keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Inspiraatio iski!

Viimeisen viikon aikana olen keksinyt valtavan määrän aiheita blogikirjoituksiin. Useampi postaus onkin jo viimeistelyä vaille valmis! Tuntuu siltä, että voisin istua kirjoittamassa päivät pitkät, mutta (valitettavasti) on työt ja kaikenlaista muuta hommaa, eikä selkä tykkäisi pitkiä aikoja koneen äärellä istumisesta.



Onneksi tämä inspiraatio vaihe iski nyt, kun on reissuja edessä, eli voin ajastaa tekstejä reissujen ajaksi. Puhelimeni tekee huonosti yhteistyötä bloggerin kanssa, joten matkoilla en pääse kirjoittamaan tai julkaisemaan tekstejä. Reissujen jälkeen on tietenkin entistä enemmän jutun aihetta.


Toki tiedostan, että jossain vaiheessa tulee taas blokki, mutta nyt nautin siitä, että juttua riittää ja koitan saada luonnosteltua suurimman osan päässäni olevista asioista ennen kuin pää lyö taas tyhjää. :)

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti