sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Blogin kevät

Olen miettinyt paljon sitä, miltä blogini tulee näyttämään keväällä. Työt alkaa, opinnot jatkuu ja toivon, että treenit mahtuu hyvin arkeen. Mitenköhän aika riittää blogille?

Haluan kirjoittaa, nautin siitä. Blogi ei siis ole katoamassa mihinkään. Toivon, että ehtisin hyvin kirjoittaa hoitolapsen ollessa päikkäreillä, mutta saa nähdä miten käy. Minulla on ollut erilaisia postaussarjoja kehitteillä, joten niitä on varmasti tulossa, lisäksi ajattelin aloittaa taas viikkokatsaukset, koska niistä selkeästi tykättiin. Ensimmäinen viikkokatsaus tulee itseasiassa jo huomenna!



Postaussarjat aloitan helmikuun alusta kun työt alkavat kunnolla. En nimittäin usko, että teen tammikuun lopussa vielä yhdeksän tunnin päiviä kun lapsen äiti on vielä kotona ja aloitetaan päivähoito "pehmeästi". Olin toivonut, että minulla olisi jo tässä vaiheessa läjä postauksia valmiina, koska ensi viikolla olen jo neljä päivää töissä ja sitten alkaakin työt normaalisti  viisi päivää viikossa. Jostain syystä tämä vuosi on kuitenkin lähtenyt hieman tahmeasti käyntiin.

Inspiraatiota ja intoa löytyy, joten kaikki jää kiinni ajasta ja energiatasosta. Aiheita on paljon joista haluaisin kirjoittaa. Tekstiä riittäisi varmasti jokaiselle päivälle ja siltä haluaisinkin blogin näyttävän tänä keväänä, mutta katsotaan miten käy.

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti