maanantai 8. tammikuuta 2018

Viikkokatsaus 1/2018

Viikkokatsaukset ovat täällä taas ja vuorossa vuoden ensimmäinen viikko! Viime viikko oli ihanan rauhallinen, en kuitenkaan olisi pistänyt pahitteeksi vaikka olisi ollut koko viikko ihanaa rentouttavaa lomaa. Kirjoittelinkin täällä vuoden kahdesta ensimmäisestä päivästä, kun olin varannut itselleni kaksi vapaapäivää ja sain vain levätä. Keskiviikkona olin töissä ja pidin harjoitusvalmennuksen kaverilleni. Torstaina oli toisen ystävän valmennuskerta ja päivä meni muuten valmennuksien valmisteluun ja opiskeluun. Perjantaina sain taas pitää ihanan löhöily vapaapäivän! Lauantaina tein valmisteluita ryhmävalmennuskertaa varten ja pidin sitten iltapäivällä ryhmävalmennuksen äidilleni ja hänen muutamalle ystävälleen. Sunnuntaina oli taas vapaata ja aamupäivän löhöilyn jälkeen käytiin miehen suvun mökillä puolen tunnin ajomatkan päässä ja sen jälkeen äidilläni syömässä.

Oma ja koirien fiilis viime viikolta


Viime viikolla ei tullut treenattua. Olin toivonut, että olisi niin energinen olo, että haluaisin salille, mutta treeni ei kyllä käynyt mielessä ollenkaan lepopäivinä. Olin siis todellakin levon tarpeessa ja se teki todella hyvää. Lisäksi on tuntunut siltä, että flunssa vaanii nurkan takana, joten lepo on myös sen takia tuntunut hyvältä.

Ihana aurinkokin näyttäytyi sunnuntaina! Puhelin taisi säikähtää valoa kun suurin osa kuvista oli surkeaa laatua...


Vaikka herääminen on ollut todella inhottavaa, olen saanut pidettyä unirytmin aika hyvin. Muutamana päivänä laitoin herätyksen vasta kahdeksaksi, mutta muuten olen noussut lähempänä kuutta. Sain viime viikolla jostain lisämotivaatiota elämäntapamuutokseen, ehkä levon takia? En kuitenkaan konkreettisesti tehnyt vielä mitään, muuta kuin kirjoitin tekstin tavotteiden aikatauluttamisesta, jonka julkaisen torstaina (näillä näkymin).

Tällä viikolla lupaan itselleni aloittaa treenit jollain tavalla. Kaikki on plussaa, vaikka se olisi pelkkää kehonhuoltoa kotona!

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti