torstai 1. helmikuuta 2018

Työkalu asioiden hoitamiseen

Olen aina rakastanut listojen ja aikataulujen tekemistä. Usein teen kuitenkin listoistani liian pitkiä tai en ota huomioon päivän muuta ohjelmaa ja mahdollista väsymystä. Olen aikaisemminkin tehnyt viikkosuunnitelman siivoukseen ja muiden asioiden hoitamiseen, mutta nyt tein sen hieman eri tavalla.

Ensinnäkin vähän värikkäämpää aikataulua on kivempi katsoa, mutta syy siihen miksi tämä oikeasti toimii parhaiten on se, että pilkoin asiat todella pieniin osiin. Aikaisemmin olen laittanut listalleni esimerkiksi "siivoa kirjoituspöytä" tai "imurointi". Kun työpäivän jälkeen on todella väsynyt, tulee helposti mieleen, että ei tänään sittenkään. Jos olen yrittänyt olla ilman listaa, tekemättömät asiat pyörivät mielessäni jatkuvasti ja myös isoina kokonaisuuksina.


Nyt olen laittanut viikkoaikatauluuni pienen pieniä juttuja. Esimerkiksi listassa oleva "imurointia" tai jonkun asian "siivousta", tarkoittaa sitä, että voin merkata sen tehdyksi vaikka olisin imuroinnut vain yhden nurkan tai siivonnut kaksi tavaraa pois. Tällä tavalla edistän asioita pikkuhiljaa, eikä mikään jää kokonaan tekemättä. Yksinkertaisesti on vain paljon helpompi aloittaa kun ei ole jättiurakkaa edessä. Koska olen tehnyt todella pitkiä työpäiviä, en myöskään ole ahdistunut siitä, että olen joutunut siirtämään pieniä asioita seuraaville päiville. Ennemminkin olen ylpeä siitä, että huomaan eroa kodin siisteydessä esimerkiksi. Teen aina suunnitelman seuraavalle viikolle ja jos yllättäen jaksankin vaikka imuroida koko asunnon maanantaina, niin voin merkata muiden päivien "mini-imuroinnit" myös tehdyiksi.

En tiedä sopiiko tämä työkalu muille, mutta minulla se toimii. Yksi hyvä puoli on myös se, että kun väsyneenä ei aivot toimi kunnolla, niin voi kurkata päivän listaa ja katsoa olisiko siellä vielä joitain pieniä juttuja jotka jaksaisi vielä tehdä. Olen illalla tyytyväinen kunhan olen saanut jotain aikaiseksi. Lisäksi lisäsin normirutiineja listaan ihan vain sen takia, että pelkäsin olevani töiden jälkeen niin väsynyt etten muista edes vitamiinien ottamista ja olkapään kuntouttavaa venyttelyä.

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti