keskiviikko 10. elokuuta 2016

Vallisaari

Käytiin siskoni kanssa noin puolitoista viikkoa sitten Vallisaaressa. Jess, ainakin yksi asia kesän bucketlistalta tehty! :D Paikka oli aivan mieletön! Olimme ostaneet piknik eväät mukaan ja suunnitelmana oli vähän kierrellä ja syödä eväät jossain kivassa paikassa. Huomasimme kartasta, että saarella on piknik alue ja ajattelimme pysähtyä siinä.



Lähdimme kiertämään pidempää reittiä piknikpaikalle, mikä ei haitannut, koska maisemat olivat upeat. Vähän oli kuitenkin pakko napostella eväitä matkan varrella kun nälkä iski. :D Vallisaaren luonnosta olinkin lukenut, mutta kuitenkin koko paikka jollain tavalla yllätti minut. Saaresta huokui jonkinlainen rauha ja olisin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa nauttimaan siitä (ainakin jos olisi ollut paremmat kengät jalassa). Merimaisevat olivat henkeäsalpaavat ja saaren luontoa kohtaan heräsi kunnioitus.



Minua otti todella päähän se, että me ihmiset olemme jo onnistuneet tuhoamaan saaren luontoa. Pieniä polkuja näkyi siellä täällä, vaikka oli ohjeistettu pysymään merkityllä reitillä. Olen iloinen siitä, että pääsin tutustumaan saareen, mutta osittain uskon, että oli virhe avata saari yleisölle. Ihmiset eivät selkeästikään osaa noudattaa ohjeita, eivätkä kunnioita saaren luontoa. Myönnän, että minunkin teki kovasti mieli lähteä tutkimaan saarta enemmän. Mutta kun miettii niitä ihmismääriä joita saarella käy ja sitä, että suurin osa muistakin haluaisivat lähteä tutkimaan enemmän, niin saaren luonnosta ei jäisi sen jälkeen paljoa jäljelle.

Aidan toisella puolella, muurin päällä ei ollut juuri kasvillisuutta jäljellä. Sen sijaan sitä koristivat erilaiset kengänpohjien kuviot, surullista!


Uskon, että innostus Vallisaarta kohtaan laantuu jossain vaiheessa. Nyt kun saari on ensimmäistä kesää yleisessä käytössä, haluavat kaikki käydä siellä. Kuitenkin jos vertaa Suomenlinnaan, niin saarella ei ole yhtä paljon annettavaa. Saarella on kävelytie, jonka voi kiertää ja ihanat maisemat joita katsella. Myös perhosia voi bongailla saarella ja syödä eväitä pöydän ääressä. Mikään auringonotto tai uimapaikka saari ei kuitenkaan ole. Ihmettelin aluksi itse, miksi piknikalueella oli vain pöytiä, eikä mahdollisuutta levittää vilttiä ja istuskella sillä. Tajusin kuitenkin, että myös sillä tavalla säästetään luontoa, ei tuhota nurmikkoa samalla tavalla, eivätkä auringonpalvojat valtaa aluetta.



Kuninkaansaaressa emme käyneet, eli pakko palata joskus tutkimaan myös se. ;) Kartan mukaan vaikuttaa siltä, että siellä saattaakin olla uimaranta, mutta se jää nähtäväksi. Siinä tapauksessa paikka voisi kuitenkin vetää enemmän ihmisiä myös jatkossa. Vallisaari näytti kuitenkin olevan enemmän aikuisten juttu, yhtäkään lasta en nähnyt saarella kierrellessämme.


Ihana saari, ihana sää ja ihana ilta siskon kanssa. Täytyypä kaivaa esiin kirjoittamani kesän bucketlista ja katsoa mitä muuta ihanaa voisi vielä tehdä, ennen kuin kesä hylkää meidät kokonaan. Syksy on selkeästi jo tulossa, eli kesä juttuja ei enää pitkään tehdä.

-Mallu

1 kommentti:

  1. Hei!
    Vallisaari on kyllä ehdottomasti minunkin reissulistalla ensi kesäksi. Ihmettelen, etten ole siellä aikaisemmin käynytkään! Olen kuitenkin kuullut siitä niin paljon hyvää.
    Maisema näyttää kyllä näyttää todella kauniilta, toivottavasti se pysyykin sellaisena. Jaan huolesi luonnon säilymisen suhteen, mutta pitää toivoa, että ihmiset osaavat kunnioittaa sitä ja käyttäytyä kunnolla.

    VastaaPoista