tiistai 11. lokakuuta 2016

Parempi unenlaatu

Suunnitelmaa pukkaa taas! Tällä kertaa vuorossa on unenlaadun parantaminen. Kerroin jo siitä, että aion nyt priorisoida hyvään uneen liittyvät asiat, sillä jos en saa nukuttua kunnolla, en saa myöskään muuta tehtyä kunnolla. Aikaisemmin olen kärsinyt unettomuudesta, mutta nyt ongelmana on huono unenlaatu. En keksi muuta syytä painajaisille kun stressin. Olen siis tammikuusta lähtien, lähes joka yö nähnyt painajaisia. Pitkään jatkunut ongelma on johtanut nyt myös siihen, etten enää osaa uskoa siihen, että yllättäen saisinkin nukuttua ilman painajaisia. Se taas johtaa siihen, ettei nukkumaan meneminen ole ollenkaan mieluista ja nukahtaminen on nyt syksyllä vaikeutunut. Mutta nyt suunnitelmaan!



-Unirytmi: Tämä onkin ollut käytössä jo viikkoja. Herätys viimeistään 7.00 ja nukkumaan viimeistään 22.00

-Arkiutiinit: Aluksi arkirutiineihin tulen ottamaan uneen auttavat asiat. Myöhemmin lukeminen tulee olemaan iso osa arkea ja tietenkin koitan saada sen mahtumaan nytkin mukaan, mutta esim. liikunta menee nyt edelle, jotta saan nukkumisen toimimaan.

-Liikunta: Liikunta parantaa unenlaatua, mutta täytyy muistaa liikkua ajoissa ennen nukkumaan menoa. Liikunta tuo myös lisää energiaa, kunhan kroppa tottuu siihen.

-Ulkoilu: Tuo myös lisää energiaa ja parantaa yöunia. Jos minulla on vapaa ilta, ajattelin sijoittaa ulkoilun iltaan. Ulkoilu tarkoittaa minulle koirien kanssa ulkoilua.


-Vitamiinit ja hivenaineet: Joidenkin vitamiinien ja hivenaineiden puute aiheuttaa väsymystä, toiset taas parantaa unta. Eli täytyy muistaa ottaa pillerit joka päivä! Uusina tuttavuuksina otan käyttöön B12-vitamiinin ja raudan. Jo käytössä (silloin kun muistan) on C- ja D-vitamiini, sinkki, magnesium, kalsium ja omega.

-Sinisen valon blokkaus: Päätin, että tietokone sammuu ja puhelin laitetaan sivuun viimeistään klo.20.00. Niiden sininen valo saattaa sekoittaa aivoja ja vaikuttaa nukahtamiseen/uneen. Poikkeuksena on tietenkin illat valmennuskurssilla tai töissä.

-Mindfulness/meditaatio: Mindfulness-harjoitukset ja/tai meditaatio auttaa helpottamaan stressiä, joka taas parantaa unta, joten mindfulness hetki tulee osaksi päivän rutiineja.


-Iltapala: Luin jostain äskettäin, että hiilihydraattien syöminen illalla saattaa auttaa nukkumiseen. Tiedän myös, että tietyt ruoka-aineet huonontavat unta. Sen takia päätin kokeilla syödä joka ilta samaa iltapalaa seuraavan kuukauden. Tryptofaania tarvitaan elimistössä serotoniinin tuotantoon ja sitä on esim. banaanissa, maidossa ja kalkkunassa. Sen takia päätin, että seuraavan kuukauden iltapalana on weetabixia maidon ja banaanin kera. Iltapalan kanssa juon teetä jossa on valeriaanaa.

Päivittäisiin rutiineihin otan nyt myös nenähuuhtelun, sillä kärsin usein poskiontelontulehduksista, mikä saattaa myös vaikuttaa uneen, varsinkin nukahtamiseen.

Nyt on siis vuorossa kuukauden kokeilu, uni etusijalla ja muusta ei tarvitse stressata! Olen erittäin optimistinen ja innoissani tästä kokeilusta, uskon siihen, että saan hyvän unen taas takaisin! Koska päiväni ovat hyvin erilaiset, en pysty tekemään yhtä ohjelmaa, joka sopisi jokaiseen päivään, mutta nämä asiat tulevat nyt kuulumaan jokaiseen päivään.

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti