Olen vaarallisen tottunut väsymykseen. Ei todellakaan tunnu siltä, että nukahtaisin pystyyn, mä vaan toimin ja jumitan ja toheloin.. En myöskään muista asioita. Sunnuntaina säikähdin kun ovikello soi, kuka ihme soittaa ovikelloa nyt korona aikaan? Kun pääsin eteiseen muistin, että kummisetäni tuo yhden koiristamme takaisin kotiin, viikon heidän kanssa lomailun jälkeen.. Lisäksi kummisetäni oli melkein puoli tuntia myöhässä sopimastamme ajasta, mutta ei se mitään, sillä olin väsymyksissäni unohtanut koko koiran! Enkä väsyneenä myöskään juurikaan huomannut viikon aikana, että yksi koira puuttuu..
Eniten harmittaa kun ne asiat putoavat pois, mitkä antavat minulle energiaa. Kuten esimerkiksi blogin kirjoittaminen ja treeni. Väsyneenä joko unohdan koko asian tai en juuri siinä hetkessä kun kerkeäisi pysty kirjoittamaan tai jaksa treenata johtuen väsymyksestä.
Viime aikoina vauva on nukkunut huonommin johtuen mahdollisesti hampaiden puhkeamisesta. Vauvan unet ovat huonontuneet, eikä ruoka tai maito meinaa oikein maistua. Lisäksi unta huonontaa pinsettiotteen harjoittelu mitä pitää näköjään tehdä unissakin, eli nipistellä äitiä ja kauhea huuto alkaa ellei tätä saa unissaan tehdä. Aamut ovat myös aikaistuneet, mikä on ihan tervetullutta, mutta silloin olisi myös ihan mukava jos saisi nukkua yöllä.
Huomaan olevani ihan mustelmilla kun väsyneenä törmäilen ovenkahvoihin ja -karmeihin. Tosin sitä nyt sattuu minulle muutenkin, mutta nyt vaan tavallista enemmän. Pahinta väsymyksessä on tällä hetkellä aivosumu. En muista asioita ja esimerkiksi kirjoittaminen on usein ollut mahdotonta. Aivot vaan jumittaa. Edelleen olen onnellinen kahvista ja nyt myös ihanasta kevätauringosta! Kyllä vauva vielä oppii jossain vaiheessa nukkumaan paremmin ja saan ladattua akkujani!
-Mallu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti