Tästä on tie vain ylöspäin

Tänään on rankka päivä, lääkiksen pääsykokeen tulokset on julkaistu. Itse tiesin jo ennen pääsykoetta, ettei tämä ole minun vuoteni. Haluaisin nyt vain katsoa eteenpäin ja miettiä ensi vuoden pääsykoetta, suunnitella sitä, että miten aion onnistua toteuttamaan haaveeni.

Tämä on se päivä, kun kaikki kysyvät, että miten meni. Ei mennyt, piste. Tänään moni pakottaa minut taas ajattelemaan pääsykoetta, jonka itse olen jo jättänyt taakseni. Tänään olen tuntenut itseni maailman surkeimmaksi.

Tänään oli oikein mukava aamuvuoro vanhainkodissa. Sen jälkeen tunteet ovat heitelleet laidasta laitaan. Olen itkenyt, raivonnut, nauranut itselleni, pelännyt tulevaa, tuntenut itseni masentuneeksi sekä ahdistuneeksi ja lopulta saanut tunteiden vuoristoradasta päänsäryn.

Nyt saan onneksi viettää loppuillan oman rakkaan kainalossa. Huomenna on parempi fiilis. :)

-Mallu

Kuka minä olen muiden silmissä?

On hassua kuinka monet ihmiset luulevat tuntevansa minut läpikotaisin. Saan vihjailuja siitä mitä minun pitäisi tehdä ja mitä en tule jaksamaan. Se, että olen sairastanut masennuksen on tehnyt minusta heikon muiden silmissä. Tiedän, että olen ollut huonossa kunnossa ja tiedän myös sen, että paranemisprosessini kesti kauan. Ulkopuolisen silmissä voi näyttää siltä, että romahduksia on tapahtunut tietyin väliajoin, vaikka oikeasti tieni on vaan ollut pitkä. Olen vaatinut itseltäni paljon, aivan liikaa, silloin kun minulla ei ole ollut voimia siihen. Pikkuhiljaa olen kuitenkin omin pienin kätösin kiivennyt rotkosta ylös.

Lääkikseen hakemisen kanssa olen ollut todella jääräpäinen. En ole halunnut hukata aikaa. Päässäni oli ajatus, että sisään täytyy päästä heti lukiosta. Stressi ja paniikki puski päälle, epäonnistumisen pelko oli valtava. Siihen kun vielä lisätään masennus ahdistus ja väsymysoireineen ym. Niin onhan siinä soppa. Kukaan muu ei voi tietää miten joku muu voi, eikä miltä tuntuu. Suurinosa näkevät vain ulkokuoren. Olen hakenut lääkikseen seitsemän kertaa. Kyllä, tämä vuosi oli seitsemäs kertani lääkiksen pääsykokeessa. En ole joka vuosi lukenut ja oikeastaan tämä on ensimmäinen vuosi kun paineet on pysyneet poissa.

Tänä keväänä, kun olen puhunut selkäkivuistani ja pennun tuomista haasteista, olen saanut kommentteja siitä, että ainahan mulla on joku syy siihen, että lukeminen menee poskelleen. Saan myös kuulla, että miten jonkun tutut ovat päässeet lääkikseen, kun ovat lukeneet 8h päivässä syksystä asti. No minulla ei ole ollut sellaista mahdollisuutta, taas yksi 'selitys', miksi en ole onnistunut? Minä kuulemma oikein itse keksin asioita keväälle, jotka sitten pistää kapuloita rattaisiin lukemisen suhteen. Elämä pitäisi sitten varmastikin laittaa kokonaan pauselle kunnes pääsee lääkikseen, vai?

Tänä vuonna tein sen suuren virheen, että aloitin lukemisen aivan liian myöhään, ajattelin myös pystyväni tähän hommaan kivuista huolimatta. Molemmat ovat ihan oikeita syitä, niin kuin olen aikaisemminkin kirjoittanut. Jostain syystä saan kuitenkin vihjailuja, siitä etten jaksa, hakkaan päätäni seinään ja, että ehkä tämä ei vaan ole minun juttuni. Tai kommentteja siitä, että aionko todella hakea uudestaan, "sähän oot hakenu jo niin monta kertaa, miten tämä tai ensi kerta olisi erilainen". Joidenkin mielestä lääkis on vain päähänpinttymä ja minun pitäisi keksiä jotakin muuta. Olen pohtinut pääni puhki, että mitä tekisin. Siihenkin on mennyt keväisin turhaa aikaa, miksi kuuntelen muita? Aloitinhan sairaanhoitajan opinnotkin, siellä vain vahvistui se, että minua kiinnostaa lääkärin työ enemmän kuin mikään muu.

