tiistai 3. toukokuuta 2016

Treenisuunnitelmaa

Nyt on pakko aloittaa elämäntaparemontti! Väsymys ja kivut ovat olleet osana arkeani aivan liian pitkään. Ajattelin alkuvuodesta, että lääkikseen pyrkiminen ja pääsykokeeseen lukeminen on ykkösenä elämässäni tämän kevään. Mutta eihän se vaan toimi! Ei sinne aivoihin tartu asiat kunnolla, kun joka päivä istuu lukemassa välillä todella kovissakin kivuissa ja väsyttää kun unen laatu on ollut niin huonoa. Parempi myöhään kun ei milloinkaan. Vajaa kuukausi sitten tajusin, että mun on pakko laittaa oma hyvinvointi etusijalle, muuten mistään ei tule mitään.



Suunnitelmia, suunnitelmia.. Olen todella hyvä tekemään vaikka minkälaisia suunnitelmia ja tavotteita. Harmi vaan, että aina se tyypillinen syy=stressi on saanut minut hyppäämään kelkasta. Nyt minulla on kuitenkin tämä blogi. Jos alan tekemään jonkinlaista treenipäiväkirjaa tänne, niin saan varmasti paremmin motivoitua itseni liikkeelle. :D Minun hyvinvoinnille olisi todella, todella tärkeää saada treenit taas käyntiin. Olen kuitenkin treenannut pienestä asti paljon. Harrastaessani muodostelmaluistelua treenasin viimeisen vuoden (16 vuotiaana) n.10-20h viikossa. Masennuksen takia jouduin lopettamaan ja sen takia myös treeni jäi arjesta pois, kun ei joka päivä päässyt edes sängystä ylös. Sain kuitenkin treenit hyvin taas käyntiin joskus vuosia sitten, mutta kävipä sitten se kliseinen homma.. Alkoi deittailu ja parisuhde-> treenit jäi.. Todella typerää, mutta näin käy monelle. Aika on tiukilla ja haluaa  viettää kaiken vapaa-ajan rakkaansa kanssa. <3



Syömiset on myös ollut sitä sun tätä. Varmaan monelle tuttu ajatus, että herkkulakko alkaa vasta huomenna/maanantaina. Ruokavaliota on pakko hieman siistiä vatsani vuoksi. Ärtyneen paksusuolenoireyhtymän takia vatsa turpoaa usein helposti. Jos vähän katsoisi mitä suuhunsa laittaa, ei olisi joka toinen päivä ihan ilmapallo-olo. :D

Selälleni paras treeni on vesihommat, eli uinti tai vesijuoksu. Ajattelin alkuun aloittaa treenaamiset uinnilla, lenkkeilyllä ja jooga tai pilates tunneilla. Tanssitunnitkin houkuttelee kovasti! Pitkät kävelylenkit koirien kanssa kuuluvat tietysti myös ohjelmaan, vaikka en osaa laskea niitä treeniksi. Huh, tulipa innostunut olo, nyt on sääkin kohdillaan! Eikun liikkeelle! :)

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti