Mökki on yksi ainoista paikoista, jossa osaan oikeasti rentoutua. Kaikki stressaavat asiat unohtuu. Saatan usein kotona ajatella, että otan tietokoneen ja sitä sun tätä muuta mukaan, jotta saisin asioita hoidettua. Kotiin lähtiessä saatan kuitenkin huomata, että hupsista tietokone on edelleen laukussa.
Kun vanhempani erosivat, pelkäsin aivan järjettömästi sitä, että mökki myytäisiin. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt. Äitini on myös viettänyt aikaa siellä lapsesta asti, joten paikka on myös hänelle todella tärkeä. Sain pitää pakopaikkani. <3
Mökillä on aina todella paljon tekemistä, kaikenlaista hommaa. Kuitenkin siellä vallitsee ihana rauha. mitään ei yleensä ole pakko tehdä juuri sillä minuutilla. Mökille mennään yleensä sillä mentaliteetilla, että tehdään jos huvittaa. Tehtävälista on tosin todella pitkä, mutta se ei haittaa. Itse olen siitä omituinen, että rakastan mökillä puuhailua. Saatan usein olla todella väsynyt mökillä käydessäni ja todella tarvitsen lepoa ja rauhaa, mutta yleensä siihen riittää noin päivä. Sen jälkeen saatan touhuta aamusta iltaan.
Tänä viikonloppuna ohjelmassa olisi ojan kaivuuta. Oja on lähtenyt kasvamaan umpeen ja nyt olisi tarkoitus korjata vähän tilannetta. Minä hulluna en malttaisi odottaa! Jee, kivaa hommaa! Olen vanhimpana lapsena aina ollut isän tyttö ja se, joka auttaa fyysisemmissä hommissa, kuten esimerkiksi suksiboksin laittaminen katolle ym. Ehkä sen ja urheilutaustani takia rakastan fyysisiä hommia. Lumen luonti on esimerkiksi yksi lemppari puuhistani. Plussana tietenkin se, että saa samalla hyvän treenin tehtyä. ;)
Toivottavasti saadaan vielä nauttia ihanasta säästä koko viikonloppu!
-Mallu
30 vuotiaan naisen elämää. Arki keskittyy perheeseen johon kuuluu avopuoliso, pienet pojat (10/18 ja 7/20), kolme koiraa ja kissa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mindfullness. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mindfullness. Näytä kaikki tekstit
lauantai 7. toukokuuta 2016
maanantai 2. toukokuuta 2016
Herkkä ihminen
Olen viime aikoina törmännyt paljonkin aiheeseen herkkä tai yliherkkä ihminen. Itse luin aiheesta jo vuosia sitten ja totesin olevani yliherkkä tai ainakin siinä rajoilla. Nyt olen kuitenkin alkanut pohtimaan sitä enemmän. Todella moni jonka kanssa juttelee, on sitä mieltä, että on itsekin herkkä tai yliherkkä. On jotenkin hassua nostaa näitä asioita esiin, aivan niin kuin se olisi jotain erilaista ja ihmeellistä. Kaikkihan ovat jollain tavalla herkkiä. Tai ehkä vain luulen niin, koska itse reagoin usein todella vahvasti asioihin ja muiden tunnetiloihin. Olemmehan kuitenkin eläimiä ja selviytyäksemme meidän täytyy aistia ja reagoida ympäristöömme. Olen ehkä väärässä, koska herkkyys on itselleni arkipäivää.
Räpsäisin alla olevan kuvan eilen kun olimme iltakävelyllä. Olin ajatellut, että saisin ehkä muutamia ihania kuvia otettua. Sain kuitenkin vain tämän yhden epäonnistuneen kuvan. Meille sattui todella omituinen välikohtaus, jonka jälkeen iski todella paha ahdistus päälle. Oltiin siis kävelemässä polkua ylös kalliolle. Yhtäkkiä kuulin naisen huutavan alhaalta hiekkatieltä muutaman kerran "hei mitä sä teet?". Katselin ympärilleni, enkä nähnyt ketään muuta. Kun hän huusi "mitä sä teet, mä soitan poliisille", kysyin, että kuka? Vastausta en saannut, mutta huutelu jatkui. Oltiin liikuttu aika hitaasti koska pentumme olisi halunnut rynniä ylös, joten poikaystäväni liikkui vain silloin kun pentu seurasi. Poliisilla uhkailun jälkeen sanoinkin poikaystävälleni, että nyt mennään. Ajattelin ettei nainen, ehkä ollut ihan järjissään. Tämän jälkeen huutelu siis jatkui, "mä kuvaan teitä, tää tulee nettiin". Ihan rauhassa jatkettiin matkaa. Vielä kuului "huonosti opetettu koira ei opi koskaan".
Olin aivan järkyttynyt. Oliko meistä nyt siis tulossa jotain videota nettiin? Siis mitä? Tehtiinkö me muka jotain väärin? Poikaystäväni ei mielestäni tehnyt mitään väärä. Kyllä, remmi oli tiukalla koska staffipentumme veti kuin höyryveturi. Olimme kuitenkin molemmat aivan rauhallisia, ei räyhätty, ei kiskottu koiraa, ihan vaan pidettiin remmistä kiinni. Aloin heti paniikissa analysoimaan, että onko tilanne jotenkin näyttänyt oudolta? Olenko itse tehnyt jotain väärää. Miksi joku muuten uhkailisi tuolla tavalla? Pohdin myös sitä, että naisella itsellä oli kolme labradorinnoutajaa ja ei ehkä ole ikinä kuullut staffin helposti päästämiä ääntelyitä. Pentuhan oli turhautunut kun osa laumasta käveli edellä. Kauhuissani näin jo silmissäni, kuinka facebookissa leviää video siitä, kuinka huonosti kohtelemme koiriamme. Olin aivan järkyttävän ahdistunut ja kyyneleet silmissä.
Itse tiedän kuitenkin, että emme ole tehneet mitään väärää. Miksi vieraan ihmisen ilkeät uhkailut saavat minut kuitenkin epäilemään itseäni? Oloni oli välikohtauksen jälkeen samanlainen kun esimerkiksi joskus koulussa, kun joku oli kiusannut. Mietin myös, että olikohan nainen vielä päissään vapun vieton jälkeen? Olen törmännyt naiseen aikaisemmin ja hän on silloinkin vaikuttanut todella oudolta. Hän kuuluu siihen porukkaan, joka istuu koirapuistossa joka päivä. Sieltä hän oli nytkin tulossa. Huomasin ajattelevani, etten ikinä enää ulkoile koirien kanssa sielläpäin. Tuntuu hirveältä, että pelkään toista ihmistä vain koska hän kerran on huudellut uhkauksia meille puiden takaa.
Onneksi huomaan kuitenkin sen, että olen itse tavallaan kehittynyt. Ahdistus ja paniikki oli eilen valtava. Muutama vuosi sitten, en olisi nukkunut seuraavana yönä silmänräpäystäkään. Nyt sain kuitenkin ahdistuksen kuriin ja nukuin oikein hyvin. Ahdistus nostaa hieman päätään kun ajattelen asiaa, mutta ei pahasti. Olen oppinut hyväksymään ahdistuksen ja elämään sen kanssa, jonka myötä se myös suurilta osin häviää. Tulen varmasti miettimään tätä välikohtausta vielä useita kertoja tällä viikolla, mutta se ei tule hallitsemaan mieltäni. Ilkeästi huutelevia ihmisiä tulee aina olemaan (valitettavasti), mutta uskon siihen, että pystyn treenaamaan omaa mieltäni vielä paremmin, jotta reaktio lopulta ei olisi kovinkaan voimakas.
Suosittelen kaikille mindfullnessia! Itselleni tärkeä kirja on ollut Joustava mieli. Sitä lukiessani tajusin monia asioita joiden avulla mm. opin nukkumaan paremmin (myös Unen taidot auttoi tähän) ja sain ahdistuksen kuriin.
-Mallu
Räpsäisin alla olevan kuvan eilen kun olimme iltakävelyllä. Olin ajatellut, että saisin ehkä muutamia ihania kuvia otettua. Sain kuitenkin vain tämän yhden epäonnistuneen kuvan. Meille sattui todella omituinen välikohtaus, jonka jälkeen iski todella paha ahdistus päälle. Oltiin siis kävelemässä polkua ylös kalliolle. Yhtäkkiä kuulin naisen huutavan alhaalta hiekkatieltä muutaman kerran "hei mitä sä teet?". Katselin ympärilleni, enkä nähnyt ketään muuta. Kun hän huusi "mitä sä teet, mä soitan poliisille", kysyin, että kuka? Vastausta en saannut, mutta huutelu jatkui. Oltiin liikuttu aika hitaasti koska pentumme olisi halunnut rynniä ylös, joten poikaystäväni liikkui vain silloin kun pentu seurasi. Poliisilla uhkailun jälkeen sanoinkin poikaystävälleni, että nyt mennään. Ajattelin ettei nainen, ehkä ollut ihan järjissään. Tämän jälkeen huutelu siis jatkui, "mä kuvaan teitä, tää tulee nettiin". Ihan rauhassa jatkettiin matkaa. Vielä kuului "huonosti opetettu koira ei opi koskaan".
Olin aivan järkyttynyt. Oliko meistä nyt siis tulossa jotain videota nettiin? Siis mitä? Tehtiinkö me muka jotain väärin? Poikaystäväni ei mielestäni tehnyt mitään väärä. Kyllä, remmi oli tiukalla koska staffipentumme veti kuin höyryveturi. Olimme kuitenkin molemmat aivan rauhallisia, ei räyhätty, ei kiskottu koiraa, ihan vaan pidettiin remmistä kiinni. Aloin heti paniikissa analysoimaan, että onko tilanne jotenkin näyttänyt oudolta? Olenko itse tehnyt jotain väärää. Miksi joku muuten uhkailisi tuolla tavalla? Pohdin myös sitä, että naisella itsellä oli kolme labradorinnoutajaa ja ei ehkä ole ikinä kuullut staffin helposti päästämiä ääntelyitä. Pentuhan oli turhautunut kun osa laumasta käveli edellä. Kauhuissani näin jo silmissäni, kuinka facebookissa leviää video siitä, kuinka huonosti kohtelemme koiriamme. Olin aivan järkyttävän ahdistunut ja kyyneleet silmissä.
Itse tiedän kuitenkin, että emme ole tehneet mitään väärää. Miksi vieraan ihmisen ilkeät uhkailut saavat minut kuitenkin epäilemään itseäni? Oloni oli välikohtauksen jälkeen samanlainen kun esimerkiksi joskus koulussa, kun joku oli kiusannut. Mietin myös, että olikohan nainen vielä päissään vapun vieton jälkeen? Olen törmännyt naiseen aikaisemmin ja hän on silloinkin vaikuttanut todella oudolta. Hän kuuluu siihen porukkaan, joka istuu koirapuistossa joka päivä. Sieltä hän oli nytkin tulossa. Huomasin ajattelevani, etten ikinä enää ulkoile koirien kanssa sielläpäin. Tuntuu hirveältä, että pelkään toista ihmistä vain koska hän kerran on huudellut uhkauksia meille puiden takaa.
Onneksi huomaan kuitenkin sen, että olen itse tavallaan kehittynyt. Ahdistus ja paniikki oli eilen valtava. Muutama vuosi sitten, en olisi nukkunut seuraavana yönä silmänräpäystäkään. Nyt sain kuitenkin ahdistuksen kuriin ja nukuin oikein hyvin. Ahdistus nostaa hieman päätään kun ajattelen asiaa, mutta ei pahasti. Olen oppinut hyväksymään ahdistuksen ja elämään sen kanssa, jonka myötä se myös suurilta osin häviää. Tulen varmasti miettimään tätä välikohtausta vielä useita kertoja tällä viikolla, mutta se ei tule hallitsemaan mieltäni. Ilkeästi huutelevia ihmisiä tulee aina olemaan (valitettavasti), mutta uskon siihen, että pystyn treenaamaan omaa mieltäni vielä paremmin, jotta reaktio lopulta ei olisi kovinkaan voimakas.
Suosittelen kaikille mindfullnessia! Itselleni tärkeä kirja on ollut Joustava mieli. Sitä lukiessani tajusin monia asioita joiden avulla mm. opin nukkumaan paremmin (myös Unen taidot auttoi tähän) ja sain ahdistuksen kuriin.
-Mallu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





