tiistai 19. heinäkuuta 2016

Serkun häissä

Lauantaina vietettiin serkkuni häitä. Olinkin odottanut näitä häitä, koska en ole oikeastaan ollut aikuisiässä yksissäkään häissä (ellei lasketa lastenhoitajana olemista yhdessä vihkimisessä). Viimeksi olin yläasteikäisenä toisen serkkuni häissä. Häät ovat aina ihana tapahtuma ja toivottavasti pääsen juhlimaan rakkautta jatkossa vähän useammin. :)



Lauantain häät vietettiin Espoossa. Vihkiminen oli suvisaaristossa matasaaren kappelissa, joka oli minulle ennestään tuttu (ja tärkeä) paikka. Olin ajatellut itse meneväni siellä joskus naimisiin, mutta serkku ehti ensin ja nyt tuntuu siltä, että se on heidän hääpaikkansa. Hääjuhlaa lähdettiin viettämään Laurinlahden venekerhon tiloihin, joka myös on tuttu paikka, sillä siellä on vietetty monet meidän perheen juhlat mm. ylioppilasjuhlani. Samalla venekerhollahan oltiin myös vahtivuorossa alkukesästä.



Me jouduttiin vihkimisen ja hääjuhlan välissä käymään kotona käyttämässä koirat ulkona, mutta onneksi ei jääty paljosta paitsi, päästiin sopivasti ruokapöytään. :D Mielestäni häissä oli uskomattoman hienoa se, miten rakkaus oli melkein käsin kosketeltavissa. Rakkaus näkyi selvästi pariskunnan silmissä ja koko olemuksessa heidän katsoessa toisiinsa. Ihan uskomatonta, miten sen rakkauden pystyi tuntemaan osittain itsekin.



Ehkä häissä on aina tämänlainen tunnelma, en tiedä kun en ole aikuisena käynyt. :D Ihanaa oli minusta se, etten ole aikaisemmin nähnyt serkkuni ja hänen morsiamen välillä tuollaista suurta rakkautta. Ehkä emme näe niin usein, että se olisi aikaisemmin näkynyt minullekin? Tottakai sitä rakkautta on kun mennään naimisiin, mutta nyt se näkyi erityisen selvästi ja tarttui kaikkiin juhlavieraisiinkin. Parin onnellisuus ja rakkaus oli jotain aivan ainutlaatuista. Elokuussa olisi vuorossa seuraavat häät, kun poikaystäväni serkku menee naimisiin, jään innolla odottelemaan näkyykö siellä rakkaus samalla tavalla. :) <3

-Mallu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti