keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Loman jälkeinen väsymys

Eräs ystäväni kirjoittaa blogia erityisherkkyydestä (highly sensitive person) ja siitä miten se vaikuttaa arkeen ja elämään. Olen jo aikaisemmin kertonut, että tunnen olevani erityisherkkä. Vuosia sitten kun ensimmäistä kertaa luin erityisherkkyydestä, ajattelin heti, että se voi olla syy siihen miksi reagoin asioihin niin kuin teen.

Loman aloitus skumpat ja välipalat
Takaisin ystäväni blogiin. Hän kirjoitti alkukesästä siitä, miten lomamatka voi olla todella rankka erityisherkälle ihmiselle. Ihan vain sen takia, että aisti-informaatiota tulee niin paljon joka suunnasta. Kaikenlaista uutta ja uusia ihmisiä. Olen huomannut itsessäni samaa, varsinkin kaupunkilomilla, kun on paljon tekemistä ja nähtävää. Loman jälkeen ei olekaan rento ja levännyt olo. Ystäväni on blogissaan kirjoittanut siitä, miten erityisherkällä ihmisellä on herkemmät aistit. Olen miettinyt, että liittyykö se myös siihen, että kiinnitän huomiota asioihin ja pieniin yksityiskohtiin joita muut ei huomaa. Poikaystäväni ihmettelee usein tätä havannointikykyäni.

Isälle lomalonkerot ja mulle lomakahvit :D
Nyt koen, että purjehdusreissu oli todella uuvuttava. En toki haluaisi muuttaa siitä mitään, mutta en odottanut olevani näin väsynyt loman jälkeen. Siihen tietysti vaikuttaa myös se, että nukuin huonosti tai oikeastaan liian vähän. Kuten jo kerroin, isäni ei tarvitse paljon unta (yleensä max.7h) ja itse tarvitsen 8-9 tunnin yöunet. Lisäksi minulla oli reissussa hieman nukahtamisvaikeuksia, usein kuuntelin jonkin aikaa keulapunkasta kuuluvaa isän kuorsausta ennen kuin itse nukahdin.


Purjehdusreissu oli todella ihana, nautin täysillä! Tapasin paljon uusia ihmisiä, opin paljon purjehduksesta ja merenkäynnistä, nautin ihanista saaristomaisemista ja bongailin harvinaisia lintuja, lisäksi kävin monessa minulle uudessa paikassa. Eli aisti-informaatiota tuli joka päivä isot kasat. Opin valtavasti uutta ja innostuin todella purjehtimisesta. Tämä iso kasa informaatiota yhdistettynä liian vähäisillä yöunilla on kuitenkin uuvuttanut minut. Eikä varmasti tarvitse olla mitenkään erityisherkkä, kärsiäkseen loman jälkeisestä väsymyksestä. Tottakai ihminen väsyy jos on paljon ohjelmaa, oli se kuinka kivaa tahansa.



Olisin ehkä selvinnyt reissun jälkeisestä väsymyksestä hyvin muutaman päivän levolla. Nyt kävi kuitenkin niin, että serkun häät olivat heti seuraavana päivänä ja sitä seuraavana vaarini nukkui pois. Tämä tunteiden vuoristorata on myös vienyt voimia. Nyt koitan ottaa rauhallisesti, olla stressaamatta ja kerätä voimia ensi viikon tyttöjen reissua varten. Ihan täysin rennosti en kuitenkaan voi ottaa, kun olisi muutama työvuorokin tälle viikolle. Lisäksi poikaystäväni lähti eilen reissuun, joten koko huushollin ja eläintarhan hoitaminen on minun vastuullani, mutta muusta en halua ottaa stressiä. Treenit ja siivoilut menkööt fiiliksen mukaan. :)
Serkun ihana hääkakku, nam!
Puolen päivän aikaan ajoinkin mökille ja nyt istuskelen auringossa viimeistelemässä tätä postausta. Onneksi tänne on vain puolen tunnin ajomatka! Täällä koirat ulkoiluttaa itsensä ja minä pystyn paremmin rentoutumaan. Huomenna on onneksi iltavuoro, eli ei aikaista herätystäkään! :)

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti