perjantai 16. joulukuuta 2016

Ulkopuolinen

Olen oikeastaan koko elämäni useimmiten tuntenut itseni ulkopuoliseksi. Suuri syy siihen on varmasti ollut se, että olen pienenä ollut porukassa todella ujo ja epävarma. Jäin pienenä usein taka-alalle isommassa porukassa, vaikka muuten sain helposti uusia kavereita. Olisin tietenkin halunnut olla se suosituin ja huomion keskipisteessä ja ehkä olinkin välillä, mutta tunsin itseni kuitenkin usein yksinäiseksi. Pienenä opittu tapa onkin selvästi jäänyt päälle ja jään nykyäänkin isommassa porukassa helposti taka-alalle.



Harrastin muodostelmaluistelua, joka vei suurimman osan vapaa-ajastani ja sen takia tunsin olevani ulkopuolinen muissa piireissä. Yläasteella kaverit jopa lakkasivat pyytämästä minua mukaan koska "sullahan on aina treenit". Olin 12 vuotiaana vaihtanut luisteluseuraa ja joukkuekaverit olivat suurimmaksi osaksi luistelleet yhdessä pienestä asti, se ei helpottanut ulkopuolisuuden tunteeseeni. Tunsin itseni siis ulkopuoliseksi sekä treeneissä, että vapaa-ajalla.

"Lonely is not being alone, it's the feeling that no one cares"

Hakeuduin isoskoulutukseen ja tein kesätöitä isosena. Ajattelin ettei seurakunnan piireissä voi olla ulkopuolinen, mutta kuinka väärässä olinkaan. Huomasin, että monet papit ja nuorisotyöntekijät eivät vain jostain syystä pitäneet minusta. Myöhemmin olen ajatellut, että olisikohan se johtunut siitä, että olen todella hyvä lukemaan ihmisiä ja huomiokykyni on todella hyvä. Rippileireillä huomasin monia asioita nuorissa ja otin asiat esille iltakokouksissamme sekä esitin ehdotuksia, kuinka parantaa tilannetta. Yleensä kaikki olivat samaa mieltä kanssani ja sain kehuja huomioistani. Nyt olen kuitenkin usein pohtinut sitä, että papit ja nuoriso-ohjaajat eivät ehkä pitäneet siitä, että minä teininä huomasin jotain mitä ammattilaisten ehkä olisi pitänyt huomata. En tiedä voiko asia olla näin, mutta ainakin tietyiltä seurakunnan työntekijöiltä koin selkeää syrjintää ja sen huomasi myös muut isoset.


Kun aloitin lukion, halusin aloittaa puhtaalta pöydältä, löytää uusia ystäviä ja päästä eroon jatkuvasta ulkopuolisuuden tunteesta, joten valitsin lukion jonne vain yksi toinen minun koulustani haki. Sain uusia ystäviä, mutta edelleen oli sama ongelma, treenit veivät suurimman osan vapaa-ajasta (viikossa yksi vapaapäivä), joten koulukaverit olivat enimmäkseen vain koulukavereita. Masennukseen sairastuminen ei varmasti auttanut, vaikka luistelun lopettamisen jälkeen vietin paljon aikaa kavereiden kanssa, oli ajatusmaailmani todella synkkä ja ulkopuolisuuden tunne voimistui.


Lukion jälkeen aloitin työt vanhainkodissa, olin n.10 vuotta nuorempi kuin nuorimmat työntekijät osastollamme. Kuten rippileireillä, tein paljon huomioita ja yritin antaa kehitysehdotuksia. Eihän minua tietenkään kuunneltu, miten muka 19 vuotias tyttö voisi tietää tai tajuta yhtään mitään.. 1,5 vuotta myöhemmin lähdin tekemään pelkkää keikkatyötä ja sille tielle jäin (vaikka välillä onkin ollut vähän pidempiä projekteja). Keikkatyöntekijänä sitä todellakin on ulkopuolinen! Suurin osa kavereista opiskeli tai oli jossain töissä, itse tein töitä seitsemään eri paikkaan. Kun aloitin sairaanhoitajan opinnot toivoin, että pääsisin vihdoin mukaan johonkin porukkaan. Nopeasti huomasin kuitenkin, että ei.. En halunnut hoitajaksi vaan lääkäriksi ja se erotti minut aika rajusti toisista. Opinnot olivat suurilta osin todella tylsiä, eivätkä haastaneet minua ollenkaan. Ehkä minulla ei sen takia "klikannut" koulukavereiden kanssa kunnolla?

Tällä hetkellä en ole opiskelija, enkä työssä käyvä. En myöskään ole työtön, teen edelleen keikkahommia ja luen lääkiksen pääsykokeisiin. En kuulu mihinkään kategoriaan ja tällä hetkellä tuntuu siltä, että minulta puuttuu vertaistuki kokonaan. Kukaan ei ymmärrä, olen ulkopuolinen.

-Mallu

2 kommenttia:

  1. Hei Mallu!

    Pakko oli kirjoittaa sinulle kommentti, kun muutama päivä sitten löysin blogiisi. Olen kanssasi saman ikäinen ja postauksia lueskellessa huomaan meissä paljon samanlaisia juttuja. Olen melkein valmis sairaanhoitaja, joka ei halua olla sairaanhoitaja vaan määränpäänä on lääkis. Ymmärrän ulkopuolisuuden tunteen todella hyvin.

    Minulla on siis sama määränpää kuin sinulla, eli lääkis. Välissä olen yrittänyt opiskella sairaanhoitajaksi ja minulla oli samanlainen tunne siellä kuin sinulla, en kuulunut sinne. En osannut kaverustua muiden hoitajaopiskelijoiden kanssa. Varmaankin siksi, kun määränpää ja kiinnostuksen kohteet olivat niin erilaisia. Toiset opiskelivat unelma-ammattiinsa, kun itse lähdin aamulla itkien kouluun koska se ei ollut se mitä halusin opiskella. En sopinut sinne yhtään. Olin siellä ulkopuolinen. Samaan aikaan kaverini opiskelivat innoissaan ja nyt alkavat valmistua ammatteihin ja sitä kautta työllistyä omille aloilleen. Se saa kaiken sairaanhoitajaopiskelun tuntumaan niin turhalta. En minä sitä työtä halua/ aio tehdä vaikka joskus siitä valmistuisinkin.

    Minä käyn osa-aikaisena töissä, nuorimman työkaverini kanssa meillä on ikäeroa 15 vuotta. Töissä tunnen oloni ulkopuoliseksi enkä edes tykkää työstäni, sekin on vain väliaikaista- onneksi. En käy koulussa luen vaan pääsykokeisiin. Minäkään en kuulu mihinkään kategoriaan. Oli helpottavaa löytää tämä blogi ja uskon, että meitä on muitakin, jotka ovat tässä samassa tilanteessa. Vaikka välillä tuntuu, että kaikki muut ovat löytäneet/ päässeet omalle alalleen, paitsi minä. Mutta täällä on siis toinen, joka ei kuulu mihinkään kategoriaan ja luulen ymmärtäväni täysin miltä sinusta tuntuu olla ulkopuolinen.

    -Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti kommentistasi! Vaikka onkin kurjaa, että sinullakin on ulkopuolinen olo, tuntui kuitenkin ihanan helpottavalta lukea kommenttisi, en ole ainoa! :) On tullut huomattua kuinka tärkeää olisi, että löytyisi ystäviä jotka ovat samassa elämäntilanteessa. Vertaistuki auttaisi todella! Vaikka käynkin valmennuskurssilla, tuntuu siltä, että sielläkin kaikki ovat ihan eri elämäntilanteessa kuin minä (tietysti suurin osa vielä lukiossa tai juuri kirjoittaneita). Tsemppiä sinne ja olisi kiva kuulla vielä jatkossa miten siellä projekti etenee. :)

      Poista