sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Purjehtimassa

Nyt sitä ollaan sitten kotona, tai oikeastaan tulin jo perjantai iltana. Purjehdusreissu loppui aivan liian nopeasti! Minä nautin viikosta ihan täysillä, merellä on niin ihan rentouttavaa. Kuitenkin päivät olivat niin täynnä ohjelmaa, ettei kovaa koti-ikävää kerennyt tulla.



Kuten olen jo aikaisemmin kertonut, jo purjeveneessä oleminen herättää minussa sellaisen tunteen kun olisin tullut kotiin. Nyt kun purjehdittiin välillä pitkiäkin päiviä, tuntui kun olisin voinut jatkaa sitä ikuisuuksiin. Yli kuuden tunnin purjehdukset tuntuivat ihan muutamalta tunnilta. Meri on niin kaunis, kuten Suomen saaristokin. Kun mennään niissä maisemissa kuutta-seitsemää solmua ihan kallellaan, tekisi mieli hihkaista onnesta.



Päivät menivät useimmiten samaan tyyliin. Isä ei tarvitse pitkiä yöunia, joten hän heräsi aina ennen minua. Usein aamupala oli jo melkein katettu kun heräsin. Aamupalaa syötiin rauhassa ja sitten olikin jo aika laittaa kaikki valmiiksi purjehdusta varten. Usein lähettiin siinä 10-12 välillä liikkeelle. Purjehduksen jälkeen laitettiin ruokaa, syötiin, saunottiin ja sitten olikin jo pikkuhiljaa aika mennä nukkumaan.



Päivät olivat kuitenkin erilaisia ja käytiin eri paikoissa. Ajattelin ensi viikon aikana kirjoitella hieman enemmän reissusta. :)

-Mallu

1 kommentti:

  1. Vitsi teillä on hienon näköinen purjevene, että tuonnehan sisällekin mahtuu jo varmaan todella mukavasti vaikka nukkumaan. Meillä on paljon pienempi purjevene, johon mahtuu juuri ja juuri makaamaan ruumaan. Olimmekin juuri viime viikonloppuna nostamassa veneen jo venetelakalle talvea varten, että pitää taas odottaa ensi kevääseen, että pääsee uudestaan purjehtimaan. Purjehdusreissut ovat kyllä ihan parasta, kun voi vaan nauttia ilmasta ja rentoutua!

    VastaaPoista