keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Elämä remonttiin

Minulla on jo pitkään ollut elämäntapamuutos tavoitteena. Hyvinvointi on minulle todella tärkeää, joten siihen pyrin koko ajan. Muutos on kuitenkin vaikea toteuttaa. On todella vaikeaa ohjelmoida aivonsa uudelleen, siitähän siinä on kyse. Kun arki puskee päälle aivot toimii automaattisesti vanhan kaavan mukaan, eli uusien rutiinien luominen on todella haastavaa.

Nyt keskenmenon jälkeen olen entistä enemmän pohtinut mitä oikeasti haluan elämässäni. Jo ennen keskenmenoa suunnittelin, että arkirutiinit on saatava kuntoon ennen vauvan syntymää, jotta silloin jaksaisi paremmin, mutta nyt olen miettinyt itseäni. Mitä minä haluan ja miten itse voisin hyvin. Vaikka vauva on se mitä tällä hetkellä kaikesta eniten haluaisin on nyt mietittävä omaa hyvinvointia ja jaksamista, siten voin myös jonain kauniina päivänä olla parempi äiti.


Koska olen nyt sairauslomalla olkapään takia, minulla on paremmat mahdollisuudet lähteä toteuttamaan muutosta, ainakin ajallisesti. Tietysti psyykkisesti tämä saattaa olla haastavampi ajanjakso, hormonit heittelevät häränpyllyä keskenmenon jälkeen ja olkapään tilanne ahdistaa ja huolestuttaa. Haluan kuitenkin uskoa siihen, että nyt se onnistuu! Nyt ei ole liikaa kaikkea, aikaa on enemmän. Toimintasuunnitelma on tehty, nyt vaan askel kerrallaan. Joka päivä täytyy muistaa tavoite, teen tätä itseäni varten, omaa hyvinvointiani varten, sitähän minä haluan!


Unirytmi on yksi tärkeimmistä asioista, mulla on yleensä unikin huonompaa jos rytmi oon sekaisin. Eli vaikka olen vapaalla, täytyy aamulla nousta ajoissa. Seuraava askel onkin se, että vaikka kuinka väsyttäisi aamulla, niin koitan olla jumittamatta. Pientä aamujoogailua tai venyttelyä alkuun ja sitten hommat käyntiin! Ennen tätä päätöstä saatoin huomaamatta istua monta tuntia aamulla jumittamassa puhelin kädessä selaillen kaikki blogit ja muut somet. Tv on myös ollut vaarallinen loukku, sohvalle on helppo jämähtää. Nyt täytyy suunnitella päiviä hieman paremmin. Ruokailut täytyy myös suunnitella, koska syöminen on osittain unohtunut ja sitten onkin syöty mitä sattuu.

Haluan myös muistaa kaikki pienet mutta suuret asiat jotka vaikuttavat hyvinvointiin ja jaksamiseen kuten esimerkiksi sen, että juo tarpeeksi. Nyt täytyy myös kaivaa kirkasvalolamppu esiin aamuja auttamaan. Olen innoissani, nyt tämä tulee onnistumaan!

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti