perjantai 8. heinäkuuta 2016

Ensimmäinen "lomapäivä"

Jihuu, tänään on enimmäinen lomapäiväni! Täytyy kyllä myöntää ettei se todellakaan tunnut siltä, sillä tänään on vielä miljoona asiaa hoidettavana ennen huomista purjehdusreissulle lähtemistä. Eikä tuo sää ole mikään huippu lomasää, mutta elän toivossa, että saadaan lähes viikon reissulla edes muutama parempi päivä.



Tänään pitäisi vielä hoitaa muutama pieni työjuttu, pakata, katsoa vermeet valmiiksi serkun häihin (apua, häälahja!), vähän siivoilla (elän toivossa, että jos jätän kodin siistiksi, tuo toinen myös siivoaa jälkensä poissa olessani :D), ajastaa blogipostaukset valmiiksi, hoitaa muutamia asioita ja sitten haluaisin myös keretä treenaamaan. Lähtö olisi huomenna aamulla kahdeksan aikaan. Optimistisesti olen ajatellut, että nousen ajoissa, niin kerkeän käydä lenkillä ja kirjoittaa viikkokatsauksen valmiiksi, mutta katotaan miten käy.



Onneksi minulla ei ole kovaa stressiä tästä päivästä, tässä kirjoitellessa hörpin aamukahvia rauhassa. Voi olla, että stressi lisääntyy iltapäivää kohden, riippuen siitä, että paljonko on vielä tekemättä, eli kohta täytyy alkaa tehokkaasti hoitamaan hommia. ;) Taidanpa ensin tapani mukaan kirjoittaa listan tälle päivälle, se helpottaa minua huomattavasti. Yleensä onnistun saamaan stressin päälle jos päässäni poukkoilee miljoona asiaa, "ainiin, tuokin piti hoitaa". Kun laitan asiat paperille, ne pysyvät siellä ja jos muistan jonkun muun asian, lisään sen listalle.

Noniin, aamukahvit juotu, eikun hommiin! :)

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti