lauantai 2. heinäkuuta 2016

Lastenhoitajana

Olen vuosia tehnyt lastenhoitajan hommia eri perheille. Välillä hakenut lapset säännöllisesti päiväkodista tai hoitanut heitä kotona päivisin, välillä taas tehnyt silloin tällöin lapsenvahti keikkaa. Lapsiin kiintyy helposti, enkä osaa kuvitella etten heitä enää näkisi.

7 vuotiaan tytön piirtämä kuva meidän karvakasoista <3


Minulla on kolme perhettä tällä hetkellä, joille teen lastenvahti hommia. Lapsia on jokaisessa perheessä kaksi, iältään 3&5,5&7 ja 6&8. Ei enää niin pieniä, mutta edelleen suloisia. :D Lastenhoito ei tunnu samanlaiselta työltä, kuin muu työ, lasten kanssa on kiva puuhailla ja onneksi känkkäränkkä ei kauhean usein käy kylässä. ;)



Joskus mietin tulevaisuutta ja sitä, että ehkä joskus en enää näe lapsia, mitä sitten kun he eivät enää tarvitse lapsenvahtia? Joskus toivon salaa, että perheet hankkisivat vielä yhden lapsen lisää. Toisaalta, mitä sitten kun saan itse lapsia? En varmaankaan jaksa lähteä lapsenhoitohommiin jos kotona on oma lapsi?


Eemelin lukemista aurinkoisella parvekkeella <3

Olisi ihanaa jos suhde hoitolapsiin voisi jatkua läpi elämän. Teini-iässä voisin olla heidän tukenaan ja sellainen aikuinen jolle voi puhua. Ehkä näin voikin käydä jonkun perheen kanssa, mutta ei varmasti kaikkien. Tulevaisuutta on kuitenkin turha murehtia etukäteen, nyt vaan nautin siitä, että olen etuoikeutettu olemaan näiden ihanien lasten elämässä juuri nyt.

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti