tiistai 14. kesäkuuta 2016

Poliisin kanssa tekemisissä

Eilinen päivä oli taas täyteen buukattu, niin kuin maanantait seuraavina viikkoinakin tulee olemaan. Aamusta töihin, töistä äkkiä kotiin vaihtamaan vaatteet ja pakkaamaan eväät, rauniokamat ja koira autoon ja ei kun treeneihin. Tällä kertaa oli onneksi koiran nakkipalkat ostettu valmiiksi (kiitos rakas), ettei tarvinnut juosta kaupan kautta.



Kesken treenien ilmestyi poliisit paikalle. Poliisilla on siis lupa käyttää rauniorataamme poliisikoirien treeneihin radan ollessa vapaana. Tällä kertaa halusivat kuitenkin vain, omin sanoin "katsoa kun ammattilaiset treenaa". :D Siinä kun hetken houkuteltiin, saatiin myös poliisikoira treeneihin mukaan. Vaikka olen nyt reilut kaksi vuotta treenaillut etsintää Mangon kanssa ja usein ollut samassa treeniryhmässä ainakin yhden hälytyskelpoisen koiran kanssa, oli jännittävää päästä katsomaan oikean poliisikoiran työntekoa. Meidän yhdistyksen hälykoirakot kuuluvat kuitenkin vapaaehtoiseen pelastuspalveluun ja vaikka todella taitavia ovatkin, eivät tee etsintähommia työkseen. Poliisikoira hoiti homman hienosti, mutta yhtä hyvin sujui kuitenkin meidän porukan muilta koirilta. Aivan mahtavaa kuitenkin nähdä kuinka kahdeksan vuotiaalla poliisikoiralla, joka varmaan usein joutuu työnsä puolesta etsintä hommiin useinkin, oli super motivoitunut tekemään töitä. Työkoira se vaan rakastaa työtään!



Kotimatkalla olin hyvällä tuulella ja huomasinkin vähän väliä kaasujalan painavan vähän liikaa. Yhtäkkiä alkoi kuulua hälytysääni. Sekunnin mietin, että tuleeko se radiostani? Sitten katsoin peileihin, joista ensin näkyi vain auringonvalo, sitten huomasin siniset valot takanani. Siviilipoliisiauto ja ajaa valot päällä perässäni! Katsoin hädissäni nopeusmittaria, että kyllähän minä ajan rajoituksen mukaan. Olin ohituskaistalla ja katsoin, että pääsen vaihtamaan kaistaa. Kaistaa vaihtaessani tajusin, ettei poliisin hälytyksellä ollut mitään tekemistä minun kanssani, muuta kun, että minun piti väistää! Montakohan sekunttia ehdin ihmetellä ja panikoida tilanteessa? Poliisit varmaan miettinyt, että mikäköhän urpo tuossa ajaa. Itsekin olen joskus ärtyneenä pohtinut, että miksi ihmiset ei väistä hälyytysajoneuvoa. Juu, välillä käy ehkä vähän hitaalla...

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti