Helppo mindfulness harjoitus

Tässä yksi helppo mindfulness harjoitus, jonka voi tehdä oikeastaan missä tahansa. Itse käytän tätä paljonkin. Tällä saa hyvin aistit hereille, tai oikeastaan itsensä tietoisemmaksi aistimistaan asioista.

-Tunne kolme asiaa
Käytä tuntoaistiasi. Miltä ympäristö ja oma kroppa tuntuu.
Esimerkki:
Istun parvekkeella. Tunnen kuinka pieni tuulenvire pyyhkäisee ihoani, tunnen myös auringon lämmön ihollani, tunnen kuinka painaudun tuolia ja sen selkänojaa vasten.

Saatan myös tunnustella kuinka hengitys tuntuu huulen ja nenän välissä sekä eri kipukohtia kropassa.

-Kuule kolme asiaa
Käytä kuuloaistiasi. Erottele ympäristön hälinää.
Esimerkki:
Istun edelleen parvekkeella. Kuulen autojen ajavan läheisellä tiellä, kuulen lintujen laulua, kuulen myös tuulen liikuttavan pehmeästi puiden oksia ja lehtiä.

Sisällä saattaa usein kuulua eri laitteiden surinaa ja meillä koirien ja kissan ääntelyitä.

-Näe kolme asiaa
Käytä näköaistiasi. Katsele ympärillesi.
Esimerkki:
Katselen parvekkeeltani avautuvaa näkymää. Näen vihreät lehdet puissa, näen lokin laskeutuvan maahan, näen myös lastenvaunuja työntävän naisen.

Näkö on meillä vahva aisti, joten tämä viimeinen on varmasti monelle helpoin. Kannattaa yrittää kiinnittää huomionsa asioihin, jotka eivät ole suoraan nenän edessä ja tarkkailla niitä hetki. Huomaatko jotain yksityiskohtia?

Harjoitusta voi muokata mielensä mukaan. Voi lisätä määriä tai vähentää. Voi tietysti käydä myös vain yhden osa-alueen. Itse saatan esimerkiksi hälinässä jäädä kuuntelemaan, että kuulenko viisi eri ääntä. Sen jälkeen ei hälinäkään tunnu enää niin pahalta.

-Mallu

Täytyy muistaa pysähtyä

Mulla oli tänään aika erilainen päivä. Olin luvannut poikaystävälleni, että lähden hänen mukaansa viemään hänen vanhempien autoa renkaitten vaihtoon heti aamusta. Tähän oli siis varattu aika tälle päivälle, mutta tarkkaa aikaa ei ollut. Systeemi siis toimi niin, että auto tuodaan paikalle aamulla seitsemän jälkeen ja vissiin järjestyksessä huolletaan autot. Olimme hiukan myöhässä aikataulusta (kumpikaan ei meinannut päästä sängystä ylös), mutta ennen puolta kahdeksaa jo paikalla. Oltiin sovittu, että lähden mukaan varalta jos renkaitten vaihto venyy, koska poikaystäväni oli menossa vielä töihin.

Siinähän kävi sitten niin, että odoteltiin muutama tunti jonka jälkeen jäin yksin odottelemaan. Nuo muutamat tunnit olivatkin menneet nopeasti. Olin pakkanut aamupalaa + tietenkin kahvia mukaan ja etsittiin mukava paikka pieneltä kalliolta piknikkipaikaksi. Kun jäin yksin, päätin jatkaa ulkoilmasta nauttimista ja päädyin pieneen metsään. Kävelin edes takaisin ja lopulta takaisin huoltamolle. Huomasin, ettei auto vielä ollut liikahtanutkaan. Päätin mennä takaisin metsään istuskelemaan. Päädyin katselemaan salkkareita puhelimelta. Kyllä, noloa, katson salkkareita. Olen aina sanonut, että salkkareita katsoessa saan hyvin aivot narikkaan.

Tajusin yhtäkkiä istuessani siellä metsässä puhelin kädessä, että olen aina touhuamassa jotain. Usein katselen jotain samaan aikaan kun puuhaan kotoona, tai kuuntelen musiikkia. Harvoin esimerkiksi istun sohvalla katsomassa jotakin. Yleensä minulla on miljoona asiaa, joita koitan hoitaa samalla. Nyt siis istuin kivellä metsässä ja katsoin salkkareita + selailin blogeja. Miksi? Enkö osaa vain olla? Mielestäni teen melkein päivittäin mindfullness harjoituksia, mutta nuo lyhyet hetket eivät riitä. Tänään istuin metsässä ja nautin. Nautin auringosta, lämmöstä, luonnosta ja tunsin itseni samalla tyhmäksi. Miksi en tajua pysähtyä?

Kerroin aikaisemmin siitä, miten osaan ainoastaan mökillä rentoutua. Ehkä en osaa tehdä sitä aina kunnolla sielläkään? Tiedän olevani hiukan adhd ja nautinkin kaikenlaisesta puuhailusta. Mutta ehkä jokaisen päivään pitäisi kuitenkin kuulua kunnollinen pysähtymisen hetki. Paras olisi tietenkin jossain luonnon keskellä. Hetki ihan omalle itselle, ei taustalla pauhaava musiikkia tai telkkaria, kaikki ylimääräiset ärsykkeet pois. Aion yrittää saada tämän osaksi päivittäistä rutiinia. Pakkohan tässä on nyt myöntää itselleen, että ne lyhyet mindfulness harjoitukset joita olen tehnyt eivät riitä. Jatkossa yritän varata tähän vähintään 10min/päivä. Se ei ole pitkä aika, eli ei mikään mahdottomuus.

Mullahan meni sitten loppujen lopuksi kuusi ja puoli tuntia odotellessani autoa. Olisin voinut saada vaikka mitä aikaiseksi tuona aikana, mutta luulen, että tämä oli hyväksi minulle. Tajusin tärkeitä asioita metsässä istuskellessani. Täytyy muistaa pysähtyä aina välillä.

-Mallu

Mökkeilyä

Mökki on yksi ainoista paikoista, jossa osaan oikeasti rentoutua. Kaikki stressaavat asiat unohtuu. Saatan usein kotona ajatella, että otan tietokoneen ja sitä sun tätä muuta mukaan, jotta saisin asioita hoidettua. Kotiin lähtiessä saatan kuitenkin huomata, että hupsista tietokone on edelleen laukussa.

Kun vanhempani erosivat, pelkäsin aivan järjettömästi sitä, että mökki myytäisiin. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt. Äitini on myös viettänyt aikaa siellä lapsesta asti, joten paikka on myös hänelle todella tärkeä. Sain pitää pakopaikkani. <3

Mökillä on aina todella paljon tekemistä, kaikenlaista hommaa. Kuitenkin siellä vallitsee ihana rauha. mitään ei yleensä ole pakko tehdä juuri sillä minuutilla. Mökille mennään yleensä sillä mentaliteetilla, että tehdään jos huvittaa. Tehtävälista on tosin todella pitkä, mutta se ei haittaa. Itse olen siitä omituinen, että rakastan mökillä puuhailua. Saatan usein olla todella väsynyt mökillä käydessäni ja todella tarvitsen lepoa ja rauhaa, mutta yleensä siihen riittää noin päivä. Sen jälkeen saatan touhuta aamusta iltaan.

Tänä viikonloppuna ohjelmassa olisi ojan kaivuuta. Oja on lähtenyt kasvamaan umpeen ja nyt olisi tarkoitus korjata vähän tilannetta. Minä hulluna en malttaisi odottaa! Jee, kivaa hommaa! Olen vanhimpana lapsena aina ollut isän tyttö ja se, joka auttaa fyysisemmissä hommissa, kuten esimerkiksi suksiboksin laittaminen katolle ym. Ehkä sen ja urheilutaustani takia rakastan fyysisiä hommia. Lumen luonti on esimerkiksi yksi lemppari puuhistani. Plussana tietenkin se, että saa samalla hyvän treenin tehtyä. ;)

Toivottavasti saadaan vielä nauttia ihanasta säästä koko viikonloppu!

-Mallu

Ilkeät ihmiset

En voi ymmärtää, miksi ihmiset ovat ilkeitä toisilleen. Kirjoitin aikaisemmin siitä, että olen herkkä ihminen ja kerroin välikohtauksesta ulkoilessamme koirien kanssa. Jäin pohtimaan sitä, että jos teimmekin jotain väärin, niin miksi ihmeessä täytyy olla noin ilkeä tai oikeastaan uhkaileva? Monesti olen törmännyt siihen, että joku sanoo ilkeästi. Tottakai asioista saa sanoa, joskus pitääkin puuttua, mutta miksi ihmeessä täytyy ottaa vihainen ja ilkeä lähestymistapa? Missä käytöstavat, eikö voi huomauttaa asiallisesti? Jos joku vaikka tekee jotain väärin, voi henkilölle asiallisesti ehdottaa toista lähestymistapaa.

Joskus jo se, että joku sanoo asiat suoraan, kiertelemättä, voi tuntua pahalta. Sen verran älliä mulla sentään on päässä, että tiedän kun syy on minussa ja kommentoija on oikeassa, vaikka asian voisi ilmaista nätimminkin. Jonkun suora kommentti saattaa tuntua pahalta, koska eihän kukaan halua epäonnistua. Vihaisesti ja ilkeästi tulevat kommentit ovat eri asia, eivätkä varmastikaan palvele ketään. Tuleeko siitä muka hyvä mieli jos saa huutaa ilkeyksiä jollekin? Musta ainakin tuntuu, ettei sellaisella ihmisellä voi olla kaikki hyvin. Miksi aikuisten ihmisten täytyy kiusata toisia?

Kun minulle sanotaan pahasti, reagoin todella vahvasti. Tulee sellainen tunne, kun olisi mokannut jotain todella pahasti. Pahimmassa tapauksessa ahdistus ja paniikki valtaa mielen ja kyyneleet saattavat nousta silmiin. (Onneksi minulla nykyään erittäin harvinaista) Vähän myöhemmin mieleni valtaa viha. Miksi joku käyttäytyy noin, miten joku voi sanoa noin ilkeästi? Tuntuu kuin joka solu kropassani vihaisi tuota ilkeää ihmistä. Lisäksi saatan vatvoa asiaa päiviä tai jopa viikkoja. Miksi ihmeessä joku haluaisi herättää tuollaisia tunteita toisessa ihmisessä?

Moni on viimeaikoina puhunut mulle siitä, että suomalaiset eivät tällä hetkellä voi hyvin. Ilkeät ja vihamieliset kommentit kumpuavat varmasti pahasta olosta. Jokainen voisi kuitenkin miettiä mitä tekee. Onko oikein pistää paha kiertoon, tehdä se huono olo toisellekin. Ehkä on monia "kovia" ihmisiä etteivät ilkeistä kommenteista välitä, mutta sen tiedän, että meitä herkempiä on paljon. Ja miksi olisi ok ikeillä sellaiselle joka sen muka kestää. Itse en varmastikaan ole täydellinen, mutta pyrin kohtelemaan kaikkia niin kuin itse haluaisin tulla kohdelluksi. Uhkailuja ja ilkeitä kommentteja kukaan ei varmastikaan halua kuulla!

-Mallu

Herkkä ihminen

Olen viime aikoina törmännyt paljonkin aiheeseen herkkä tai yliherkkä ihminen. Itse luin aiheesta jo vuosia sitten ja totesin olevani yliherkkä tai ainakin siinä rajoilla. Nyt olen kuitenkin alkanut pohtimaan sitä enemmän. Todella moni jonka kanssa juttelee, on sitä mieltä, että on itsekin herkkä tai yliherkkä. On jotenkin hassua nostaa näitä asioita esiin, aivan niin  kuin se olisi jotain erilaista ja ihmeellistä. Kaikkihan ovat jollain tavalla herkkiä. Tai ehkä vain luulen niin, koska itse reagoin usein todella vahvasti asioihin ja muiden tunnetiloihin. Olemmehan kuitenkin eläimiä ja selviytyäksemme meidän täytyy aistia ja reagoida ympäristöömme. Olen ehkä väärässä, koska herkkyys on itselleni arkipäivää.

Räpsäisin alla olevan kuvan eilen kun olimme iltakävelyllä. Olin ajatellut, että saisin ehkä muutamia ihania kuvia otettua. Sain kuitenkin vain tämän yhden epäonnistuneen kuvan. Meille sattui todella omituinen välikohtaus, jonka jälkeen iski todella paha ahdistus päälle. Oltiin siis kävelemässä polkua ylös kalliolle. Yhtäkkiä kuulin naisen huutavan alhaalta hiekkatieltä muutaman kerran "hei mitä sä teet?". Katselin ympärilleni, enkä nähnyt ketään muuta. Kun hän huusi "mitä sä teet, mä soitan poliisille", kysyin, että kuka? Vastausta en saannut, mutta huutelu jatkui. Oltiin liikuttu aika hitaasti koska pentumme olisi halunnut rynniä ylös, joten poikaystäväni liikkui vain silloin kun pentu seurasi. Poliisilla uhkailun jälkeen sanoinkin poikaystävälleni, että nyt mennään. Ajattelin ettei nainen, ehkä ollut ihan järjissään. Tämän jälkeen huutelu siis jatkui, "mä kuvaan teitä, tää tulee nettiin". Ihan rauhassa jatkettiin matkaa. Vielä kuului "huonosti opetettu koira ei opi koskaan".

Olin aivan järkyttynyt. Oliko meistä nyt siis tulossa jotain videota nettiin? Siis mitä? Tehtiinkö me muka jotain väärin? Poikaystäväni ei mielestäni tehnyt mitään väärä. Kyllä, remmi oli tiukalla koska staffipentumme veti kuin höyryveturi. Olimme kuitenkin molemmat aivan rauhallisia, ei räyhätty, ei kiskottu koiraa, ihan vaan pidettiin remmistä kiinni. Aloin heti paniikissa analysoimaan, että onko tilanne jotenkin näyttänyt oudolta? Olenko itse tehnyt jotain väärää. Miksi joku muuten uhkailisi tuolla tavalla? Pohdin myös sitä, että naisella itsellä oli kolme labradorinnoutajaa ja ei ehkä ole ikinä kuullut staffin helposti päästämiä ääntelyitä. Pentuhan oli turhautunut kun osa laumasta käveli edellä. Kauhuissani näin jo silmissäni, kuinka facebookissa leviää video siitä, kuinka huonosti kohtelemme koiriamme. Olin aivan järkyttävän ahdistunut ja kyyneleet silmissä.

Itse tiedän kuitenkin, että emme ole tehneet mitään väärää. Miksi vieraan ihmisen ilkeät uhkailut saavat minut kuitenkin epäilemään itseäni? Oloni oli välikohtauksen jälkeen samanlainen kun esimerkiksi joskus koulussa, kun joku oli kiusannut. Mietin myös, että olikohan nainen vielä päissään vapun vieton jälkeen? Olen törmännyt naiseen aikaisemmin ja hän on silloinkin vaikuttanut todella oudolta. Hän kuuluu siihen porukkaan, joka istuu koirapuistossa joka päivä. Sieltä hän oli nytkin tulossa. Huomasin ajattelevani, etten ikinä enää ulkoile koirien kanssa sielläpäin. Tuntuu hirveältä, että pelkään toista ihmistä vain koska hän kerran on huudellut uhkauksia meille puiden takaa.

Onneksi huomaan kuitenkin sen, että olen itse tavallaan kehittynyt. Ahdistus ja paniikki oli eilen valtava. Muutama vuosi sitten, en olisi nukkunut seuraavana yönä silmänräpäystäkään. Nyt sain kuitenkin ahdistuksen kuriin ja nukuin oikein hyvin. Ahdistus nostaa hieman päätään kun ajattelen asiaa, mutta ei pahasti. Olen oppinut hyväksymään ahdistuksen ja elämään sen kanssa, jonka myötä se myös suurilta osin häviää. Tulen varmasti miettimään tätä välikohtausta vielä useita kertoja tällä viikolla, mutta se ei tule hallitsemaan mieltäni. Ilkeästi huutelevia ihmisiä tulee aina olemaan (valitettavasti), mutta uskon siihen, että pystyn treenaamaan omaa mieltäni vielä paremmin, jotta reaktio lopulta ei olisi kovinkaan voimakas.

Suosittelen kaikille mindfullnessia! Itselleni tärkeä kirja on ollut Joustava mieli. Sitä lukiessani tajusin monia asioita joiden avulla mm. opin nukkumaan paremmin (myös Unen taidot auttoi tähän) ja sain ahdistuksen kuriin.

-Mallu