maanantai 29. tammikuuta 2018

Hyvinvointia viikkoon!

Päätin keskittyä tällä viikolla enemmän hyvinvointiin. Aikaisemmin olen koittanut lisätä pikkuhiljaa uusia rutiineja arkeen ja ottaa pieniä tavoitteita kerralla, mutta tällä viikolla aion keskittyä vielä enemmän hyvinvointiin!



Tällä viikolla arkeeni tulee ainakin kuulumaan enemmän liikuntaa, terveellisesti syömistä, kehonhuoltoa ja ulkoilua. Herkkulakon aloitin jo viime viikolla ja näin ollen myös terveellisemmät ruokailut, mutta nyt ajattelin lisätä vielä säännöllisyyden. Ruokakaupassa käytiin eilen ja koitettiin pitää huolta siitä, että syömiset riittävät arkipäiville. Kehonhuoltoa en ole paljoa tehnyt, paitsi jokapäiväiset olkapäätä kuntouttavat venytykset. Venyttelyä, putkirullausta tai joogaa ajattelin tehdä joka päivä, ainakin vähän.



Ulkoilua aion lisätä, kävelylle joka päivä! Vaunulenkin pystyn tekemään töissä, varsinkin sitten kun haen vanhemmat lapset iltapäivähoidosta. Jos töissä ei tule kävelylenkkiä tehtyä, niin sitten koirien kanssa käppäilemään illalla. Treeniä aion myös lisätä, sitä kun on ollut aivan liian vähän. En kuitenkaan oleta, että saan raahattua itseni mihinkään pitkien työpäivien jälkeen. Nyt ajattelen kuitenkin niin, että myös 10 minuutin treeni kotona on treeni. Kolme kertaa treenaan tällä viikolla, vaikka sitten sen 10 minuuttia jos en muuta jaksa tai kerkeä.

Tästä tulee ihana viikko!

-Mallu

1 kommentti:

  1. Terve Mallu!

    Blogisi vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta ja sisällöltään rikkaalta. Saattaisin olla kiinnostunut käynnistämään markkinointiyhteistyötä kanssasi.

    Laita sähköpostia alla olevaan osoitteeseen, niin pääsemme juttelemaan asiasta enemmän.

    jjmlistat@crepidotus.fi

    VastaaPoista