perjantai 21. huhtikuuta 2017

Blogi 1v.

Blogi ehti täyttää lauantaina jo vuoden! Olin laittanut päivämäärän itselleni ylös, mutta kaiken härdellin keskellä olin muuttanut päivän päässäni ja ajattelin, että se olisi ollut 22.4. Huomenna on ystäviemme häät, jonka takia tuo päivämäärä onkin pyörinyt mielessä, blogin synttärit olikin jo 15.4. Ei kyllä tunnu siltä, että olisin jo niin kauan tätä blogia kirjoittanut, mutta toisaalta tuntuu, että aikaa olisi mennyt enemmänkin. Omasta mielestäni blogi ei ole oikeastaan kehittynyt mihinkään suuntaan, mutta ehkä en ole sitä vaan itse huomannut?

Oma synttärikakku vuodelta 2015 :D


Yksi muutos tulee kyllä mieleen nyt kun lähdin miettimään. Nykyään pohdin ja suunnittelen paljon enemmän postausaiheita. Toivottavasti olen myös kehittynyt kirjoittajana. Suurin muutos blogin suhteen on ehkä vielä tulossa, nyt kun lääkis haaveet hieman lykkääntyy, suunnitelmissa olisi jonkun vakituisemman työn hankkiminen ja tällä viikolla alkoi puolen vuoden valmennus! Miltäköhän elämä ja blogi näyttää vuoden päästä?

-Mallu

2 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen kakku :) onnea blogille! tänne sattumalta eksyin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, kiva kun eksyit! :D Kävin ihailemassa sun blogin ihania lego viritelmiä :)

      Kivaa kevättä!

      Poista