tiistai 4. huhtikuuta 2017

Kun ei jaksaisi yhtään mitään

Olen yrittänyt koko alkuvuoden taistella väsymystä vastaan ja kun viimein annoin flunssan myötä itselleni luvan levätä, tuntuu etten ole vieläkään päässyt kunnolla käyntiin, vaikka flunssa taisi helpottaa jo viikkoja sitten. Tekemättömät asiat ahdistaa ja vielä enemmän ahdistaa kun ei jaksaisi tehdä yhtään mitään.



Tuntuu siltä, etten saa mitään aikaiseksi, vaikka joka päivä tulee tehtyä vaikka mitä. Nyt on vielä ollut paljon harmaita päiviä, jolloin väsymys tuntuu paljon pahemmalta ja on helppo jäädä sohvalle lojumaan ja jättää kaikki asiat hoitamatta. Sitten kun on aivan liikaa asioita hoidettavana, onkin hankalampi tarttua toimeen..


Aloitinkin viime viikolla uuden systeemin, kirjoitan ylös kaikki tekemäni asiat. Näin näen itse, että todellakin saan aikaan, enkä masennu siitä "etten ole saanut mitään tehtyä". Tämä on minulle myös hyvä tapa motivoida itseäni tekemään asioita. Minulla on todella kova kilpailuvietti ja nyt pääsen kilpailemaan itseäni vastaan. Kaikki asiat eivät tietenkään ole "samanarvoisia", eli jos teen jonkun enemmän ahdistavan asian pois alta niin saankin siitä kaksi "pistettä". Olen viime viikkoina jumittanut aivan liikaa tv:n edessä putsaten koirankarvoja sohvasta ja harjaillen labradorinnoutajaamme (aah tätä ihanaa karvanlähtöaikaa...), nyt on aika päästä käyntiin!



Liikaa en kuitenkaan aio vaatia itseltäni, mutta roikkumaan jääneet asiat alkavat aina jossain vaiheessa stressaamaan, joten ne on hyvä hoitaa yksi kerrallaan pois ja koska haluan uuden kodin pysyvän siistinä, täytyy senkin eteen tehdä jotain. Tv:n katselu saa todellakin jäädä vähemmälle, koska se ei millään tavalla piristä, vaan omalla kohdallani jatkuva tv:n katselu päinvastoin väsyttää. Bad habits die hard..

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti