Olin päättänyt pysyä terveenä sekä jaksaa koulun, töiden ja perusarjen pyörittämisen lisäksi lukea ahkerasti. Valitettavasti monet asiat tajuaa vasta jälkikäteen. Olin monesta syystä melko uupunut jo silloin kun koulu jatkui kesän jälkeen, enkä itse edes tajunnut kuinka väsynyt oikeasti olin. Ensimmäisenä koulupäivänä tajusin toisen asian. Olin edellisen kouluvuoden aikana koko ajan kipeänä ja suurin syy siihen oli koulun sisäilmaongelmat. Jepp, eli heti ensimmäisenä koulupäivänä pamahti allergiaoireet päälle ja siitä alkoi taas flunssakierre.
Mulla siis alkoi syksyllä sairaanhoitajan opintojen toinen vuosi. Jo ensimmäisenä vuonna minulle varmistui se minkä jo tiesin (tai luulin tietäväni), että todella haluan lääkäriksi enkä hoitajaksi. Hoitajan hommiin mua kiinnostaa liikaa tutkiminen ja diagnosointi. Olin kuitenkin päättänyt jatkaa opintoja syksyllä, koska syksyn harjoittelu oli kirurginen harjoittelu, jota odotin suurella innolla. Harjoittelun lisäksi syksyllä oli todella paljon muita kouluhommia. Eipä siis oikein jäänyt aikaa lääkis lukemiselle.
Joulukuussa juuri kun olin päässyt kouluhommista joululomalle, niin lähdettiinkin poikaystävän kanssa hakemaan pientä karvaista vauvaamme kotiin. Tätä hauvavauvaa oltiin etsitty jo keväästä asti, eli oltiin todella innoissamme vaikka ajoitus oli minulle todella huono. Nooh, tietysti tämä meidän rakkauspakkaus oli (ja on edelleen) todella aktiivista sorttia, jota täytyy pitää silmällä koko ajan. Erityisesti ensimmäinen kuukausi oli todella raskas kun pientä ei voinut päästää silmistään hetkeksikään. Pikkuherra nimittäin olisi mielellään repinyt joka ikisen sähköjohdon ja myös syönyt pistorasiat seinistä ym.
Helmikuun puolessa välissä sain kuitenkin vihdoin lukemiset hyvin käyntiin. Silloin oli vielä positiivinen fiilis ja tunne siitä, että pystyn tähän. Tajusin kuitenkin aika nopeasti, että melkein kahden vuoden tauko lääkiksen pääsykoelukemisista on vaatinut veronsa. Hommat joutui aika lailla aloittamaan nollasta ainakin fysiikan ja kemian osalta. Nyt kuun alussa, kun alkoi valmennuskurssi, tuli sellainen tunne, että herran jestas enhän mä osaa mitään! Elikkä taitaapi mennä ensi vuodelle.. Ensi vuoden suunnittelen paremmin (realistisesti). Tämäkään vuosi ei mene hukkaan. Teen vielä täysillä töitä ja pääsykoe tulee olemaan todella hyvä harjoitus ensi vuotta varten. Otan kaiken irti valmennuskurssista ja rakennan tukevan pohjan ensi vuoden opiskeluja varten. Enkä tietenkään unohda sitä, että onhan minulla pienenpieni mahdollisuus, hyvällä tuurilla päästä nytkin sisään. (Mutta jos en, niin ensi vuosi on mun!!) :)
-Mallu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti