lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuosi 2016

Jo ennen joulua aloin huomaamaan blogeissa kirjoituksia vuodesta 2016. Aloin pohtimaan omaa vuottani ja ensin masennuin. Ajattelin, että olen täsmälleen samassa paikassa kuin viime vuonna, en ole kehittynyt mitenkään. Hyvinvointi projektini ei ole oikeastaan edistynyt ja edelleen haen sinne lääkikseen.. Kuitenkin tiesin, että jotain on tapahtunut, aivan varmasti on, mutta mitä? Mikä asia on edistynyt? Mikä on muuttunut jos kelataan vuosi taaksepäin?



Ensimmäisenä mieleen tuli uusi asunto! Olimme jo katselleet asuntoja jonkin aikaa viime talvena, mutta oikea asunto löytyi vasta tammikuun puolella ja kauppakirjat allekirjoitettiin 22.1.2016. Vielä joudutaan odottamaan kuun loppuun, että päästään muuttamaan, mutta jo asunnon löytyminen ja kauppojen tekeminen oli suuri asia!



Vaikka ajattelin ensin etten ole edistynyt hyvinvointiprojektissani, niin onhan se jo edistystä, että edes keksin aloittaa sellaisen! Alkuvuodesta aloitin myös selän kuntoutuksen fysioterapiassa. Lisäksi aloitin blogin kirjoittamisen uudelleen. Edellinen blogini oli enemmänkin oma päiväkirjani jonne purin pahaa oloani kun masennus uusiutu (mutta tietenkin myös hyviä hetkiä), enkä antanut osoitetta kenellekään. Edelleen blogini on päiväkirjamainen, mutta selkeästi positiivisempi (jatkossa toivottavasti vielä enemmän) ja sitä pääsee lukemaan myös perheeni sekä ystäväni.



Kesällä pääsin vihdoin isän kanssa purjehdusreissulle, ihanaa! Vuoden aikana kävin myös minilomalla sekä Latviassa, että Sveitsissä. Kumpikin maa oli minulle uusi tuttavuus. Suurin muutos meidän elämässämme on jo ennen viime vuoden joulua kotiin saapunut staffipentu. Pennun ensimmäinen vuosi on aina mielestäni rankin, vaikka ihana onkin. Paljon on ollut hommaa tämän lauman kanssa vuonna 2016. Toivottavasti vuosi 2017 olisi hieman helpompi, tai oikeastaan paljon, koska viimeisen puolen vuoden aikana karvalasten sairastelut ovat vieneet voimia hurjasti.


Selasin nopeasti läpi valokuvat viime vuodelta ja huomasin, että olen selkeästi nauttinut kesästä enemmän kuin vuosiin! Mökkeilyä, purjehtimista, lyhyt reissu, ulkoilua, piknikkiä, kahdet häät ym. Vuoteen on myös mahtunut paljon lastenhoitoa, lainalasten kanssa ollaan tehty kaikenlaista kivaa. Ilon ja surun kyyneleitä on mahtunut myös tähän vuoteen. Ilon kyyneleitä vuodatin kun sain tietää rakkaan ystäväni odottavan vauvaa, surun kyyneleet puolestaan liittyi vaarin kuolemaan.

Kiitos vuosi 2016, nyt on aika siirtyä eteenpäin. Vuoden 2017 suunnitelmista ja haaveista tulossa ihan oma postaus.

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti