keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Toiveita loppuviikolle

Alkuviikko on ollut sellaista settiä, että tiistain työpäivän jälkeen alkoi olla aika epätoivoinen olo. Pliis vähän rauhallisempia työpäiviä loppuviikkoon kiitos! Maanantaina vedin 10h15min työpäivän ilman taukoja ja kävelin yhteensä noin 3,5 tuntia vaunujen kanssa lumisilla teillä. Oli ajatellut julkaisevani viikkokatsauksen tauollani, mutta sellaista ei tullut. Tiistaina jäi tauko lyhkäiseksi, mutta onneksi sain kuitenkin sellaisen, vaikka tuntui, että oltiin koko ajan menossa jonnekin.


Loppuviikolle toiveena olisi ainakin kunnon tauot! Työpäivät ovat kuitenkin vähintään sen 9h, joten tauko olisi minulle tärkeä, jotta jaksaisin kotona illalla jotain muuta kun lösähtää sohvalle. En haluaisi kiireen tuntua töihin, mikä on ollut varsinkin eilen läsnä. Haluan rauhallista menoa, tarpeeksi aikaa.

Olin jo asennoitunut siihen, että tänään ei vielä tule taukoa, mutta vanhimman lapsen pianotunti (onneksi) peruttiin ja nyt sain istua alas. Ehkä eilen aloittamani teksti tavoitti jonkun jotain mystistä kautta. En edes ottanut tietokonetta tänään mukaan koska asennoiduin siihen etten kerkeä kirjoitella. Nyt harmittaakin, että joudun näpyttelemään puhelimella. Mutta se on pieni murhe, nyt aion nauttia tauosta ja toivon, että niitä tulee vielä loppuviikostakin!

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti