keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Huoli lemmikistä

17.12 tulee vuosi siitä kun pieni staffinpoikanen saapui kotiin, eli vuosi siitä kun neljäs lemmikki saapui laumamme lisäykseksi. Viimeisen vuoden aikana onkin tuntunut siltä, että koko ajan jollakin karvakuonolla on jotain, hammasongelmia, vatsaongelmia, iho-ongelmia ym. Jatkuvasti olen huolissani jostain lemmikistä. Kun tuntuu, että kaikki alkaa järjestyä, tuleekin seuraava tapaus.



Tänään aamulla huomasimme yhtäkkiä, että labbiksella oli yhden nisän kohdalla nyrkin kokoinen patti! Iski paniikki ja soitin samantien eläinlääkärille ja sain ajan puolen tunnin päähän. olin aamun ihmetellyt, miksi Mango oli niin apaattinen ja vetäyty omiin oloihinsa. Liitin heti mielessäni patin siihen, kun olin pieni ja meidän labbiksella oli syöpä ja siitä johtuen laajentunut perna (muistaakseni), joka näkyi möhkäleenä kun koira makasi lattialla. En osannut tänään heti arvata mikä tässä oli kyseessä, ensimmäinen ajatus oli vain, että nyt se kuolee..


Automatkalla aloin jo ajattelemaan parempia vaihtoehtoja. Mietin, että pattihan on nisän kohdalla, joten kyseessä on varmasti siihen liittyvä tulehdustila. Ehkä se vaan on kerännyt ison kasan nestettä ja pitää tyhjentää. Onneksi Mango oli melkein yhtä innoissaan kun normaalisti eläinlääkärille mennessä kun tulimme perille, mikä jo rauhoitti minua paljon. Diagnoosiksi saatiin akuutti maitorauhastulehdus, eikä toimenpiteitä tarvittukaan kun eläinlääkäri totesi, että nestettä ei ole, pelkkää turvotusta. Antibioottikuuri ja kipulääkitys laitettiin mukaan ja toivotaan, että tämä menisi mahdollisimman nopeasti ohi. Kipulääkkeestä huolimatta Mango on välillä todella kipeä, mihin onneksi auttaa viileä kääre nisän päällä ja rapsutukset.



EDIT: Juuri kun olin saamassa postausta julkaisu kuntoon, tuli käänne huonompaan. Mangolle nousi kuume antibiootista ja tulehduskipulääkkeestä huolimatta ja nyt mun vauva viettää yön eläinsairaalassa. Tulehdus on raju, mutta Mango on hyvässä hoidossa. Toivottavasti saan nukuttua ensi yönä, sillä huoli on tietenkin suuri!

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti