Ruuhkavuodet vai itseaiheutettu liika kuormitus

Voihan ruuhkavuodet ja ihana keskustelu siitä mikä ihan oikeasti on ruuhkavuosimeininkiä ja mikä ei. Olen itse ollut aika varovainen käyttämään termiä ruuhkavuodet, koska aikaisemmin ei ole tuntunut, että olisi ihan sitä. Aiemmin oli vain vauva ja taaperovuodet kahden pienen kanssa. Silloin luin jostain kommenttia siitä, että ruuhkavuodet tarkoittaa sitä, kun on myös harrastuksiin kuskaamista. Nyt tuntui ruuhkavuosilta jo ennen harrastusrumban alkamista elokuun alussa. Toki viime vuosi on taas ollut vauvavuosi, mutta kahden vanhemman lapsen ja kaiken muun härdellin kanssa ehdottomasti ruuhkavuosia meneillään. Senkin olen jostain keskusteluista lukenut ja olen täysin samaa mieltä, että ruuhkavuodet ovat hektisiä rankkoja vuosia ihan kenelle vaan ja mistä syystä vaan. Myös lapsettomalla voi olla ruuhkavuodet. On myös ihan ok jos puhut ruuhkavuosista, mutta myöhemmin huomaatkin, että nyt vasta ruuhkavuodet onkin ja aikaisemmin oli helppoa.

Yksi ystävä on monesti todennut minulle, että meillä on ruuhkavuodet ja hänen kanssaan puhunkin ruuhkavuosista. Mielessäni käyn vielä välillä taistelua, onko nyt vielä ruuhkavuodet kun on vain yhden lapsen treenit, toisella vasta pelkkä uimakoulu ja kolmannella ei mitään minkä lisäksi olen vielä kotona hänen kanssaan. Viime vuosien hurjaa menoa ja kuormitusta on lisännyt talon remontti, asunnon myyminen ja muutto. Sen lisäksi kaksi kolmesta eläimestä sairastui ja jouduttiin lopettamaan. Siihen päälle olin raskaana lähes koko remontin ajan ja muutettiin 1,5 kuukauden ikäisen vauvan kanssa. Jostain syystä ajattelen usein, että nämä ovat omia valintoja. Oma ajatuskela on, että voinko kutsua ruuhkavuosiksi jos itse olen hankkinut useamman eläimen ja päättänyt ostaa talon ja aloittaa ison remppaprojektin. No tietystihän voi koska kaikki muukin on omaa valintaa, silti omassa päässä on aina ajatus, että ei saa valittaa, tätä olen itse halunnut.

Rankoista ajoista saa kuitenkin puhua, saa purkaa kuormitusta ja väsymystä sanoittaen omaa oloa. Mitään en vaihtaisi pois, mutta se ei poista kuormitusta. Jollain on aina vaikeampaa, mutta se ei missään nimessä poista sitä jos sinulla on rankka elämänvaihe menossa syystä tai toisesta. Tällä hetkellä itseä ahdistaa oma mielentila kun väsymyksen ja kuormituksen takia tuntuu, että on liian vähän positiivisia keskustelun aiheita. Sekin pitäisi vain hyväksyä, tämäkin vaihe menee ohi. Ja hei jotain, positiivista, aivot toimivat sen verran tänään, että sain kirjoitettua tämän teksin! Toivottavasti tässä oli jotain järkeä ja toivon pääseväni kirjoittamaan pian taas uudestaan. Vertaistukea väsymykseen ja ruuhkavuosiin tulossa, ei välttämättä super positiivisia, iloisia ja motivoivia tekstejä, mutta sellaista mitä näillä unenpuutteen ja ruuhkavuosien kuormittamilla aivoilla saa aikaan.

Ihanaa joulukuun alkua!

-Mallu

Kotiäidin maanantai

 Maanantai alkoi aikaisin, jostain syystä heräsin jo klo.4. Alaselkää jomottaa toiselta puolelta enkä saa unen päästä kiinni uudestaan, hyvää asentoa ei vaan löydy. Vihdoin noin 5.40 jomotusta ei tunnu enää selinmakuulla ja torkahdan. Herään uudelleen klo.6.04 siihen, että on jo valoisaa ja vauvakin on hereillä vieressäni. Äitini sileäkarvainennoutaja, joka on ollut meillä hoidossa huomasi myös, että ollaan hereillä ja yrittää ryömiä vauvan viereen meidän sänkyyn. Torkahdetaan vielä hetkeksi uudelleen ennen kuin herätys soi 6.45.

Apua, herätys soi uudestaan! Yhtäkkiä kello onkin jo 7, nopeasti ylös ja soittoa hammaspäivystykseen. Takaisinsoittopalvelu, alan pukemaan ja kuljen ympäri kotia puhelin ja keskimmäisen lapsen kelakortti kädessä, koska eihän aivot juuri nyt toimi niin, että muistaisin koko hetun ulkoa. Voi ei, pakko mennä vessaan.. Istun pöntöllä kun puhelin soi. Kerron lapsen pudonneen eilen tuolilta ja lyöneen etuhampaansa. Saadaan aika 9.30 hammashoitolaan joka ei kuulu meidän lähimpiin. Laitan viestiä päiväkotiin, että lapsi tulee myöhemmin tänään.

Pakkaudutaan autoon kun kaikki on syöneet ja puettu, äidin koira otetaan myös mukaan. Ajan päiväkodille viemään esikoista, koira odottaa autossa, vauva ja 3v mukaan. Seuraavaksi äidille viemään koiraa ja sieltä hammaslääkärille. Pikatarkastus ja matka jatkuu takaisin päiväkodille. Päiväkodilta takaisin äidille kahville ja imettämään vauvaa. Vauva onnistuukin kakkaamaan niin, että ollaan molemmat kakassa. Onneksi ollaan vielä äidillä ja vauvalle on varavaatteet mukana. Itse saan lainata äidiltä pitkähihaista, imetystoppi säilyi onneksi puhtaana.

Matka jatkuu yhdessä äidin kanssa ikeaan. Syödään lounasta ja saan ostettua verhonipistimet, että saan vihdoin pimennysverhot laitettua, ettei tarvitse enää herätä joka aamu ihan liian aikaisin. Palataan takaisin äidille missä oma auto odottaa. Aahh vihdoin kotiin! Ei sittenkään, punaisissa valoissa tajuan äkkiä vaihtaa kaistaa koska ruokakaupassa on pakko käydä! Meidän pieni hammaspotilas tarvitsee pehmeää syötävää. Kaupan jälkeen vihdoin kotiin.

Ajan kotipihaan ja kannan tavarat ja nukkuvan vauvan turvakaukalossa sisälle. Jätän oven auki ja päästän meidän oman koiran pissalle pihalle. Nautin hetken auringonvalosta ulkona. Sisko soittaa, kerkeän laittaa kuulokkeet korviin ja sitten vauva herääkin. Puhun puhelimessa samalla kun imetän. Vauva on levoton ja ehkä minäkin. Rauhoitutaan molemmat kun kävelen ympäri olkkaria ja keittiötä samalla kun imetän ja puhun puhelimessa. Kun vauva viihtyy hetken itsekseen, saan purettua ostoskassin ja laitettua pyykkikoneen päälle. Lopetan puhelun siskoni kanssa, otan vauvan taas syliin ja ajattelen, että "huhh nyt vasta tuntuu, että olen kotona". Sitten näen jo puolison kävelevän pihaan, mikä tarkoittaa iltapäiväkahveja, jonka jälkeen puoliso hakee pojat päiväkodista ja minä alan laittaa ruokaa.

-Mallu

Aika palata blogin ääreen?

 Onpas ollut pitkään hiljaista täällä blogin puolella. Minä kai sitten kliseisesti kadotin itseni äitiyteen ja kaikki omat harrastuksen jäi ainakin osittain tauolle. Ai että olen kaivannut luovaa minääni, kirjoittamista, maalaamista ja kaikenlaista muuta mitä nyt keksinkään. Keväällä sain kirjoitettua tekstin julkaisuvalmiiksi, mutta ilmeni ongelmia kuvien kanssa, laatu oli surkea bloggeriin siirtäessä. En saanut millään ongelmaan ratkaisua ja julkaiseminen jäi. Aikomukseni on jossain vaiheessa siirtää blogi omalle alustalle, mutta ehkä käynnistelenkin taas kirjoitushommia täällä kera surkeiden kuvien (ellen saa tällä kertaa toimimaan), niin pääsen taas kirjoittamisen makuun.

Todella paljon on tapahtunut sen jälkeen kun viimeksi olen jotain julkaissut. Isoimmat jutut ovat lokakuussa syntyvä kolmas lapsemme ja marras-joulukuussa valmistuva taloremontti. Vihdoin viimein melkein kolmen vuoden etsinnän jälkeen tarjouksemme ihanasta talosta hyväksyttiin ja teimme kaupat tammikuussa. Olimme jo päättäneet ennen sitä, että vauva saa tulla, mutta kävimme pikaisen keskustelun vielä asiasta kun tiedossa oli jättimäinen remontti. Todettiin, että miksi pistää elämä tauolle rempan takia, eikä sitä tiedä milloin tärppää. Yhdessä todettiin, että all in, kyllä me pärjätään vaikka vuosi olisikin rankka.

Maaliskuun viimeinen päivä saimme talon avaimet ja silloin olin jo kärsinyt raskauspahoinvoinnista 1,5 kuukautta. Helppoa ei ole ollut, enkä tiedä kerkeenkö paljoa lepäämään ennen synnytystä, mutta unelmakotiin pääsemme näillä näkymin ennen joulua. Valitsen itse sen, että yritän saada mahdollisimman paljon asioita hoidettua ennen synnytystä, sillä haluaisin pystyä pesimään vauvan kanssa rauhassa, ettei silloin ole kiire miljoonan asian kanssa.

Asumme siis edelleen vanhassa asunnossamme joka täytyy myydä. Haluan saada tavarat läpikäytyä ennen muuttoa, ettei turhaa tavaraa tule mukaan. Suunnitelmamme on alkaa muuttamaan vähän tavaraa kerrallaan kunhan joku huone talossa valmistuu. Pölyistä tulee olemaan, joten täytyy pakata niin, ettei tavarat ole ihan pölyssä sitten. Jatkuva kaaos kotona täytyy saada kunnolla kuriin niin, että saa hyvät myyntikuvat ja on helppo siistiä asunto näyttöjä varten.

Pojista vanhempi täyttää viisi vähän vauvan lasketun ajan jälkeen ja nuorempi täytti heinäkuussa kolme, kolmas lapsi on myös poika. Karvaisesta laumastamme on enää jäljellä kaksi koiraa, kleinspitz Demi 10 vuotta ja staffi Panda kohta 8 vuotta. Kissan jouduimme hyvästelemään alkukesästä. Tälläkin kombolla arjessa riittää hommaa ja olisikin paljon mistä haluaisin kirjoittaa. Katsotaan saisinko tällä kertaa homman taas käyntiin, toivotaan niin!

Ihanaa syksyn alkua!

Mallu