maanantai 24. huhtikuuta 2017

Uusi työ

Nyt tulee isoja muutoksia arkeen! Taisin mainita jossain vaiheessa siitä, että kävin työhaastattelussa. Tulevasta mahdollisesta työpaikasta lupailtiin ilmoittaa perjantaina, mutta mitään ei kuulunut. Luulin jo, että paikka meni ohi, mutta kappas vaan, puoli kuuden aikaan tänään tulikin soitto, että kiinnostaako paikka edelleen.

Keikkatyö on ollut omalla tavallaan stressaavaa viimeiset vuodet. Varsinkin kesäisin työvuoroja on ollut vaikeampi saada ja on joutunut laskemaan tarkkaan, että saa kasaan tarpeeksi työpäiviä, että pystyy laskut maksamaan. Kaiken muun stressin ja väsymyksen keskellä olenkin yllättäen haaveillut ihan simppelista rutiinityöstä. Aloin pohtimaan, että voisin taas tehdä hyllyttäjän hommia jossain kaupassa, niin kuin silloin teini-ikäisenä. Se oli helppoa, mutta jonkin ajan kuluttua äärimmäisen tylsää. Kuitenkin olen jo pitkään salassa haaveillut tuollaisesta helposta työstä.



Ja mihin hommiin nyt sitten pääsinkään? Varastohommiin! Keräilyä varastossa, laatikoiden täyttämistä listojen mukaan. Aluksi varmasti kauheasti kaikkea uutta, mutta kyllä se siitä helpottuu. Tämä on määräaikainen työ syksyyn saakka. Onneksi, sillä en tiedä jaksaisinko samaa hommaa pidempään, ehkä silloin kaipaan jo lisähaasteita? Mutta juuri nyt tämä on minulle täydellinen työ!

Olen aina tehnyt vuorotyötä ja tämäkin on sellainen, mutta hieman eri tavalla. Työpäivät on arkisin, joten minulla on joka viikonloppu vapaa! Lisäksi iltavuorosta ei tarvitse mennä aamuun, vaan tulen tekemään joka toinen viikko aamuja ja joka toinen iltoja. Tämä rutiini tulee tekemään minulle todella hyvää! Ainoa miinuspuoli tässä työssä on se, ettei minulla tule olemaan kesälomaa, mutta onneksi on viikonloput!

Nyt kyllä jännittää, pääsen nimittäin aloittamaan uusissa hommissa jo huomenna!

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti