilö tulee takaisin, hiljaisella äänellä puhuminen alkaa jo ahdistaa minua, mörkö on jo tullut esiin, turha enää yrittää piiloutua. Lääkäri saapuu paikalle, ihana lääkäri! Vaikka yleensä inhoan vieraiden ihmisten kosketusta, niin tämän naisen käsissä on taikaa. Miten voi tuntua niin hyvältä kun joku laittaa kätensä lohduttaen polvillesi. Juuri oikeat sanat ja taianomainen kosketus. Juuri tuollainen lääkäri haluan olla, kunhan vaan selviän tästä.

Lääkkeellinen tyhjennys tehdään kotona, saan lääkkeet mukaan. On keskiviikko, mutta tyhjennyksen voisin suorittaa vasta viikonloppuna, sillä miehen täytyy olla kotona. Lääkärille minulla on vain yksi kysymys, milloin voidaan yrittää uudestaan? Mielessäni kuitenkin mietin, että uskallanko ikinä yrittää uudestaan..

Bussipysäkillä halaamme toisiamme, kyyneleet nousevat silmiin. Bussissakin kyyneleet meinaavat alkaa valumaan, mutta ei, ei vielä. En voi mennä kotiin, sillä tänään täytyy vielä selvitä fysioterapiaan. Vasta illalla pääsemme suremaan yhdessä, vasta illalla padot aukeaa ja itken oman rakkaani sylissä.

-Mallu

PS. Seuraavan osan julkaisen viikon päästä