Ei kaikki aina mee niin kuin kelaa,

mut mun unelma ei milloinkaan delaa.

Olen saanut myös usein kommenttia siitä, että miten tulen jaksamaan, kun opiskelu lääkiksessä on todella rankkaa. Tiedostan sen, ja haluaisin sanoa kaikille epäilijöille, että kyllä minä jaksan p*rkele! Kaikilla on joskus vaikeaa, minun tieni on ollut harmillisen pitkä ja kivikkoinen, mutta olen parantunut masennuksesta! Sitä ihmistä, joka minä olin silloin, ei ole enää olemassa! Tuntuu usein siltä, että esimerkiksi vanhempani näkevät minut samanlaisena kun silloin kun asuin kotona. Olin juuri täyttänyt 19 kun muutin kotoa, masennuksen kera. Musta tuntuu, ettei mulla ole ollut pää aikaisemmin siinä kunnossa, että sinne saisi ladottua kassi kaupalla tietoa. Nyt olisi, ellei selkä pistäisi vastaan.

Voin paremmin kuin koskaan, vaikka selkä vaivaa ja unenlaatu ei aina ole sitä parasta. Olen täysin valmis tekemään asiat nyt oikealla tavalla, jotta pääsen lääkikseen. Olen vihdoin tajunnut mikä se oikea tapa on! Minua on jarruttanut oma epäonnistumisen pelko ja muilta tulleet ajatukset, että tämä ei ehkä olisi minun juttuni. Olisi mukavaa jos saisi kannustusta omien unelmien tavoittelemiseen. Se ei kuitenkaan ole muilta pois jos vuosi toisensa jälkeen haen lääkikseen. Miksi ihmiset eivät vain voi olla kannustavia? Tunnen itseni, tiedän, että pystyn paljon PALJON parempaan. En todellakaan aio luovuttaa ennen kun olen antanut kaikkeni. Miksi niin monet haluavat minun luovuttavan? Ehkä olisin jo päässyt lääkikseen jos minulla olisi ollut kannustusjoukot antamassa tukea ja hyviä vinkkejä, sitähän ei voi tietää. Valitettavasti tuntuu, että unelmien lyttääjiä on ollut enemmän kuin kannustajia, tai ainakin ovat olleet enemmän äänessä. Onneksi minulla on nyt ihana poikaystävä, joka kannustaa minua tavoittelemaan unelmiani. <3 Myös siskoni ja muutama ystävä kuuluvat kannustusjoukkoihini. <3 Kiitos teille. <3

Jatkan siis pään hakkaamista seinään..

-Mallu

Miten meni pääsykoe?

Se mitä inhoan eniten pääsykokeeseen liittyen on kaikki kyselyt. En jaksaisi selittää koko ajan jokaiselle sitä, miten tämä kevät on mennyt ja minkä takia pääsykoe ei mennyt putkeen. Tottakai voi vaan vastata, että pääsykoe meni huonosti, mutta siitähän syntyy aina lisä kysymys; "aijaa mikä siinä meni pieleen?" En kuitenkaan halua valehdella. Niinpä päätin, että tänä vuonna vastaan lyhyesti ja sanon, etten jaksa puhua asiasta sen enempää, vaan blogistani voi lukea jos kiinnostaa. :D Siinä siis tämän päivän aihe, miksi pääsykoe ei mennyt putkeen?

Olen saanut kuulla, että mulla aina löytyy selityksiä sille, miksi lukemiset ei ole sujunut. Mutta jos porukka kysyy, miksi ei mennyt putkeen, niin minähän selitän. Siitä avaudun kuitenkin lisää toisella kertaa. Mutta nyt siis selityksiä, miksi tällä kertaa ei sujunut. :D Asiasta olenkin jo aikaisemmin kirjoitellut. Elämä vei vähän muille poluille ja sen takia aloitin lukemiset vasta helmikuussa, mikä oli aivan liian myöhään.

Alkuvuoden kärsin kovista selkäkivuista ja sainkin lukemiset aloitettua vain koska päätin, että p*#kele mä istun lukemassa vaikka olisi mikä. Hyvin pysy pylly penkissä ja nenä kirjassa. Valitettavasti tajusin taas kantapään kautta miten minun olisi pitänyt homma hoitaa. Selkä olisi ensin pitänyt saada parempaan kuntoon. Pitkät päivät kirjastossa saivat selän ja koko kropan vain huonompaan kuntoon. Ja piru vie, ei ne asiat vaan jää kunnolla päähän kun kovissa kivuissa istuu pänttäämässä. Pikkasen on ollut tyhmä fiilis tässä viimeisen kuukauden kun asian vihdoin tajusin.

Sain vaarin vaimolta pienen pullon kuohuvaa sen kunniaksi, että pääsykoe on ohi. <3

Silloin tajusin tämän, niin ajattelin, että teen kuitenkin töitä täysillä loppuun asti. Mulle aloitettiin kipukynnystä kohottava lääkitys, joka sitten vuorostaan pisti kapuloita rattaisiin. Lääkityksen takia olin aivan valtavan väsynyt. En millään päässyt sängystä ylös kun aikaisintaan kymmenen pintaan ja kuljin zombina neljään tai viiteen asti. Selkäkipuihin lääke ei aluksi vaikuttanut ollenkaan. Vajaan kahden viikon jälkeen huomasin, että lääke oikeasti on vähentänyt kipuja, enkä ole enää aivan niin zombi. Tässä vaiheessa unirytmi oli kuitenkin aivan pielessä. Huomasin myös, että jos otan lääkkeen jo alkuillasta, on myös helpompi nousta. Tässä sitä ollaan nyt viimeiset viikot koitettu korjata unirytmiä ja koittaa ottaa se pirun lääke ajoissa. :D

Noh, miten se koe sitten meni? Viimeiseen kuukauteen en ole lukenut juuri lainkaan, joten oletin etten osaisi juuri mitään. Tein kokeesta tehtävät jotka osasin jotenkuten ja lähdin sen jälkeen. Osasin enemmän kuin mitä luulin. Jokaisessa tehtävässä tiesin tasan tarkkaan mitä olisi pitänyt lukea, mutta en ollut ehtinyt päntätä niitä asioita tarpeeksi. Loppujen lopuksi jäi hyvä fiilis, olin parempi kun ikinä aikaisemmin ja tiedän myös, että paljon täytyy tehdä hommia ensi vuotta varten. :)

-Mallu

Pääsykoe-paniikki

Lamauttava stressi-ahdistus-paniikki iski. Ihmettelin viime viikolla huonoa oloani, päänsärkyä, ahdistusta ja jumittamista. Sunnuntaina tajusin sen, pääsykoe lähestyy.. Jos ollaan ihan rehellisiä, niin olen luovuttanut jo aikoja sitten tämän vuoden pääsykokeen suhteen. Mutta kuitenkin se joka vuotinen pääsykoe-paniikki pääsi yllättämään.

Tänään on siis pääsykoe (tämä on ajastettu postaus ja julkaisu hetkellä istunkin jo pääsykoetta kirjoittamassa). Vielä sunnuntaina ajattelin, ettei pääsykoe saa vaikuttaa tämän viikon tekemisiin, nyt kun tiedän mistä stressi ja ahdistus kumpuaa. Oli tarkoitus aloittaa maanantai ihan uudella meiningillä. Ei kyllä mennyt niin kuin strömsössä. Maanantaina ahdistus ja stressi oli valtava, suurin osa päivästä meni jumittamiseen. Noh, olen kuitenkin ylpeä siitä, että nousin ajoissa, sain muutaman pienen asian hoidettua ja lähdin labbiksen kanssa treeneihin (kova oli houkutus jäädä kotiin). Eli askel parempaan päin ainakin unirytmin korjaamisen suhteen.

Tässä on nyt tietenkin monia muitakin stressaavia tekijöitä jotka pahentavat oloani, mm. vaarini on todella huonossa kunnossa sairaalassa. Kuitenkin tämä sama lamauttava pääsykoepaniikki iskee tavalla tai toisella joka vuosi! Eli nyt otan tämän harjoituksena. Ensi vuonna on varmasti sama homma, eli nyt on hyvä harjoitella. Viime vuonna paniikki iski oikeastaan vasta pääsykoetta edeltävänä iltana, koska en sinä vuonna ollut lukenut ja olin "vain menossa katsomaan koetta". Nyt olen kuitenkin lukenut todella hyvin aikaisemmin keväällä, joten nyt pitäisi osata ainakin jotain.

Don't stress

Do your best

Forget the rest

Kummasti saa oman mielen rauhoitettua, kun ajattelee koko hommaa harjoituksena. Teen tietysti parhaani. En usko, että se riittää, mutta tästä harjoituksesta on taas minulle paljon hyötyä. Ensi vuodelle on alustavat lukusuunnitelmat tehty ja tästä pääsykokeesta saa varmasti taas lisämotivaatiota lukemiseen.

-Mallu

Väsymyksen voittaminen

Nyt on aika ottaa itseäni niskasta kiinni ja saada arki rullaamaan paremmin. Minua on pitkään vaivannut kauhea väsymys, johon suurin syy on liikunnan puute. Nyt on myös unirymti mennyt aivan sekaisin. Yksi asia joka on myös vaikuttanut on selkäkipuun aloittamani lääkitys. Tämä kipukynnystä nostava lääkitys auttaa myös nukkumiseen. Minun kohdallani tämä lääke vaikeuttaa aamuheräämisiä. Jos otan lääkkeen liian myöhään illalla, en pääse aamulla ylös.

Väsymyksen voittamiseksi pitäisi saada arkirutiinit kuntoon. Hyvä unirytmi, liikunta, säännölliset syömiset ym. Kun rutiinit on kunnossa muistan varmasti myös ottaa lääkkeen ajallaan. :D Ja nyt kun selkäkivut on lääkityksen avulla saatu jotenkin kuriin, on myös kaiken aloittaminen helpompaa. tai ainakin pitäisi olla..

Tietysti kaikki uuden aloittaminen myös väsyttää aluksi (tai vanhan aloittaminen uudestaan), mutta ellen saa treenejä käyntiin, kroppani menee vielä pahemmin jumiin ja minusta tulee väsynyt sohvaperuna. Kun väsyttää, ei meinaa saada mitään aikaiseksi, tai ainakin verrattuna siihen kuinka tehokas pirteänä on. Kaikki stressi tekemättömistä asioista väsyttää entisestään.

Ruuan suhteen on pakko taas aloittaa jonkinlainen herkkulakko. Vaikka sokeri hetkeksi nostaa energiatasoja, se on vain hetkellistä ja kohta onkin entistä väsyneempi. Helposti myös ruokailuvälit venyvät, jolloin syö liikaa kun vihdoin saa ruokaa eteensä. Suuren aterian jälkeen maistuisikin sitten päiväunet. Väsyneenä saatan myös mutustella koko ajan jotakin. Nyt olisi sitten vuorossa ruokavalion siistimistä ja tasaiset ruokailuvälit. Eli pientä suunnittelua. :)

Tuntuu siltä, että koko tämä viikko on mennyt ajatellessa "kohta aloitan" tai "huomenna sitten". Olin ajatellut, että ainakin saisin siivottua kämpän viikonlopun aikana, mutta ei. Toki täällä näyttää jo paremmalta, onneksi. Tietysti myös keskiviikon pääsykoe on alkanut ahdistamaan, mutta se ei ole syy jäädä jumittamaan sohvalle tai tietokoneelle. Huomenna alkaa uusi viikko, se kuuluisa maanantaina sitten. Nyt on vaan päätettävä, että teen sen. Nyt on oikea hetki muutokseen, pystyn siihen! En odota täydellisyyttä ensimmäiseltä viikolta, mutta askel kerrallaan!

-Mallu

Miten päästä takaisin arjen rytmiin sairastelun jälkeen?

Oon ollut nyt viikon verran "sairaslomalla". Onoff kuumeilua ja inhottava flunssa. Vaikka jaksoinkin loppuviikosta hoitaa joitakin asioita, niin huomasin, että se vähäkin vei kaikki mehut. Lauantaina vietettiin yhden kaverin synttäreitä. Pidettiin tyttöjen ilta, laitettiin ruokaa ja saunottiin. Ja oli muuten älyttömän hyvää ruokaa! Vaikka olin lauantain vesilinjalla (yhtä skumppalasillista lukuunottamatta) ja kotona jo kymmenen aikaan, niin sunnuntai meni kuitenkin aikalailla koomassa sohvalla lojuen. Sen verran hauska ilta oli kuitenkin tyttöjen kanssa, etten todellakaan kadu mukana olemista!

kilistely skumpat

Yksi varmastikin yleinen ongelma sairaslomalta arkeen palaamisessa on unirytmi. Ennen flunssan iskemistä nousin 6.30-7.00 aikoihin. Nyt nukkuisin mieluusti yli kello kymmenen. Tänään tuntui todella raskaalta nousta 9 jälkeen koiria ulkoiluttamaan. Tai no, nousinhan jo 8 aikaan, mutta siirryin sohvalle jatkamaan uniani.. Huomenna pitäisi olla jo ysiltä valmennuskurssin luennolla. Apua, en tiedä miten käy.. Täytyy vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä ajoissa nukkumaan, jotta saa unirytmin taas raiteilleen. Tänään se ei vaan välttämättä onnistu kun meillä on Mangon kanssa rauniotreenit illalla, ne saattaa nimittäin välillä venähtää.

