keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Valeraskaana

Keväällä vauvakuumeeni nousi ihan uudelle tasolle tai ehkäpä sillä ei ollut mitään tekemistä vauvakuumeen kanssa, mutta se on ainakin oma veikkaukseni. Mielellä on yllättävän paljon valtaa. No mutta takaisin aiheeseen, minulle siis iski jonkinlainen hormonihäiriö.

En muista mistä kaikki alkoi. Vatsa mulla kenkkuilee aina, luultavasti minulla on ärtyneen paksusuolen oireyhtymä, sitä ei ole koskaan diagnosoitu, mutta useampi lääkäri on ollut vähän sitä mieltä. Kun googlailee raskausoireita, niin kaikenmaailman vatsaoireethan kuuluvat tietenkin niihin. Mitä tahansa jos laitat googleen ja perään raskausoire, niin kyllähän se raskausoire on. :D



Vatsa siis oli oikeastaan normaalin tapaan kenkkuileva, mutta raskausepäilyt alkoivat heräillä kahdesta syystä. Minulla oli aivan älytön porkkana himo monta viikkoa, vedin napaani monta kiloa porkkanoita. En heti liittänyt sitä mitenkään raskausoireisiin, mutta kun rinnat yhtäkkiä kasvoivat puoli kuppikokoa, ajattelin porkkanahimonkin olevan raskausoire.

Tässä vaiheessa aloin tietenkin tutkailemaan kroppaani tarkemmin. Kaikenlaisia vatsavaivoja oli mm. ilmavaivoja, pahoinvointia ja närästystä. Vatsassa nippaili oudosti ja limakalvot kuivuivat. Yhtäkkiä silmät ja nenän limakalvot tuntuivat saharalta. Kaikki pienetkin oireet googletin ja tietenkin ne olivat raskausoireita keskustelupalstojen mukaan. Raskaustestit näyttivät negatiivista, ensimmäisen ja toisen testin välissä oli muutaman viikon odottelu. Lopulta aloin uskomaan sen, että mielellä on valtavasti valtaa vai onko vain sattumaa, että hormonihäiriö iski vähän sen jälkeen kun oltiin päätetty milloin jää e-pillerit pois?

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti