tiistai 8. marraskuuta 2016

Treenipäiväkirja ja viikkokatsaus vko44

Viime viikko tuntui kummallisen pitkältä, kun lähdin miettimään viikkokatsauksen kirjoittamista viikonloppuna menin jo ihan sekaisin, että millä viikolla tapahtui mitäkin. Ehkä se johtuu siitä, että olen taas nukkunut huonommin. Uniprojekti on kyllä edistynyt, mutta kellojen siirtämisen myötä painajaiset ovat taas lisääntynyt. Huomasinkin unen parantuneen oikeastaan vasta kun uni taas huononi huomattavasti.



Maanantaina oli kauden viimeiset rauniotreenit, sen lisäksi viikon ohjelmassa oli torstaina mökin laittaminen talvikuntoon, lauantaina työpäivä ja sunnuntaina ystävän yllätysvauvakutsut. Näiden lisäksi oli tietysti aikuislukiota ja valmennuskurssia. Koska viikko kalenteria katsoessa näytti aika rennolta, suunnitelinkin treenejä muutamalle päivälle.



Tiistaina kävin vähän spurttailemassa Pandan kanssa ja huomasin, että revähtänyt takareisi ei ollutkaan vielä kunnossa, joten päätin perua illalle suunnittelemani tanssitunnin. Torstaina mökillä sai pientä treeniä kun raahasi ulkokalusteita suojaan ja vähän polttopuitakin tuli raahattua. Perjantaina iski laiskuus ja päätimme poikaystäväni kanssa yhteistuumin, että mennään salin sijaan kävelylle koirien kanssa.



Olen todella onnellinen siitä, että tuli lunta. Se on selkeästi piristänyt minua! Tällä viikolla aion saada itseni salille tai muuta kunnon treeniä tekemään vähintään kaksi kertaa! Nyt myös kaksi viikkoa kestänyt migreeni on jättänyt minut rauhaan, joten tekosyitä ei pitäisi löytyä!

Treenipäiväkirja:
Ma: kehonhuoltoa: rullailua (+hierontaa ihanalta poikaystävältä<3)
Ti: pieniä spurtteja kävelylenkillä
Ke: lepo
To: mökillä tavaran roudaamista
Pe:lepo
La:lepo
Su:lepo

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti