torstai 1. syyskuuta 2016

Syksy ja väsymys

Jotenkin mulla tuntuu joka syksy olevan sama ongelma, väsymys. Yhtäkkiä on liikaa kaikkea ja kauhea stressi. Joka vuosi mulla iskee joku flunssa elokuun puolivälissä tai lopussa. Tänä vuonna mulla on tunne, että olen päässyt hieman paremmin käyntiin flunssan jälkeen kuin aikaisemmin, mutta stressiä riittää. Pääsykoe lukemiset pitäisi olla täydessä vauhdissa, mutta minusta tuntuu, että olen ihan alkutekijöissä, eikä aika riitä. Blogihiljaisuuskin kertoo kiireestä.



Kiirettähän ei kuitenkaan oikeastaan ole. Kiirehän on oikeasti vain oman pään sisällä, eikö vaan? Eilen illalla päätin tehdä suunnitelman. En päässyt vielä kovin pitkälle, kaiken sovittaminen arkeen tuntuu niin haastavalta. Lukemiset ja treenit on nyt kuitenkin pakko saada kalenteriin. Päämääränä on lääkis ja luettavaa paljon, lisäksi selkää täytyy hoitaa, jotta pystyn istumaan kirjastossa. Menen usein kalenterini mukaan ja sovin kaikkea tyhjiin kohtiin. Kaiken maailman kissanristiäiset vievät kuitenkin paljon lukemisaikaa.



Tottakai mun elämässä on paljon kaikenlaista "ylimääräistä", en voi vaan keskittyä lukemiseen. Olen itse valinnut elämän karvakasojen kanssa ja tuleva muutto on myös ihan oma valinta. Molempiin liittyen riittää tällä hetkellä paljon hommaa. Tällä hetkellä luulen, että suunnitelmallisuus on kaiken A ja O. Pääsykoe tulee kuitenkin yllättävän nopeasti ja nyt on vaan tehtävä kovasti töitä. Päivät tulevat varmasti olemaan kovin aikataulutettuja pääsykokeeseen asti, mutta mitä siitä. Jos sisään pääsy sen vaatii, niin sillä mennään.



Koitan tällä viikolla tehdä hyvän suunnitelman ainakin seuraaville viikoille ja listata kaikki "to do"-asiat. Se mikä minulta usein unohtuu on vapaa-aika, siitä en voi tällä kertaa tinkiä, kokemuksesta voin sanoa, ettei se toimi. Eli ei muuta kun suunnitelmaa kehiin ja tervetuloa syksy!

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti