torstai 28. huhtikuuta 2016

Synkkä sää, mieli maassa

Onko muilla sama ongelma kun mulla? Harmaa sää vaikuttaa aivan liikaa mielialaan. Aamulla on vaikea nousta, eikä millään meinaa saada oikein mitään aikaiseksi. Tiedostan toki, että väsymykseeni on useampikin syy, mutta sään vaikutus on suuri. Auringosta saa aina kummasti energiaa, tai vaikka olisikin väsynyt, on mieliala kuitenkin parempi. Koirien kanssa täytyy kuitenkin ulkoilla ja onhan se paljon mukavampaa aurinkoisella säällä. Jännästi nousee suupielet. :)



Eilen olin koko päivän työpaikan koulutuksessa, eli en oikein tiedäkään minkälainen sää oli. :D Muuten on ollut aika synkkiä päiviä. Useasti kun on todella vaikea nousta sängystä ja katsoo ikkunasta ulos noustuaan, siellä sataakin vettä. Yleensä olen siinä vaiheessa ehtinyt jo pohtiä sitä, miksi nouseminen oli niin hankalaa ja ulos katsoessani ajattelen, että sää selittää kaiken. Eihän se ihan niin mustavalkoista ole, mutta joskus tuntuu paremmalta syyttää vaikka sitten sitä säätä. ;)

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti