En voi ymmärtää, miksi ihmiset ovat ilkeitä toisilleen. Kirjoitin aikaisemmin siitä, että olen herkkä ihminen ja kerroin välikohtauksesta ulkoilessamme koirien kanssa. Jäin pohtimaan sitä, että jos teimmekin jotain väärin, niin miksi ihmeessä täytyy olla noin ilkeä tai oikeastaan uhkaileva? Monesti olen törmännyt siihen, että joku sanoo ilkeästi. Tottakai asioista saa sanoa, joskus pitääkin puuttua, mutta miksi ihmeessä täytyy ottaa vihainen ja ilkeä lähestymistapa? Missä käytöstavat, eikö voi huomauttaa asiallisesti? Jos joku vaikka tekee jotain väärin, voi henkilölle asiallisesti ehdottaa toista lähestymistapaa.
Joskus jo se, että joku sanoo asiat suoraan, kiertelemättä, voi tuntua pahalta. Sen verran älliä mulla sentään on päässä, että tiedän kun syy on minussa ja kommentoija on oikeassa, vaikka asian voisi ilmaista nätimminkin. Jonkun suora kommentti saattaa tuntua pahalta, koska eihän kukaan halua epäonnistua. Vihaisesti ja ilkeästi tulevat kommentit ovat eri asia, eivätkä varmastikaan palvele ketään. Tuleeko siitä muka hyvä mieli jos saa huutaa ilkeyksiä jollekin? Musta ainakin tuntuu, ettei sellaisella ihmisellä voi olla kaikki hyvin. Miksi aikuisten ihmisten täytyy kiusata toisia?
Kun minulle sanotaan pahasti, reagoin todella vahvasti. Tulee sellainen tunne, kun olisi mokannut jotain todella pahasti. Pahimmassa tapauksessa ahdistus ja paniikki valtaa mielen ja kyyneleet saattavat nousta silmiin. (Onneksi minulla nykyään erittäin harvinaista) Vähän myöhemmin mieleni valtaa viha. Miksi joku käyttäytyy noin, miten joku voi sanoa noin ilkeästi? Tuntuu kuin joka solu kropassani vihaisi tuota ilkeää ihmistä. Lisäksi saatan vatvoa asiaa päiviä tai jopa viikkoja. Miksi ihmeessä joku haluaisi herättää tuollaisia tunteita toisessa ihmisessä?
Moni on viimeaikoina puhunut mulle siitä, että suomalaiset eivät tällä hetkellä voi hyvin. Ilkeät ja vihamieliset kommentit kumpuavat varmasti pahasta olosta. Jokainen voisi kuitenkin miettiä mitä tekee. Onko oikein pistää paha kiertoon, tehdä se huono olo toisellekin. Ehkä on monia "kovia" ihmisiä etteivät ilkeistä kommenteista välitä, mutta sen tiedän, että meitä herkempiä on paljon. Ja miksi olisi ok ikeillä sellaiselle joka sen muka kestää. Itse en varmastikaan ole täydellinen, mutta pyrin kohtelemaan kaikkia niin kuin itse haluaisin tulla kohdelluksi. Uhkailuja ja ilkeitä kommentteja kukaan ei varmastikaan halua kuulla!
-Mallu
30 vuotiaan naisen elämää. Arki keskittyy perheeseen johon kuuluu avopuoliso, pienet pojat (10/18 ja 7/20), kolme koiraa ja kissa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joustava mieli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joustava mieli. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 4. toukokuuta 2016
maanantai 2. toukokuuta 2016
Herkkä ihminen
Olen viime aikoina törmännyt paljonkin aiheeseen herkkä tai yliherkkä ihminen. Itse luin aiheesta jo vuosia sitten ja totesin olevani yliherkkä tai ainakin siinä rajoilla. Nyt olen kuitenkin alkanut pohtimaan sitä enemmän. Todella moni jonka kanssa juttelee, on sitä mieltä, että on itsekin herkkä tai yliherkkä. On jotenkin hassua nostaa näitä asioita esiin, aivan niin kuin se olisi jotain erilaista ja ihmeellistä. Kaikkihan ovat jollain tavalla herkkiä. Tai ehkä vain luulen niin, koska itse reagoin usein todella vahvasti asioihin ja muiden tunnetiloihin. Olemmehan kuitenkin eläimiä ja selviytyäksemme meidän täytyy aistia ja reagoida ympäristöömme. Olen ehkä väärässä, koska herkkyys on itselleni arkipäivää.
Räpsäisin alla olevan kuvan eilen kun olimme iltakävelyllä. Olin ajatellut, että saisin ehkä muutamia ihania kuvia otettua. Sain kuitenkin vain tämän yhden epäonnistuneen kuvan. Meille sattui todella omituinen välikohtaus, jonka jälkeen iski todella paha ahdistus päälle. Oltiin siis kävelemässä polkua ylös kalliolle. Yhtäkkiä kuulin naisen huutavan alhaalta hiekkatieltä muutaman kerran "hei mitä sä teet?". Katselin ympärilleni, enkä nähnyt ketään muuta. Kun hän huusi "mitä sä teet, mä soitan poliisille", kysyin, että kuka? Vastausta en saannut, mutta huutelu jatkui. Oltiin liikuttu aika hitaasti koska pentumme olisi halunnut rynniä ylös, joten poikaystäväni liikkui vain silloin kun pentu seurasi. Poliisilla uhkailun jälkeen sanoinkin poikaystävälleni, että nyt mennään. Ajattelin ettei nainen, ehkä ollut ihan järjissään. Tämän jälkeen huutelu siis jatkui, "mä kuvaan teitä, tää tulee nettiin". Ihan rauhassa jatkettiin matkaa. Vielä kuului "huonosti opetettu koira ei opi koskaan".
Olin aivan järkyttynyt. Oliko meistä nyt siis tulossa jotain videota nettiin? Siis mitä? Tehtiinkö me muka jotain väärin? Poikaystäväni ei mielestäni tehnyt mitään väärä. Kyllä, remmi oli tiukalla koska staffipentumme veti kuin höyryveturi. Olimme kuitenkin molemmat aivan rauhallisia, ei räyhätty, ei kiskottu koiraa, ihan vaan pidettiin remmistä kiinni. Aloin heti paniikissa analysoimaan, että onko tilanne jotenkin näyttänyt oudolta? Olenko itse tehnyt jotain väärää. Miksi joku muuten uhkailisi tuolla tavalla? Pohdin myös sitä, että naisella itsellä oli kolme labradorinnoutajaa ja ei ehkä ole ikinä kuullut staffin helposti päästämiä ääntelyitä. Pentuhan oli turhautunut kun osa laumasta käveli edellä. Kauhuissani näin jo silmissäni, kuinka facebookissa leviää video siitä, kuinka huonosti kohtelemme koiriamme. Olin aivan järkyttävän ahdistunut ja kyyneleet silmissä.
Itse tiedän kuitenkin, että emme ole tehneet mitään väärää. Miksi vieraan ihmisen ilkeät uhkailut saavat minut kuitenkin epäilemään itseäni? Oloni oli välikohtauksen jälkeen samanlainen kun esimerkiksi joskus koulussa, kun joku oli kiusannut. Mietin myös, että olikohan nainen vielä päissään vapun vieton jälkeen? Olen törmännyt naiseen aikaisemmin ja hän on silloinkin vaikuttanut todella oudolta. Hän kuuluu siihen porukkaan, joka istuu koirapuistossa joka päivä. Sieltä hän oli nytkin tulossa. Huomasin ajattelevani, etten ikinä enää ulkoile koirien kanssa sielläpäin. Tuntuu hirveältä, että pelkään toista ihmistä vain koska hän kerran on huudellut uhkauksia meille puiden takaa.
Onneksi huomaan kuitenkin sen, että olen itse tavallaan kehittynyt. Ahdistus ja paniikki oli eilen valtava. Muutama vuosi sitten, en olisi nukkunut seuraavana yönä silmänräpäystäkään. Nyt sain kuitenkin ahdistuksen kuriin ja nukuin oikein hyvin. Ahdistus nostaa hieman päätään kun ajattelen asiaa, mutta ei pahasti. Olen oppinut hyväksymään ahdistuksen ja elämään sen kanssa, jonka myötä se myös suurilta osin häviää. Tulen varmasti miettimään tätä välikohtausta vielä useita kertoja tällä viikolla, mutta se ei tule hallitsemaan mieltäni. Ilkeästi huutelevia ihmisiä tulee aina olemaan (valitettavasti), mutta uskon siihen, että pystyn treenaamaan omaa mieltäni vielä paremmin, jotta reaktio lopulta ei olisi kovinkaan voimakas.
Suosittelen kaikille mindfullnessia! Itselleni tärkeä kirja on ollut Joustava mieli. Sitä lukiessani tajusin monia asioita joiden avulla mm. opin nukkumaan paremmin (myös Unen taidot auttoi tähän) ja sain ahdistuksen kuriin.
-Mallu
Räpsäisin alla olevan kuvan eilen kun olimme iltakävelyllä. Olin ajatellut, että saisin ehkä muutamia ihania kuvia otettua. Sain kuitenkin vain tämän yhden epäonnistuneen kuvan. Meille sattui todella omituinen välikohtaus, jonka jälkeen iski todella paha ahdistus päälle. Oltiin siis kävelemässä polkua ylös kalliolle. Yhtäkkiä kuulin naisen huutavan alhaalta hiekkatieltä muutaman kerran "hei mitä sä teet?". Katselin ympärilleni, enkä nähnyt ketään muuta. Kun hän huusi "mitä sä teet, mä soitan poliisille", kysyin, että kuka? Vastausta en saannut, mutta huutelu jatkui. Oltiin liikuttu aika hitaasti koska pentumme olisi halunnut rynniä ylös, joten poikaystäväni liikkui vain silloin kun pentu seurasi. Poliisilla uhkailun jälkeen sanoinkin poikaystävälleni, että nyt mennään. Ajattelin ettei nainen, ehkä ollut ihan järjissään. Tämän jälkeen huutelu siis jatkui, "mä kuvaan teitä, tää tulee nettiin". Ihan rauhassa jatkettiin matkaa. Vielä kuului "huonosti opetettu koira ei opi koskaan".
Olin aivan järkyttynyt. Oliko meistä nyt siis tulossa jotain videota nettiin? Siis mitä? Tehtiinkö me muka jotain väärin? Poikaystäväni ei mielestäni tehnyt mitään väärä. Kyllä, remmi oli tiukalla koska staffipentumme veti kuin höyryveturi. Olimme kuitenkin molemmat aivan rauhallisia, ei räyhätty, ei kiskottu koiraa, ihan vaan pidettiin remmistä kiinni. Aloin heti paniikissa analysoimaan, että onko tilanne jotenkin näyttänyt oudolta? Olenko itse tehnyt jotain väärää. Miksi joku muuten uhkailisi tuolla tavalla? Pohdin myös sitä, että naisella itsellä oli kolme labradorinnoutajaa ja ei ehkä ole ikinä kuullut staffin helposti päästämiä ääntelyitä. Pentuhan oli turhautunut kun osa laumasta käveli edellä. Kauhuissani näin jo silmissäni, kuinka facebookissa leviää video siitä, kuinka huonosti kohtelemme koiriamme. Olin aivan järkyttävän ahdistunut ja kyyneleet silmissä.
Itse tiedän kuitenkin, että emme ole tehneet mitään väärää. Miksi vieraan ihmisen ilkeät uhkailut saavat minut kuitenkin epäilemään itseäni? Oloni oli välikohtauksen jälkeen samanlainen kun esimerkiksi joskus koulussa, kun joku oli kiusannut. Mietin myös, että olikohan nainen vielä päissään vapun vieton jälkeen? Olen törmännyt naiseen aikaisemmin ja hän on silloinkin vaikuttanut todella oudolta. Hän kuuluu siihen porukkaan, joka istuu koirapuistossa joka päivä. Sieltä hän oli nytkin tulossa. Huomasin ajattelevani, etten ikinä enää ulkoile koirien kanssa sielläpäin. Tuntuu hirveältä, että pelkään toista ihmistä vain koska hän kerran on huudellut uhkauksia meille puiden takaa.
Onneksi huomaan kuitenkin sen, että olen itse tavallaan kehittynyt. Ahdistus ja paniikki oli eilen valtava. Muutama vuosi sitten, en olisi nukkunut seuraavana yönä silmänräpäystäkään. Nyt sain kuitenkin ahdistuksen kuriin ja nukuin oikein hyvin. Ahdistus nostaa hieman päätään kun ajattelen asiaa, mutta ei pahasti. Olen oppinut hyväksymään ahdistuksen ja elämään sen kanssa, jonka myötä se myös suurilta osin häviää. Tulen varmasti miettimään tätä välikohtausta vielä useita kertoja tällä viikolla, mutta se ei tule hallitsemaan mieltäni. Ilkeästi huutelevia ihmisiä tulee aina olemaan (valitettavasti), mutta uskon siihen, että pystyn treenaamaan omaa mieltäni vielä paremmin, jotta reaktio lopulta ei olisi kovinkaan voimakas.
Suosittelen kaikille mindfullnessia! Itselleni tärkeä kirja on ollut Joustava mieli. Sitä lukiessani tajusin monia asioita joiden avulla mm. opin nukkumaan paremmin (myös Unen taidot auttoi tähän) ja sain ahdistuksen kuriin.
-Mallu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