ihana mansikka-halloumi salaatti <3

Pääsykoelukemisen suhteen menee todella huonosti. En halunnut kipeänä stressata lukemista, vaan rauhassa lepäillä. Nyt on kuitenkin vierähtäny viikko ilman lukemista! Huhhuh, pikkasen ahdistaa. Mielummin menisin kirjastoon pänttäämään kun valmennuskurssille. Olen jotenkin pettynyt kurssiin, tai oikeastaan itseeni. Tuntuu siltä, että minun pitäisi osata jo paljon enemmän, jotta kurssista olisi hyötyä. Mutta eiköhän lähde arki taas rullaamaan, kunhan vaan pääsee aamulla sängystä ylös! :)

-Mallu

Lääkikseen 2016?

Loppukesästä päätin, että tämä vuosi on  mun vuosi. Nyt mä teen sen. Ahkerana pakerran hommia koko lukuvuoden ja kun valmennuskurssi alkaa, osaan jo kaiken. Niinpä niin, ei mene elämä aina suunnitelmien mukaan..

Olin päättänyt pysyä terveenä sekä jaksaa koulun, töiden ja perusarjen pyörittämisen lisäksi lukea ahkerasti. Valitettavasti monet asiat tajuaa vasta jälkikäteen. Olin monesta syystä melko uupunut jo silloin kun koulu jatkui kesän jälkeen, enkä itse edes tajunnut kuinka väsynyt oikeasti olin. Ensimmäisenä koulupäivänä tajusin toisen asian. Olin edellisen kouluvuoden aikana koko ajan kipeänä ja suurin syy siihen oli koulun sisäilmaongelmat. Jepp, eli heti ensimmäisenä koulupäivänä pamahti allergiaoireet päälle ja siitä alkoi taas flunssakierre.

Mulla siis alkoi syksyllä sairaanhoitajan opintojen toinen vuosi. Jo ensimmäisenä vuonna minulle varmistui se minkä jo tiesin (tai luulin tietäväni), että todella haluan lääkäriksi enkä hoitajaksi. Hoitajan hommiin mua kiinnostaa liikaa tutkiminen ja diagnosointi. Olin kuitenkin päättänyt jatkaa opintoja syksyllä, koska syksyn harjoittelu oli kirurginen harjoittelu, jota odotin suurella innolla. Harjoittelun lisäksi syksyllä oli todella paljon muita kouluhommia. Eipä siis oikein jäänyt aikaa lääkis lukemiselle.

Joulukuussa juuri kun olin päässyt kouluhommista joululomalle, niin lähdettiinkin poikaystävän kanssa hakemaan pientä karvaista vauvaamme kotiin. Tätä hauvavauvaa oltiin etsitty jo keväästä asti, eli oltiin todella innoissamme vaikka ajoitus oli minulle todella huono. Nooh, tietysti tämä meidän rakkauspakkaus oli (ja on edelleen) todella aktiivista sorttia, jota täytyy pitää silmällä koko ajan. Erityisesti ensimmäinen kuukausi oli todella raskas kun pientä ei voinut päästää silmistään hetkeksikään. Pikkuherra nimittäin olisi mielellään repinyt joka ikisen sähköjohdon ja myös syönyt pistorasiat seinistä ym.

Helmikuun puolessa välissä sain kuitenkin vihdoin lukemiset hyvin käyntiin. Silloin oli vielä positiivinen fiilis ja tunne siitä, että pystyn tähän. Tajusin kuitenkin aika nopeasti, että melkein kahden vuoden tauko lääkiksen pääsykoelukemisista on vaatinut veronsa. Hommat joutui aika lailla aloittamaan nollasta ainakin fysiikan ja kemian osalta. Nyt kuun alussa, kun alkoi valmennuskurssi, tuli sellainen tunne, että herran jestas enhän mä osaa mitään! Elikkä taitaapi mennä ensi vuodelle.. Ensi vuoden suunnittelen paremmin (realistisesti). Tämäkään vuosi ei mene hukkaan. Teen vielä täysillä töitä ja pääsykoe tulee olemaan todella hyvä harjoitus ensi vuotta varten. Otan kaiken irti valmennuskurssista ja rakennan tukevan pohjan ensi vuoden opiskeluja varten. Enkä tietenkään unohda sitä, että onhan minulla pienenpieni mahdollisuus, hyvällä tuurilla päästä nytkin sisään. (Mutta jos en, niin ensi vuosi on mun!!)  :)


-Mallu